Jos mulle kävi kirjotusvirhe. Annetelle on käynyt äänivirhe
Ihmettelen, jos olet kuullut hänen laulavan kyseistä kipaletta. Vai omistatko kristallipallon ja ennustajan kyvyt?
0Äänestä
jn7
laula kuten Tarja, vaan omalla tyylillään tietysti.
0Äänestä
Myös omat aivot
Jos Tarja olisi niin haluttu, miksi tätä ei ole viety johonkin tunnettuun bändiin solistiksi??? Tarjalla oli aikansa ja tähteys nuosi hattuun. Kun musiikki lähestyi jakkupuku-heviä ja faneille myytiin Tarja-timatteja se oli ooppera-metallin loppu Nightwishissa. Tarja oli myös murkkutyttöjen unelma, vaihtoi vaatteita, oli mallinukke-mannekiini, lasittunein tyhjin silmin, keltainen dildo kätösessään. Kun bändi on täysin muusikkovetoinen eikä mikään managerien luomus eihän tuollainen keekoilu voinut pitkään jatkua. Kosteasilmäinen latino oli se korsi joka katkaisi kamelin selän.
Pojat läysivät monipuoleisen kokeneen laulajan joka ymmärtää muusikon mailmaa täysin. Tyttö tykästyi taitaviin maanläheisiin soittajiin ja heidän musiikkinsa. Anette on jo näyttänyt kykynsä laulamalla osuutensa erittäin vaikeaan uuteen pitkäsoittolevyyn. Tarmokkana naisena hän varmaan opettee klasista laulua ihan vaan pirruuttaan näytteeksi, sehän on vain laulutekniikka ei sen kummempaa. Kun tämä pippurinen Skånen Katri-Helena saa mikin kätöseensä ja bändin taakseen, silloin vasta nähdään uudistunut Nightwish ...ja se on hyvä.
0Äänestä
silmään!!!
aivan totta eli samaa mieltä!!!
0Äänestä
---
silmään!!! kirjoitti:
aivan totta eli samaa mieltä!!!
samaa mieltä!!!!
0Äänestä
Kesäkuu1976
..laula. Hän vetää omalla tyylillään ja tätähän myös NW:n pojat ovat halunneet. Eihän poijjaat edes halunneet Tarjan tyylistä laulajaa vaan ihan jotain muuta. Tarja -kopio olisi ollut kaikkein pahin vaihtoehto.
0Äänestä
se pysty...
laulamaan mitään niinkun Tarja..äijät viilaa peruskoulu tasolle kaikki biisit niin luritteleehan niitä..aivan ku karaokea.
0Äänestä
kuten Anette
mutta joo, mielenkiintoista tai sitten ei.
0Äänestä
tavis mikä tavis
eihän tarjan kuulukkaan laulaa kuten tavis..haloo. tyhmä
0Äänestä
Ja kumppanit muka
tavis mikä tavis kirjoitti:
eihän tarjan kuulukkaan laulaa kuten tavis..haloo. tyhmä
ottanut Anetten bändiin jos se ei pystyis vetään vanhoja biisejä? HÄH? Ja sinne valintoihinhan piti lähettää demo missä vetää jonkun vanhan NW:n biisin? Mä oon ihan varma että Anette vetää tasan kaikki nuotit mitä Tarjakin veti. Ja vetää vielä paremmin!
perskeles.
0Äänestä
annettekaan
Ja kumppanit muka kirjoitti:
ottanut Anetten bändiin jos se ei pystyis vetään vanhoja biisejä? HÄH? Ja sinne valintoihinhan piti lähettää demo missä vetää jonkun vanhan NW:n biisin? Mä oon ihan varma että Anette vetää tasan kaikki nuotit mitä Tarjakin veti. Ja vetää vielä paremmin!
perskeles.
Kingslayeria ja ne jotka ei sitä biisiä tiedä ei tiedä koko bändiä.
0Äänestä
daddycoool
tavis mikä tavis kirjoitti:
eihän tarjan kuulukkaan laulaa kuten tavis..haloo. tyhmä
abba oli kasassa 10 vuotta. siitä huolimatta se on maailman 2. eniten myynyt yhtye. 370 000 000 myytyä albumia. vain beatles on edellä ja sekin oli jo 60- luvun alusta asti siis 45 vuotias.!
Vastaukset 14
Vanhimmat
En ole kuullutkaan, että Nightwishilla olisi The Kingslayer -niminen biisi. The Kinslayer kyllä löytyy.
Jos mulle kävi kirjotusvirhe. Annetelle on käynyt äänivirhe
Ihmettelen, jos olet kuullut hänen laulavan kyseistä kipaletta. Vai omistatko kristallipallon ja ennustajan kyvyt?
laula kuten Tarja, vaan omalla tyylillään tietysti.
Jos Tarja olisi niin haluttu, miksi tätä ei ole viety johonkin tunnettuun bändiin solistiksi???
Tarjalla oli aikansa ja tähteys nuosi hattuun. Kun musiikki lähestyi jakkupuku-heviä ja faneille myytiin Tarja-timatteja se oli ooppera-metallin loppu Nightwishissa.
Tarja oli myös murkkutyttöjen unelma, vaihtoi vaatteita, oli mallinukke-mannekiini, lasittunein tyhjin silmin, keltainen dildo kätösessään. Kun bändi on täysin muusikkovetoinen eikä mikään managerien luomus eihän tuollainen keekoilu voinut pitkään jatkua. Kosteasilmäinen latino oli se korsi joka katkaisi kamelin selän.
Pojat läysivät monipuoleisen kokeneen laulajan joka ymmärtää muusikon mailmaa täysin. Tyttö tykästyi taitaviin maanläheisiin soittajiin ja heidän musiikkinsa. Anette on jo näyttänyt kykynsä laulamalla osuutensa erittäin vaikeaan uuteen pitkäsoittolevyyn. Tarmokkana naisena hän varmaan opettee klasista laulua ihan vaan pirruuttaan näytteeksi, sehän on vain laulutekniikka ei sen kummempaa. Kun tämä pippurinen Skånen Katri-Helena saa mikin kätöseensä ja bändin taakseen, silloin vasta nähdään uudistunut Nightwish ...ja se on hyvä.
aivan totta eli samaa mieltä!!!
samaa mieltä!!!!
..laula. Hän vetää omalla tyylillään ja tätähän myös NW:n pojat ovat halunneet. Eihän poijjaat edes halunneet Tarjan tyylistä laulajaa vaan ihan jotain muuta. Tarja -kopio olisi ollut kaikkein pahin vaihtoehto.
laulamaan mitään niinkun Tarja..äijät viilaa peruskoulu tasolle kaikki biisit niin luritteleehan niitä..aivan ku karaokea.
mutta joo, mielenkiintoista tai sitten ei.
eihän tarjan kuulukkaan laulaa kuten tavis..haloo. tyhmä
ottanut Anetten bändiin jos se ei pystyis vetään vanhoja biisejä? HÄH?
Ja sinne valintoihinhan piti lähettää demo missä vetää jonkun vanhan NW:n biisin?
Mä oon ihan varma että Anette vetää tasan kaikki nuotit mitä Tarjakin veti. Ja vetää vielä paremmin!