Huono äiti?

Vastatkaapa rehellisesti minulle, kuinka huono äiti teidän mielestänne on sellainen, joka ottaa lähes joka viikonloppu muutaman siiderin/viiniä? Täällä palstoilla pyöriessä saa kuvan, etteivät pienten lasten (vauvojen) äidit juo juuri laisinkaan....kun ympärilleen kattelee ja kavereita ajattelee esiintyy tällaista viikonloppujuomista aika paljon kuitenkin...onko haitallista vauvalle, jos kuitenkin järki pysyy päässä ja lapsen hyvinvoinnista huolehditaan..?? Tuomittavaa??
632875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

ei ole väärin jos tosiaan juo muutaman mutta jos joka viikonloppu lökkää muksun hoitoon (ihan sama kenele kunhan hoitaja vaan on) ja lähtee baariin vetämään perseet ei se ole mielstäni suotavaa pienen lapsen vanhemmilta.itse en henklökohtaisesti ota "muutamia" vaan jos otan otan kunnolla ja ehkä kerran-pari kertaa kuukaudessa-kahdessa.tällöin joko lapsen isä hoitaa kotona tai meillä on joku muu tuttu ja luotettava hoitaja.olutta otetaan kuitenkin niin että seuraavana aamuna ollaan kunnossa hoitamassa lapsia.

Äänestä

Voi herttinen, huono tai hyvä äitiys mitataan kai sillä miten lapsi hoidetaan ja miten se voi, ei sillä mitä äiti ja isä suuhunsa laittavat.

Kyllä täällä alkoholia käytetään niinkuin normaalit ihmiset, vanhemmuus ei ole sairaus eikä alkoholi mörkö.

***

Äänestä

Itse otan muutaman oluen viikonloppuisin kun olen laittanu pojan nukkumaan. Ihana tapa rentoutua ja parempi vaihtoehto ainaiselle baareissa juoksemiselle! (Silloin en tietenkään juonut kun imetin.)
Joskus myös istutaan hyvien ystävien kanssa takapihalla/parvekkeella kun lapsi on nukkumassa, juodaan vähän siideriä, kuunnellaan musiikkia, nauretaan ja jutellaan. Kyse ei ole mistään juopottelusta, ja todella ihana tapa rentoutua silloin tällöin. Ja itse olen tietysti lapseni lähellä jos hän unissaan heräilee.
Eikä mitenkään haitallista vauvalle, kunhan et mitään "perseitä" vedä vaan pidät juomisen rentoutumisen tasolla. :)

Äänestä
  • siitä mikä on muutama.
    Jos muutama on 1-3 siideriä tms ihan ookoo. Jos enemmän niin ei ole hyväksyttävää.

    Kyllähän se voi olla niin että rentoudutaan ja otetaan muutama, mutta mitä sitten kun se menee överiksi?

    Ryyppääminen lasten edessä on ihan syvältä, ja jos äiti ei kykene olemaan ottamatta vkonloppuisin sitä siideriä niin täytyy miettiä onko ihan jo ongelma.

    Äänestä

  • neitax kirjoitti:

    siitä mikä on muutama.

    Siitä onkin kyse ettei vastuuntuntoinen äiti yksinkertaisesti juo itseään räkäkänniin. Ja muutamasta (1-3) siideristä on koko ajan puhuttukkin.

    Jos viikonloppuisin juo muutaman, mistään alkoholiongelmasta ei ole kyse.

    Saako lapsi traumoja siitä jos näkee äidin/isän kädessä siideripullon? Mietippä perheitä, jotka grillaavat, lähtevät mökille ym. Aivan varmasti suurin osa vanhemmista juo alkoholipitoisia juomia samalla kun syövät ja juttelevat. Sitten lapset laitetaan nukkumaan ja illanistujaiset jatkuvat. Pitäisikö jokaisen vanhemman lapsentulon jälkeen raitistua, ei saisi saunakaljaakaan ottaa, koska se merkitsee sitä että on alkoholiongelma ja muut äidit tulevat tuomitsemaan asiaa, mistä ei lapselle ole mitään haittaa.

    Ne perheet, joissa alkoholia käytetään milloin huvittaa, vanhemmat ovat kännissä eivätkä jaksa lasta huomioida, ovat täysin eri asia.

    Äänestä

  • neitax kirjoitti:

    siitä mikä on muutama.
    Jos muutama on 1-3 siideriä tms ihan ookoo. Jos enemmän niin ei ole hyväksyttävää.

    Kyllähän se voi olla niin että rentoudutaan ja otetaan muutama, mutta mitä sitten kun se menee överiksi?

    Ryyppääminen lasten edessä on ihan syvältä, ja jos äiti ei kykene olemaan ottamatta vkonloppuisin sitä siideriä niin täytyy miettiä onko ihan jo ongelma.

    Entäs jos muutama siideri onkin 6-10 annosta alkoholia...en minä ainakaan siitä vielä missään kännissä ole, ettenkö kykenisi lastani hoitamaan!

    Äänestä

  • siideri kirjoitti:

    Senkus juot sen 6-10 siideriä! Juo vaikka viinapullo jos ei se lapsenhoitoon vaikuta. Tiedät kyllä hyvin mitä tarkoitin.

    Äänestä

  • siideri kirjoitti:

    Entäs jos muutama siideri onkin 6-10 annosta alkoholia...en minä ainakaan siitä vielä missään kännissä ole, ettenkö kykenisi lastani hoitamaan!

    Terveen aikuisen kohtuullisen alkoholikäytön raja on naisilla 16 annosta viikossa tai

    enintään 5 annosta kerralla (yhden illan aikana).

    Äänestä

  • kohtuus kirjoitti:

    Terveen aikuisen kohtuullisen alkoholikäytön raja on naisilla 16 annosta viikossa tai

    enintään 5 annosta kerralla (yhden illan aikana).

    kuka lienee tehnyt nuo "terveen aikuisen" alkoholinkäytön rajat, mutta se nyt on puppua, että monikaan tulee känniin viidestä siideristä tai oluesta, tai jos tulee, niin ei tarvitse niin paljoa sitten ottaakaan.

    Mikä lienee sitten järkevintä, ottaa vaikkapa 10 annosta kerran viikossa, kuin lipittää joka ikinen ilta pari pullollista.

    Äänestä

  • Milla.M kirjoitti:

    itsekunkin oikeuteen juoda itsensä humalaan, haluaisin tähän vastata kysymykseen "kuka lienee tehnyt nuo "terveen aikuisen" alkoholinkäytön rajat".

    Tässä tekstiä osoitteesta päihdelinkki.fi:
    "Väestötason tutkimukset osoittavat, että tietyltä kulutustasolta alkaen alkoholinkäyttöön liittyvien terveydellisten ja sosiaalisten haittojen todennäköisyys kasvaa voimakkaasti. Viikon aikana juodun alkoholimäärän riskirajaksi on epidemiologisten tutkimusten perusteella määritelty naisille 16 ja miehille 24 annosta. Kertakäytön ylärajana on naisille 5 ja miehille 7 annosta.

    Karkean arvion mukaan noin viidennes alkoholia käyttävistä miehistä ja kymmenisen prosenttia naisista juo viikon aikana riskirajan verran tai sitä enemmän."

    Väestötason tutkimuksia tekevät sosiaali- ja terveysministeriön johdolla mm. Stakes sekä eri tutkijat ja tutkimuslaitokset.

    Äänestä

  • Panacea kirjoitti:

    lähinnä viittasin siihen, että ovatko nuo rajat minkä tyyppisen ihmisen tekemiä ja minkälaisella asenteella, eihän tuohon tutkimukseen varmastikaan ole kysytty sinun eikä minun mielipiteitä,eikä otettu selvää meidän käyttäytymisestämme alkoholin alaisena, saati juomatottumksiamme.

    Onhan se vähän niinkin, että alkoholin haitat eivät kysy kenenkään mielipiteitä eivätkä kauheasti edes juomatottumuksia.

    Äänestä

  • Milla.M kirjoitti:

    lähinnä viittasin siihen, että ovatko nuo rajat minkä tyyppisen ihmisen tekemiä ja minkälaisella asenteella, eihän tuohon tutkimukseen varmastikaan ole kysytty sinun eikä minun mielipiteitä,eikä otettu selvää meidän käyttäytymisestämme alkoholin alaisena, saati juomatottumksiamme.

    kertovat, minkälainen käyttö aiheuttaa haittoja.

    Ihmisillä on taipumus tutkimuksiin valehdella (tai vähätellä) alkoholinkäyttöään. Kun verrataan ihmisten ilmoittamaa määrää ja Suomessa myydyn alkoholin määrää, ero on huomattava. En kuitenkaan tähän hätään tiedä tarkkaa lukua.

    En usko, että tutkimuksia ja tilastoja tekevillä tutkijoilla on mitään tiettyä asennetta aiheeseensa. Tuntemani tutkijat ovat ainakin äärimmäisen tarkkoja siitä, että eivät toisi asenteitaan tutkimustuloksien analysointiin.

    Ja Suomessahan on suorastaan känniä ihannoiva kulttuuri - aika harva suhtautuu alkoholiin kielteisesti. Päinvastoin; Suomessa joutuu aina selittelemään raittiuttaan :)

    Äänestä

  • siideri kirjoitti:

    Entäs jos muutama siideri onkin 6-10 annosta alkoholia...en minä ainakaan siitä vielä missään kännissä ole, ettenkö kykenisi lastani hoitamaan!

    En todellakaan sen määrän jälkeen olisi kunnossa,kun pullollinenkin jo tuntuu.Ehkä syynä on se,että juon vain muutaman pullon vuodessa.

    Äänestä

jos juominen ei ole malliin lärvät, niin ei ole haitaksi. Kyllä itsekin otan kerran viikossa muutaman siiderin/oluen, enkä vedä mitään kännejä. pienessä höperöisessä saa olla olematta huono äiti!

Äänestä

Yksi kysymys: imetätkö vielä, kun puhut vauvasta? Jos imetät, niin mielestäni yksikin on liikaa. Miksi totuttaa vauvan elimistöä alkoholiin? Siis vastauksena rehelliseen kysymykseesi, kyllä imettävä ja alkoholia lipittävä äiti on mielestäni huono äiti.

Jos et enää imetä, ei asia tietysti ole niin tiukkaa. Mutta että siltikin pienen lapsen äitinä lähes joka viikonloppu muutama? Kuten keskustelusta jo ehdit nähdä, moni puolustelee muutamaa ja yhdelle muutama on enintään kolme, toiselle kymmenen. Kaikki on suhteellista...

Ihmetyttää se, miksi äidin (sen paremmin kuin kyllä isänkään, mutta äideistä keskustelun avasit) pitäisi säännöllisesti ottaa lainkaan. Jos tuli tehtyä lapset silloin, kun vielä menokenkää kutittaa, niin huonoa suunnittelua. Vaikka olisikin niin, että äiti muutaman jälkeen pystyy huolehtimaan lapsestaan - mitä kyllä epäilen, kun ei semmoista suvaita autonratissakaan, niin miksi pitäisi? Kuinka moni niistä äideistä, jotka ottavat säännöllisesti oman muutamansa, ajattelee asiaa lapsen kannalta? Hänen muistoihinsa jää iloisesti tissutteleva äiti - ja oikeasti, kuinka moni haluaa olla lapsensa muistoissa sellainen.

Äänestä
  • alkuperäinen ei sanallakaan maininnut omasta alkoholin käytöstään, saati siitä, onko hänellä edes pieni vauva.

    Kummallista myös tuo mainitsemasi menokengän kutitus, ei muutaman siiderin tai oluen ottaminen tarkoita aina sitä, että täytyisi samantien lähteä jonnekin, voihan sitä kotonakin ottaa.

    Äänestä

  • Kukaan ei ole puhunut "menokengän kutituksesta", kuten olet varmasti huomannut, nyt puhutaan kotioloissa nautituista pienistä alkoholimääristä.
    Kukaan ei ole juoksemassa baariin.

    Mitä traumoja se aiheuttaa lapselle, jos äiti lasten nukkumaanmenon jälkeen ottaa muutaman?
    Tai muistaako lapsi äitinsä tissuttelevana juoppona jos näkee tämän kädessä yhden virkistävän upciderin?

    Itse muistan kun olin nuori tyttö ja tultiin äidin kanssa saunasta, niin kyllä äiti aina pari pullollista olutta otti, ja se siitä. Minä en ainakaan muista äitiäni "tissuttelevana", vaan rakastavana ja huolehtivana äitinä. (Ja tämän myötä olen oppinut myös sen, että pari riittää, ei tarvitse juoda sammumiseen asti. Kiitos "juopon" äitini.)

    Minä en yksinkertaisesti usko omien lasteni saavan traumoja omasta (hyvin vähäisestä) alkoholin käytöstäni kun en itsekään ole saanut eikä myöskään viisi muuta sisarustani. Ja se ei tarkoita menokengän kutitusta jos välillä haluaa nauttia hyvänmakuisesta kylmästä siideristä!

    Äänestä

  • En tietenkään ottaisi yhtään alkoholiannosta, jos imettäisin - en ottanut edes sitä ensimmäistä raskausaikanakaan.

    Ja niinkuin joku tuolla jo mainitsi, muutaman ottaminen KOTONA ei takoita baareissa juoksemista ja lasten hoitoon viemistä omien menojen vuoksi. Itse olen tasan kerran käynyt YHDEN juomassa terassilla (mieheni hoiti silloin lastamme)tämän 9kk aikana, mitä nyt olen äitinä ollut ja ensi viikonloppuna on tytär ensi kertaa menossa yökyään hoitoon mummolaan, jotta pääsemme mieheni kanssa "tuulettumaan"....

    ...mutta kotona tulee kyllä yleensä viikonloppuisin otettua muutama siideri nyt kun vauvakaan ei ole enää ihan niin pieni, että "tuntuisi hajoavan käsiin" jo täysin vesiselvänäkin hoitaessa!

    Äänestä

  • Milla.M kirjoitti:

    alkuperäinen ei sanallakaan maininnut omasta alkoholin käytöstään, saati siitä, onko hänellä edes pieni vauva.

    Kummallista myös tuo mainitsemasi menokengän kutitus, ei muutaman siiderin tai oluen ottaminen tarkoita aina sitä, että täytyisi samantien lähteä jonnekin, voihan sitä kotonakin ottaa.

    Voi olla, ettei ap. puhunut omasta tissuttelustaan tai että hänellä olisi vauva. Mutta vauvasta ja vauvan äitiydestä hän puhuu kahteen otteeseen. Pahoittelen kovasti, jos tulkitsin väärin, ja kyse olikin vauvallisesta kaverista, joka tissuttelee tai yleisestä mielenkiinnosta ilmiötä kohtaan. :-))

    Tissutteluksi itse katson sen, että "ottaa lähes joka viikonloppu muutaman siiderin/viiniä" ja painotan hänen lähes joka viikonloppuaan ja muutamaa sidukkaansa. Jos vauvaikäisen äiti ei pysty olemaan tissuttelematta vaikka tuossakin määrin, niin ihmettelen. Ja hän kysyi rehellistä vastausta, jonka omanani annoin. Vaikkei siitä olisi baariin ryntäämässäkään, joka täällä tuntuu olevan tissuttelun puoltajien mielestä jotenkin selkeästi eri asia, niin menokengällä tarkoitin tuota samaa. Lähes joka viikonloppu ja muutama siideri - kyllä tuntuu, että jokin vaihe jäi elämättä. Painotan edellisessä viestissä mainitsemaani rattijuoppoutta, sillä määrällä kärähtää jo ratista eli poliisisetä katsoo, ettei henkilö ole riittävissä sielunvoimissa ajamaan autoa. Vauvaikäisen hoitoko on vähemmän vaativaa?

    Vielä olen sitä mieltä, että moni voi olla sellainen, että yhden sijaan tulee otettua kaksi, eikä se kolmas tai neljäskään... niin haittaa. Nykyteinit voivat olla hiukan eri maailmassa (mistäköhän syystä?) kasvaneita, mutta kuinka moni nuori äiti haluaa pienensä sanovan tarhassa, että "meitin äiti juo aina lauantaina siiteliä"? Saattaa nousta puna poskille ja siinähän selität, että muutama vaan ja mitä tuo Villekin tuommoisia... Eli lapsi ei ehkä pidä asiaa niin vähäpätöisenä pienessä maailmassaan.

    Jännä muuten, että muutama rivi ylempänä nuori äiti kyselee vauvelinsa isän juomisia harvemmalla tahdilla, kun ap. puhuu lähes joka viikonlopusta. Mietin vaan, että samatko siellä tuomitsevat isän menohalut, jotka täällä puolustelevat äidin pikku pämppäilyä.

    Äänestä

  • tiukkapipo kirjoitti:

    Ja sinä täällä teet nyt kyllä kärpäsestä härkäsen.
    No, ehkä astuu vielä jonain päivänä uusi laki voimaan, että ellei ole raitis äiti, ei ole minkäänlainen äiti.

    Ja miksi sanoit "jos äiti ei PYSTY olemaan tissuttelematta"? Puhut kuin näillä ihmisillä olisi alkoholiongelma. kyllä varmasti jokainen PYSTYY olemaan ottamatta mutta miksi pitäisi? Kyllä me ainakin miehen kanssa saunaölpöt aina juodaan (meil viisi lasta) koska ei me nähdä siinä asiassa mitään sen kummempaa. Eikä meil mikään vaihe ole jäänyt elämättä!

    Äänestä

  • ppaula. kirjoitti:

    Ehei, minä en tee kärpäsestä härkästä enkä mitään muutakaan elukkaa, vastaanpa vain oman kommenttini ap:n ensimmäisen lauseen kysymykseen "Vastatkaapa rehellisesti minulle, kuinka huono äiti teidän mielestänne on...". Teen siis omalta kohdaltani niin kuin ap. aloituksessaan pyysi. Jos hän olisi tarkoittanut, että vain hyväksyvän hymistelevät vastaukset ovat sallittuja, hän varmaan olisi fiksuna kirjoittajana sen maininnut.

    Moni täällä sen sijaan on lähtenyt puolustamaan tissuttelua ja itse ryhtynyt revittelemään melkoisilla äärimmäisyyksillä, sinäkin esim. "ellei ole raitis äiti, ei ole minkäänlainen äiti". Eläinvertausten tielle kun lähdettiin, niin tulipa mieleen, että se koira älähtää, johon...

    Ehen minä olen älähtänyt eikä minuun kalikka ole kolahtanut. Siitä tissuttelusta on vaan tehty nyt kauhian suuri numero, siis omasta mielestäni.Mutta toki sinullakin oikeus on omaan mielipiteeseesi, eihän näitä keskusteluja muuten syntyisi. Ja kyllähän mää sun kantas ymmärrän tähän asiaan, mutta onhan sunkin vertauskuvat tähän pieneen tissutteluun aika äärimmäisyyksiin meneviä, kun esim. vertasit sitä rattijuoppouteen.
    Ja me ollaan mun miehen kanssa niin perisuomalaisia kyllä, että ölpöstä ei luovuttais ei sitten niin millään. Mutta huonoja vanhempia se ei meistä kyllä tee, sen voin ylpeänä sanoa. Vaikka sinun mielipitees oliskin jotain muuta.
    Mutta erittäin hyvät kesän jatkot siulle, ollaan ylpeitä vaan mielipiteistämme!

    Käsitykseni on, että rattijuopumukseen eli siihen, että sinitakkisen sedän mittarin viisari heilahtaa alimman rajan yli, riittää aikas pieni määrä. Se saattaa vaihdella hiukan ihmisen koon mukaan, mutta ei kai ole kuin 2-3 tai enintään 4 annosta. Ja tuo 2-3 on se määrä, josta maltillisemmat täällä puhuvat, enempi nauttivat pitävät yli 5 menevääkin vielä muutamana. Jos käsitykseni onkin väärä, niin pahoittelen "ylilyöntiä". Sen tiedän, että on ihmisiä, joille parikin jo riittää, että ollaan aika hihittelevässä kunnossa. Mutta jos olenkin oikeassa, niin silloin se muutama on jo rattijuoppouteen verrattavaa. Ja jos se on äärimmäisyyttä, niin ehkäpä se antaa sitten perspektiiviä niille, jotka pitävät muutamaa hyväksyttynä vauvan äidille.

    Mutta muuten, hyvää kesää sinullekin.

    Äänestä

  • tiukkapipo kirjoitti:

    Voi olla, ettei ap. puhunut omasta tissuttelustaan tai että hänellä olisi vauva. Mutta vauvasta ja vauvan äitiydestä hän puhuu kahteen otteeseen. Pahoittelen kovasti, jos tulkitsin väärin, ja kyse olikin vauvallisesta kaverista, joka tissuttelee tai yleisestä mielenkiinnosta ilmiötä kohtaan. :-))

    Tissutteluksi itse katson sen, että "ottaa lähes joka viikonloppu muutaman siiderin/viiniä" ja painotan hänen lähes joka viikonloppuaan ja muutamaa sidukkaansa. Jos vauvaikäisen äiti ei pysty olemaan tissuttelematta vaikka tuossakin määrin, niin ihmettelen. Ja hän kysyi rehellistä vastausta, jonka omanani annoin. Vaikkei siitä olisi baariin ryntäämässäkään, joka täällä tuntuu olevan tissuttelun puoltajien mielestä jotenkin selkeästi eri asia, niin menokengällä tarkoitin tuota samaa. Lähes joka viikonloppu ja muutama siideri - kyllä tuntuu, että jokin vaihe jäi elämättä. Painotan edellisessä viestissä mainitsemaani rattijuoppoutta, sillä määrällä kärähtää jo ratista eli poliisisetä katsoo, ettei henkilö ole riittävissä sielunvoimissa ajamaan autoa. Vauvaikäisen hoitoko on vähemmän vaativaa?

    Vielä olen sitä mieltä, että moni voi olla sellainen, että yhden sijaan tulee otettua kaksi, eikä se kolmas tai neljäskään... niin haittaa. Nykyteinit voivat olla hiukan eri maailmassa (mistäköhän syystä?) kasvaneita, mutta kuinka moni nuori äiti haluaa pienensä sanovan tarhassa, että "meitin äiti juo aina lauantaina siiteliä"? Saattaa nousta puna poskille ja siinähän selität, että muutama vaan ja mitä tuo Villekin tuommoisia... Eli lapsi ei ehkä pidä asiaa niin vähäpätöisenä pienessä maailmassaan.

    Jännä muuten, että muutama rivi ylempänä nuori äiti kyselee vauvelinsa isän juomisia harvemmalla tahdilla, kun ap. puhuu lähes joka viikonlopusta. Mietin vaan, että samatko siellä tuomitsevat isän menohalut, jotka täällä puolustelevat äidin pikku pämppäilyä.

    Vaikutat aika naurettavalta, ei millään pahalla. Sinulla tuskin on edes omia lapsia. Sopisi ainakin kuvioon ;)

    Miksi kohtuudella juomisesta pitäisi tehdä lapselle jokin tabu? Juopothan ne salaa juovat! Vähän sama asia alastomuudessa. Sitäkö pitäisi hävetä? Ei ei!

    Mitä väärää on lasillisessa tai kahdessa viikonloppuisin, vaikka lapsi sen näkisikin? Ei se lasta vahingoita, jos vanhempi käyttäytyy normaalisti tai vaikka vähän rennomminkin.
    Vauvaa pystyy hoitamaan yhden saunasiiderin jälkeen. Kuka sellaisesta tulee humalaan? Sitä olen kuitenkin mieltä, että jos äiti ottaa joskus enemmän kuin siiderin on hyvä olla tuolloin yksi selvä hoitaja ja juttu mielellään suunniteltu. Joten se siitä.

    Kyllä minä muistan, kun omat vanhempani joskus joivat lomalla ja varmasti viikonloppuisin, silti kohtuudella... vaikka isän muistan olleen joskus ihan huppelissakin. Hänestä tuli silloin vain hauska, enkä kyllä ajatellut asiaa sen syvällisemmin ;)

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    En tietenkään ottaisi yhtään alkoholiannosta, jos imettäisin - en ottanut edes sitä ensimmäistä raskausaikanakaan.

    Ja niinkuin joku tuolla jo mainitsi, muutaman ottaminen KOTONA ei takoita baareissa juoksemista ja lasten hoitoon viemistä omien menojen vuoksi. Itse olen tasan kerran käynyt YHDEN juomassa terassilla (mieheni hoiti silloin lastamme)tämän 9kk aikana, mitä nyt olen äitinä ollut ja ensi viikonloppuna on tytär ensi kertaa menossa yökyään hoitoon mummolaan, jotta pääsemme mieheni kanssa "tuulettumaan"....

    ...mutta kotona tulee kyllä yleensä viikonloppuisin otettua muutama siideri nyt kun vauvakaan ei ole enää ihan niin pieni, että "tuntuisi hajoavan käsiin" jo täysin vesiselvänäkin hoitaessa!

    Ei tuollaisille jo nimimerkkinsä mukaan oleville tiukkapipoille kannata selitellä yhtään mitään. He kun kääntävät asian AINA niinpäin että siltikin olet "huono äiti" ja olettavat että kalikka kalahtaa.

    Hyvä juttu että olette lähdössä miehesi kanssa tuulettumaan! Kyllä pienen vauva-aikanakin voi (minusta edes joskus täytyisikin) muutaman kerran käydä tuulettumassa ja jättää silloin vauvaa sujuvasti hoitoon. Se kun ei ole vielä "ainaista baareissa juoksemista saati menojalan vipatusta". Mutta tuonhan sinä tiesitkin! :OD

    Äänestä

ei tee ketään huonoksi äidiksi.
Eikä absolutismi tee ketään hyväksi äidiksi.

Ihan muilla mittareilla sitä vanhemmuutta mitataan; lapsen perustarpeista huolehtimisella, kasvatuksella, lämpimyydellä, huumorilla, kannustavuudella jne.

Äänestä
  • on näköjään kolisssut oikein kunnolla! Onnea mainonnan tekijöille.

    Alkoholi ei virkistä, vaan rauhoittaa ja rentouttaa. Jos pidät siiderin mausta, siihen ei tervita alkoholia.

    Sinänsä minua ei kaivele millä syillä ihmiset perustelevat itselleen juomistaan (oli se vähäistä tai runsasta). On vain huvittavaa, miten kaikki väittävät, ettei mainonta vaikuta heihin, ja tässä tulos. Väitteesi on yhtä koominen kuin selittäisit: Kyllä yksi pauligin brazilkupponen rauhoittaa kummasti :)

    (tiedoksi: kofeiini piristää.)

    Äänestä

  • välikommentti kirjoitti:

    on näköjään kolisssut oikein kunnolla! Onnea mainonnan tekijöille.

    Miten niin alkoholi ei piristä? Millaisia alkoholijuomia sinä sitten olet tottunut juomaan? Sellaisia missä joukossa on unilääkettä?

    Kyllä minä ainakin, niinkuin tuo 'äip' tuolla, juon siideriä rentoutuakseni sekä myös virkistäytyäkseni. Kyllä minua ainakin pitkän työpäivän jälkeen kylmä siideri piristää!
    (Lapsia en omista, eksyin vain tälle palstalle ja löysin tämän hupaisan keskustelun.:))

    Äänestä

  • välikommentti kirjoitti:

    on näköjään kolisssut oikein kunnolla! Onnea mainonnan tekijöille.

    Alkoholi ei virkistä, vaan rauhoittaa ja rentouttaa. Jos pidät siiderin mausta, siihen ei tervita alkoholia.

    Sinänsä minua ei kaivele millä syillä ihmiset perustelevat itselleen juomistaan (oli se vähäistä tai runsasta). On vain huvittavaa, miten kaikki väittävät, ettei mainonta vaikuta heihin, ja tässä tulos. Väitteesi on yhtä koominen kuin selittäisit: Kyllä yksi pauligin brazilkupponen rauhoittaa kummasti :)

    (tiedoksi: kofeiini piristää.)

    ei aina vastaa fyysistä. Esimerkkinä käytettäköön paitsi tuota "pääsin juuri töistä ja on kaunis ilta" -siideriä terassilla, vaikkapa sitä ensimmäistä ja toista valkoviinilasillista illanistuijaisissa hyvässä seurassa. Kuinka moni väsyy noista lasillisista? Ja moniko piristyy? Psykologinen vaikutus on usein huomattavasti suurempi kuin aito fyysinen vaikutus, ja vaikka jälkimmäinen alkoholilla On väsyttävä, edellinen ei sitä ole läheskään aina :D

    ***

    Äänestä

  • välikommentti kirjoitti:

    on näköjään kolisssut oikein kunnolla! Onnea mainonnan tekijöille.

    Alkoholi ei virkistä, vaan rauhoittaa ja rentouttaa. Jos pidät siiderin mausta, siihen ei tervita alkoholia.

    Sinänsä minua ei kaivele millä syillä ihmiset perustelevat itselleen juomistaan (oli se vähäistä tai runsasta). On vain huvittavaa, miten kaikki väittävät, ettei mainonta vaikuta heihin, ja tässä tulos. Väitteesi on yhtä koominen kuin selittäisit: Kyllä yksi pauligin brazilkupponen rauhoittaa kummasti :)

    (tiedoksi: kofeiini piristää.)

    minulle ja jos oli niin missä olin maininnut alkoholin piristävän tai rauhoittavan?

    Äänestä

  • satu40 kirjoitti:

    minulle ja jos oli niin missä olin maininnut alkoholin piristävän tai rauhoittavan?

    se oli tarkoitettu minulle :)

    Äänestä

  • välikommentti kirjoitti:

    on näköjään kolisssut oikein kunnolla! Onnea mainonnan tekijöille.

    Alkoholi ei virkistä, vaan rauhoittaa ja rentouttaa. Jos pidät siiderin mausta, siihen ei tervita alkoholia.

    Sinänsä minua ei kaivele millä syillä ihmiset perustelevat itselleen juomistaan (oli se vähäistä tai runsasta). On vain huvittavaa, miten kaikki väittävät, ettei mainonta vaikuta heihin, ja tässä tulos. Väitteesi on yhtä koominen kuin selittäisit: Kyllä yksi pauligin brazilkupponen rauhoittaa kummasti :)

    (tiedoksi: kofeiini piristää.)

    Sen enempää mainontaan kantaa ottamatta, mutta päihteiden vaikutukseen sananen. Alkoholia, kuten ei muitakaan päihteitä, voi yksiselitteisesti määrittää piristäviksi tai rauhoittaviksi - keitä alkoholi piristää, keitä rentouttaa, ne eivät liene toisiaan poissulkeviakaan. Jotkut henkilöt rauhoittuvat amfetamiinin käytöstä, eivät piristy niinkuin suurin osa. Kyse on keskushermoston toiminnasta, joka vaihtelee yksilöstä toiseen. Samoin kuin nikotiini, monet kokevat sauhuttelun psyykkisesti rauhoittavaksi, vaikka nikotiinilla on todistetusti aineenvaihduntaa, sykettä ja verenpainetta nostattava vaikutus. Samoin kofeiini voi rauhoittaa mieltä, vaikka piriste onkin.

    Äänestä

  • Voisiko sitä tuon paremmin enää sanoa?!

    Äänestä

Minä en ole mikään määrittelemään ketään hyväksi tai huonoksi äidiksi.
Itse olen absolutisti.

Ainut lause jolla tähän keskusteluun voi ottaa kantaa on:
"mieti kenen kanssa otat"

Äänestä
  • Kuin ka moni teistä on kuunnellut vanhempiaan joka viikonloppu hiukan "tissuttelemassa"?

    Aluksi on hauskaa, ajatellaan että lapset nukkuu...sitten sitä jo hiukan rohkaisuryyppyä ottaneena kehdataan sanoa jo lasten isällekkin hänen huonoista puolistaan...sitten siinä jo tulee "hiukan" tinkaakin...äänenvoimakkuuskin nousee. Siellä omassa huoneessa ne lapset jotka "nukkuvat" kuuntelevat kauhuissaan.

    Yksi kerta riitelyä tai käsirysyä PIENESSÄKIN humalassa takaa lapselle kuvitelman että se toistuu joka kerta kun pullo aukeaa.

    Ei minunkaan kotona ryypätty, vaan "tissuteltiin". Joka ainoa vkonloppu. Ja pelätä piti, milloin tulee se pieni "kina". Ja tulihan se. Pienestä alkoi. Vuosien varrella muuttui jo isommaksi. Niin isoksi että loppujen lopuksi onnea on ollut matkassa että kaikki siitä sitten hengissä selvis.

    Mutta se tissuttelu. Siitäpä se lähtee.
    Ota ennemmin kerran kuussa perseet olalle ja lapset mummilaan tms siksi aikaa.

    Äänestä

  • neita.. kirjoitti:

    Kuin ka moni teistä on kuunnellut vanhempiaan joka viikonloppu hiukan "tissuttelemassa"?

    Se on kumma juttu sinunkin kohdallasi! Viet tämän tissuttelun äärimmäisyyksiin koska omassa perheessäsi oli joitain ongelmia.

    Äänestä

  • neita.. kirjoitti:

    Kuin ka moni teistä on kuunnellut vanhempiaan joka viikonloppu hiukan "tissuttelemassa"?

    Aluksi on hauskaa, ajatellaan että lapset nukkuu...sitten sitä jo hiukan rohkaisuryyppyä ottaneena kehdataan sanoa jo lasten isällekkin hänen huonoista puolistaan...sitten siinä jo tulee "hiukan" tinkaakin...äänenvoimakkuuskin nousee. Siellä omassa huoneessa ne lapset jotka "nukkuvat" kuuntelevat kauhuissaan.

    Yksi kerta riitelyä tai käsirysyä PIENESSÄKIN humalassa takaa lapselle kuvitelman että se toistuu joka kerta kun pullo aukeaa.

    Ei minunkaan kotona ryypätty, vaan "tissuteltiin". Joka ainoa vkonloppu. Ja pelätä piti, milloin tulee se pieni "kina". Ja tulihan se. Pienestä alkoi. Vuosien varrella muuttui jo isommaksi. Niin isoksi että loppujen lopuksi onnea on ollut matkassa että kaikki siitä sitten hengissä selvis.

    Mutta se tissuttelu. Siitäpä se lähtee.
    Ota ennemmin kerran kuussa perseet olalle ja lapset mummilaan tms siksi aikaa.

    Minun vanhempani eivät koskaan tapelleet lasten nähden tai kuullen.
    Äitini ei koskaan ottanut mitään meidän nähden, isä ehkä yhden saunaoluen..
    Tuskinpa tämä viesti kuitenkaan oli minulle tarkoitettu.

    Äänestä

  • äiti 85 kirjoitti:

    Minun vanhempani eivät koskaan tapelleet lasten nähden tai kuullen.
    Äitini ei koskaan ottanut mitään meidän nähden, isä ehkä yhden saunaoluen..
    Tuskinpa tämä viesti kuitenkaan oli minulle tarkoitettu.

    vaan tolle neitalle

    Äänestä

En viitsi ees lukea mitä muut ovat sanoneet,mielestäni et ole huono äiti tuon perusteella...mielipiteitä varmaan monia,mutta minusta näin:)

Äänestä

Miten muutaman oluen/viinilasin ottaminen viikonloppuisin olisi haitallista vauvalle?
Vauvahan on silloin nukkumassa, eikä kukaan humalaan tule muutamasta lasista. en voi käsittää tällasta et hakemalla haetaan syitä mistä voidaan äitejä syyllistää ja tuomita?!on imetys, tupakointi, alkon käyttö, nukkumiset ym.Ei kai se äidiksi tulo tarkoita sitä et pitää muttua täydelliseksi kaiken osaavaksi suorittajaksi, ja unohtaa se vanha "minä" kokonaan?
Ite otan joinain viikonloppuina pari olutta tai joskus juodaan miehen kans ihan koko pullo!!?? viiniä kun poika on nukkumassa. Eikä tuo aamulla kovin kärsineeltä vaikuta. enkä todella kanna mitään huonoa omaatuntoa näistä viinilasillisita..
eri asia jos jotain perseitä vedellään joka viikonloppu eikä vauvaa/lapsia jakseta hoitaa.
mutta kyllä meillä lapsen kasvaessakin aiotaan ruuan kanssa,juhlissa ym. viinit juoda ja saunaoluet/grillausoluet ottaa enkä todella ota tuota huonon äidin leimaa tai taakkaa harteilleni. tehköön sen joku tekopyhä tyyppi joka täällä kirkkain silmin väittää että vain täysin absolutisti nainen voi olla se "hyvä äiti".
eipä mullekaan ole traumoja tullut vaikka meillä on aina julhissa korkit poksahtanut, ehkä jopa vois sanoa että olen oppinut sitä järkevää ja kohtuullista alkon käyttöä...

Äänestä
  • Kerrankin joku muu sanoi sen mitä minä olen yrittänyt selittää!

    Äänestä

Kyllä näin onpi asian laita.

Äänestä

Mitä pahaa alkoholin kohtuukäytössä olisi?

Monet vauvojen äidit eivät varmaankaan juo tippaakaan sen takia, koska imettävät (kuten itsekin).

Äänestä
  • Kyllä imettävälläkin on joskus "oikeus" juoda lasillinen tai pari. Silloin voi pitää tauon imetyksestä tai pumpata maitoa jääkappiin. Itseasiassa olut saa tunnetusti maidon paremmin nousemaan. No tsoukki osittain vaikka faktaa onkin :)

    Oma vauvani elää sekä äidinmaidolla että korvikkeella ja olen kyllä ottanut lasin pari viiniä tietyissä tilanteissa ihan hyvällä omalla tunnolla!

    Äänestä

  • joskus oikeus kirjoitti:

    Kyllä imettävälläkin on joskus "oikeus" juoda lasillinen tai pari. Silloin voi pitää tauon imetyksestä tai pumpata maitoa jääkappiin. Itseasiassa olut saa tunnetusti maidon paremmin nousemaan. No tsoukki osittain vaikka faktaa onkin :)

    Oma vauvani elää sekä äidinmaidolla että korvikkeella ja olen kyllä ottanut lasin pari viiniä tietyissä tilanteissa ihan hyvällä omalla tunnolla!

    Tjaah..

    Minulla ei ole niin kova alkoholin himo, että olisi välttämätöntä saada joskus se lasillinen ja sen vuoksi pitää taukoa imetyksestä.

    Ja silloin kun on jossain käymässä (vaikka siellä baarissa), on kiva pumpata kotiin tullessa puhtaat maidot pakastimeen seuraavaa käyntikertaa varten eikä viemäriin ;) Nykyään kun se maito ei ole enää nikotiinilla höystettyäkään baari-illan päätteeksi :)

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    ...siitä että alkoholi ei "pilaa" maitoa mitenkään?

    Vnah laula toistettakoon: äidinmaidossa on alkoholia yhtä paljon kuin veressä, eli promillen luokkaa. Humalainen äiti on toki riski, mutta äidinmaidon alkoholipitoisuus ei ole sen vahingollisempaa lapselle kuin omenamehu tai d-vitamiinitipat. Niin pieni määrä ei vaikuta lapseen mitenkään.

    Toki jokaisella on oikeus toimia niinkuin parhaaksi näkee, jos sinusta _tuntuu_ paremmalta lypsää maidot pois, fine, mutta mitään muuta syytä sille ei ole.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Mihin perustat väitteen, ettei alkoholi siirtyessään vauvan elimistöön äidinmaidon kautta ole vauvalle haitallista?

    Äänestä

  • väitteelle tukea kirjoitti:

    vaikka alkoholi suurissa määrissä on atallista, se on aine jota syntyy myös useissa elintarvikkeissa. Kuten mainittua, omenamehusta sitä löytyy, ja jokainen (toivottavasti!) antaa vauvalleen d-vitamiinitippoja jotka on, kyllä, liuotettu alkoholiin.

    Eli alkoholi sinänsä on haitallista, mutta niin pieni määrä kuin äidinmaidon mukana on mahdollista saada, ei sitä ole. Jos noin pienistä määristä huolestuttaisiin, täytyisi käydä kaappi aika tarkalleen läpi mitä lapselle voi ylipäätään syöttää.

    Piste.

    Edelleen jäin kaipailemaan joitakin faktoja. Tuollaiset tiedot on varmaan jossain dokumentoitu niin, että kuka tahansa niihin voi tutustua.

    Muutenhan, jos väite pitäisi paikkansa, omenamehussakin tulisi olla varoitus, että sitä tietyn määrän nauttimalla promillet veressä kohoavat sallittujen rajojen yli, jos puhutaan autoilusta. Aikuisetkin kun voivat juoda omenamehua... Ja edelleen jos tuo pitäisi paikkansa, omenamehua ei saisi myydä kaupasta ennen klo 9, kuten ei alkoholituotteitakaan. Mutta, jos viitsit ystävällisesti laittaa vaikka linkkiä sellaiseen lähteeseen, jossa tuollaista kerrotaan, niin voi tämmöinen epäilevä-tainakin tutustua.

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    ...siitä että alkoholi ei "pilaa" maitoa mitenkään?

    Vnah laula toistettakoon: äidinmaidossa on alkoholia yhtä paljon kuin veressä, eli promillen luokkaa. Humalainen äiti on toki riski, mutta äidinmaidon alkoholipitoisuus ei ole sen vahingollisempaa lapselle kuin omenamehu tai d-vitamiinitipat. Niin pieni määrä ei vaikuta lapseen mitenkään.

    Toki jokaisella on oikeus toimia niinkuin parhaaksi näkee, jos sinusta _tuntuu_ paremmalta lypsää maidot pois, fine, mutta mitään muuta syytä sille ei ole.

    ***

    ..että jotkut neuvoloista sanovat, että lasillisen silloin tällöin voi ottaa ja toiset taas, ettei tippaakaan suositella. Varmaa rajaa ei kukaan voi sanoa, miten se mihinkin vaikuttaa.

    Joten itse pelaan mieluummin varman päälle, kun alkoholia elimistöni ei muutenkaan siedä ;)

    Äänestä

  • väitteelle tukea kirjoitti:

    Edelleen jäin kaipailemaan joitakin faktoja. Tuollaiset tiedot on varmaan jossain dokumentoitu niin, että kuka tahansa niihin voi tutustua.

    Muutenhan, jos väite pitäisi paikkansa, omenamehussakin tulisi olla varoitus, että sitä tietyn määrän nauttimalla promillet veressä kohoavat sallittujen rajojen yli, jos puhutaan autoilusta. Aikuisetkin kun voivat juoda omenamehua... Ja edelleen jos tuo pitäisi paikkansa, omenamehua ei saisi myydä kaupasta ennen klo 9, kuten ei alkoholituotteitakaan. Mutta, jos viitsit ystävällisesti laittaa vaikka linkkiä sellaiseen lähteeseen, jossa tuollaista kerrotaan, niin voi tämmöinen epäilevä-tainakin tutustua.

    Elintarvikkeista, juomien osalta alkoholipitoisuus tulee merkitä jos se on yli 1,2 tilavuusprosenttia, ja kiinteiden elintarvikkeiden osalta 1,8%. Siksi omenamehussa ei mainintaa ole. Alkoholi on luontainen sokerien hajoamistuote (hyvin hyvin karkeasti ilmaistuna) jota esiintyy kaikkialla. Jos pitoisuus on promilleja, ei sitä pakkausselosteissa kerrota, niinkuin ei myöskään sitä kuinka paljon kutakin alkuainetta tuote sisältää.

    Jekovitin pakkausselosteesta:

    "Jekovit-tippojen vaikuttava aine on ergokalsiferoli eli D2-vitamiini, jota on 2440 IU
    (= kansainvälistä yksikköä) millilitrassa liuosta. Yksi millilitra on noin 31 tippaa. Yksi tippa sisältää 2
    mikrog (= 80 IU), 3 tippaa 6 mikrog (= 240 IU) ja viisi tippaa 10 mikrog (= 400 IU) D2-vitamiinia.
    Apuaineita ovat polysorbaatti, butyylihydroksianisoli, propyyligallaatti, sitruunahappo,
    propyleeniglykoli, ETANOLI, sakkariininatrium ja puhdistettu vesi. "

    Huomasithan, etanoli? Puhdas alkoholi? Juotatko sinäkin lapsellesi jekovit-tippoja? (voit halkoa hiuksia ja kertoa että käytät toisia d-tippoja mutta hei, ei eroa.)

    Voit myöskin miettiä että kun juot tai syöt jotain missä on alkoholia sen promillen verran, ei sinun verestäsi (tai vauvan verestä) pystytä mittaamaan jälkeäkään alkoholista.

    Muista toki että puhumme kohtuumääristä, emme suurkulutuksesta. Ei nyt mennä ylilyönteihin.

    Yritän parhaillaan etsiä jotakin hyvää linkkiä jonka tekstiä ehkä uskoisit jos minun puheeni ei sinuun uppoa eikä oma laskutaitosi pelaa, laitan sen tähän jos löydän.

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/alkoholi_ja_terveys/alkoholi_elimistossa/

    Kertoo sinulle suppeasti miten alkoholia luonnossa esiintyy, elintarvikemerkintöjen rajoitukset jo kerroinkin.

    ***

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    ..että jotkut neuvoloista sanovat, että lasillisen silloin tällöin voi ottaa ja toiset taas, ettei tippaakaan suositella. Varmaa rajaa ei kukaan voi sanoa, miten se mihinkin vaikuttaa.

    Joten itse pelaan mieluummin varman päälle, kun alkoholia elimistöni ei muutenkaan siedä ;)

    kuulostaa ihan raskaudeaikaisilta, ei imetyssuosituksilta? Raskauden aikana tosiaan ei turvallista rajaa voi sanoa ja on vain arvailuja, imetyksen suhteen... noh, tiedetään että määrä on hyvinhyvin pieni, mutta on esitetty epäilyjä joiden mukaan jatkuva käyttö imetyksen aikana (puhumme jatkuvasta runsaasta käytöstä) Voi johtaa vaurioihin lapsessakin. Yleensä puhumme kuitenkin kohtuukäytöstä, eikö?

    Mutta hei, jos et siedä alkoholia muutenkaan, on sinun osaltasi homma selvä, eikö niin? Kukinhan tekee tasan niinkuin parhaaksi katsoo, toivottavasti et näe minun tai kenenkään nyt kaatavan juomaa kurkustasi alas :D se että jotain Voi tehdä, ei trkoita että Pitäisi.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Elintarvikkeista, juomien osalta alkoholipitoisuus tulee merkitä jos se on yli 1,2 tilavuusprosenttia, ja kiinteiden elintarvikkeiden osalta 1,8%. Siksi omenamehussa ei mainintaa ole. Alkoholi on luontainen sokerien hajoamistuote (hyvin hyvin karkeasti ilmaistuna) jota esiintyy kaikkialla. Jos pitoisuus on promilleja, ei sitä pakkausselosteissa kerrota, niinkuin ei myöskään sitä kuinka paljon kutakin alkuainetta tuote sisältää.

    Jekovitin pakkausselosteesta:

    "Jekovit-tippojen vaikuttava aine on ergokalsiferoli eli D2-vitamiini, jota on 2440 IU
    (= kansainvälistä yksikköä) millilitrassa liuosta. Yksi millilitra on noin 31 tippaa. Yksi tippa sisältää 2
    mikrog (= 80 IU), 3 tippaa 6 mikrog (= 240 IU) ja viisi tippaa 10 mikrog (= 400 IU) D2-vitamiinia.
    Apuaineita ovat polysorbaatti, butyylihydroksianisoli, propyyligallaatti, sitruunahappo,
    propyleeniglykoli, ETANOLI, sakkariininatrium ja puhdistettu vesi. "

    Huomasithan, etanoli? Puhdas alkoholi? Juotatko sinäkin lapsellesi jekovit-tippoja? (voit halkoa hiuksia ja kertoa että käytät toisia d-tippoja mutta hei, ei eroa.)

    Voit myöskin miettiä että kun juot tai syöt jotain missä on alkoholia sen promillen verran, ei sinun verestäsi (tai vauvan verestä) pystytä mittaamaan jälkeäkään alkoholista.

    Muista toki että puhumme kohtuumääristä, emme suurkulutuksesta. Ei nyt mennä ylilyönteihin.

    Yritän parhaillaan etsiä jotakin hyvää linkkiä jonka tekstiä ehkä uskoisit jos minun puheeni ei sinuun uppoa eikä oma laskutaitosi pelaa, laitan sen tähän jos löydän.

    ***

    Sori, huomaan kirjoittaneeni hiukan sekavasti. Ensimmäisessä viestissäsi, johon tartuin, kirjoitit: "äidinmaidossa on alkoholia yhtä paljon kuin veressä, eli promillen luokkaa. ... äidinmaidon alkoholipitoisuus ei ole sen vahingollisempaa lapselle kuin omenamehu tai d-vitamiinitipat". Eli tuo oli se väite, johon pyysin sinulta niitä faktoja.

    Jos äiti juo alkoholia esim. muutaman (keskustelun kuluessa olet varmaan huomannut, että muutama on venyvä käsite) annoksen, niin siirtyyhän siinä osa alkoholista hänen vereensä ja myös äidinmaitoon. Itsekin sanot: promillen luokkaa. No, promillerajathan ne on, jotka liikenteessä on.

    Omenamehua saa juoda melkoisen määrän, ennen kuin alkoholimäärät nousevat niihin mittoihin, että sitä voisi verrata vaikka kolmella alkoholiannoksella hankittuun määrään. Taitaisi tulla ensin vastaan, ettei kenenkään masu sellaista määrää vedä. Ja sama homma d-tippojen kanssa (joita toivottavasti jokainen annostelee ohjeen mukaan) eli ennen kuin määrät nousevat äidin alkoholinkäyttöä vastaavalle tasolle, niin taitaisi vauvalla olla monta muutakin ongelmaa.

    Siispä, kuka ja/tai mikä taho on julistanut, että imettävä äiti voi juoda muutaman alkoholiannoksen ilman, että sillä on vaikutusta vauvaan. Ja mikä on silloin se muutama?

    Oletkohan juonut sitä aamukahvia ihan tarpeeksi?

    Äidinmaidon alkoholipitoisuus-äidin veren alkoholipitoisuus-omenamehun alkoholipitoisuus

    Sama pallopeliä nuo. Kutakin pitäisi kitata aivan jumalattomasti että se missään näkyisi. Juotatko vauvalle sitä omenamehua tai muutaman lasillsen ottaneen äidin rintamaitoa, vaikutus on täsmälleen sama. Oletko vielä kärryillä?

    Promillerajat ovat liikenteessäkin, aivan. Puhutaan veren promillemääristä jotka on hankittu PROSENTTImääräisiä juomia juomalla.

    Kukaan ei ole juottamassa alkoholia PROSENTTImäärillä sisältäviä juomia, vaan promille. Maitoa, mehua. Jos vauvan yrittäisi saada siihen tilaan että veretä voisi alkoholia mitata, pitäisi sen tosiaankin juoda sitä maitoa tai mehua niin monta kymmentä litraa ettei se ole inhimillisesti mahdollista :D

    Kun puhutaan muutamasta, on määritelmä käsittääkseni siinä 2-5 välillä. Ja kuten mainitsenkin aiemmin, humalainen imettäjä n turvallisuusriksi, Se maito ei ole.

    ota kuppi kahvia ja lue uudestaan.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    kuulostaa ihan raskaudeaikaisilta, ei imetyssuosituksilta? Raskauden aikana tosiaan ei turvallista rajaa voi sanoa ja on vain arvailuja, imetyksen suhteen... noh, tiedetään että määrä on hyvinhyvin pieni, mutta on esitetty epäilyjä joiden mukaan jatkuva käyttö imetyksen aikana (puhumme jatkuvasta runsaasta käytöstä) Voi johtaa vaurioihin lapsessakin. Yleensä puhumme kuitenkin kohtuukäytöstä, eikö?

    Mutta hei, jos et siedä alkoholia muutenkaan, on sinun osaltasi homma selvä, eikö niin? Kukinhan tekee tasan niinkuin parhaaksi katsoo, toivottavasti et näe minun tai kenenkään nyt kaatavan juomaa kurkustasi alas :D se että jotain Voi tehdä, ei trkoita että Pitäisi.

    ***

    ..suosituksia ihan tarkoitin ;)

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    ..suosituksia ihan tarkoitin ;)

    kun kerran imetät niin olet varmaan käynyt imetystukilistalla ja lukenut sieltä kohdan imetys ja alkoholi? Jos et niin no can do

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    kuulostaa ihan raskaudeaikaisilta, ei imetyssuosituksilta? Raskauden aikana tosiaan ei turvallista rajaa voi sanoa ja on vain arvailuja, imetyksen suhteen... noh, tiedetään että määrä on hyvinhyvin pieni, mutta on esitetty epäilyjä joiden mukaan jatkuva käyttö imetyksen aikana (puhumme jatkuvasta runsaasta käytöstä) Voi johtaa vaurioihin lapsessakin. Yleensä puhumme kuitenkin kohtuukäytöstä, eikö?

    Mutta hei, jos et siedä alkoholia muutenkaan, on sinun osaltasi homma selvä, eikö niin? Kukinhan tekee tasan niinkuin parhaaksi katsoo, toivottavasti et näe minun tai kenenkään nyt kaatavan juomaa kurkustasi alas :D se että jotain Voi tehdä, ei trkoita että Pitäisi.

    ***

    mitä Tristar yrittää sanoa.

    Mutta luulen että ihmisillä ei ole matikkapäätä ja menee prosentit ja promillet sekaisin kun he ajattelevat vauvan äidinmaidosta samaaa alkoholimäärää...

    No, rautalangasta väännettynä; sanotaan että äiti juo vaikkapa kolme keskiolutta (alkoholia 4,7 %) ja tulee siitä 0,5 promillen humalaan. Eli äidin veressä ja äidinmaidossa on 0,5 promillea alkoholia... Vauva juo tuota 0,5 promillea sisältävää (alkoholia siis puoli tuhannesosaa) maitoa 150 ml- paljonko luulette vauvan saavan alkoholia elimistöönsä siinä vaiheessa kun se on hänen pikku masustaan imeytynyt verenkiertoon...? Ei milläänlailla mitattavaa määrää-lapsi saa varmasti enemmän alkoholia päivittäisistä D-vitamiinitipoistaan.

    Ei ole siis mitään syytä alkoholin imeytymisen takia sitä imetysaikana välttää. Eri asia sitten lapsen käsittely ja ylipäätään alkoholin haitat itselle...

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Oletkohan juonut sitä aamukahvia ihan tarpeeksi?

    Äidinmaidon alkoholipitoisuus-äidin veren alkoholipitoisuus-omenamehun alkoholipitoisuus

    Sama pallopeliä nuo. Kutakin pitäisi kitata aivan jumalattomasti että se missään näkyisi. Juotatko vauvalle sitä omenamehua tai muutaman lasillsen ottaneen äidin rintamaitoa, vaikutus on täsmälleen sama. Oletko vielä kärryillä?

    Promillerajat ovat liikenteessäkin, aivan. Puhutaan veren promillemääristä jotka on hankittu PROSENTTImääräisiä juomia juomalla.

    Kukaan ei ole juottamassa alkoholia PROSENTTImäärillä sisältäviä juomia, vaan promille. Maitoa, mehua. Jos vauvan yrittäisi saada siihen tilaan että veretä voisi alkoholia mitata, pitäisi sen tosiaankin juoda sitä maitoa tai mehua niin monta kymmentä litraa ettei se ole inhimillisesti mahdollista :D

    Kun puhutaan muutamasta, on määritelmä käsittääkseni siinä 2-5 välillä. Ja kuten mainitsenkin aiemmin, humalainen imettäjä n turvallisuusriksi, Se maito ei ole.

    ota kuppi kahvia ja lue uudestaan.

    ***

    Kyllä kiitos, olen tänään aamulla taas juonut aamukahvini. Palaan vielä hiukan aiheeseen, vaikka minustakin alkaa tuntua samalta kuin itsestäsi, että kierrämme kehää. Ja kyllä, olen oikein hyvin perillä promillen ja prosentin eroista.

    Sen sijaan minusta alkaa myös tuntua, että et kykene tai halua esittää toivomiani linkkejä, jotka kertoisivat, mihin perustat, että rintamaidon alkoholipitoisuus ei aiheuta lapselle haittaa. Päätin tutkia asiaa itse ja googletin imetys ja alkoholi -sanoilla. Joku tuolla keskustelun muussa haarassa viittaakin imetystukisivustoon, jossa asiaan selvästi suhtaudutaan suvaitsevasti. En vain yrityksistäni huolimatta löytänyt tietoa, kuka tai mikä taho ylläpitää noita sivuja. Artikkelien mainitaan olevan kirjoittajiensa tekijänoikeudellista materiaalia, mutta mikä on kirjoittajien tietämys aiheesta, jäi itselleni epäselväksi.

    Itse luottaisin enemmän esimerkiksi hakutulokseni seuraavaan osumaan, joka menee päihdelinkin sivulle. Näyttää siellä löytyvän linkki myös a-klinikkasäätiöön. Jostakin syystä koen, että alkoholitietämystä tieteelliseltä pohjalta tämäntyyppisillä sivuilla voi olla enemmän kuin esimerkiksi imetystukilistan faq-sivulla, jonka kirjoittaja, mikäli onkin alkoholin terveydellisiin vaikutuksiin perehtynyt henkilö, jättää nämä ammatilliset meriittinsä mainitsematta. Ja päihdelinkin antama kuva imetyksestä ja alkoholista on hiukan erilainen. Sen mukaan jo kaksi annosta päivittäin on imetysaikana lapsen kannalta liikaa. Ensimmäisessä lauseessa heti todetaan, että "Alkoholin käyttöä tulee pääsääntöisesti pyrkiä välttämään imetyksen aikana.".

    Mikäli sinulla on lisätietoja, joita itselläni ei ole, niin jatkan mielelläni keskustelua. Vinkkinä voin kuitenkin todeta, että jos haluat vakuuttaa asiatiedoillasi, "hassut" huomautuksesi toisten kirjoittajien sieluntilasta antavat vain vaikutelman, että oma tietämyksesi ei riitä ja verhoat sen tuolla tavalla. ;-)

    Pitäisi todellakin vain arkistoida muistiin kaikki artikkelit joita ikinä lukee, koska niiden tietoja ei voi käyttää linkittämättä niitä. perskeles. Samanlaisia hakuja minä tein kuin sinäkin, juuri siksi en linkittänyt tuohn mainitsemaasikaan, koska siinä ei käy ilmi kirjoittajan tausta ja pätevyys aiheesta puhumiseen.

    Mitä ilmeisimmin en voi linkittää sinulle toivomaasi sivua, koska en löydä hakemalla sellaista. En siis voi todentaa netin kautta sanomisiani, voin ainoastaan todeta että vauvalle vahinko on sama juotat sille alle promillen elkoholia sisältävää äidinmaitoa tai omenatuoremehua. Alkoholimäärät noissa ovat sama luokkaa, joskin eivät aivan samat.

    Jatkahan etsintää jos sinulla aika alkaa myöden, ja kerro jos löydät mitään mielenkiintoista. Mihin minä kiinnitin huomiota noita sivuja lukiessa, on se että vaikka alkoholin vaikutusta lapseen ei voi mitata, ja että sillä ei todennettuja haittoja ole, ei voida suoraan sanoa että alkoholia saa käyttää normaalisti ja kohtuudella. On jokin ihme ylivarovaisuuden ilmapiiri, ymmärrän sen varsin hyvin, sairaalooissa on sama käytäntö. Ennaltaehkäisy. Varotaan mitä sanotaan ettei kukaan pääse syyttämään :D täysin turhia hoitotoimenpiteitä esimerkiksi vastasyntyneille jotta kukaan ei vain voisi sanoa ettei tehty kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ylivarovaisuutta joka on ymmärrettävää mutta en sitä itse hyväksy. Hiukan kuin mikroaaltouunin ohjeissa kerrottaisiin että siellä ei saa kuivata kissaa :D aina löytyy joku idiootti joka toteaa "hei,s e onkin turvallista", ryyppää itsensä räkäkuntoon ja ylpeänä imettää, kaatuu lapsen päälle ja lapsi vahingoittuu, tekijä voi kätevästi syyttää lääkäriä joka sanoi että juominen on vaaratonta. Ymmärrätkö mitä yritän sanoa?

    Himeri. Jos löydän jonkin artikkelin, kerron kyllä.

    ***

    Äänestä

  • väitteelle tukea kirjoitti:

    Kyllä kiitos, olen tänään aamulla taas juonut aamukahvini. Palaan vielä hiukan aiheeseen, vaikka minustakin alkaa tuntua samalta kuin itsestäsi, että kierrämme kehää. Ja kyllä, olen oikein hyvin perillä promillen ja prosentin eroista.

    Sen sijaan minusta alkaa myös tuntua, että et kykene tai halua esittää toivomiani linkkejä, jotka kertoisivat, mihin perustat, että rintamaidon alkoholipitoisuus ei aiheuta lapselle haittaa. Päätin tutkia asiaa itse ja googletin imetys ja alkoholi -sanoilla. Joku tuolla keskustelun muussa haarassa viittaakin imetystukisivustoon, jossa asiaan selvästi suhtaudutaan suvaitsevasti. En vain yrityksistäni huolimatta löytänyt tietoa, kuka tai mikä taho ylläpitää noita sivuja. Artikkelien mainitaan olevan kirjoittajiensa tekijänoikeudellista materiaalia, mutta mikä on kirjoittajien tietämys aiheesta, jäi itselleni epäselväksi.

    Itse luottaisin enemmän esimerkiksi hakutulokseni seuraavaan osumaan, joka menee päihdelinkin sivulle. Näyttää siellä löytyvän linkki myös a-klinikkasäätiöön. Jostakin syystä koen, että alkoholitietämystä tieteelliseltä pohjalta tämäntyyppisillä sivuilla voi olla enemmän kuin esimerkiksi imetystukilistan faq-sivulla, jonka kirjoittaja, mikäli onkin alkoholin terveydellisiin vaikutuksiin perehtynyt henkilö, jättää nämä ammatilliset meriittinsä mainitsematta. Ja päihdelinkin antama kuva imetyksestä ja alkoholista on hiukan erilainen. Sen mukaan jo kaksi annosta päivittäin on imetysaikana lapsen kannalta liikaa. Ensimmäisessä lauseessa heti todetaan, että "Alkoholin käyttöä tulee pääsääntöisesti pyrkiä välttämään imetyksen aikana.".

    Mikäli sinulla on lisätietoja, joita itselläni ei ole, niin jatkan mielelläni keskustelua. Vinkkinä voin kuitenkin todeta, että jos haluat vakuuttaa asiatiedoillasi, "hassut" huomautuksesi toisten kirjoittajien sieluntilasta antavat vain vaikutelman, että oma tietämyksesi ei riitä ja verhoat sen tuolla tavalla. ;-)

    http://foorumi.hoitajat.net/index.php?topic=1861.msg17508

    Keskusteluhan tuo on eikä mitään autoritääristä mutta lue silti elkupää, etenkin nimimerkin "student midwife" vastauksia. Ehkä kätilön/kätilöopiskelijan tietopohjainen mielipide aiheesta on minua vakuuttavampi, vaikka sama onkin?

    ***

    Äänestä

päivän siivonnut torppaa,siis imuroinut,pyyhkinyt pölyjä,pessut lattioita,siivonnut "häkkisiä",lenkittänyt koiria,tehnyt ruokaa,pessyt pyykkiä,siinä sivussa huolehtinut lasten tarpeista.Otin justiin parvekkeella bissen eikä lapset edes ole nukkumassa vielä...Oon nyt varmaan huono äiti?

Voi pyhä jysäys...Kai nyt jokaisen -tässä tapauksessa naisen mutta myös miehen- terve järki sanoo mikä on alkoholin liikakäyttöä!Oli sitten niitä lapsia tai ei.Ja jos ei järki sano mitään niin sitten on jo melkoisella todennäköisyydella korkea aika tehdä asialle jotain.Tai sitten on jo liian myöhäistä.Ikävä kyllä niitä on paljon joille ei järki tunnu sanovan yhtään mitään.

Meinasin muuten juoda toisenkin bissen.Tai sitten en.Riippuu ihan siitä maistuuko vai ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

alkoholia kirjoitti:

Vastatkaapa rehellisesti minulle, kuinka huono äiti teidän mielestänne on sellainen, joka ottaa lähes joka viikonloppu muutaman siiderin/viiniä? Täällä palstoilla pyöriessä saa kuvan, etteivät pienten lasten (vauvojen) äidit juo juuri laisinkaan....kun ympärilleen kattelee ja kavereita ajattelee esiintyy tällaista viikonloppujuomista aika paljon kuitenkin...onko haitallista vauvalle, jos kuitenkin järki pysyy päässä ja lapsen hyvinvoinnista huolehditaan..?? Tuomittavaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu