Hei!
Olen jo liki 30v nainen. Enkä tiedä mikä minulla on. Olen jo kaksi päivää lukenut suorastaan ahmimalla kaiken mahdollisen netissä käsiini saaman tiedon psykopaattisista. Tosin, exäni valoitettua asiaa ensin minulle.
Pystyn samaistumaan moniin luonteenpiirteisiin psykopaattisen "luonteen" kanssa, joihinkin taas en. Ja nyt tilanne on alkanut suorastaan kauhistuttamaan itseäni. Olenko todella psykopaatti, voiko sille tehdä jotain, paraneeko se koskaan? Saako jostain apua siihen?
Lapsuuteni oli kaiketi suhteellisen normaali, äitiä minulla ei juurikaan koskaan ollut läsnä, isä silloin kuin töiltä kerkesi, päivystysluontoinen työ kun oli. Kotona ei halailtu, ei osoitettu juuri minkäänlaisia tunteita koskaan (tästäkö kyltymätön tunne-jano?), vanhempien riidatkin oli hiljaisuutta. Murrosikä oli todella vaikea, karkailin, etsin todella itseäni, olin vaikea, tuplasin luokan ihan omaa haluttomuuttani.
Älykäs olen ollut aina. Nopea oppimaan, hallitsemaan asioita, omaan valokuvamuistin, ylipäätänsäkin muistini on todella hyvä. Opin näkemään ihmisistä nopeasti millaisia he ovat, tuntemaan heidän ns. Tämän takia lienen hyvä työssäni ihmisten parissa. Huumorintajuinen, kiltti, hellä, erittäin paljon tunne-ihminen, läheisyydenkaipuinen, antavakin.
Mutta sitten tulevat ne huonot piirteet.. Osaan manipuloida ihmisiä eikä minua juuri häiritse käyttää tätä taitoa. Olen miltei aina saanut mitä olen halunnut, jos en hyvää kautta, pahaa kautta sitten (lue= valehtelemalla, kieroilemalla, sanoja käyttämällä). Osaan selittää, puhua ja fiktioida. Sana on minulla hallussa.
Olen äärimmäisen omistushaluinen, mustasukkainen kulloisesta poikaystävästäni (jännää näissä luonteenpiirteissä se, että ne oikeastaan poikkeuksetta tulevat ilmi vain rakkaimpieni seurassa). Äärimmäisen huomionkipeä, ylirakastava. Haluan miellyttää niin kamalalla vimmalla, että juuri se saa huonot puoleni esille. Enkä oikeastaan mieti seurauksia, vaikka (painotan) tiedän lopputuloksen. Menetys. Ja jos en saa huomiota hyvällä, otan sen pahalla. Välittämättä seurauksista.
Mutta niin kauan kuin asiat menevät "hyvin", tiedän olevani todella Hyvä. Mutta kun jokin menee huonosti, teen siitä huonomman. Olen analyyttinen kaiken ja kaikkien suhteen. Annan itsestäni kaiken, oikeastaan rehellinen olen vain tunteissani. Kaiken muun ylimitoitan, liioittelen, valehtelen.
En oikeastaan osaa surra myöskään. Masennun hetkeksi, haudon mitä kamalampia asioita, niistäkin "selviän" haavemaailman avulla. Minusta tulee helposti välinpitämätön, vaikka sisälläni kaipaan (huomiota, läheisyyttä, rakkautta?) tuskaisen kovaa. Minä tiputan helposti ihmisiä pois elämästäni.
Mutta miksi tämä kaikki alkoi vaivaamaan minua juuri nyt? Olen tiedostanut itsessäni nämä piirteet jo kauan, tietämättä mistä ne johtuu, väittämällä päinvastaista muille tietenkin. Siksi, että nyt olen tilanteessa, josta en pääse/osaa poistua.
Sain tietää olevani raskaana, niin myöhään ettei abortti ollut enää mahdollista. Sitä ennen luulin menkkojen jäännin pois johtuvan työstä ja stressistä, mistä milloinkin. Raskaus ei käynyt mielessänikään. Poikaystävän kanssa meni poikki, totaalisesti, ja varsinkin nyt kun hän ensimmäisenä meistä tiedosti nämä piirteet itsessäni. Minua pelottaa, että mitä jos en ole kykenevä tunnepitoisuudelta antamaan lapselle "normaalia" kasvatusta, pystynkö vastaamaan tästä "seurauksesta", millainen äiti olen lapselle kun niin moni psykopaatin luonteessa sopii minuun, lukuunottamatta nyt väkivaltaisuutta tms.
Pystynkö ja miten olemaan ja käyttämään luonteeni piirteitä pelkästään hyvään, tekemättä pahaa kenellekään, satuttamatta, opinko kantamaan seuraukset, olemaan rehellinen tulevaisuudessa. Ennenkaikkea miten siihen kykenen?
Minua pelottaa tämä "huono" puoli luonteestani todella. Varsinkin nyt kun takanani oli ensimmäinen ns normaali suhde, aivan ihanan ihmisen kanssa, jonka pilasin näillä huonoilla puolilla. Sitä ennen suhteeni olivat lähinnä taloudellista hyötyä hakevia toiselta puolelta sekä kostoa entisille tyttöystäville seurustelemalla kanssani. Näiden jälkeen oikeastaan luonteeni huonot puolet tulivatkin vahvemmin esille. Ja nyt todella haluan niistä eroon.. Kun vain tietäisi miten.
Olen jo liki 30v nainen. Enkä tiedä mikä minulla on. Olen jo kaksi päivää lukenut suorastaan ahmimalla kaiken mahdollisen netissä käsiini saaman tiedon psykopaattisista. Tosin, exäni valoitettua asiaa ensin minulle.
Pystyn samaistumaan moniin luonteenpiirteisiin psykopaattisen "luonteen" kanssa, joihinkin taas en. Ja nyt tilanne on alkanut suorastaan kauhistuttamaan itseäni. Olenko todella psykopaatti, voiko sille tehdä jotain, paraneeko se koskaan? Saako jostain apua siihen?
Lapsuuteni oli kaiketi suhteellisen normaali, äitiä minulla ei juurikaan koskaan ollut läsnä, isä silloin kuin töiltä kerkesi, päivystysluontoinen työ kun oli. Kotona ei halailtu, ei osoitettu juuri minkäänlaisia tunteita koskaan (tästäkö kyltymätön tunne-jano?), vanhempien riidatkin oli hiljaisuutta. Murrosikä oli todella vaikea, karkailin, etsin todella itseäni, olin vaikea, tuplasin luokan ihan omaa haluttomuuttani.
Älykäs olen ollut aina. Nopea oppimaan, hallitsemaan asioita, omaan valokuvamuistin, ylipäätänsäkin muistini on todella hyvä. Opin näkemään ihmisistä nopeasti millaisia he ovat, tuntemaan heidän ns. Tämän takia lienen hyvä työssäni ihmisten parissa. Huumorintajuinen, kiltti, hellä, erittäin paljon tunne-ihminen, läheisyydenkaipuinen, antavakin.
Mutta sitten tulevat ne huonot piirteet.. Osaan manipuloida ihmisiä eikä minua juuri häiritse käyttää tätä taitoa. Olen miltei aina saanut mitä olen halunnut, jos en hyvää kautta, pahaa kautta sitten (lue= valehtelemalla, kieroilemalla, sanoja käyttämällä). Osaan selittää, puhua ja fiktioida. Sana on minulla hallussa.
Olen äärimmäisen omistushaluinen, mustasukkainen kulloisesta poikaystävästäni (jännää näissä luonteenpiirteissä se, että ne oikeastaan poikkeuksetta tulevat ilmi vain rakkaimpieni seurassa). Äärimmäisen huomionkipeä, ylirakastava. Haluan miellyttää niin kamalalla vimmalla, että juuri se saa huonot puoleni esille. Enkä oikeastaan mieti seurauksia, vaikka (painotan) tiedän lopputuloksen. Menetys. Ja jos en saa huomiota hyvällä, otan sen pahalla. Välittämättä seurauksista.
Mutta niin kauan kuin asiat menevät "hyvin", tiedän olevani todella Hyvä. Mutta kun jokin menee huonosti, teen siitä huonomman. Olen analyyttinen kaiken ja kaikkien suhteen. Annan itsestäni kaiken, oikeastaan rehellinen olen vain tunteissani. Kaiken muun ylimitoitan, liioittelen, valehtelen.
En oikeastaan osaa surra myöskään. Masennun hetkeksi, haudon mitä kamalampia asioita, niistäkin "selviän" haavemaailman avulla. Minusta tulee helposti välinpitämätön, vaikka sisälläni kaipaan (huomiota, läheisyyttä, rakkautta?) tuskaisen kovaa. Minä tiputan helposti ihmisiä pois elämästäni.
Mutta miksi tämä kaikki alkoi vaivaamaan minua juuri nyt? Olen tiedostanut itsessäni nämä piirteet jo kauan, tietämättä mistä ne johtuu, väittämällä päinvastaista muille tietenkin. Siksi, että nyt olen tilanteessa, josta en pääse/osaa poistua.
Sain tietää olevani raskaana, niin myöhään ettei abortti ollut enää mahdollista. Sitä ennen luulin menkkojen jäännin pois johtuvan työstä ja stressistä, mistä milloinkin. Raskaus ei käynyt mielessänikään. Poikaystävän kanssa meni poikki, totaalisesti, ja varsinkin nyt kun hän ensimmäisenä meistä tiedosti nämä piirteet itsessäni. Minua pelottaa, että mitä jos en ole kykenevä tunnepitoisuudelta antamaan lapselle "normaalia" kasvatusta, pystynkö vastaamaan tästä "seurauksesta", millainen äiti olen lapselle kun niin moni psykopaatin luonteessa sopii minuun, lukuunottamatta nyt väkivaltaisuutta tms.
Pystynkö ja miten olemaan ja käyttämään luonteeni piirteitä pelkästään hyvään, tekemättä pahaa kenellekään, satuttamatta, opinko kantamaan seuraukset, olemaan rehellinen tulevaisuudessa. Ennenkaikkea miten siihen kykenen?
Minua pelottaa tämä "huono" puoli luonteestani todella. Varsinkin nyt kun takanani oli ensimmäinen ns normaali suhde, aivan ihanan ihmisen kanssa, jonka pilasin näillä huonoilla puolilla. Sitä ennen suhteeni olivat lähinnä taloudellista hyötyä hakevia toiselta puolelta sekä kostoa entisille tyttöystäville seurustelemalla kanssani. Näiden jälkeen oikeastaan luonteeni huonot puolet tulivatkin vahvemmin esille. Ja nyt todella haluan niistä eroon.. Kun vain tietäisi miten.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen myös psykopaatti tai sosiopaatti. Sain tietää tästä viime kesänä lukemalla työpaikalla tieteen aikakausilehteä. Siellä oli pitkä lista ranskalaisin viivoin siitä millainen psykopaatti on. Vain pari kohtaa ei sopinut minulle. Yksi oli väkivalta ja toinen taisi olla joku jatkuva rikollinen toiminta.
Olen mies, 25v ja en ole koskaan ollut yli kuukauden suhteessa. Hyvännäköiseksi on sanottu ja ottajia olisi, mutta käytän heitä kaikkia aina hyväkseni, hyödynnän, käsittelen esineinä. Manipuloin, teen heille mitä haluan ja lopuksi heitän menemään.
Olen myös älykäs ja etenkin tunneälyä minulla on paljon. Osaan samaistua tilanteisiin ja ihmisten tunteisiinkin, mutta en välitä yhtään niistä. Voisin ihan hyvin joltakin (vaikka)loukkaantuneelta jänikseltä kopauttaa halolla hengen pois siinä missä voin astua leppäkertun päälle. Sama se.
Lapsuudessani ei näytetty tunteita ja kukaan ei välittänyt minusta. Olin suurimaan osan ajasta yksin. Murrosikäisenä polttelin roskiksia, vaatekeräyspömpeleitä, tehtailin tutuille väärennettyjä henkkareita(tietokoneen lasertulostin oli silloin uutuus).
En itsekään tiedä millaiseksi loppuelämäni muodostuu. Todennäköisesi kuitenkin olen lain paremmalla puolen.
Oletko muuten pannut merkille, että suurin osa kaikista menestyjistä on psykopaatteja. On monen laista gorge bushia ja dumsfieldiä, hulluja mozarteja, george sorosta, jne... kaikki he ovat manipuloijia, hyväksikäyttäjiä jne.
Itselläni ei ole ollut kuin pitkiä suhteita, ei yhtään alle puolen vuoden suhdetta. Ero jo siinä. Manipuloin kyllä, joskus jopa esineellistän, miellytän, mutta en "heitä menemään", pikemmin haluan pitää kaikin voimin ja keinoin kiinni.
Kyllä, osaan samaistua tunteisiin, kirjoitan hyvin paljon tunteista, mutta lähimmäisten ihmisten tunteet eivät ole samantekeviä. Käsittelen ne eri tavalla, analyyttisemmin ja "ulkopuolelta" katsoen.
Koskaan en voisi ketään satuttaa tahalleni. Mutta nämä luonteepiirteet tekevät sen, että satutan kuitenkin. En ymmärrä sanojen ja tekojen välistä eroa(?) ja satutan niin. Ketään en ole fyysisesti koskaan satuttanut.
Rikollista toimintaa en ole koskaan tehnyt, siihen olen liian arka ja pelkuri. Minua häiritsee vain itsessäni manipuloinnin, tavoitteen saaminen keinolla millä hyvänsä, lupausteni merkityksettömyys ja "poissulkemisen" mahti. Mieluummin käyttäisin sen hyvän tekemiseen kuin pahan.
Sulla ei liene vinkkejä siihen?
Okei. Nyt kun olen syväluodannut sinua ja olet käynyt vastaanotollani täällä netissä jopa kahdesti kertomassa tilanteestasi, voin sanoa, että teet härkäsestä kärpäsen. Mitä merkitystä sillä loppupeleissä on onko ihminen psykopaatti? Elämää tämä vaan on.
Kävin itseasiassa just eräällä suomalaisella nettisivulla jolle on listattu tietoa mielenhyvinvoinnista, sairauksista, persoonallisuudesta. Ja se tuli ensimmäisenä mieleen, että diagnooseja on ties mihin hampaan kolotukseen. Ja mitä enemmän yhteiskunta kehittyy, sitä enemmän rahaa ja voimavaroja kertyy myös psykiatriaan ja siksi diagnooseja tehtaillaan joka päivä lisää niin että loppujen lopuksi koko maailman kaikilla ihmisillä on joku diagnoosi.
Sinun tapauksessasi kai tärkeintä olisi, että alkaisit hyväksymään itsesi. Itseäni ei ole koskaan rasittanut se, että tiedän olevani psykopaatti. Mitä siitä sitten? Pitäisikö hypätä kaivoon? Ja kuulemma pitkäkestoinen psykoanalyysi saattaa jopa pahentaa sosiopatiaa joten "ei sitä juurikaan voida hoitaa". Näin luin netistä. Luultavasti psykopaatti kuuluu samaan kategoriaan kuin esimerkiksi pedofiili. Ei auta lääkkeet, ei terapia. Vain pidättäytyminen tästä toiminnasta on ratkaisu.
Ja yksi juttu vielä. Psykopatian rasittavuus henkilölle itselleen on suoraan riippuvainen elinympäristöstä. Kanssakäymisiin tarvitaan aina kaksi osapuolta. Jos olet marttaliiton kutomopuolen koordinaattori, sinulla voi olla vaikeuksi työssä ja kotona. Mutta jos olet Pentagonissa sodanjohdon superkenraali, elämällä voisi olla enempi sinulle annettavaa. Samaten jos joskus joutuisin kanssasi tekemisiin, saattaisimme tulla hyvinkin toimeen. Kyllä hullu hullun tunnistaa.
Älä hae vääriä ihanteita.Ole mieluummin rehellinen itselle.Minut on joskus diagnostisoitu psykopaatiksi ja ei se hääviä ole olla huonon kohtelun alainen kun kaikki on joskus vastaan.