Häpyluukipu!!

Tällä viikolla(36)on alkanut ihan kauhea kipu häpyluissa tai jossain siellä... Makuulle mennessä muutaman minuutin päästä kipu alkaa ja on ihan järkyttävää! Sängyssä kääntyminen ja välillä ylösnousu tuntuvat aivan ylitsepääsemättömiltä, koska kipu on niin hirveä. Särkylääkettä on ollut pakko ottaa öisin. Kävellessä kipu helpottaa. Myös kovalla tuolilla istuessa kipu alkaa hyvinkin pian ja on vaan noustava liikkumaan. Nyt mietityttää, että miten selviän näistä viimeisistä viikoista - tuntuu nytkin, että en voi mennä sänkyyn, koska se kauheus alkaa.. Olen todella epätoivoinen!

Kiinnostaisi kovasti tietää, että onko teillä muilla vastaavaa ja varsinkin jos jollain on tähän helpotusta!
7843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

raskauksissa ollut aivan sietämätöntä häpyluukipua. Lonkka jo hyvissä ajoin löystyy ja se löystyminen aiheittaa sitä kipua. Tukivyö auttaa jonkin varran ja mä käytin sitä koko ajan hereillä ollessani, mutta yöt ja varsinkin aamut ja ylösnousu olivat kamalia. Mä sain lopulta sairaslomaa, kun kävelykin oli sietämätöntä ja välillä tuntui että jalat lähtee alta. Jos sulla menee olo todella vaikeaksi, niin VAADI neuvolan lääkäri kirjoittamaan sulle saikkaria. Mulla neuvolaterkkari ei edes päästänyt tuollaisen "pikkuvaivan" takia neuvolalääkärille, joten kävin sitten yksityiseltä hakemassa sairaslomaa.

Lopulta helpotus tuli vasta synnytyksen jälkeen, kun lonkka palautui ennalleen.

Äänestä
  • Olen jo äitiyslomalla, että sairaslomaa en tarvitse...mutta jotakin pelastusta näihin kipuihin! Huomenna otan tukivyön käyttöön ja kovasti toivon, että edes vähän jelppais tätä tuskaa.

    Minulla oli kovasti jossain vaiheessa niitä lonkkakipuja ja moni ei edes ymmärtänyt mistä oikein puhuin, eikä nytkään kun puhun "häpyluukivuista"...eli kovat lonkkakivut kovat häpyluukivut "kuuluvat" ilmeisesti yhteen. =)

    Ei kai sitä auta kun kestää, päivä - tai lähinnä yö kerrallaan, enimmillään voi mennä vielä 6 viikkoa! Hui!

    Kiitos vastauksestasi!

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Olen jo äitiyslomalla, että sairaslomaa en tarvitse...mutta jotakin pelastusta näihin kipuihin! Huomenna otan tukivyön käyttöön ja kovasti toivon, että edes vähän jelppais tätä tuskaa.

    Minulla oli kovasti jossain vaiheessa niitä lonkkakipuja ja moni ei edes ymmärtänyt mistä oikein puhuin, eikä nytkään kun puhun "häpyluukivuista"...eli kovat lonkkakivut kovat häpyluukivut "kuuluvat" ilmeisesti yhteen. =)

    Ei kai sitä auta kun kestää, päivä - tai lähinnä yö kerrallaan, enimmillään voi mennä vielä 6 viikkoa! Hui!

    Kiitos vastauksestasi!

    olen vasta rv 18,ja nyt on viikon verran ollu sellasia kipuja,et kerran meni taju!! pikkasen on auttanu toi tuki vyö,mut ei se kokonaan helpota.eniten ärsyttää ku kaverit yleensä sanoo "älä nyt viitti" ku kyyneleet silmissä koitan nousta esim sohvalta.eivät todellakaan tajua miten pahalta tuntuu.luin neuvolakirjastani,että nämä voimakkaat oireet,ovat juuri sitä lonkan löystymistä,että pitää mainnita seuraavalla neuvolakäynnillä.minulla kipu säteilee pakaroihin ja koko alakroppa on välillä ihan puutunut.tänään kun nousin seisomaan meni tunto varpaista,kun kipu oli niin kova=( tukivyön kun laitoin päälle,niin taas hieman helpotti..mahtaa olla pitkä ja tuskainen tämä loppuraskaus minulla=/

    Äänestä

  • toinen... kirjoitti:

    Mulla on ollut häpyluukipuja jostain viikosta 20 lähtien. Ensin huomasin, että ne tulivat kun otti muutaman juoksuaskeleen, (esim juoksin bussiin) nyt ne tulevat jo pelkästä lyhyestä kävelystäkin. Todella inhottavaa. Ei viitsis koko ajan panadolia vetää.

    En tajua että miten pystyn ponnistaa mukelon maailmaan, jos häpyluu on jo nyt niin kipeä että kun asentoa istuessa vaihtaa tai jalkaa liikauttaa niin meinaa poru tulla.

    Äänestä

  • Juvalos kirjoitti:

    Minulla on häpyluukipuun auttanut nukkuessa kun pitää paksua, jämäkkää tyynyä kakisnkerroin jalkojen välissä - ei polvien kohdalla vaan ihan haaroissa.

    Äänestä

  • toinen... kirjoitti:

    olen vasta rv 18,ja nyt on viikon verran ollu sellasia kipuja,et kerran meni taju!! pikkasen on auttanu toi tuki vyö,mut ei se kokonaan helpota.eniten ärsyttää ku kaverit yleensä sanoo "älä nyt viitti" ku kyyneleet silmissä koitan nousta esim sohvalta.eivät todellakaan tajua miten pahalta tuntuu.luin neuvolakirjastani,että nämä voimakkaat oireet,ovat juuri sitä lonkan löystymistä,että pitää mainnita seuraavalla neuvolakäynnillä.minulla kipu säteilee pakaroihin ja koko alakroppa on välillä ihan puutunut.tänään kun nousin seisomaan meni tunto varpaista,kun kipu oli niin kova=( tukivyön kun laitoin päälle,niin taas hieman helpotti..mahtaa olla pitkä ja tuskainen tämä loppuraskaus minulla=/

    häpyluuta särkemään, siihen saakka pelasin maalivahtina salibandyssa ja sen jälkeen kävely postilaatikolle tuntui jo suurelta saavutukselta. Istuessa särki ja seistessä, yöllä särki, ei muuta ku tyyny jalkoväliin.. Loppuraskaudessa yölliset kyljenkääntämiset oli yhtä tuskaa ja ku seisomaan pääsi, niin täytyi odottaa, että luut paukahti paikoilleen että pääsi ottamaan hyvin haparoivia askeleita.. Liian tuttu tunne, otan osaa!!!
    Nyt on synnytyksestä viikko ja vieläki on kipeenä luut ja selinmakuulla on lähes mahdotonta nostaa lantiota ilmaan. Toivottavasti kohta helpottaa.. En muista aiemmista raskauksista että olis ollu viel synnytyksen jälkeen näin kipeenä, mutta ehkä se on niin, että aika kultaa muistot.. 8D

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    Minulla on häpyluukipuun auttanut nukkuessa kun pitää paksua, jämäkkää tyynyä kakisnkerroin jalkojen välissä - ei polvien kohdalla vaan ihan haaroissa.

    25... Ei auta tähän vaivaan mulla. Ei myöskään tukivyö, liitoskipuihin tukivyöstä on kyllä selkeesti apua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

RV36 kirjoitti:

Tällä viikolla(36)on alkanut ihan kauhea kipu häpyluissa tai jossain siellä... Makuulle mennessä muutaman minuutin päästä kipu alkaa ja on ihan järkyttävää! Sängyssä kääntyminen ja välillä ylösnousu tuntuvat aivan ylitsepääsemättömiltä, koska kipu on niin hirveä. Särkylääkettä on ollut pakko ottaa öisin. Kävellessä kipu helpottaa. Myös kovalla tuolilla istuessa kipu alkaa hyvinkin pian ja on vaan noustava liikkumaan. Nyt mietityttää, että miten selviän näistä viimeisistä viikoista - tuntuu nytkin, että en voi mennä sänkyyn, koska se kauheus alkaa.. Olen todella epätoivoinen!

Kiinnostaisi kovasti tietää, että onko teillä muilla vastaavaa ja varsinkin jos jollain on tähän helpotusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu