välitä! Eihän äidin velvollisuus ole ylläpitää toivoa, että lapset oppisivat tuntemaan kadonneen isän.
Miehestä ei ole sanomaan suoraan, ettei välitä, ettei halua olla lasten kanssa.
Tuntuu raastavalta pitää tovoa yllä, ja olla ymmärtävinään, että kyllä se isä tulee kun hälle sopii. Kun aikuinen tietää, ettei niin tule käymään.
Miksi lapsille annetaan valoisampi kuva isästä, kuin se todellisuudessa onkaan.
KKyllä lapsi kestää toduuden siinä kuin hän kestää vanhempien eronkin. Niin aikuiset aina väittää ja sanovat.
Ei ole oikeaa eikä väärää ratkaisua, on vain hetki tässä ja nyt. Kaikella on tarkoitus, niin isälläkin, vaikei hän sitä sano. Sisällään hän tietää ja tuntee, muttei osaa näyttää tunteita, koska mies ei kaipaa eikä itke. Mies on mies, kun näyttää kovempaa kuin onkaan. Sellainen mies ei ole mies, vaan meidän entinen isä.
Miehestä ei ole sanomaan suoraan, ettei välitä, ettei halua olla lasten kanssa.
Tuntuu raastavalta pitää tovoa yllä, ja olla ymmärtävinään, että kyllä se isä tulee kun hälle sopii. Kun aikuinen tietää, ettei niin tule käymään.
Miksi lapsille annetaan valoisampi kuva isästä, kuin se todellisuudessa onkaan.
KKyllä lapsi kestää toduuden siinä kuin hän kestää vanhempien eronkin. Niin aikuiset aina väittää ja sanovat.
Ei ole oikeaa eikä väärää ratkaisua, on vain hetki tässä ja nyt. Kaikella on tarkoitus, niin isälläkin, vaikei hän sitä sano. Sisällään hän tietää ja tuntee, muttei osaa näyttää tunteita, koska mies ei kaipaa eikä itke. Mies on mies, kun näyttää kovempaa kuin onkaan. Sellainen mies ei ole mies, vaan meidän entinen isä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meillä kans muksut odottaa isää tulevaksi tapaamaan heitä vaikka viimeksi nähneet pian puoli vuotta sitten. Isä ei ole kertaakaan soittanut ja nyt unohti nuorimmaisen synttäritkin.
Lapset jonkin verran kyselee isänsä perään... en ole alkanut puhumaan pahaa isästä, mutta en myöskään puollusta hänen tekojaan tai siis lähinnä tekemättä jättämisiään.
Kurjaa on seurata lapsen tuskaa vierestä, mutta en voi oikeen muuta kun olla itse rakastava äiti ja se syli jossa saa kiukutella ja itkeä pahan olon pois.
Isä tässä loppupeleissä häviää ja maksaa toiminnastaan ison hinnan, meinaan lapsen luottamus ja rakkaus häntä kohtaa, hiipuu päivä päivältä ja yks kaunis pv sitä ei enään ole.
Itseäni soimaan kyllä siitä, että valitsin niin saamattoman tyypin lasteni isäksi, mutta toisaalta itsepähän hän itsestään vastaa.
Niin ja kyllä minäkin tulen lapsille kertomaan miksi asiat ovat kuten ovat, mutta sitten vasta kun he ovat isompia ja haluavat itse kuulla totuuden.
synttärit, eikä isää kuulu ei näy! Kurja juttu, mutta sanoinkin että älä suotta odota, ei se isäjouda, naiset on teitä lapsia etusijalla.
Itse en ikuna voisi unohtaa lapsiani.
Meiltä on suurin tuska jo haitunut, kiitos siitä että olen heille kertonut, miten turhaa on oottaa, kun isä ei välitä. En koskaan ole antanut toivoa, kun tiedän ettei niin käy.
Itseäsi ei kannata siitä syyttää. Ethän voinut sillon tietää, miten mies muuttuu tai voi muuttua.
Hyvä isäkin saattaa muuttua jästipääksi, kun kyllästyy leikkimään kotia. Sitten ne ottaa uuden narrin ja sama peli jatkuu.
lapsellesi?? missään nimessä ei saa lapselle omaa vanhempaa haukkua tai etenkään sanoa ettei isi tai äiti välitä.
mietis vähän miltä lapsesta tuntuu moinen, eihän toi nyt hyvänen aika mitään lohdutusta ole!!
tollaset katkerat yksinhuoltajat just pilaa meidän kaikkien yksinhuoltajien maineen.
itse en tule lapsen isän kanssa ollenkaan toimeen mutta en häntä ikimaailmassa hauku lapselle, vaan katsellaan isän valokuvaa yms ja tehdään isän näkemisestä iloinen asia.
aikuinen ihminen osaa pitää oman kiukkunsa salassa lapselta, lapsen ei kuulu joutua käsittelemään vanhempiensa välisiä kiistoja millään tavoin.
hävettää olla yksinhuoltaja kun ei tarvita kuin muutama mädäntyny tapaus niin johan leimautuu kaikki yh-äidit.
KAMALAA luettavaa!!!
Kukaan ei saa haukkua ja mustamaalata lasten kuullen isää tai äitiä.
Nostatko itsesi jalustalle sädekehä päässäsi käytökselläsi ja sanoillasi??
Saatko itsesi tuntemaan, että olet hyväkin kasvattaja ja neuvojen ja opastuksen antaja??
Katkeruus myrkyttää mielesi ja ajatuksesi.
Oikea vanhempi ajattelee lasten parasta kannustaen, rohkaisten jne.. ei opettaen haukkumaan muita, mustamaalaamaan toisia, tämän sinä teet haukkuessasi heidän isää heidän kuullen ja heille!!!!
häpeä ja mieti mitä saat aikaan!!!!!
Kuinka joku voi jättää omat lapsensa? Minusta se on asia, joka on niin loikkaavaa, että isän on syytä hävetä tekemisiään, eikä odotella anteeksi antamista!
ja haukkuminen on kaks eri asiaa!lapselle pitää voida pysytyä kertoon,että isä käyttäytyy väärin,mikä on väärin,ja ettei isän käytös ole oikein,isälle sopivaa,että lapsi oppii erottamaan oikean ja väärän.ja kertoa lapselle,kuinka häntä rakastat,ja kuinka paljon on ihmisiä,jotka lasta rakastavat,ja millainen on hyvä isä.tietty lapsen iästä riippuu,mutta valehdella ei saa,ja puolustaa isän huonoa käytöstä,vaikka ois kuinka pieni!jos lapselles yrität kehua isää,joka käyttäytyy lasta kohtaan väärin,annat lapselle väärän kuvan tosiasioista!ja silloin lapsen oikeuden kuva vääristyy!luulee,että isän käytös oikein,ja kostautuu kun lapsi kasvaa isoks,kun ei pidä isän käytöstä vääränä,niin omassa suhteessa tulee aikuisena hankaluuksia...lasten parasta on tietää totuus,ei valehtelu!ja isä ei koskaan opi olemaan kunnon isä,jos hänen virheet annetaan aina anteeks!isän opittava kasvamaan isäks,jos kaikki tarjotaan kultalautaselta,ei hän ikinä opi!
..on se, että lapsen minäkuvan kehitys peilaa suhteessa siihen, millaisia hänen mielessään ovat hänen omat vanhempansa. Jos jompi kumpi vanhempi on syystä tai syyttä kuvattu pahaksi, osa lapsesta itsestäänkin on hänen mielessään pahaa. Ja kun on näitä oikeasti "pahuuteen" syyllisiä vanhempia, on tärkeää juuri tuosta syystä yrittää selittää, ettei kyse ole siitä, etteikö tämä vanhempi rakastaisi lastaan -omalla tavallaan. Ikävöisi ja tahtoisi olla hänen kanssaan yhtä lailla. Oli tämä totta toisen vanhemman mielestä tai ei. Jos kyse on psyykkisesti sairaasta vanhemmasta, pitää se kyllä kertoa suoraan, että muuten isi/äiti kyllä hoitaisi asiat kuten kuuluu, mutta kun sairastaa tautia, jolle ei itsekään voi kauheasti mitään. Ja se ei johdu lapsesta. Kaikessa on hyvä tuoda esiin, että kyse on aikuisten välisistä vaikeista asioista, jotka eivät johdu lapsesta, ja esim. isän/äidin vaikeudesta käsitellä eron jälkeisiä pahoja olojaan väärällä tavalla, mistä valitettavasti joutuu kärsimään lapsi itse. Missään tapauksessa en lähtisi lapselle kyseenalaistamaan sitä, kuinka tärkeä hän toiselle vanhemmalle on, sillä saa vain pahaa aikaan lapselle itselleen. Lapsihan on kuitenkin tärkeä, vaikka toinen toimisi miten, ei hän koskaan unohda oikeasti, että jossain on olemassa ihminen, joka on hänen omaa lihaa ja verta. Jos vain toinen vanhempi pystyy kiukultaan, olisi hyvä, jos hän jakaisi lapsen kanssa niitä asioita, jotka olivat hyviä siinä toisessa vanhemmassa, kivoja muistoja, joita joskus oli tapahtunut sen toisen vanhemman ja lapsen kanssa yhdessä. Vaikka tuntuisi kuinka pahalta, se oikeasti auttaa lasta selviämään ja kasvamaan täyspainoisemmaksi. Varmaan senkin voi sanoa, että on pahoillaan ja vihainen toiselle, ettei tämä omilta vaikeilta tunteiltaan pysty nyt parempaan käytökseen lasta kohtaan.
yksilöllisiä,mutta jos isäon alistava,määrääsi ennen kaiken,raha-asiat ja kaikki,mummon piti ostaa lapsille vaatteet,kun isän rahat meni ensisijaisesti omiin viihdykkeissiin,kalja&tupakka,määräsi millanen äidin ja lasten pitäisi olla, käyttää henkistä väkivaltaa,vähät välittää lapsen mielipiteistä,vaan lasten sopeuduttava just niinkuin isä haluaa..
välillä kun rapuloissaan miettii aioita,niin sitten laittaa viestiä,kuinka lapsista välittää,sitten kun antaa tilaisuuden sen osoittaa,aiheuttaa katkeran pettymyksen lapsille,jonka seuraukset minä äitinä joudun kantamaan,ja katsomaan pojan raivokohtaukset,kun isä petti taas,tytön syömishäiriö pahenee,jne....
todellakaan en enää yhtään puolusta lasten isää!monta kertaa niin tein,hyvää hyvyyttäni,isää kohtaan,ajattelin,ettei hän todellakaan voi olla niin julma,että pitää joku sydän edes löytyä,mutta ei,että kohtelee lapsia miten sattuu,mutta näin on!turha isän enää yhtään yrittää saada multa tai lapsilta sääliä!
yks ihminen tekemisillään voi saada lapset ja äidin,kaikki voimaan huonosti,ei ihme jos nykyajan lapsilla masennusta ja ongelmia,kun paapotaan,että pitäis olla hyvät välit vanhempiin,vaikka toinen vanhempi ois kuinka huono lapsia kohtaan.siinä lapsen maailma kärsii,ja kärsii vielä aikuisenakin.ne vaikuttaa lasten tuleviin suhteisiin,jakun perheen perustaa.
joko lapsi ei halua tulla esim.isänsä kaltaiseksi,tai sitten tulee just samanlaiseksi,ja hänen perheensä saa kärsiä,varsinki silloin,jos isää puolustellaan,ja yritetään että lapsi kävisi hänen luonaan,oli mikä oli,niin lapsi luulee,että se oikein,miten isä kohtelee.lapsi elää paremmin ihmisten kanssa jotka kohtelevat häntä ja muita oikein,kun että esim.oma isä,joka vaan siittänyt,ja kohdellut huonosti lasta,ja muita lapselle tärkeitä ihmisiä.isästä itsestään lähdettävä muuttuminen,ei hän ole maailman napa,joka pyörittää lapsia,ja ennen minua,niinkuin haluaa.
vanhempien pitäisi olla hyvänä esimerkkinä lapsille,ei alistaa ja pettää heille antamia lupauksia.jos ei ole vanhemmaksi,silloin on parempi lapsen pysyä erossa sellaisesta vanhemmasta,siihen asti,kun tämä tajuaa,miten lasta kuuluu kohdella oikein..
tosi tyhmää ajattelua nykyään,että lasten tulee sietää isän tai vastaavasti äidin tekemisiä,jos ne henkisesti lasta satuttaa...ei ihme kun nykyaja lapset voi huonosti..kun ei ajatella lasten parasta,vaan ainoastaan että lapsella pitäisi olla molemmat vanhemmat,vaikka toinen aiheuttaa vaan surua ja tuskaa..
kun lapsi tulee murrosikään,tulee lapselle opettaa asioita,ettei lapselle jää sitä käsitystä,että väärä on oikein...
jos lasteni isän äiti ei hänestä välittänyt,vain omista asioistaan,niinkuin tänäkin päivänä,lasten isä just samallainen,en enää halua,että oma lapseni,joku heistä,jatkaa samaa kaavaa,ja satuttaa siinä monia ihmisiä.sehän riippuu siitä,millasen esimerkin nuori saa,ja kerrotaanko nuorelle onko se väärin vai oikein,jos ei sanota mitään,nuori pitäää sitä oikeana,joten pakko omalle lapselle sanoa,jos isä kohtelee lapsia ja kohteli perhettä väärin,jos siksi ero tuli...säästyy seuraava sukupolvi niiltä murheilta,toivon mukaan!
En tarkoitakaan, etteikö henkistä väkivaltaa tekevästä saisi erota tms., että häntä pitäisi paapoa, tai yrittää olla se, joka järjestelee lasten ja isän tapaamisia, joista aiheutuu kuitenkin pelkkää pahaa mieltä. Ei. Siinäkin kohtaa on lapsia suojeltava. Kuullostaa jonkin verran narsistiselta persoonallisuushäiriöltä tuo isän käytös, mitä kuvasit. Se on luokiteltavissa mielitaudiksi, joten lapsille on oikein selittää, että isällä on omia henkisiä vaikeuksia, eikä hän kykene isäksi. Kuitenkin, painotan jälleen sitä pointtia, että lasten oman minäkuvan vuoksi pitäisi isästä voida kertoa myös jotain hyvää lapsille. Koska he peilaavat omaa itseään myös isään, mitä he ovat isästä perineet. Jos pelkää, että huonot piirteet periytyvät, on hyvä tuoda esiin, että vaikka esim. isän kivat silmät tms. ovatkin periytyneet lapsille, onneksi ei ne ikävät tavat ajatella vain itseään jne. Varsinkin poikalapset ovat alttiita samaistumaan isiinsä, joten heille pitäisi kertoa joitain hyviä puolia isistään. Että vaikka isä ei pysty hyväksi isäksi, hän on esim. hauska seuramies, ja että onneksi lapset itse nyt tietävät miltä tuntuu, jos vanhempi käyttäytyy noin, niin he eivät sitten itse tee sitä koskaan omille lapsilleen. Että he ovat avainasemassa katkaisemaan huonon kierteen, jossa kaikkia sattuu ja kaikilla on paha mieli, koska he eivät jatka sellaista käytöstä. Joskus kun itsestäsi ei enää tunnu niin pahalta, voisi oikeasti olla hienoa lapsillesi, jos pystyisit kertomaan heille, mihin heidän isässään ensin rakastuit, silloin kun kaikki vielä oli hyvin. Ja kertoa heille, että valitettavasti heidän isästään kasvoi mies, jonka kanssa ei enää voinut elää juuri noista syistä mitä mainitsit. Ja että se ei koskaan johtunut lapsista itsestään, vaan siitä, että isästä ei vain ollut isäksi, ehkäpä siksi, että hänellä ei ollut mallia välittävästä vanhemmasta itsellään. En tarkoittanut positiivisten asioiden kertomisella sitä, että yrittäisit herättää lapsillesi turhia toiveita isän muuttumisesta, koska sehän olisi yhtälailla jälleen vain pettymys. Ehkä olisi parempi surra sitä tosiasiaa luvalla ja yhdessä, että tästä isästä ei vain ollut isäksi.
ihan hyvin ja asiaa, mutta voisitko edes muutaman kerran painaa enteriä välissä?
Hankalaa yrittää lukea noinkin pitkää tekstiä kun on kirjoitettu yhteen pötköön.
Ei pahalla.
Yritin kirjoittaa lyhyesti, mutta kun aihe on niin vaikea ja pitkä, siitä unohtui entterit välistä. Pyrin parantamaan tapani...
Tietääkö joku, onko palstan äidit lähinnä kokeneet aloittajan tapaisia kohtaloita, vai onko täällä myös äitejä, joilla lastensa kera asiat sujuvat ihan ok exänsä kanssa? Olisi helpompi ymmärtää asenteita näin muutaman päivän viestejä lukeneena, jos tietäisi. Kuinka yleinen ilmiö on se, että isät unohtavat täysin omat jälkeläisensä eron jälkeen?
yksi tapaus myös missä eron jälkeen mies unohti lapsensa. siis ihan omasta tahdostaan.
vaikka hyvin tultiinkin toimeen, niin mies lopetti siltikin lapsen tapaamiset, ettei ollut kyse mistään huonoista väleistä.
pahalta tuntuu lapsen takia, että mies oli niin itsekäs / on itsekäs.
Minä vedin pelin poikki. Neljä vuotta jaksoin elää ja katsoa vierestä lapsen murenevaa mieltä isänsä häröilyjen takia, sitten riitti. Sanoin lopulta lapselle, sen sijaan että olisin taas selitellyt isän puolesta tekosyitä hakemattomuudelle ja yhteydenpito katkolle, että asia on niin, että isä ei halua hakea sinua enkä minä voi sille mitään.
Näin se vaan on, ja kyllähän se kirpaisi, mutta loppujenlopuksi, niin paljon vähemmän kuin se vuosia kestävä kestokipu turhan ruusunpunaisten toiveiden lieveilmiönä. En olisi koskaan uskonut joutuvani sanomaan tätä, mutta enpä olisi uskonut isän kykenevän toimimaankaan niinkuin toimi. Totuus tuntui "vapauttavan" lapsen, ei odota enää 11 kuukautta vuodesta isänsä lupauksen lunastamista vaan elää näillä eväillä mitä nyt on.