Kuvitellaampa, että...

Turo--Inkeri

seuraavaan motogp-kisaan kaikki saavat allensa samanlaiset 500cc 2-tahtipyörät, jollaisilla ajettiin vaikka Raineyn, Doohanin ja Schwantzin huippuaikoina. Sanotaanko vuosimallia 1988, eli ennen kuin noita paholaisia oli vielä alettu mitenkään "pehmentämään".. tahtoo sanoa 100 oktaanista myrkky-kisabensaa, ja kaikista vittumaisimman kapea tehoalue, joka potkaisee persuksille kuin raivo härkä, ja heittää kuskin satulasta maata kiertävälle radalle pienimmästäkin oikean käden virheliikkeestä.

Näissä ei siis ollut vielä puhettakaan mistään luistonestosysteemeistä.. ja kyseisenlaisilla pedoilla ajaneet varmasti pitävät nykyisiä kuskeja enempi taikka vähempi "pullamössösukupolvena", koska automatiikka hoitaa 90% sellaisista tilanteista, mistä heidän aikanaan seurasi äkillinen poistuminen radalta, ja usein vielä lasarettikeikka.

Mitä tapahtuisi?? Oma veikkaukseni on, että aika moni nykyisistä kärkipään kuskeista ei näkisi maalilippua. 125- ja 250-luokissa kannuksensa hankkineet, tai muuten paljon 2-tahtikokemusta omaavat varmaan olisivat vahvoilla, nelitahtisten superbike-puolelta tulleet taas hätää kärsimässä.

Rossi on nykykuljettajista ainoa, jolla on mestaruus myös 500cc 2-tahtipyörällä (v.2001). Ja sekin oli lähinnä Mick Doohanin kehittämä ja hyvin pitkälle "jalostettu" NSR500, nuo 1980-luvun lopun pelit olivat vielä aivan toista maata, ja toki esim. rengasteknologiakin oli vuosituhannen taitteessa paljon kehittyneempää kuin silloin.

Valitettavasti emme tule koskaan näkemään, miten siinä kävisi, jos nykyinen ajajakaarti istutettaisiin näiden, jo historiaan kuuluvien ns."oikeiden" kaksitahtisten GP-hirviöiden puikkoihin. No, ehkä hyväkin siinä mielessä, että moinen poikisi melko varmasti myös paljon lisää pahoja kaatoja. Siinä mielessä nykyiset "helpot" motogp-pyörät ovat ilman muuta parannus entiseen.

Jotain silti on jo jäänyt puuttumaan tämän lajin jännityksestä, kun tietokoneet ovat alkaneet hoitamaan osaa kuljettajan tehtävästä.

16

1119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jakseta

      mitään mielikuvituskilpailuja nyt käydä. Katellaan vaan näitä nykypäivän kisoja ja nautitaan kotimaan sateisesta kesästä.

      • Turo--Inkeri

        tämähän saattaa olla hieman aivotoimintaa vaativa aihe. Ja jos ei ole muutenkaan vielä edes syntynyt sinä aikana, mistä nyt on puhe, niin eläpä ota siitä mitään paineita.

        Hyvää kesän jatkoa vaan sinne, äläkä vaivaa päätäsi liikoja...

      • se vaan
        Turo--Inkeri kirjoitti:

        jaksaa ottaa pulttia joka asiasta =)

      • tynnyrit...
        Turo--Inkeri kirjoitti:

        tämähän saattaa olla hieman aivotoimintaa vaativa aihe. Ja jos ei ole muutenkaan vielä edes syntynyt sinä aikana, mistä nyt on puhe, niin eläpä ota siitä mitään paineita.

        Hyvää kesän jatkoa vaan sinne, äläkä vaivaa päätäsi liikoja...

        kolisevat eniten....se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...taidat olla trolli.

      • siellä...

        aivoissa tosiaan toimintaa olla, kun mielikuvitus laukkaa tuhatta ja sataa. Mutta onko tuo sitten ajattelemisen arvoinen asia, niin siitä voidaan olla
        eri mieltä.

      • Turo--Inkeri
        tynnyrit... kirjoitti:

        kolisevat eniten....se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...taidat olla trolli.

        vanhankansan viisaus: helmiä sioille.

        Se tulee mieleen, kun katsoo näitä idioottivastauksia aiheeseen, missä ainakin oikeilla RR-foorumeilla saisi ihan mielenkiintoistakin keskustelua aikaan. Mutta jotta niin voisi käydä, pitäisi tietenkin löytyä sellaista porukkaa, jotka ovat seuranneet lajia jo mainittuna aikana, 80-luvun lopulla. Jos on silloin ollut vielä pilkkeenä isin silmäkulmassa, ei tämä aihe varmaankaan oikein sano mitään.

        Tästäpä sen näkee selvästi, mitä te kakarat koko tästä lajista, sen enempää sen historiasta kuin nykypäivästä, ymmärrätte. Ette paljon mitään.

      • sitten

        koliset täällä niin helvetin kovaa? Enemmän sinusta lähtee tyhjänpäiväistä kolinaa kuin tuolta viereiseltä rakennustyömaalta.

      • Turo--Inkeri
        sitten kirjoitti:

        koliset täällä niin helvetin kovaa? Enemmän sinusta lähtee tyhjänpäiväistä kolinaa kuin tuolta viereiseltä rakennustyömaalta.

        löydy yhtikäs mitään aiheeseen liittyvää sanottavaa (paitsi ettei se ole sinun mielestäsi hyvä aihe, kun et siitä mitään tiedä) niin ehkäpä kannattaisi harkita ihan vakavissaan, että jospas suksisit vaikka suolle noine typerine kommentteinesi.

      • äärettömän...

        tyhmä ihminen olet. Oikein pistää naurattamaan, kun lukee sinun juttujasi. Olet kuin pikkukakara lasten yhteisellä hiekkalaatikolla :)

      • Martti Mopedisti
        siellä... kirjoitti:

        aivoissa tosiaan toimintaa olla, kun mielikuvitus laukkaa tuhatta ja sataa. Mutta onko tuo sitten ajattelemisen arvoinen asia, niin siitä voidaan olla
        eri mieltä.

        Eiköhän esim.Man-saarilla olisi helpoin ratkaista kuka on nopein kilpakuski sillä siellä mies vie pyörää eikä päinvastoin .

      • Turo--Inkeri
        äärettömän... kirjoitti:

        tyhmä ihminen olet. Oikein pistää naurattamaan, kun lukee sinun juttujasi. Olet kuin pikkukakara lasten yhteisellä hiekkalaatikolla :)

        ja omat kommenttisi taas ovat älykkään ihmisen aikuismaisia juttuja? Varsinainen nero!

        ´Bottom line´ tässä älykkäässä kommentoinnissa on se, ettet sinä tiedä höykäsen pöläystä koko 2-tahtisten 500-kuutioisten GP-aikakaudesta, ja sekös sinua potuttaa. Taas kerran.

      • ....
        Turo--Inkeri kirjoitti:

        vanhankansan viisaus: helmiä sioille.

        Se tulee mieleen, kun katsoo näitä idioottivastauksia aiheeseen, missä ainakin oikeilla RR-foorumeilla saisi ihan mielenkiintoistakin keskustelua aikaan. Mutta jotta niin voisi käydä, pitäisi tietenkin löytyä sellaista porukkaa, jotka ovat seuranneet lajia jo mainittuna aikana, 80-luvun lopulla. Jos on silloin ollut vielä pilkkeenä isin silmäkulmassa, ei tämä aihe varmaankaan oikein sano mitään.

        Tästäpä sen näkee selvästi, mitä te kakarat koko tästä lajista, sen enempää sen historiasta kuin nykypäivästä, ymmärrätte. Ette paljon mitään.

        Miksi et perustaisi "oikeaa" rr-foorumia itse? Se on täysin mahdollista ja helppoakin.

    • ratkaisija

      Kaikki voisi ajaa kisan 2-tahti skoottereilla. Koska kellään nykykuskilla ei ole sellaisella hankittua MM-titteliä tai kilpailukokemusta, olisi skaba täysin tasapuolinen ja ajotaito sekä henkinen kantti yksin ratkaisisi.

      • Turo--Inkeri

        olla omalla laillaan hupia katsella. Niistä ukoista jokainen pystyy varmasti viemään skootterin aikapaljon yli laitteiden oman ´limitin´...

        Vaan itse näkisin silti vielä mieluummin, kuinka onnistuisi sellaisen V4-"screamerin" hallinta, jossa on 190hv, ja tasan ainoa ´traction control´ sijaitsee oikean käden kahvassa. Sellainen ei anna yhtään virhettä anteeksi.

        Nythän pystyvät avaamaan sateellakin mutkista ulos melkein täysillä (Stonerin vastikään julkaistussa haastattelussakin vahvistaa asian), moista EI olisi kannattanut kokeilla noilla kaksitahtipedoilla. Eli ajamisesta on elektroniikan ansiosta tullut aika paljon helpompaa. Hyvä puoli on toki vähemmän pahoja kaatumisia, huonona puolena se, että ihan raaka ajotaito on jo jäänyt/jäämässä vähäisempään osaan.

        Sama täällä tuo automatiikka vie kilvanajosta sitä kuskin osuutta kyllä liikaa pois. F-1 puolellahan ollaan luopumassa luistonestosta. Uskotko, että moto-puolella kanssa vielä joskus karsitaan noita "hienouksia" ?

      • Turo--Inkeri
        ratkaisija kirjoitti:

        Sama täällä tuo automatiikka vie kilvanajosta sitä kuskin osuutta kyllä liikaa pois. F-1 puolellahan ollaan luopumassa luistonestosta. Uskotko, että moto-puolella kanssa vielä joskus karsitaan noita "hienouksia" ?

        motogp:ssä muhii aika mahtavan kokoinen rahoituskriisi, lajilla luulisi olevan sponsoriarvoa vaikka millä mitalla ja toki onkin, mutta silti ne todella rahakkaat sponsorit on tällä hetkellä muualla. Se voi vaikuttaa kehitystyöhön käytettävissä oleviin budjetteihin jo aivan lähiaikoina.

        Toisaalta luistonestot yms elektroniikkapaketit alkaa olla arkipäivää jo Superbikessakin. Tuntuu kaukaa haetulta, että niitä käytettäisiin siellä, mutta ei motogp:ssä, joka kuitenkin on lajin kuninkuusaste. Eli kyllä ne on varmaankin tulleet jäädäkseen.

        Toki voisivat sääntöihin koettaa saada jotain rajoituksia niihinkin, ensinnäkin juuri kulupuolen karsimiseksi, ja toisekseen siksi, ettei kuljettajasta tule lähestulkoon pelkkää "ohjaajaa", kuten F1-puolella tuntuu homman nimi aika pitkälle olevan. Toistaiseksi prätkäkilvanajossa on vielä aivan omanlaistaan hohtoa olemassa, formuloista se valitettavasti on kadonnut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3394
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1901
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1279
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      132
      1111
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1033
    6. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      964
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      956
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      915
    9. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      899
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      830
    Aihe