Mika Myllylä

oli perheineen samalla leirintäalueella syömässä kuin minä lasten kanssa. Huomio kiinnittyi Mikan vaimoon joka tuijotti minua koko sen ajan kun istuivat viereisessä pöydässä. En edes ollut huomannut heidän olevan siinä pöydässä ennen kuin lapset alkoivat sipistä että "onko tuossa se..." Vilkaisin ja totesin että näin on. Sanoin sitten lapsille, että ne on tullu tänne syömään ja niillä on oikeus ruokarauhaan niinku meilläkin. Mika käyttäytyi fiksusti ja ihan tavallisen ihmisen tavoin, vaimonsa sen sijaan tuijotti minua koko ajan. Kävikö hänen luonnolleen kun meidän pöydästä kukaan ei tuijottanut ja yrittänyt nimikirjoitusta tai jotain? Ymmärtäisin jos vaimonsa olisi julkkis, mutta hänhän on "vain julkkiksen vaimo".
62618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taidat ite olla mika myllylä ja mustamaalaat täällä vaimoasi ja nostat itsees esille. häpeä. tee uus testamentti.

Äänestä
  • osaa ihan itse esilletuomisensa...onhan se nähty. Joskus kun sitte on ihan tavallisesti niin heti haukutaan. Kaikkia ei voi miellyttää koskaan!

    Äänestä

  • Riive kirjoitti:

    osaa ihan itse esilletuomisensa...onhan se nähty. Joskus kun sitte on ihan tavallisesti niin heti haukutaan. Kaikkia ei voi miellyttää koskaan!

    Kuka Myllylä,se sisäministeri 80-luvulta vai ?

    Ei tuu mieleen nyt,mikä mies...kenen poikia ??

    Äänestä

  • Riive kirjoitti:

    osaa ihan itse esilletuomisensa...onhan se nähty. Joskus kun sitte on ihan tavallisesti niin heti haukutaan. Kaikkia ei voi miellyttää koskaan!

    oliko vesikeli vai uuden lumen pakkaskeli????

    Äänestä

taisitte käyttäytyä jotenkin häiritsevästi ja varmasti itse tuijotit perhekuntaa. Jos kerran olit omissa oloissasi, miten tulit huomanneeksi toisen tuijotuksen ja huomasit senkin, että Mika söi ihan normaalisti. Miksi vahdit mitä heidän pöydässään tapahtui? Olisit pitänyt omat pentusi ja itsesi kohteliaan käytöksen tiellä. Ei kannata puhua valeita, jos ne ovat noin epäloogisia.

Äänestä
  • sillä jos ei huomaa eikä välitä toisia, niin ei voi myös havaita, että tuijotetaan tai joku tuijottaa...aloittaja ehti havaita ihmeen paljon, vaikka "ei nähnyt mitään"...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nive kirjoitti:

oli perheineen samalla leirintäalueella syömässä kuin minä lasten kanssa. Huomio kiinnittyi Mikan vaimoon joka tuijotti minua koko sen ajan kun istuivat viereisessä pöydässä. En edes ollut huomannut heidän olevan siinä pöydässä ennen kuin lapset alkoivat sipistä että "onko tuossa se..." Vilkaisin ja totesin että näin on. Sanoin sitten lapsille, että ne on tullu tänne syömään ja niillä on oikeus ruokarauhaan niinku meilläkin. Mika käyttäytyi fiksusti ja ihan tavallisen ihmisen tavoin, vaimonsa sen sijaan tuijotti minua koko ajan. Kävikö hänen luonnolleen kun meidän pöydästä kukaan ei tuijottanut ja yrittänyt nimikirjoitusta tai jotain? Ymmärtäisin jos vaimonsa olisi julkkis, mutta hänhän on "vain julkkiksen vaimo".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu