Hei! Olen jo pidemmän aikaa lueskellut tämän foorumin keskusteluita. Eräänä päivänä minä kuin eksyin tänne ja sen seurauksena huomasin löytäneeni ihmisiä,joiden ajattelutavat muistuttivat omiani. Hetken mielijohteesta(vaikka halua on ollut jo kauan)nyt sitten päätin kirjoittaa tänne. En oikein itsekään tiedä olenko syömishäiriöinen vai haluanko vain kuvitella olevani..Olen ollut lapsena sekä varhaisteininä pyöreä(omasta mielestäni ylipainoinen),ja rippikoulun käytyäni käsitys ruumiinkuvastani alkoi muuttua. Katselin valokuviani ja ne saivat minut jopa ärsyyntymään;näytin lihavalta. Aluksi morkkasin hieman itseäni ja halusin laihtua,mutta se oli vain puhetta. En ole varma missä vaiheessa sanat vaihtuivat tekoihin,mutta se tapahtui kuitenkin vähitellen. En ole tällä hetkellä mitenkään "sairaalloisen" laiha,vain vähän alipainoinen ehkä..Tämä on enemmänkin henkistä,jos niin nyt voi sanoa. Tarkoitan,että syömiseni ja ajatukseni ovat muuttuneet viimeaikoina(noin vuoden sisällä) melko radikaalisti. Tunnen suurta hyvänolontunnetta,kun huomaan laihtuneeni,en ole sortunut syömään "ylimääräistä" ja kun oloni on kevyt. Tarkistan ruokien kalorimäärät aina kun mahdollista ja olen vasta alkanut laskemaan ne ylös pieneen muistivihkoseeni. Yritän pyrkiä 500kcal:iin per päivä(tiedän sen olevan vähän),mutta tuhanteenkin olen päätynyt useammin kuin kerran. Ajatukseni pyörivät aika paljon syömisen ympärillä,mutta silti ehdin tehdä vaikka mitä aivan nomaalisti. Harrastan tanssimista(3-5 kertaa viikossa kaudesta riippuen,kesälomalla ei ole harjoituksia),minkä vuoksi minulla täytyy olla lihaksia. Niitä en halua saada pois,rasvaprosenttia,jota en kylläkään tiedä,haluaisin pienentää. Näin lomalla harrastan kävelyä/juoksua,vatsa-,selkä jne. lihaksia ja hyötyliikuntaa. Kävelen tai pyöräilen mieluummin kuin menen jollain moottoriajoneuvolla. Tämä kirjoittaminen saa jotenkin päätäni selvemmäksi. Läheisille on turha puhua,sillä he eivät ymmärrä. Paras ystäväni sanoi minun olevan sairas(en tiedä oliko hän tosissaan) ja yllätyin. Hän itse on todella laiha,vaikka hän syö mitä huvittaa. Johtunee kai siitä,että hän harrastaa niin paljon hyötyliikuntaa. Puhun siskoilleni,ystävilleni ja vanhemmilleni avoimesti halustani laihduttaa,välillä ehkä uhmaavastikin,ja tiedän,että he hieman pelkäävätkin tämän muuttuvan "pahaksi". Sanon rehellisesti,että laihana/hoikkana minusta tuntuu hyvältä. Se vain on niin. Ei siihen mitään sen suurempia itsetuntokriisejä liity. Minua ei todellakaan mitenkään "häiritse" tai mitään ylipainoiset ihmiset,tässä on kyse vain minusta itsestäni. Haluan muutaman rasvakilon pois ja pysyä siinä,se riittää. Suurin osa teistä varmaan ymmärtää mitä tarkoitan. Oli mukava kirjoittaa ja kiva jos jaksoitte lukea. Jos haluatte,laittakaa vain omia mietteitänne ja ajatuksia perään..:)Törkeyksille ei kiitos. Höyhensaaret kutsuvat,joten minä painun pehkuhin:-)
Heips!
Makea mansikka
7538
0Äänestä
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei kantsi laihduttaa enempää se on niin tyypillistä sanoa "haluun enää vaan muutaman rasvakilon pois".kohta huomaat ettei se muutama kilo riitä.sit sä vaan jatkat ja jatkat ja kohta huomaat olevas letkuissa sairaalassa.tää on vaarallinen sairaus jonka kaa ei kantsi leikkiä.
mieti vähän mikä on oikeesti tärkeetä ja mistä tulet onnelliseksi
Olet oikeassa. Tiedostan kyllä riskit,mutta laihuudesta/hoikkuudesta on kai tullut minulle jonkinlainen päähänpinttymä. Olen onnellinen näin,vaikka sitä ei kovin moni ymmärräkään. Ihmisethän ovat erilaisia. En todellakaan aio päästää tätä niin pitkälle,että joutuisin sairaalaan.
Aivan kuin oman lapseni suusta, joka on tällä hetkellä letkuissa sairaalassa. Hän oli varmasti esim. luokaltaan viimeisin, jonka olisi voinut kuvitella sairastuvan tähän kamalaan tautiin. Iloinen, reipas, urheilullinen partiotyttötyyppi. Kaikki lähti muutaman kilon laihduttamisesta. Jopa minä olin tyytyväinen, kun hän kertoi laihduttaneensa muutaman kilon ja oli siitä onnellinen. Mutta vaikka järjen tasolla sinä tiedostat riskit, niin olet vaarallisella alueella, jos laihduttaminen hallitsee ajatuksiasi. On täysin harhaa kuvitella pitävänsä riskit hallinnassa, kun tunteen tasolla viestit ovat toisenlaisia. Se tunne vie niin helposti mukanaan ja on helppo päättää lopettaa laihduttaminen vasta huomenna.
minulle kävi samoin, vaikken ole letkuihin joutunu. se oli vaan kyse 2 kilosta. aattelin että olisin tosi tyytyväinen sitten itseeni. haaveilin ja unelmoin siitä. kun saavutin sen, aattelin että kokeilen vielä tän päivän jne. no, kohta olinkin lahtunu melkeen 7 kiloa. eikä sekään riitä. vielä on 3 kiloa tavoitteena pois, en osaa lopettaa ;( tunnen syyllisyyttä pelkästä ajatuksestakin lopettaa. aluksi puhuin aika avoimesti asiasta kotona uhoten, että laihutan... siitä se lähti.
Niin..Tietenkinhän kaikki on mahdollista,mutta pyrin todellakin vain kolmen tai neljän kilon laihtumiseen ja siinä pitämiseen. Kiva kun kirjoittelitte:-)
Niin, en todellakaan olisi huolissani, jos kyse olisi muutaman kilon pudottamisesta. Olen huolissani siitä, mitä ajattelet syömisestä, ruoasta, kaloreista ja millaiseksi koet kehosi. Heti, kun laihduttamisesta tulee millään tavalla pakkomielteistä, niin vaara on lähellä. Vai voitko esim. kuvitella syöväsi huomenna poikkeuksellisesti kermajäätelöa kinuskikastikkeella?
Ymmärrän ytimen. Huomaan itsekin päivittäin ajattelutapani ruokaa kohtaan olevan hyvinkin erilainen muiden tottumuksiin(esim.kavereideni) verrattuna. Pitää aina useamman kerran miettiä,että mitä sitä suuhunsa laittaakaan. Voin kuvitella,mutta rehellisesti sanoen,jos sellaisen söisin/syön,niin silloin vähennän kyseisen jäätelön kalorimäärän päivän kalorimäärästä ja syön sitten vielä sen verran mitä saldo sallii..Joskus saattaa mennä hieman yli,mutta pahempia repsahduksia välttelen..En oikein mielelläni syö mitään herkkuja,tulee pienet omantunnontuskat enkä muutenkaan kauheammin välitä,mutta niistä selviää liikkumalla ja laskemalla..Kyllä tämä raiteilla pysyy,en tod. tahdo sairaalaan tms. Kiitos:)