miksi hiljaisia ihmisiä pidetään älyllisesti vajaina ja heitä aina yritetään kusettaa.
Olen mielestäni tunnollinen ja ahkera työntekijä. Aina olen töihin mennyt aikaisemmin, jos on soitettu, jäänyt ylitöihin kun on pyydetty, tehnyt työt kitisemättä.
Olen enimmäkseen tehnyt yötyötä. Päivätöitä on ollut suunnilleen kerran kuukaudessa, Sen olen kestänyt jotenkin. Mieleen muistuu kouluajan loputon kiusaamishelvetti. Yleensä alkaa jo aamun autojonossa kuristaa kurkusta. Rauhoittavilla olen siis selvinnyt. Nyt mut on tarkoitus siirtää enimmäkseen päivätöihin. Mä en kestä päivätyötä enempää kuin max viikon. Sitten ahdistaa jo niin paljon, etten kykene tekemään mitään.
Päivätöihin siirretään rahansäästösyistä.
Päivätöitä ei juurikaan tee miehet eikä jatkuvasti märisevät ämmät, koska päivähommista maksetaan nylkypalkaa. Päivätöihin 50 % pienemmällä palkalla joutuu enimmäkseen vain me hiljaiset ja tunnollisesti työtä tekevät.
Kun saan kerättyä voimaa ja menen takaisin töihin, otan "puheeksi" luottamusmiehen kanssa työvuortot. Täytynee käyttää apuna kynää ja paperia, kun ihmisillä on tapana ymmärtää väärin sanomiseni.
Periksi en aio antaa. Joutuvat irtisanomaa, jos löytävät hyvän syyn.

Vastaukset 5
Vanhimmat
historiaa. En ole osannut asioitani esittää oikealla tavalla. Toivottavasti luottamusmiehen avulla se onnistuu, mutta potkuista itselleni ei ole ollut haittaa. Aina on mennyt työhistoriani eteenpäin, vaikka potkujen saaminen on aina todella suututtanut. Eli pakon sanelemana on elämä mennyt eteenpäin - ja hyvä niin.
Minä luulin pitkän aikaa sitten, että kiusaaminen jäi ala-aste ikään. Kuvittelin, etteivät aikuiset sellaista tee.
Olen saanut kuitenkin huomata muuta. Usein hyvinkin samantapaiset kaavat on huomattavissa kaikenlaisessa kiusanteossa.
Huomattavaa on myös se, että kiusaajat käyttävät toistensa toimintatapoja yhteistyössä.
Kiusaaminen ja välinpitämätön toiminta assia kohtaan johtuu lähes yksinomaan annihilaation pelosta.
Ihmisten persoonallisuus ei pysy kasassa, vaan se luhistuu, jos he eivät tilaisuuden tullen ala kiusata assia.
Tämä tosiasia koskee lähes kaikkia terveitäkin ihmisiä.
Yleensäkään kuitenkaan minulla ei ole tullut minkäänlaisia ongelmia suurimman osan ihmisten kanssa. Ns. terveet ihmiset eivät toimi kiusaavasti.
Valitettava tosiasia on se, että jokaisessa ryhmässä on mukana aina pari luonnevikaista. Tällaisten ihmisten kanssa joudun yleensä ongelmiin ennemmin, tai myöhemmin.
Luonnevikainen alkaa markkinoida ympäristölleen itselleen sopivaa maailmankuvaa ja siten pystyy oikeuttamaan joidenkin ihmisten täydellisen tuhoamisen tämän maailmankuvan sisällä. Valitettavasti luonnevikaisen markkinoima maailma tukee terveiden ihmisten taipumuksia ja psykoottisia persoonan osia siten, että he muuttuuvat säälimättömiksi perkeleiksi.
Maailmankuvan markkinointi tapahtuu hiemaan samaan tapaan, kuin palstalla pyörineen trollin ajatusmaailma: hän ei oikein ole maailmasta millään tavalla perillä, vaan luo taideteoksellisia väärinkäsityksiä yhdistelemällä asioita, joita ei ymmärrä. Ehkä, koska hän ei ymmärrä todellisuuden järkiperäisyyttä, luo hän itselleen sopivan todellisuuden, jossa tapahtuu hänelle sopivia asioita.
Trollit palauttavat Assit maan pinnalle haavemaailmastaan - ja antavat varoittavia esimerkkejä siitä, miten kummallisia käsityksiä NT-tasolla autismista liikku.
Tuntuu, kuin trollit hyökkää vale-identiteettinsä turvin kieltääkseen assiuden ja pakottaakseen assit rajoittuneseen "turvalliseen" psykologiseen viitekehykseensä, jossa meidät nähdään mieluummin laitostettuina hulluina ja idiootteina, kuin itsenäisinä oman tiemme kulkijoina.
ole kertonut aspergerista työpaikalla. Assihan ei ole älyllisesti vajaa, siis automaattisesti, eikä kehollisesti puuttellinen, siis automaattisesti, joten ainakaan mun työssä ei ole väliä onko assi vai ei, kunhan kädet käy.
Ongelmana mulla on se assille tyypillinen kommunikaatio vaikeus. Toki, jos käytän kynää ja paperia mahollisessa työvuorojen mietiskelyssä, paljastuuhan siinä tietysti, etten olenkaan vajaaälyinen NT. Silti mun ei edes silloin tarvitse kertoa aspergerista, koska se ei rajoita mun työkykyä.
Masennus kyllä varmaankin mun kohdalla on aspergerin johdannainen, mutta masennukseen voi sairastua monesta syystä. Masennushan on toki työkykyä rajoittava.
No, vietänpä tässä ylimääräisen kesäloman 12.8. saakka. Yritän samalla kerätä voimia.
En todellakaan suostu irtisanoutumaan, vaan mut on irtisanottava. Jos uhkaillaa, haen lisää saikkua.
voisiko joku kertoo mulle ton tekstin lyhennettynä..vähän liian vaikeaselkoista mulle:P