11. lapsi

Hei kaikille,

Olin 11. raskaus väsyneelle äidilleni. Varhaislapsuudestani en muista mitään hellittelyä tai huomiota, on jäänyt mieleeni myös nälän tunne ja kovat sormet hiuksissani.

Olen koko ikäni taistellut olemassaoloni oikeutuksen tunnetta vastaan.

Minä synnyin ja elän, mutta vl-äitiä ei itsestäni tule.
81275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Esimerkki siitä, miten äärimmilleen ajettujen äitien voimavarat eivät yksinkertaisesti riitä. Ei ole aikaa helliä sitä nuorimmaista.

Lapsi kun on liikkuvainen, eläväinen ja ehtiväinen, ehtii myös sellaiseen paikkaan, johon ei olisi pitänyt. Siitä nämä kovat sormet hiuksissa.

Olet oikeassa siitä, että silloin joutuu taistelemaan oman olemassaolonsa oikeutuksesta.

Nyt aikuisena voit tarkastella luotetun ystävän tai ammattiterapeutin kanssa lapsuuttasi ja nuoruuttasi. Olit ehkä "näkymätön lapsi", jota ei otettu huomioon mitenkään. Tämä aiheuttaa itsetunnon kehittymättömyyttä tai huonoutta.

Kuitenkaan vieläkään ei ole mahdotonta "elää uudelleen" sellainen lapsuus, jonka olisit halunnut kokea, käsitellä mahdolliset vihantunteet äitiä tai isää kohtaan.

Onhan se toki ristiriitaista kaivata rakkautta ja tuntea vihaa, sellaista henkilöä kohtaan, joka ei yksinkertaisesti pystynyt antamaan enempää kuin antoi.

Pitkän paranemisen myötä opit antamaan äidillesi anteeksi ja jatkamaan elämää paremman itsetunnon kanssa.

Olet kuitenkin oikeasa, että itsellesi ei kannata suunnitella vl-äidin tulevaisuutta, jossa lapsia tulee enemmän kuin itse jaksaa hoitaa.

Mutta uskovaisen tulevaisuuden voit toki ajatella, sillä vl-joukosta luopuminen ei kuitenkaan ole uskosta luopumista, vaikka vl:t niin väittävät:)

Äänestä
  • Kiitos lohduttavista sanoistasi, jotka kirvoittivat muutaman päivän padotut kyyneleet. Ammattilaista olen tarvinnut ja tarvitsen yhä. Vihasta olen osittain päässyt. Ymmärrän äitiäni paremmin, kun olen lukenut täällä äitien kirjoituksia. Hänellä ei ollut voimaa valita niin kuin sydämessään olisi ehkä halunnut.

    Uskon "kieltämisestä" koen syyllisyyttä, varsinkin kun koen ettei sisäinen uskoni ole minnekään mennyt. En vain usko niin kuin vl:t opettaa.

    Mutta, rauhaa kohden... syyllisyydestä eroon.

    Äänestä

  • 11. kirjoitti:

    Kiitos lohduttavista sanoistasi, jotka kirvoittivat muutaman päivän padotut kyyneleet. Ammattilaista olen tarvinnut ja tarvitsen yhä. Vihasta olen osittain päässyt. Ymmärrän äitiäni paremmin, kun olen lukenut täällä äitien kirjoituksia. Hänellä ei ollut voimaa valita niin kuin sydämessään olisi ehkä halunnut.

    Uskon "kieltämisestä" koen syyllisyyttä, varsinkin kun koen ettei sisäinen uskoni ole minnekään mennyt. En vain usko niin kuin vl:t opettaa.

    Mutta, rauhaa kohden... syyllisyydestä eroon.

    Kiitos avauksestasi, hyvä 11. lapsi! Järkyttävää on lukea että s i n ä koet syyllisyyttä - sinä jolle ei rakkautta, huolenitoa, hyväksymistä ja hoivaa riittänyt koska oli 11.lapsi. Näinhän se kääntyy - vanhempien taidottomuuden tähden lapsesta tulee haavoittunut ja hän saa kantaa taakkaansa aikuisuudessakin. Saat kaiken sympatiani, sillä satun tietämään paljon tästä omakohtaisen kokemuksen kautta, Meitä "kotivammaisia" on tuhansia.

    Äänestä

  • 11. kirjoitti:

    Kiitos lohduttavista sanoistasi, jotka kirvoittivat muutaman päivän padotut kyyneleet. Ammattilaista olen tarvinnut ja tarvitsen yhä. Vihasta olen osittain päässyt. Ymmärrän äitiäni paremmin, kun olen lukenut täällä äitien kirjoituksia. Hänellä ei ollut voimaa valita niin kuin sydämessään olisi ehkä halunnut.

    Uskon "kieltämisestä" koen syyllisyyttä, varsinkin kun koen ettei sisäinen uskoni ole minnekään mennyt. En vain usko niin kuin vl:t opettaa.

    Mutta, rauhaa kohden... syyllisyydestä eroon.

    Olet jo päässyt pitkälle, kun olet käsitellyt vihaa äitiäsi kohtaa ja päässyt sen yli. Hyvä niin:)

    Syyllisyyden tunteista sen sijaan on yhtä vaikea päästä yli. "Näkymättömänä lapsena" oleminen tarkoittaa myös sitä, että ottaa syyn olemassaolostaan itselleen. Samoin kokee syyllisyyttä, jos ei elämänsä ratkaisuissa seuraa vanhempiensa teitä. Ymmärrän.

    Ehkä kyseessä on henkinen riippuvuus vanhemmistaan. Monet eivät pääse siitä eroon, vaikka olisivat jo keski-ikäisiä tai sitäkin vanhempia.

    Koeta kuitenkin sanoa itsellesi, että ON OIKEIN tehdä sellaisia elämänratkaisuja, jotka KOET ITSELLESI HYVIKSI.

    Muista vielä, rakas kärsinyt sisareni (veljeni) että kaikesta huolimatta olet Jumalan rakas lapsi, vaikka et olisikaan vl-uskossa. Jumala ei sinua hylkää, vaikka jättäisitkin vl-liikkeen.

    Itsekin kärsin syyllisyyttä vuosia, kun vl-liike "potkaisi minut ulos", mutta onneksi Jumala on auttanut ja elän nykyään rauhallista uskovaisen elämää vl-liikkeen ulkopuolella.

    Kun uskot, että Jeesus Kristus on sinutkin vapahtanut synneistäsi ristinkuolemallaan, niin olet autuas. Se riittää. Elämän Jumalan sanaan sidotun omantunnon kanssa sen jälkeen on onnellista. Huomaa, etten sano, vl-liikkeen sääntöihin sidotun omantunnon kanssa;)

    Äänestä

...itsellesi sylin, jossa levätä. Minä löysin. Minusta tuli myös äiti ja se on ollut lahjoista suurimpia. Pitkä tie on silti takana, ja paljon varmaan edessä.

Itse en ole kokenut vl-äitiyttä noin. En osaa keskustella siitä tässä mutta sen sanon ettei lisääntyminen ole laki tai itsetarkoitus.

Ajattelen niin että tärkeintä on rakkaus ja kunnioitus perheenjäsenten välillä. Toisen huomioiminen, myös hänen ahdistuksensa, yksinäisyytensä ja surunsa. Kaikki yhteiselämä perustuu toisen huomioimiselle. Sille, että kantaa vastuun itsestään, toisestaan ja lapsistaan.

Kun toinen on heikompi, vahvempi koettaa kantaa ja välillä toisinpäin.

Välillä on seiniä vastassa, niin vl-äideillä kuin muillakin, toivottavasti niihin tilanteisiin ei tarvitse kenenkään jäädä yksin.

Äänestä
  • "löydät sylin, jossa levätä".

    Uskon niin.

    Vl-uskosta luopuminen on tuonut sisäistä turvallisuuden tunnetta siitä, että Jumalan Rakkaus ei milloinkaan hylkää. Vain ihminen kykenee hylkäämään ja tuomitsemaan - Jumala ei milloinkaan.

    Äänestä

  • ja olen nykyinen vl. Syystä että molemmat vanhemmat olivat ei-vl:ä. Enkä löytänyt heistä mitä kaipasin.
    Oli alkoholia, armotonta kuritusta yms.
    Että ei kaikki vääryys ole vl:ien syytä.

    Nykyisin minulla on vl-mies, ja parempaa miestä saa hakea.

    Äänestä

  • parannuksen kirjoitti:

    ja olen nykyinen vl. Syystä että molemmat vanhemmat olivat ei-vl:ä. Enkä löytänyt heistä mitä kaipasin.
    Oli alkoholia, armotonta kuritusta yms.
    Että ei kaikki vääryys ole vl:ien syytä.

    Nykyisin minulla on vl-mies, ja parempaa miestä saa hakea.

    että kaikki vääryys olisi vl-uskovien syytä. Monesti taustamme saavat vain tarttumaan uuteen, niin kuin itsekin olet kohdallasi kokenut.

    Minun tausta on opettanut, että todellinen usko Jumalaan ei ole ihmisen rakentamissa uskomusjärjestelmissä vaan hyvin henkilökohtainen ja yksinäinen tie. Autuuteen ei tarvitse toista ihmistä, sillä me synnymme tänne uudestaan. Ei ole olemassa helvettiä ja kadotusta, se on pelko-uskontojen harhaa.

    Helvetti on jo maan päällä, mutta kuten minä vl-kodissa ja sinä toisenlaisessa, olemme oppineet, että siitä voi päästä pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


saman vuosikymmenen sisällä kirjoitti:

Hei kaikille,

Olin 11. raskaus väsyneelle äidilleni. Varhaislapsuudestani en muista mitään hellittelyä tai huomiota, on jäänyt mieleeni myös nälän tunne ja kovat sormet hiuksissani.

Olen koko ikäni taistellut olemassaoloni oikeutuksen tunnetta vastaan.

Minä synnyin ja elän, mutta vl-äitiä ei itsestäni tule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu