samplerallia

NÄkyy olevan aikamoinen kilpajuoksu uusien "laittomien" nightwish-piisien uploadaajien
ja niiden poistajien välillä; nyt juutuupilla on taas 7 min pätkä The poet and the pendulum piisistä, minkä kuuntelin pari kertaa näillä surkeilla tietokoneessa olevilla kaiuttimiksi muka sanotuilla räppänöillä; odottelen tässä edelleen että tukka laskeutuisi takasin kallolle ja kananlihalla oleva ihoni palautuisi normaaliksi, on tuo kappale sen verran hurja sekametelisoppa. Tykkään siitä kuin hullu puurosta. Aion kyllä ostaa cd:n kunhan se ilmestyy, luulisin että siitä tulee kautta aikain ylivoimaisesti myydyin suomalainen levy. Tai sitten perspektiivi heittää kun lukee pelkästään fanisivustoja. Valtaosa ihmiskunnasta on autuaan tietämätön koko tästä hulabaloosta.

Sehän on ilmeisesti ollut tämä pienehkö ranskalainen nettiradio, joka on soitellut promopätkiä päälleäänityksineen kaikkineen, ja niitä fanit metsästää epätoivon raivolla. Ainakaan suomalaisessa radiossa ei tiettävästi ole promoakaan soitettu, onneksi.

Vielä on ehkä aikaista sanoa, mutta näyttää siltä että Kiteen kirkas ja kumppanit ovat saaneet aikaan poikkeuksellisen hienon taidepläjäyksen josta onnittelut.
3603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuskin sinne kokonaista levyä tulee nämä samplet ovat alkuaan lähtöisin täältä. http://www.radio-fmr.net/rubrique.php3?id_rubrique=5

Olen seurannut tätä keskustelua Nightwishin virallisella sivulla ja samaa läppää heitetään ympäri maailmaa bändin fani-sivuilla. Levy-yhtiö on täysin tietoinen tapahtuneesta, nehän tämä rallin ovat aikaan saaneet, jos yhtään päälle puhuttua sämpleä ei lasketa ulos ei niitä missään kuulukaan. Levy-yhiö on vaakuttanut että yhtään oikeaa levyä ei ole hukassa tai väärissä käsissä, ehkä tässä käytetään nettiä ja sen lonkeroita hallitusti hyväksi – mene tiedä. Poltin siitä radio-samplesta rompun ja se tiistaista saakka pyörinyt autossani…. No, siitä vaan tulee paha mieli, on kai viisainta heittää lettu lepikkoon ja hävittää tiedostot koneelta. Ostan aina levyni virallisesta kaupasta, koska haluan tukea musiikintekijöitä. Haluan myös laatua, koska maksan siitä, levy on vasta kokonaisuus kansineen sisäteksteineen.

Dark Passion Play tulee olemaan huima levy, siinä ei ole vain yhtä biisiä siinä on 13 täysipainoista kappaletta, josta tietenkin hurjin on The Poet And The Pendulum . Se on pelkän samplen pohjalta aivan käsittämätön biisi, sen dynamiikka ja tunneskaalaa on todella helvetistä taivaaseen ja takaisin. Dark Passion Playta ei voi verrata mikään nykyisen bändin levyyn, lähinnä sitä voisi verrata Pink Floydin tuotantoon.

Tällä levyllä haudataan oopperalaulu hevimusiikista täysin….en tiedä haudataanko lopullisesti, minä en ainakaan sitä juuri nyt kaipaa…Jos tuohon vielä sekoitettaisi oopperaa se olisi täysi sillisalaatti. Dark Passion Playssä kuullaan mikä on Nightwishin vahvuus – se on musiikki kokonaisuutena. Toki jo Evan ja näiden näytteiden pohjalta siinä on tuttua Nightwishia, mutta Tuomas luovana säveltäjänä menee taas menojaan. Nightwish on tässä genressä edelläkävijä, se ei jäänyt toistamaan itseään, vaan on ottanut rohkean askeleen uuteen suuntaan. Sen musiikki lähestyy entistä enemmän elokuvaa ja fantasiamaailmaa, mutta perinteiseen elokuvamusiikkiin nähden varsin modernilla ja ajan hengessä olevalla tavalla.

Uskaltaako joku väittää, että Dark Passion Play ei tulisi menestymään?

Äänestä
  • tykännyt, että koskaan uudella levyllään bändi ei toista itseään,aina on jotain uutta ja hienoa,Nightwish menee aina musiikillisesti eteenpäin toisin kuin monet muut bändit.

    Äänestä

  • Huonolaatuisista piisinäytteistä huolimatta tulee kyyneleet ihan oikeasti silmiin kun kuuntelee pelkästään muka "poppissinglen" Amaranthin epävirallista eli laitonta nettiversiota paska äänentoistolaitteilla. Se on yksinkertaisesti niin loistava. Rakastan laulajan ääntä, ja kaikkea.

    Siis tämä levy tulee olemaan hekuman huippu, se loputon hyvän olon tunne kullinpäässä, paitsi että se on vielä parempi. Vanhana Pink Floyd diggarina tää levy ehkei ole täysin vertailukelpoinen, ajattelin myös 70-80-luvun Genesistä vaikkei Genesis koskaan saavuttanut tuota täyttä sinfoonisuutta täyteläisyyttä. Dark passion play ei (kaikkea kuulematta) ole vertailukelpoinen minkään vanhan tai uuden kanssa, (suomalainen tango elää ja voi hyvin tangomarkkinoilla) vaan se on kerta kaikkiaan oma lukunsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yömyssy kirjoitti:

NÄkyy olevan aikamoinen kilpajuoksu uusien "laittomien" nightwish-piisien uploadaajien
ja niiden poistajien välillä; nyt juutuupilla on taas 7 min pätkä The poet and the pendulum piisistä, minkä kuuntelin pari kertaa näillä surkeilla tietokoneessa olevilla kaiuttimiksi muka sanotuilla räppänöillä; odottelen tässä edelleen että tukka laskeutuisi takasin kallolle ja kananlihalla oleva ihoni palautuisi normaaliksi, on tuo kappale sen verran hurja sekametelisoppa. Tykkään siitä kuin hullu puurosta. Aion kyllä ostaa cd:n kunhan se ilmestyy, luulisin että siitä tulee kautta aikain ylivoimaisesti myydyin suomalainen levy. Tai sitten perspektiivi heittää kun lukee pelkästään fanisivustoja. Valtaosa ihmiskunnasta on autuaan tietämätön koko tästä hulabaloosta.

Sehän on ilmeisesti ollut tämä pienehkö ranskalainen nettiradio, joka on soitellut promopätkiä päälleäänityksineen kaikkineen, ja niitä fanit metsästää epätoivon raivolla. Ainakaan suomalaisessa radiossa ei tiettävästi ole promoakaan soitettu, onneksi.

Vielä on ehkä aikaista sanoa, mutta näyttää siltä että Kiteen kirkas ja kumppanit ovat saaneet aikaan poikkeuksellisen hienon taidepläjäyksen josta onnittelut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu