onko hyviä arvauksia mistä moinen ääni tulee? kuuluu aina kun ajaa loivaan nyppylään esim. katuhidasteet. terävässä nypysä ei taas kuulu. ongelma kuskinpuoella ja ostin jo jousen yläpään laakerin mutta kun painelin konepelti auki etupäätä ei kuulunut mitään ääniä. oisko nuo alatukivarren puslat menny vai mikä? koiranluu vasta vaihdettu.
rahina etupäässä
jfk3000
1584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Rahina...ei kolahdus...
Mennäänpä, muitivarastoon, mitä vastaavissa joskus ollut.
mm. josklus oli jollain jarrukilpi kääntynyt ja vastasi jarrulevyyn, kun siinä lähellä niin sujuessaan sadaso´sa millejä vastaa laikkaan.
mm. samainen kilpi vastasi vanteeseen, kun ei ollut omansa, oli tarvike vanne. Sekin kun siinä hilkulla niin saattaa sitten noin vastata juuri ja juuri silloin painautuneena.
mm. laakeri kokeilla onko väljää. Käsillä kiinni renkaan reunuksiin ja vääntelyä, tuntuuko välystä.
mm.Samaisessa V70 oli jollain alatuennan pusla raudat vastakkain. Sitä pienempää puslaa ei tahdo huomata, kun liike niin pieni.
mm. Koneen tyynyt katsoa ettei siellä olisi liikettä liikaa, samoin vaihdelaatikon kiinikkeet
mm. ettei sisäsuojassa mitään vastaavaa
jne...vaikea sanoa kuulematta