Saako VL:t

Toiselle sillä perusteella että kaikella on tarkotuksensa? Tuli mieleen kuulemani jutut hoitokokouksista ja eronneen hylkäämiset.
4328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eipä saa ei. niihin hoitokokousjuttuihin suhtautuisin hieman varauksella,koska itselläni ei ole yhtään ainutta kokemusta siitä,että minua tai läheisiäni olisi painostettu mihinkään, tai pidetty huonompana vaikka meillä on ollut esim. televisio.
Yhtä rakkaasti on suhtauduttu,kuin muihinkin.

ketään ei eroteta vastoin omaa tahtoaan,vaan seuroissa saa käydä,vaikka eläisi julki Jumalatonta elämää.
On ihana asia,jos uskonsa kieltänyt ihminen vielä kuitenkin tulee seuroihin.

Eli tervetuloa kaikki,sellaisina,kuin olette.

Äänestä

itselläni on sellainen kokemus,että uskonsa kieltänyt itse luisuu pois kaveriporukasta,koska ei halua kuulla jumalan sanaa vahingossakaan.
ehkäpä hän tuntee olonsa vaikeaksi,kun omatunto soimaa ja kaverit ovat kuitenkin uskomassa.
Ja onhan ne harrastuksetkin nykyisin hieman erilaisia...
hän on kuitenkin aina tervetullut joukkoon,mutta ei halua.
silti hän sanoo,ettei tahdo olla enää kavereita.

Sanoin kerran,että täällä olisi,mutta hän sanoi,ettei oikein viiti olla meidän kanssamme.

Äänestä

ki saavat opettaa vastoin kirkon opetusta, mutta...

Moni on kysellyt, miten on mahdollista, että SRK on saanut luvan pitää rippikouluja, vaikka SRK:n opetus poikkeaa monessa kohtaa evankelis-luterilaisen kirkkomme opetuksesta.

Monet herätysliikkeet ja kristilliset järjestöt pitävät hiippakuntien luvalla omia rippikoulujaan. Kärjessä ovat vanhoillislestadiolaiset, joiden rippikoulujen määrä on vuosittain noin 35.

Piispainkokouksen on vuonna 2004 tehnyt päätöksen, jonka mukaisesti tuomiokapitulit voivat myöntää kristillisille järjestöille luvan pitää rippikoulua korkeintaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Lupa voidaan myöntää sellaiselle kristilliselle järjestölle, jonka säännöt edellyttävät evankelisluterilaisen tunnustuksen mukaista toimintaa tai joka hakemuksessaan sitoutuu kirkon tunnustuksen mukaiseen opetukseen.

SRK:n opetus poikkeaa monessa kohtaa evankelis-luterilaisen kirkkomme opetuksesta. Liikkeen saama rippikoululupa on siten varsin kyseenalainen.

Vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan vain heidän tavallaan uskovat ja elävät ovat Jumalan lapsia ja pelastettuja. Kaikki muut kirkkomme jäsenet ovat helvettiin menossa, pappeja myöten. Vanhoillislestadiolaisuudessa asetetaan syntien anteeksi saamiselle lukuisia muitakin ehtoja, jotka liittyvät nimenomaan vanhoillislestadiolaisuuden sisäiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Armon evankeliumin ja taivaspaikan menettää esimerkiksi sillä hetkellä, kun henkilö ostaa kotiinsa television (analogisen tv-lähetysten vastaanottimen).

VL-herätysliikkeessä voidaan uskovainen erottaa uskonyhteisöstä, jos hän on käynyt kirkossa, jumalanpalveluksessa, jossa saarnaa ei-lestadiolainen pappi. Sellaiset vanhukset, jotka haluavat osallistua kirkon vanhustenkerhoon, voidaan erottaa tämän takia rauhanyhdistyksestä ja uskonyhteydestä. Vanhoillislestadiolainen kaste- ja ehtoolliskäsitys poikkeavat kirkon tunnustuksesta. Herätysliike ei ole myöskään sitoutunut kirkkomme piirissään edellyttämään sukupuolten tasa-arvoon ja syrjinnän torjuntaan. Ehkäisykiellon tähden lestadiolaisnaiset joutuvat alistumaan pakkosynnyttämiseen ja jatkuvaan yhteisön kontrolliin lasten määrästä. Herätysliikettä johtaa kaarti ikääntyneitä miehiä, eikä yhtään naista ole kelpuutettu SRK:n johtokuntaan.

SRK:n opetus ei ole luterilaisen kirkkomme tunnustuksen mukaista. Sopii kysyä miten kauan hiippakunta voi myöntää tälle järjestölle rippikoululuvan.

Äänestä
  • laskin tuosta jutusta ainakin viisi selvää valhetta. :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tehä mitä vaan kirjoitti:

Toiselle sillä perusteella että kaikella on tarkotuksensa? Tuli mieleen kuulemani jutut hoitokokouksista ja eronneen hylkäämiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu