"Päivitys"

Joo, nimimerkki entinen alkoholisti pitää hyvin paikkansa. No niin, te sanotte kerran alkoholisti, aina alkoholisti. Näinhän se AA opettaa. Minäkin kävin nelisen vuotta hokemassa viikottain, "olen alkoholisti". Vittuunnuin perin pohjin tuohon mantraan ja ajattelin, pitäisköhän tuo lause "olen alkoholisti" jotenkin päivittää? Niinpä kerran ollessani ainoa selvä kesäistä mökki-iltaa viettävässä seurueessa ajattelin no, kokeillaan. Otin illan aikana 6 lonkeroa, humalluin hiukan vaan enpähän halunnut lisää vaikka juomaa oli yllin kyllin. Siis ei tehnyt tippaakaan mieli! Tämä tapahtui Jussina vuosi sitten ja olen tämän jälkeen ottanut yhden ainoan kerran ja kolme olutta riitti silloinkin.

Ennen raitistumistani olin selkeästi kaikilla mittareilla alkoholisti, join aina humalahakuisesti ja hölmöilin juuri siten kuin vain juoppo voi hölmöillä!

Nytkin olen ollut viikolla kaverini mökillä ja siellä kaikki ryyppäsivät kuka enemmin kuka vähemmin vaan itselleni ei todellakaan maistunut, eikös ole kummallista?

Enkö siis ollutkaan alkoholisti vai oliko nämä raittiit vuoteni opettaneet minulle raittiin elämän laadukkuuden, mene ja tiedä. Olinhan työskennellyt raittiin elämäni puolesta intensiivisesti.

Miksi sitten otin? No, olin perin kyllästynyt AA:ssa ramppaamiseen vaikka minkäänlaisia juomahaluja ei ollut. Enää en AA:ssa käy, joskin kaikki sieltä löytämäni kaverit ovat edelleen ystäviäni. Monet heistä veikkasivat että minun käy pian huonosti kun otin sen ekan huikan. Heidän oli kuitenkin myönnettävä että toisin kävi. Ilmeisesti kuulun siihen häviävän pieneen ryhmään jotka pystyvät tähän?? Olen itsekkin ihmeissäni tästä ja pidän itseäni edelleenkin raittiina.

En pyri mitenkään kohtuukäyttäjäksi, koska en halua juoda.

En kuitenkaan kehoita ketään kokeilemaan samaa, sillä useinmiten ja useimmalla tuossa asiassa käy huonosti ennemmin tai myöhemmin.

Parasta jatkoa vaan kaikille AA:laisille, AA tekee hyvää työtä, minulle se ei vaan sopinut.
7909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

todeta, että pätevä ohjelma AA:ssa, koska olet saanut monta raitista vuotta elämääsi ja uuden suhtautumisen alkoholiin. Hyvää jatkoa sinulle ja jos mahdollista, kerro tilanteestasi ensi vuonnakin kesäpäivien aattona.

Äänestä

itsellä aivan sama tilanne. Tosin en ole vielä koskenut alkoholiin. Jotenkin väsyin kans siihen "mää on sepi ja alkoholisti" jankkaukseen.

Jossain oli joskus jotain prosentteja, että joku ongelma juoja oppii alkoholin käytön? 2-3%??

Joka tapauksessa, se vaaraa piilee kyllä, jos antaa janon tulla kunnolla.

AA, auttoi mua silloin kun oli vaikeaa ja viinalla yritin hoitaa ongelmia.

Toisaalta voin olla tyytyväinen, että tiedän sen olemassa olon ja että sinne voi mennä aina takaisin.

Äänestä

Minä kans kävin siellä hokemassa kauan sitten. En edes tarkoittanut mitä sanoin, että oisin holisti ollut.
Mutta mikä eniten otti itteä aivoon oli se, että kirjasta luettiin joku askel, sitten joku alkoi puhua puhua ja puhua..loputtomiin. Venyivät sitten loputtomiin ne istunnot.

Vaikka miten kauan ois yks vaan puhunut, niin ei keskeytetty. (entäs jos ois puhunu vuorokauden..)
Elikkä se luettu askel vaan luettiin ja alettiin sitten puhua tavallaan ihan muusta. Eli tuntui että miks se luettiin. Ja kun useimmilla oli se kirja ittellä. Miks luettiin .. no, joillekin auttaa.

Jonku kerran siis kävin. Nykyään pystyn ottamaan tai olemaan ottamatta. Ei kutkuta viinat kaapissa.
Yhdelle sopii yks ja toiselle toinen.

Äänestä
  • Mutta ajatteles jos olisit alkoholisti, silloin et pystyisi juomista kontrolloimaan.

    Äänestä

Naapurin kanssa takavuosina otettiin urakalla. Hän vetäisi kossupullon aina puoleen tuntiin. Mahoton ottimies. Katkoi hampaansa portaissa, joutui tahdonvastaiseen hoitoon useamman kerran, kuten putkaankin. Sitten pääsi/joutui työkyvyttömyyseläkkeelle ja on ollut 7 vuotta täysin tipaton käymättä edes AA:ssa.
Soittipa taannoin mökiltään, että osti sinne mäyräkoiran, josta oikein pelästyin, että mitä seuraa? Ennen saarelta tultiin kokka kohisten viinanhakureissuille, ja kossua saatettiin ostaa korillinen.
Lipittää sitä mäyristä useamman päivän, mutta eipä ole entiseen malliin syttynyt kossun pikajuomiseen kun ei kuulemma tee mieli.
Kalja kuitenkin pikkuhiljaa laskeutuu joka mökkireissulla, mutta siihen jää aina.
On se kumma juttu, kun ennen syttyi välittömästi urakoimaan moneen sammumiseen asti.

Äänestä

Voi kun mäkin pystyisin tohon. Oon kateellinen sulle...

Äänestä

Aika paljon samalla tavoin kuin sinä. AA:sta haluaisin pikkuhiljaa eroon, koska AA on riippuvuus siinä missä alkoholismikin.

Toisaalta onhan AA riippuvuutena muuta kuin viinapullo, vaan kun haluaisin olla vapaa molemmista.

Katsotaan nyt. Olen kuitenkin iloinen puolestasi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ent. "alkoholisti" kirjoitti:

Joo, nimimerkki entinen alkoholisti pitää hyvin paikkansa. No niin, te sanotte kerran alkoholisti, aina alkoholisti. Näinhän se AA opettaa. Minäkin kävin nelisen vuotta hokemassa viikottain, "olen alkoholisti". Vittuunnuin perin pohjin tuohon mantraan ja ajattelin, pitäisköhän tuo lause "olen alkoholisti" jotenkin päivittää? Niinpä kerran ollessani ainoa selvä kesäistä mökki-iltaa viettävässä seurueessa ajattelin no, kokeillaan. Otin illan aikana 6 lonkeroa, humalluin hiukan vaan enpähän halunnut lisää vaikka juomaa oli yllin kyllin. Siis ei tehnyt tippaakaan mieli! Tämä tapahtui Jussina vuosi sitten ja olen tämän jälkeen ottanut yhden ainoan kerran ja kolme olutta riitti silloinkin.

Ennen raitistumistani olin selkeästi kaikilla mittareilla alkoholisti, join aina humalahakuisesti ja hölmöilin juuri siten kuin vain juoppo voi hölmöillä!

Nytkin olen ollut viikolla kaverini mökillä ja siellä kaikki ryyppäsivät kuka enemmin kuka vähemmin vaan itselleni ei todellakaan maistunut, eikös ole kummallista?

Enkö siis ollutkaan alkoholisti vai oliko nämä raittiit vuoteni opettaneet minulle raittiin elämän laadukkuuden, mene ja tiedä. Olinhan työskennellyt raittiin elämäni puolesta intensiivisesti.

Miksi sitten otin? No, olin perin kyllästynyt AA:ssa ramppaamiseen vaikka minkäänlaisia juomahaluja ei ollut. Enää en AA:ssa käy, joskin kaikki sieltä löytämäni kaverit ovat edelleen ystäviäni. Monet heistä veikkasivat että minun käy pian huonosti kun otin sen ekan huikan. Heidän oli kuitenkin myönnettävä että toisin kävi. Ilmeisesti kuulun siihen häviävän pieneen ryhmään jotka pystyvät tähän?? Olen itsekkin ihmeissäni tästä ja pidän itseäni edelleenkin raittiina.

En pyri mitenkään kohtuukäyttäjäksi, koska en halua juoda.

En kuitenkaan kehoita ketään kokeilemaan samaa, sillä useinmiten ja useimmalla tuossa asiassa käy huonosti ennemmin tai myöhemmin.

Parasta jatkoa vaan kaikille AA:laisille, AA tekee hyvää työtä, minulle se ei vaan sopinut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu