no joo. on tässä tää rouva jo ehtinyt 2 kertaa vihille.. Ja TÄNÄÄN kolmannen kerran kihloihin. Kyllä tää tuntuu hyvältä; alusta asti tuntunut. MUTTA jotenkin sitä miettii, että pitääköhän ihmiset ihan hölmönä, kun jatkuvasti miestä vaihtaa.. ja kohta taas vihille!!?? Siis ei mun muitten mielipidettä tietenkään pidä ajatella, mutta jotenkin tää ei ookkaan enää mitään ainutlaatuista. TOIVOTTAVASTI MUN ELÄMÄN VIIMEINEN KERTA!!!
Toisaalta tylsää kun sormuksessa lukee se sama kuin muillakin... höh.. no, ehkä vihkipäivä ei oo se 080808 tai 20082008 ... tai sit on.. ;) tai sit odotetaan viä 090909 tai 20092009 tms...
Toisaalta tylsää kun sormuksessa lukee se sama kuin muillakin... höh.. no, ehkä vihkipäivä ei oo se 080808 tai 20082008 ... tai sit on.. ;) tai sit odotetaan viä 090909 tai 20092009 tms...
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kyllä tää tuntuu hyvältä; alusta asti tuntunut."
Eikö noilla kahdella aikaisemmalla kerralla sitten tuntunut? Eikö kaikista tunnu rakastuneena siltä? Mikä on nyt erilaista, kun uskot tämän onnistuvan? Mihin aikaisemmat liitot kariutuivat? Ulkopuolisesta tuntuu, että ei ainakaan kannattaisi hätiköidä sitä naimisiinmenoa.
Tunnen yhden naisen, jolla on jo viides mies menossa. Aina on pitänyt isot häät, eikä kukaan näissä sarjahäissä olleista enää tosissaan usko, että hänen onnensa tulisi kestämään. Jätetyt miehet ovat vaikuttaneet ihan tavallisilta miehiltä, joten selitystä ei löydy ainakaan siltä suunnalta. En kirjoita tätä millään pahalla, mutta toivon että olisit itse jollakin tavalla muuttunut (jos ei muuta, niin olisit oppinut valitsemaan kumppanisi paremmin..), muuten vaikuttaa aika heikolta.
Voisin sanoa mummoni neuvon sinulle: Ei se vaihtamalla parane!
Jos olet aikuinen ihminen, tiedät mitä teet, eikö vaan? Olen itse menossa kolmatta kertaa naimisiin. Ikää on 40 vuotta. Ensimmäinen liittoni päätyi silloisen puolisoni kuolemaan. Toinen pitkä liitto kariutui puolisoni uskottomuuteen. Tämä kolmas, kahden aikuisen vapaasta tahdosta solmittava liitto perustuu rakkauteen. Itse näen asian niin, että miksi surra menneitä liittoja, päättyivät ne sitten mistä tahansa syystä jos voi juhlia sitä, että on löytänyt rinnalleen hyvän rakkauden. Uskon, että tämä liitto on se, jonka vain kuolema erottaa. Jos niin ei kaikesta huolimatta käy, avioliiton solmimisella tai sen solmimatta jättämisellä ei ole siihen mitään vaikutusta. Haluan elää tämän ihmisen kanssa hyvässä ja maailman tuomassa pahassakin jos niikseen tulee. Aikuisempana ymmärtää monen asian arvon aivan eri tavalla kuin nuorempana. Oman arvon lisäksi sen toisen ihmisen arvon.
Sanon siis, anna mennä vaan jos suhde on vakaa ja ihminen oikea. Usein rakastumisen huumassakin sen tietää kyllä, onko se toinen oikeasti sopiva vai huijaako sitä itseään tahtomalla toisen sellaiseksi. Kannattaa myös muistaa, että avioliiton solmiminen ei ole yhtä kuin häät. Tosin miksi sitä liittoaan ei saisi juhlia?
joo. Tää on mun asia ja olen ymmärtänyt kaiken, mikä on aikaisemmin mennyt pieleen. Aika kovalla kädellä olen saanut oppia. Eka suhde kesti yli 9 vuotta ja alkoi kun olin alle 16. sit tuli joku itsenäistymis -kriisi ja piti päästä pois. Ei voinut mitään eikä näin jälkeen päinkään ajatellen. No, seuraava suhde tuli sit heti perään, KUN SE TUNTUI SAIRAAN HYVÄLTÄ JA LEIJUIN ILMASSA... hehheeehhheee mies lupasi kuut taivaalta ja minä uskoin; väkivaltaa ei ollut mutta muuten rankkaa henkisesti... Ei sitä jaksanut, mut naimisiin oli mentävä kun kerran oli "niin vakavasti" sitouduttu ja rakastuttu.
Eka avioliittoni ei niinkään kaduta; siitä on kaksi ihanaa lasta ja muutenkin suhde oli hyvä ja tusvallinen; sen varjolla oli hyvä irrottautua lapsuudenkodista. (Fisher selittää kirjassaan aivan mun elämää ;) ) Seuraavaan suhteeseen sitten liian äkkiä; mutta siinä tulikin vastaan liika kahlehtiminen enkä saanutkaan itsenäistyä vaan tulin todella ahdistuneeksi. Samoin miehellä oli pahat traumat lapsuudesta, jotka vaikutti paljon hänen käyttäytymiseensä. Kävimme "terapiassa" ja tajusimme virheemme; en itsekään ollut mikään pulmunen. Tarkoitan että ei mulla ollut selviytymis -keinoja riitatilanteissa vaan mököttämällä ja sen avulla hallitsemalla pahensin tilanteet. Oltiin kuin kissa ja hiiri.
Nykyinen mieheni on "terveempi" samoin olen itse toiovottavasti käynyt vähän edes tätä koulua läpi ja olen oppinut jotain. Eihän tää aina helppoa ole, mutta helpompaa. :)