Reilusti ylipainoisen vauvan hankkiminen...onko se sitten sitä, että joutuu erityistarkkailuun ja loppu-odotuksen ajaksi sairaalaan tiputukseen?
Lihavan raskaus
Brontosaur
191769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Reilusti ylipainoinen odottaja joutuu sokerirasitustestiin ja häntä seurataan neuvolassa tarkemmin mm juuri noita sokerijuttuja ja verenpainetta.
Itse painoin ennen viidennen lapseni syntymää 90kg, pituus 175cm, joten olin kai reilusti ylipainoinen. Raskaus meni ihan hyvin, paitsi että sain raskausdiabeteksen ja jouduin vähähiilihydraattiselle dieetille. Laihduin raskauden aikana, niin että painoin vauvan syntymän jälkeen vähemmän kuin ennen raskautta. En ollut raskauden aikana kuin muutaman päivän osastolla.
kiloa.
Tuskin tuollaisella on raskaana mitään merkitystä.
175cm pitkän tulee painaa enintään 70kg. Ihannepaino on noin 60-65kg. Onkohan teillä erilaiset painotaulukot?
Painoindeksin mukaan 175-senttisen normaalipainon yliraja on 76,5kg.
Kuinkas suuren vauvan olet ajatellut hankkia? Sinänsä hyvä ideä hankkia "reilusti ylipainoinen vauva", koska lihaviahan meistä kaikista kuitenkin tulee ajankanssa. ;-) :-)
Ohhoh, huomasin nyt että avaukseni voi ymmärtää väärinkin. :D
Joo, anteeksi, en tarkoittanut pahalla ja ymmärsin kyllä mitä tarkoitit. Se aloitus vain oli niin "herkullinen", etten voinut vastustaa kiusausta leikinlaskuun.
Oikeasti, sinusta pidetään hyvää huolta neuvolassa raskauden aikana, joten älä sitä etukäteen pelkää. Onnea tulevaisuudelle!
Noh, en mä siitä vetäny hernettä nenään. Sitä kun ei aina lue tarkkaan kirjoitustaan ennen kuin sen tänne lähettää. :D
Kiitos kannustuksesta. :)
Mua nauratti kans tuo "reilusti ylipainoisen vauvan hankkiminen". :D Vaikka kyllähän tuosta ymmärtää pointin mutta huvittavasti sanottu silti.
Samoin tuo aloittajan nikki (Brontosaur) pisti naurattamaan.
En osaa lapsettomana kommentoida itse aiheeseen, pahoittelen tätä offtopicia mut halusin vaan paukuttaa leukoja huvikseni kun huomasin nuo hassut lausahdukset. =)
Toisaalta juuri tuo äidin ylipaino voi aiheuttaa sairauksia jotka kasvattavat sikiön "liian" suureksi, joten siksi ylipainoinen äiti on tarkemmassa seurannassa. Aina se iso sikiö ei olekaan hyvä asia.
Jostain olen lukenut, että ylipainoisen on vaikeaa tulla raskaaksi, että paino jotenkin vähentää raskaaksi tulemisen mahdollisuuksia?
Tiiän sen että on vaikeempi tulla raskaaksi. En ole vielä raskaana mutta aikomus on tulla raskaaksi. Siis vielä raskaammaksi kuin nyt olen, heh. No, enivei haluaisin hankkia vauvan.
Siis piti kirjoittaa että "Tiiän sen että reilusti ylipainoisen on vaikeempi tulla raskaaksi."
raskaaksi tule. Lihava nainen on hedelmällisimmillään.
että selkeä alipaino on raskautta ehkäisevä tekijä. Mutta myös ylipaino on tilastojen mukaan sitä.
Paras vaihtoehto on hyvin ravittu, terve ja liikunnallinen, normaalipainoinen kroppa.
Miten reilusti ylipainoinen voi edes tulla raskaaksi? Onnistuuko se ihan luonnollisella tavalla? Ja mistä löytyy sellainen pervo joka haluaa tehdä reilusti ylipainoisen raskaaksi? Normaalilla miehellä ei edes seiso ylipainoisen kanssa vaikka miten yrittäisi.
Olipas tyhmä ja keskiaikaista ajattelun tasoa edustava kommentti! Menepäs tämän palstan "Tietoa palstasta" kautta v 2006 helmikuussa aloitettuun keskusteluun "lihava nainen sängyssä" 2.2.2006 niin saat vastauksen ja voit sit tyytyä siihen tai muuttaa niin pitkälle kuin pippuri kasvaa....
Eli mulla on nyt kaksi lasta ja odotus aikana oon ollu tosi lihava. Mä ouduin mittaa verensokereita ja verenpainetta tarkkailtiin ku oli koholla Ekalta ölin sairaalassa vähän kauemmin ku yrittivät käynnistää, tokalta olin normi ajan. Eli mulla oli painoindeksi tuolla 40 hujakoilla sillon. Nyt onn onneks saanu jo 25kg pois ja lisää lähtee.
minulla oli painoindeksi 41 kun odotin esikoista.
Raskaaksi tulin helposti ja raskauskin oli ok,verenpaine koholla.