Mä oon niin väsynyt. En halua enää elää. Kaikki on päällisin puolin hyvin mutta, elämä ei vain ole elämisen arvoista enkä saa iloa enää mistään. Tää elämä on helvetti, kuolema on taivas. Kaikki on yritetty, terapia pariin otteeseen, lääkitys jne. Nyt luovutan. Tajusin, että paha oloni johtuu pohjimmiltaan siitä, että elämä on julma ja paha paikka. Luoja on tehnyt hirvittävän virheen luodessaan ihmiset tänne, koska ihminen on pohjimmiltaan paha eikä se opi virheistään. Tämä maailma ja elämä masentaa ja ahdistaa. Miksi ihmiset syntyvät tänne kärsimään, miksi elämä on niin rankkaa ettei sielu voi sitä kestää sairastumatta vakavasti?
En halua elää
julma elämä
131239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tunnen,olen tuntenut monia vuosia.Kulkenut sydän kädelläni avoimin mielin,kysynyt:Kuka olen?Kuka olet?Auta minua.
Jo lapsena tunsin ahdistuksen,universaalisen kivun nuorena.
Nyt olen jo keski-ikäinen ja alan aavistaa mitä Kristus tarkoitti,kun sanoi;"Maailmassa teillä on ahdistus,mutta olkaa turvallisella mielellä,minä olen voittanut maailman"...hiljalleen,aivan hiljaa on armo maailman tuskan keskellä hiipimässä sisälleni.
Kuka on sanonut,että elämä olisi helppoa?Toisille se on kipeämpi kuin toisille,ainakin tuntuu niin.Otan,mitä tulee ja haluan uskoa,edes sianapinsiemenen verran.
Armo...armo olla vain ....hetken ahdistumatta ja sen armon piiri laajenee.
Ps.tämän ei ole tarkoitus olla uskon kapulakieltä,vaan koettua.
Hyvyyden voimaan luottaen.t.kamrat*
Hei!
Ala elää itsesi näköistä elämää. Kirjoista voisi myös löytyä jotain apua ; elämäntaito-oppaat yms. ELÄMISENTUSKA vai elämännälkä?
Etsi ihmisiä joilla on samaa arvomaailmaa kun sulla - mene vaikka jollekin kurssille, jossa käsitellään sua oikeesti kiinnostavia aiheita . Itse olen saanut lohtua myös henkisyydestä. Uskomalla Jumalaan vaikka järki sanoo ettei Jumalaa ole!!!Elämä on välistä tuskaa useimmilla meistä... luulisin.
Yritä löytää keinoja miten pääset tuskasta. Mulla toimii liikunta tai fyysinen rasitus välistä. Toisinaan hakeutumalla ihmisten seuraan kun on paha olla jne. Etsi ihmisiä jotka pystyvätt kokemaan iloa ja ovat tasapainoisen oloisia. Yritä näistä ihmisistä jäljittää noita taitoja ja imeä niitä itseesi - lapsista löytyy vielä paljon sitä iloa, vilpittömyyttä mikä meiltä aikuisilta tuppaa katoamaan. Iloitse pienistä asioista-ihmeistä!! Myös lemmikkieläin voisi tuoda lohtua. Siis opettele elämisentaitoa!! Paljon voimia ja tsemppiä sulle!!
Oletko ajatellut asiaa koskaan siltä kannalta, että sinut on lähetetty tänne oppimaan jotain?
Jos tapat itsesi, reputat.
Koska olet viimeksi tehnyt tai kokenut jotain hyvää? Jos et edes muista, olisiko aika koittaa jotain sensuuntaista?
Sairastan myös masennusta,minulla on liianpieni annostus mutta tällä määrällä pärjään. Olen laiminlyönyt itseäni monella tapaa,en ole syönyt terveellisesti,vahingoittanut itseäni henkisesti. Et varmastikaan ole ainoa joka tuntee noin. En minäkään tästä nauti.
olen 18 vuotias,ja tuntuu että elän helvettiä. Sinun pitää etsiä positiivisia asioita. ÄLÄ SANO TUOLLAISIA! ELEKÄÄ LUOVUTTAKO!
Sairastan myös masennusta,minulla on liianpieni annostus mutta tällä määrällä pärjään. Olen laiminlyönyt itseäni monella tapaa,en ole syönyt terveellisesti,vahingoittanut itseäni henkisesti. Et varmastikaan ole ainoa joka tuntee noin. En minäkään tästä nauti.
olen 18 vuotias,ja tuntuu että elän helvettiä. Sinun pitää etsiä positiivisia asioita. ÄLÄ SANO TUOLLAISIA! ELEKÄÄ LUOVUTTAKO!
,en kehoita juoksemaan,enkä etsimään positiivista elämänlaatua tässä vaiheessa mitä koet.
Itsestäni sen tiedän miltä se tuntuu kun on niin väsynyt ettei juuri kättään jaksa nostaa.
Muistan,että "lepäsin"luvalla henkisesti siinä kun kuulin tai luin lauseen:Masennus on luopumisen opettelemista.Kaikesta on luovuttava,mutta kun masennuksesta pääsee pois,se on kuin ylösnousemus".
Juoni elämälle kun löytyy,masennus hälvenee.Käy kuitenkin vaikka väkisin raahauten terapiaa,ihan varmasti tulet selviytymään.Juuri 18-vna minäkin sairastuin masennukseen.Vaihtelevasti ja henkisesti rikkaasti kuitenkin olen saanut elää.Olen nyt keski-ikäinen.
Kirjoituksesi oli tosi kuvaava. Varmaan hyvinkin monen oli helppo samaistua kokemuksiisi. Minunkin. Olen kyllä jotenkin päässyt tuosta eteenpäin just' sen kautta, mitä joku jo väläyttikin, Jumalan... Ja seurakuntalaisten.
Kirjoitit mm: "Luoja on tehnyt hirvittävän virheen luodessaan ihmiset tänne, koska ihminen on pohjimmiltaan paha eikä se opi virheistään". Luojamme ja Jumalamme tiesi tämän tilan ja siksi lähetti Jeesuksen, sovittajaksi tästä. Hänessä vain on kutakin yksilöä yksi kerrallaan muuttava voima, niin että pääsee pois tuosta kierteestä, jonka niin tosi hyvin kuvasit. Olisi päättömän tuskallista mielestäni elää tässä päättömyydessä, mutta kuolemaa eli iankaikkista elämää Luojani ja Vapahtajani luona odotan. Odottaessani koetan tehdä jotakin järkevää, ainakin silloin tällöin. Sillä, mikään ei just huvita ja tunteitakaan ei oo. Mutta just noita juttuja, joita edellä kirjoitettu, kuten pienet asiat, kuten tässä ja nyt -hetket.
Mitä sinulle sanoisin vielä? Itse aikoinaan parikymmentä vuotta kärsin kauheaa yleistä syyllisyyttä siitä että mulla täällä Suomessa on kaikki kuitenkin hyvin ja muualla maailmassa, voih, en kestä edes kertoa. Sinäpä tuon tiedät muutoinkin! Sitten sain rauhan, kun näin itseni Jumalan tahtomana tulla tähän maailmaan (vaikka psyykkisesti kärsinkin) ja Jumala myös on suunnitellut paitsi minut (joka kärsin komplekseista) niin myös sen maan ja perhekunnan, johon synnyin. En ole itse ollut osallisena mihinkään, haloo, valtava lamppu syttyi mulle. En ole itse valinnut tätä rauhallista kaunista maata ja tätä hyvinvointia, ja tätä maankolkkaa, johon vielä ainakaan eivät suuret luonnonkatastrofit ole tulleet. Miksi? Kiitän. En ole syyllinen millään lailla, tämä helpotti kovasti oloani tuolta 15 v sitten. Olisiko sinulle mitään hyötyä tästä oivalluksesta ja sen selityksestä? - Et sinä ole vastuussa kärsivistä ja koko maailman tuskasta. Sinulla on lupa iloita ja kiittää kaikesta, pienestä ja suuresta, mikä kohdallasi lienee hyvin kuitenkin, ainakin ulkonaisesti, eikö! Siis, saisitko mitenkään tämän näköalan kautta RAUHAN, että saat olla olemassa. Vaikka elämä usein on 'paha ja julma paikka', niin sinulla on kaikki lupa ja johdatus valmiina etsiä itsellesi sopivaa elonkuviota. "Tämä maailma ja elämä masentaa ja ahdistaa", kirjoitit. Nii-iin, meitä kaikkia. Varsinkin herkät ihmiset eläytyvät ihan vaikka mihin. Voisitko koettaa hiukan suojella itseäsi; jospa et katsoisikaan jokaista uutislähetystä jne. Jospa etsisit semmoisia ohjelmia, jotka ovat rakentavia. Tänään yksin kotona minua on auttanut radio Dein kuuntelu. Laulut yms. sopii omaan tunnelmaani, ja ne eivät hajoita lisää vaan eheyttävät ja antavat yhteydentunnetta moniinkin ihmisiin.
Vielä kirjoitit, että "Miksi ihmiset syntyvät tänne kärsimään, miksi elämä on niin rankkaa ettei sielu voi sitä kestää sairastumatta vakavasti?" Voih, olet sinä syvällinen ja aih, ku saisit hieman etäisyyttä tähän tuskaan. Otatko huomioon, että tosi moni kyllä kestää sairastumatta vakavasti? Sinulle on tullut erityinen herkkyys, johon just nämä asiat sattuvat kovin. Itsekin olen deep-down ja pessimistinen, niin että optimismin mahdollisuuksia ei edes huomaa. Yritetään kuitenkin, sillä tosi usein minä huomaan - olleeni väärässä pessimismini kanssa. On 'täällä' jotain hyvää ja kannattavaa, otetaan kiinni niistä tuokioista ja asioista, joooo-oko!?
Voimia Sinulle. Kaikkea hyvää. Älä, älä tee itsellesi mitään. Hakeudu yhteyteen, se helpottaa heti.
Lopuksi vielä tervehdin Sinua Psalmin 18 jakeilla 17 - 20 "Hän ojensi kätensä korkeudesta ja tarttui minuun, veti minut ylös suurista vesistä; hän pelasti minut voimallisesta vihollisestani, minun vihamiehistäni, sillä he olivat minua väkevämmät. He hyökkäsivät minun kimppuuni hätäni päivänä, mutta Herra tuli minun tuekseni. Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun."
Ystävällisesti pyydän, ettei tässä kohdin nyt kukaan vaivaudu uskonasioita vastaan hyökkäämään. Kirjoitukseni on tarkoitettu sellaiselle ihmiselle, joka haluaa sen lukea, rakentuakseen. - Hyvää iltaa kaikille!
itse tunnen täysin samoin kuin sinäkin,ero,ylivelkaantuminen,ainainen rahan puute,perus elämän ilo kadonnut jo kuukausia sitten,viimeiset 4kk,eristäytynyt ulko maailmasta,en liiku kotoa,ulkona kun koiran kanssa pikaisesti tai kaupas,,kärsi unettomuudesta,enkä juurikaan saa syödyksi,,toisin sanoen olen loppuun palanut ihmis raunio niin sisäisesti kuin ulkoisesti,,itse tuhoiset ajatukset hakannut päässä jo kauan,,ja nyt sitten 6.7-7.7 välisenä yönä ajauduin tekemään itselleni pahaa,.(huonolla) menestyksellä,koska olen tässä edelleen kirjottamassa viestiä tänne..miettinyt vaan että kuinka kauan ihminen pystyy kestämään ahdistus,pahaa oloa,yksinäisyyttä,ja täydellistä elämän ilon puutetta,,itse huomasin rajani tulleen,joka minutkin ajoi epätoivoiseen ratkaisuun,ratkaisuun jollaista en aikaisemmassa elämän vaiheessa(onnellisessa)sellaisessa,voinut kuvitellakaan,tai ymmärtää että joku voisi ajautua sellaiseen ratkaisuun,,,saati että itse tulisin tehdyksi koskaan itselleni jotain sellaista mitä tein..ps.sääli on sairautta,sitä en hae,,vaan helpotusta tuskaani ja pahaan olooni..kun vaan löytäsi takaisin elämän ilon ja kipinän..muuta en toivoisi
vaikkemme tunnekaan toisiamme. Hienoa, että sinäKIN olet siinä ja kirjoittamassa tänne. Olet käynyt tosi pahassa epätoivossa. Kuulehan, kun on täysin pohjalla ja tuntuu, että kaikki on menetetty, niin eikö silloin voi huokaista helpotuksesta (!) ja ajatella, että kun kerran mitään mahiksia ei ole, niin MINULLAHAN ONKIN KAIKKI NYT MAHDOLLISTA !
Voih, mitä sulle sanoisin, millä oloasi helpottaisin. Neuvoja tietysti tulee mieleen... Älä nyt olisi yksin päivästä toiseen. Onko sinulla nyt tämä kaunis, kuuma kesäaika vain tosi paha, jospa elokuun ja syksyn tullessa olotila helpottaa, kuten aina minulla. Jospa me pimeässä olemme enemmän kotonamme ja voimme paremmin.
Kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä sinulle toivon tämän tulevankin yön yli. Viikolla sitten ollee helpompaa, viikonloput aina tiivistävät tunteet pahoiksi ja yleensäkin yksinolo, eikö. - Kirjoittele vielä tänne. Pidä nyt huoli itsestäsi äläkä tee itsellesi mitään pahaa. Ei kannata, et ole sen arvoinen. Olet arvokas ja elämälläsi on tarkoitus, vaikka nyt just et koe sitä. Toivon, että vähitellen saat käytäntöäsikin ratkaistua. Apua! Sinulle.
Paha olo ja valtava ahdistus on mullakin ollut matkaseurana melkein koko elämän. En tiedä miten senkin voisi parantaa, ei kait mitenkään. Tässä vaan katkeroituu ihan täysin kun tämä helvetti jatkuu aina vaan.
tuntuu siltä, ettei vaan jaksa, pysty ja edes halua :(
Kiitos kaikille hyvistä neuvoista ja lohdutuksesta. Haluaisin niin kovin nauttia ja iloita elämän pienistä asioista, mutta kun oikein iso ahdistus iskee päälle, en vain yksinkertaisesti pysty nauttimaan mistään enkä jaksa mitään. Nyt olen ollut jo jonkin aikaa sellaisessa suossa, että esim. liikunta on jäänyt kokonaan pois, vaikka tiedän sen parantavan mielialaa. Tällä hetkellä en harrasta muuta kuin nukkumista, tupakointia, (liiallista) syöntiä ja elämän kurjuuden miettimistä. Eli itsekin vain pahennan oloani tällä elämäntyylillä. Ajattelen paljon, nyt työttömänä on aikaa. Pohdiskelen myös henkisyyttä ja siitä onkin ollut minulle aikaisemmin paljon apua. Viime aikoina usko elämän tarkoitukseen ja jumalaankin vain on horjunut. Ystäviä (niitä harvoja) kummiskin yritän nähdä usein, mutta jos on oikein paha mieli, en silloin halua, koska ahdistuneena en ole hyvää seuraa kenellekään ja masennan vain muitakin. Aloitan uuden vakityön elokuussa, ja tämän työn haasteet ja monet uudet asiat pelottavat. Tuntuu, etten selviä työstä, kun mieliala on niin huono koko ajan. Kaikki kyllä onnittelevat työstä ja tiedän itsekin, mikä onnenpotku se minulle on, mutta silti en osaa tästäkään oikein iloita ja epäilen ja pelkään, onko minulla edes voimia mihinkään uuteen tässä vaiheessa. Voi kunpa osaisin vielä iloita vaikkapa lämpimästä kesäpäivästä, kukista ja halauksesta kuten ennen. Kaikki hyvä vain tuntuu jäävän tämän ahdistuksen varjoon enkä osaa enää ajatella positiivisesti.
Miten on yösi mennyt? Huomenta tähän sunnuntaipäivään sinulle plus halaus. - Voisitko antaa itsellesi nyt ihan rauhassa luvan olla noin vain. Aika usein minäkin koen just noin, että "en vain yksinkertaisesti pysty nauttimaan mistään enkä jaksa mitään". Se tuntuu kamalalta, kun sitä aina vertailee, mihin muut pystyvät, mitä nytkin tekevät, miten ovat.
Hyväksi tietämäni liikunta tuppaa jäämään minultakin pois ja sepä tuo kamalaa syyllisyydentunnetta. Tulee tunne, että ihan kaikki on omaa syytäni ja siis kaiken huippuna vielä sekin, etten laita kenkää toisen eteen eli etten liiku enkä ole ihmisten parissa. Syyttävä piru olkapäällä on ilkeä! Annetaan sille hatkat ja huudetaan, että minulla on lupa nyt olla ja katsoa, mitä seuraavaksi. Nyt odotan oloni selkeytymistä! Minun Jumalani on halukas ja voimallinen minut täysin armahtamaan, sillä Hän rakastaa minua, Hän joka on minut luonut.
Kirjoitat, että "eli itsekin vain pahennan oloani tällä elämäntyylillä". Tuttu ajatus ja tunne minullekin. Voih, mitä sanoa! Joskus vain ei kykene, voisimmeko hyväksyä sen syyttelemättä itseämme? Kova itsensä syyttely vain pahentaa masennusta, kuten tiedät. Jos meitillä olisi jalka poikki tai paha sydänvaiva-ahdistus, niin että olisi siksi pakko olla paikallaan ja itsekseen rasittumatta, niin hyväksyisimme asian. Kun vaiva on henkistä, rajat eivät ole selvät ja aina on helppo syyttää ja vaatia, kun en tee sitä ja sitä. Voih.
Äläpä mietikään sitä, että "et ole nyt hyvää seuraa", vaan tapaa edelleen ystäviäsi, sitä älä jätä. Voithan etukäteen sanoa, että 'sorry, mutta olen aika jumissa ja vähän pahaoloinen, älä anna sen vaikuttaa itseesi, eikä mikään johdu sinusta'. On tärkeää, että vain olet siinä ja että tapaatte, kyllä tämä tästä. Pyydät ihan kuin luvan suusanallisesti saada olla nyt esittämättä mitään ja olla vähän itsekäskin, kun et ajattele toisen viihtymistä. Pyydä ystävältäsi, että "älä anna minun nyt masentaa itseäsi mitenkään, vaikka...". Kun olet asiasta sanonut, se ikäänkuin vie pois koko ongelman, ja yllättäen pääsetkin kulloisenkin ystäväsi kanssa ns. avarammille vesille. Koetat vain keskittyä kulloiseenkin keskustelunaiheeseenne.
Uuden työsuhteesi aloittamisesta sanoisin, että on täysin selvä, että sinusta tuntuu tuolta. Et ole ollut nyt työssä ja mielialasi plus itsetuntosi on huono, mutta tosiasiassa sinulla varmasti on kaikki työtaito ja muu kykyisyyn ihan tallella, vaikka nyt itseltäsi pimennossa. Kummasti sitä pystyy, kun on pakko skarpata, näin olen itse kokenut! Hirveästi on minuakin pelottanut uuteen työhön astuminen, mutta aina olen selvytynyt. Työ tuntuu etäältä pelottavalta, mutta kun siinä jo on mukana, niin näkee paremmin ja selvemmin ja alkaa huomata, että minähän selviän päivä päivältä. Pudota liikoja vaatimuksia itsesi suhteen koskien ekoja työpäiviäsi, niin olet rennompi. Myös jokin sopiva tabu voisi olla hyväksi leikkaamaan pahin jännittämisen kärki, minkä jälkeen homma itsessään alkaa ns. hoitaa sinua, pääset virtaan mukaan ja alat eheytyä. Näin sulle tapahtukoon. Minä olen usein kokenut näin. Ajattele nyt niinkin, ettet sinä olisi tullut valituksi tähän työhön, jolleivat olisi nähneet sinua hyvänä tyyppinä hommaan. Luota heidän arvostelukykyynsä äläkä nyt omaasi ollenkaan!
Lopuksi kirjoitat: "Voi kunpa osaisin vielä iloita vaikkapa lämpimästä kesäpäivästä, kukista ja halauksesta kuten ennen. Kaikki hyvä vain tuntuu jäävän tämän ahdistuksen varjoon enkä osaa enää ajatella positiivisesti." Tiätsä, jokainen ihminen joutuu joskus kokemaan näin. Ei aina ole tasaista, välillä on luovuttava, esimerkiksi kesästä ja sen fiiliksistä. Hyväksy se, että tämä kesä nyt menee näin, onhan kesiä vielä kai jäljellä. Nyt asennoidut siihen, että se uusi työsuhteesi on se tärkein juttu. Sitä kautta alat saamaan eheyttä ja apua elämäsi kokonaisuuteen. Se ei käy nopeasti, mutta vähitelleen kyllä. Et voi tietää, mitä kaikkea hyvää sulle onkaan tapahtunut ensi kesään mennessä!
Kärsivällisyyttä ja voimaa nyt kaikkeen sinulle toivon. Mitä jospa tänään lähtisit heittämään kävelylenkin ja niin jatkat päivittäin siihen työn alkuun asti. TÄMä on pienten alkujen päivä. Saman sanon itsellenikin.