Ymmärrän kyllä ihmisten epäluulot teiniäitiyteen liittyen. Ensimmäisenä varmasti ajatellaan että toihan on itekin kakara vielä, se vie muksun joka viikonloppu hoitoon ja lähtee kittaamaan viinaa eikä tiedä lapsenkasvatuksesta mitään. Itsekin tunnen monia tällaisia nuoria äitejä ketkä toimivat juuri näin. On myös monia asioita, mitkä ärsyttävät minua, esim. "syyt", miksi ei saisi hankkia lasta nuorena: taloudellinen tilanne, ei koulutusta tai työpaikkaa, ei omaa asuntoa, ei elämänkokemusta tarpeeksi siirrettäväksi omalle pienokaiselle. Mutta minäpä kerron teille jotain.
Itse synnytin lapseni 17-vuotiaana, ja hän täyttää nyt syksyllä kaksi vuotta. Olen yksinhuoltaja, ja lapsi sai alkunsa ei-suunniteltuna noin parin kuukauden seurustelun jälkeen. Olin jonkin aikaa sitten eronnut kumppanistani, kun sain kuulla olevani toisella kuulla raskaana. Olin silloin reilut 16v ja asuin vielä kotona. Vähän oli jo järkeä tullut päähän, vaikka takana olikin hirveä murrosikä, olin juuri sellanen kauhukakara mitä ketään vanhempi ei toivoisi omalle kohdalleen. Niinpä uutinen oli järkytys äidilleni, joka tunsi minut vastuuttomana kakarana, niinkuin osa parhaista ystävistänikin. Ja niinhän minä silloin olinkin. Olin nuori, tyhmä, vastuuton, ja paksuna 16 vuotiaana. Äitini ja isäpuoleni jopa yrittivät lahjoa minut tekemään abortin. Mutta minä olin päätökseni tehnyt, tiesin sen heti kun sain tietää olevani raskaana. Minusta tulee äiti, sanoin silloin itselleni, kun lähdin terveyskeskuksesta kotiin tietoisena vatsassani olevasta lapsesta. Aborttia en tekisi, ja sitä minä sain hokea perheelleni ja lapseni isälle niin kauan, että he vihdoin tajusivat. (Lapseni isä on ollut mukana kuvioissa alusta asti, ja olemme hyvissä väleissä, vaikkemme seurustele.)Lopetin myös juuri alkaneen opiskelun ammattikoulussa.
Joka tapauksessa, tieto siitä, että minusta tulee äiti, muutti minut 16 vuotiaasta teinikakarasta henkisesti kypsäksi ja fiksuksi nuoreksi naiseksi. Minä todellakin muutuin! Suorastaan kukoistin ison mahani kanssa ja kapinallinen nyrpeys naamaltani muuttui onnellisen äidin hymyksi. Sain oman kodin (sosiaalityöntekijöiden kautta) ja vähän sen jälkeen poikani sitten syntyi. Kuukausittaiset tuloni tulevat kelalta ja sossusta, ja niillä rahoilla olen elättänyt itseni ja lapseni tähän asti. Eli taloudellinen tilanteeni on hyvä.
Rakastan elämääni. En ole katunut päivääkään etten tehnyt aborttia. Nuoruus ei mene pilalle jos saa niin ihanan asian kuin oman lapsen! Vien poikani hoitoon todella harvoin, en halua antaa hänelle sellaista lapsuutta, missä häntä viedään paikasta toiseen. En ole koskaan asettanut itseäni mihinkään teiniäitien luokkaan, se on naurettavaa. Äideiksi kasvetaan, oli ikä mikä tahansa, niin minullekkin kävi. Omasta mielestäni äitiys on luonteesta kiinni, ei todellakaan iästä. Jos äiti ei pysty/jaksa huolehtia lapsestaan nuorena, niin tuskin hän pystyisi siihen myöhemminkään.
En tunne oloani mitenkään väsyneeksi, vaikka sanotaankin että yksinhuoltajan elämä on raskasta. Yksinhuoltajan elämä on ihanaa! Saa antaa kaiken huomion lapselle. Pojan isä käy kylässä ja se riittää minulle, ja poikakin on tyytyväinen.
Aloitan syksyllä opiskelut ja lapseni lähtee päivähoitoon. Luen itseni ylioppilaaksi, hommaan kunnon ammatin ja sitten vihdoinkin voin hylätä sossun luukut! Hyvä äiti voi olla ilman koulutusta tai työpaikkaa, se ei merkitse mitään. Opiskeluja voi aina jatkaa. Pääasia että itse on onnellinen ja lapsi on onnellinen, ruokaa on pöydässä ja laskut maksettu.
Minä ainakin haistatan pitkät huilut niille arvostelijoille, jotka luulevat olevansa muita parempia vain sen takia, että ovat ylittäneet kolmenkympin rajan ja omaavat työpaikan.
Ja aina kun näen pienen poikani hymyilevän ja antavan pusun poskelleni, tiedän, että olen onnistunut äitiydessäni ja tiedän, että parempaa elämää en olisi pojalleni voinut antaa!
Itse synnytin lapseni 17-vuotiaana, ja hän täyttää nyt syksyllä kaksi vuotta. Olen yksinhuoltaja, ja lapsi sai alkunsa ei-suunniteltuna noin parin kuukauden seurustelun jälkeen. Olin jonkin aikaa sitten eronnut kumppanistani, kun sain kuulla olevani toisella kuulla raskaana. Olin silloin reilut 16v ja asuin vielä kotona. Vähän oli jo järkeä tullut päähän, vaikka takana olikin hirveä murrosikä, olin juuri sellanen kauhukakara mitä ketään vanhempi ei toivoisi omalle kohdalleen. Niinpä uutinen oli järkytys äidilleni, joka tunsi minut vastuuttomana kakarana, niinkuin osa parhaista ystävistänikin. Ja niinhän minä silloin olinkin. Olin nuori, tyhmä, vastuuton, ja paksuna 16 vuotiaana. Äitini ja isäpuoleni jopa yrittivät lahjoa minut tekemään abortin. Mutta minä olin päätökseni tehnyt, tiesin sen heti kun sain tietää olevani raskaana. Minusta tulee äiti, sanoin silloin itselleni, kun lähdin terveyskeskuksesta kotiin tietoisena vatsassani olevasta lapsesta. Aborttia en tekisi, ja sitä minä sain hokea perheelleni ja lapseni isälle niin kauan, että he vihdoin tajusivat. (Lapseni isä on ollut mukana kuvioissa alusta asti, ja olemme hyvissä väleissä, vaikkemme seurustele.)Lopetin myös juuri alkaneen opiskelun ammattikoulussa.
Joka tapauksessa, tieto siitä, että minusta tulee äiti, muutti minut 16 vuotiaasta teinikakarasta henkisesti kypsäksi ja fiksuksi nuoreksi naiseksi. Minä todellakin muutuin! Suorastaan kukoistin ison mahani kanssa ja kapinallinen nyrpeys naamaltani muuttui onnellisen äidin hymyksi. Sain oman kodin (sosiaalityöntekijöiden kautta) ja vähän sen jälkeen poikani sitten syntyi. Kuukausittaiset tuloni tulevat kelalta ja sossusta, ja niillä rahoilla olen elättänyt itseni ja lapseni tähän asti. Eli taloudellinen tilanteeni on hyvä.
Rakastan elämääni. En ole katunut päivääkään etten tehnyt aborttia. Nuoruus ei mene pilalle jos saa niin ihanan asian kuin oman lapsen! Vien poikani hoitoon todella harvoin, en halua antaa hänelle sellaista lapsuutta, missä häntä viedään paikasta toiseen. En ole koskaan asettanut itseäni mihinkään teiniäitien luokkaan, se on naurettavaa. Äideiksi kasvetaan, oli ikä mikä tahansa, niin minullekkin kävi. Omasta mielestäni äitiys on luonteesta kiinni, ei todellakaan iästä. Jos äiti ei pysty/jaksa huolehtia lapsestaan nuorena, niin tuskin hän pystyisi siihen myöhemminkään.
En tunne oloani mitenkään väsyneeksi, vaikka sanotaankin että yksinhuoltajan elämä on raskasta. Yksinhuoltajan elämä on ihanaa! Saa antaa kaiken huomion lapselle. Pojan isä käy kylässä ja se riittää minulle, ja poikakin on tyytyväinen.
Aloitan syksyllä opiskelut ja lapseni lähtee päivähoitoon. Luen itseni ylioppilaaksi, hommaan kunnon ammatin ja sitten vihdoinkin voin hylätä sossun luukut! Hyvä äiti voi olla ilman koulutusta tai työpaikkaa, se ei merkitse mitään. Opiskeluja voi aina jatkaa. Pääasia että itse on onnellinen ja lapsi on onnellinen, ruokaa on pöydässä ja laskut maksettu.
Minä ainakin haistatan pitkät huilut niille arvostelijoille, jotka luulevat olevansa muita parempia vain sen takia, että ovat ylittäneet kolmenkympin rajan ja omaavat työpaikan.
Ja aina kun näen pienen poikani hymyilevän ja antavan pusun poskelleni, tiedän, että olen onnistunut äitiydessäni ja tiedän, että parempaa elämää en olisi pojalleni voinut antaa!
Vastaukset 13
Vanhimmat
se ei katso ikään kuka on hyvä äiti vaan millainen ihminen on
Olipa ilo lukea tekstiäsi..:) Ja todella olen täysin sitä mieltä, että ihmistä/äitiä ei saa arvostella iän perusteella!
ja asia on minunkin mielestäni juuri näin!! :D
ihana sun teksti!!
itse nyt rv 35menossa ja 20vuotta tulee täyteen tässä kuussa.
lapsen isä on osittain vielä matkassa muta pikkuhiljaa irrottaa otettaan omasta tahdostaan.
rakkautta löytyy mutta vastuuntuntoa ei,hän on kuitenkin jo 24vuotias nuorimies.
hyvä että olette pärjänneet,sun teksti antoi mulle paljon voimia ja olla pelkäämättä tulevaa!!
Täyttä asiaa. Itse raskauduin 15v, synnytin 16v ja nyt olen 17v, ihana poikani 1,4v ja lapseni isä 18v, ja olemme edelleen koko pieni perhe yhdessä ja onnellisia!! :)
Minunkin kohdallani lähes kaikki paitsi kultani yrittivät käännyttää minua aborttiin.. En suostunut, sillä en tullut edes vahingossa raskaaksi. Enkä ole sekuntiakaan katunut että sain lapsen näin nuorena, rakastan poikaani yli kaiken.
Tosiaan kuten tuossa tekstissä luki, äidiksi kasvetaan. Olin todellinen "ongelmanuori" vielä silloinkin kun raskauduin, minulla oli vaikka mitä ongelmia mutta asiat valaistuivat heti kun tajusin että nyt ihan oikeasti olen raskaana, nyt täytyy pitää huolta myös maailman tärkeimmästä asiasta, omasta lapsesta, eikä vain itsestään. En yhtään häpeillyt masuni kanssa missään, olin ylpeä ja onnellinen nuori äiti. Sain ties missä, pääasiassa netissä, kuulla kuinka suunnilleen tapan lapseni koska olen niin nuori niin en varmasti osaa hoitaa sitä, mutta kas kummaa, vieläkin on poika hengissä. ;) Kyllä sitä kummasti kasvaa ja tulee vastuullisemmaksi sitten kun tajuaa että on äiti.
Opiskelemaan aion tosiaan mennä tuossa parin vuoden kuluttua... Luultavimmin. ;) Ellei toinen pieni pallero ilmoittele tulostaan sitä ennen..
minä sain ekan lapsen 16 vuotiaana nyt olen 19 ja kahden lapsen äiti.monet ovat tulleet mulle sanomaan että ei se äitiys näköjään ikää katso :) ei todellakaan!
Todella pistää miettimään ihmisillä jotka ovat vastaan teiniäitejä. Itse en ole vastaan niitä koska pikkusiskoni tuli raskaaksi 16vuotiaana ja synnytti 17v.
Itse olen nyt 20v. ja odotan esikoistani olen itse vailla ammatillista koulutusta, täällä hetkellä teen työtä yli pienellä palkalla.
Lapsen isä on korjaamassa virheitään vankilassa, emme tähän hetkeen kyllä tätä lasta suunnitelleet mutta kun pieni ilmoitti tulostaan niin hyväksyimme sen niinkuin muutkin sukulaisemme.
Meillä on ollut ongelmia sossun kanssa vuokra isäntä antoi ensi viikon aikaa vuokran maksuun oma palkka ei riitä joten oli pakko turvautua sossuun. No eipä siellä niillä ole kiire edelleen odotan kesäkuun tukia. Soitin perjantaina sinne ja sanoivat vain että soita ensiviikolla uudestaan että eivät ole vielä kerinneet käsittelemään hakemustani, hiukan pistää miettimään että mihin ne sitten aikansa siellä kuluttavat?!
LA aikani on helmikuun puolessa välissä, itse jään pois töistä ja sitten kun lapsi täyttää kolme vien hänet päivähoitoon ja jatkan itse töitä tai haen kouluun. Lapsen isän tulevia suunnitelmia en tiedä, hän ei puhu eikä pukahda kun kysyn niistä.
Joinakin päivinä tulevaisuudesta ei ole tietoakaan mutta taas toisena se hymyilee ja tiedän täysin tarkkaan mitä teen.
Joten annan elämän tulla päivä kerrallaan ja katson mitä se tuo ja ottaa. Kuten myös olen samaa mieltä äiti ei olla heti vaan äidiksi kasvetaan päivä kerrallaan eikä sitä katsota iästä, voi olla niin että 16v. on maailman paras äiti kun taas 30v. maailman huonoin äiti. Siihen kasvetaan, ei kukaan ole !!PAM!! vaan äiti. pieni lapsi kasvattaa jokaista äitiä päivä kerrallaan.
Eli pointti on suksikoon kuuseen kaikki jotka luulevat ilman lapsia olevansa täydellisiä vanhempia ennekuin he saavat sen lapsen ja näkevät sen lapsiperhe elämän, mitä se todellakin on.
Itse en ole täydellinen äiti vaan odotan sitä päivää kun saan kasvaa oikeaksi äidiksi.
olipa ihana lukea sun kirjoitus,se oli aivan kuin minun kirjoittamani! ainoa ero oli että meillä kukaan ei ehdottanutkaan aborttia,ainakaan ääneen sitä ei kukaan sanonut =),asia todellakin on niin kuin sanoit että äitiys ei ole iästä kiinni. omalla kohdallani oli onnenpotku että sain lapset tosi nuorina (alle 17v,molemmat),tässä sitä ollaan kasvettu kaikki,niin lapset kuin äitikin ja nyt kun he ovat jo teini-ikäisiä niin tuntuu olevan niillekin suuri ylpeydenaihe näinkin nuori äiti =)toivon että kaiki teiniäiditkin tietävät,että elämää on myös lasten jälkeen,jolloin kerkeää sitten itseensä keskittymään.lapsista kannattaa tod. nauttia kun ne ovat pieniä,sitä ei korvaa mikään,ei lapselle eikä vanhemmille! tsemppiä kaikille tuleville ja "meneville" äideille =)!
Tosi kivaa tietaa, et ei oo ainut ja viel parempaa, moni on onnistunut olemaan hyva aiti nuorena. Itse olen 17v ja esikoiseni LA 2.2.2008. Yksinhuoltaja minustakin tulee, mut eipa mul sen isan kaa menny hyvin ennen vauvauutisiakaan.. Lukio jaa kesken, mut aattelin jatkaa samaa lukioo sit ku lapsi ois vuoden..
Toivon et makin kasvan aidiks..
Tsemiä sinulle! Jo tuolla sun kirjotuksella osoitit että sitä fiksuutta ja kypsyyttä löytyy!:)
itse olen myös aito esimerkki siitä, kuinka nuorikin nainen voi onnistua äitinä yhtälailla kuin vanhempikin.. olen 16, suloinen tyttöni puoli vuotta ja isänsä 18, joka lähtikin lätkimään heti vauvan synnyttyä, muutaman vauvan kanssa valvotun yön jälkeen. siinä sekin nähdään, kuinka mies saattaa hyvinkin olla heikompi kuin nainen.
olen ollut sitkeä, uskonut itseeni ja rakastanut lastani. ne asiat ovat riittäneet selviämään. ja hyvin on mennyt ! :)
Ihanaa kuulla noin positiivista palautetta nuoresta äidistä!
Olen itse 17 vuotias ja nyt hankkimassa lasta jo vuoden kestäneen yhdessä asumisen tuloksena, synnytys kun olen jo 18, eikä vaivaa minua pätkääkään, tosi asia;
Lapsi, koulutus, naimisiin meno, omistusasunnot yms.
ERI JÄRJESTYS !
Haluan lapsen nyt.
En kymmenen vuoden päästä ( jolloin vasta valmistun)
Kaikkea hyvää sinulle !