Apua!

Aloitan nyt alusta, ihan koko tarinan.
Luulin sairastuvani paniikkihäiriöön vuodenvaihteessa 2003-2004, tuli mielettömän uono olo ja pakokauhu luennolla ja oli päästävä ulos ja äkkiä. Suoraan lääkäriin ja lääkäri määräsi mielialalääkkeet. Itkin "paniikkihäiriötäni", joka myöhemmin osoittautui oksennuskammoksi.Pelkään siis kuollakseni että oksentaisin ihmisten edessä tai julkisella paikalla, ja siitä tulee sitten paniikki jos on huono olo.
Aloin tissutella ensin parina päivänä viikolla, vkloput kännäten. 2 vuotta join päivittäin n.4-9 annosta...
Masennusta, avopuolison kanssa riitoja, pelkotiloja...
Krapulaan piti juoda, ettei vaan tule paha olo, tai ala oksettaa.
Valmistuin tänä keväänä ja koko tämä vuosi on ollut täyttä helvettiä. Sairastelin taukoamatta heti vuoden alusta lähtien, olin masentunut ja stressaantunut, tunsin syyllisyyttä juomisesta.
Lopputyö kaihersi ja olen aina kärsinyt sovinistisesta isäpuolesta ja karmeasta lapsuudesta, josta avauduttuani äidille sain vain paskaa niskaani, niinkuin tänä päivänäkin. Vika ei ole koskaan hänessä vain minussa. Olin äiti äidilleni jo lapsena ja harrastin stressaamista äitini puolesta jo silloin.
Tämän vuoden puolella minut on saatu kiinni 4krt 3 promillen kännissä keskellä päivää-kirkkaita tietysti ja katkolle. 4 kertaa tämän vuoden puolella katkolla!!!!
Kesäkuu meni oikein upeasti, otin joskus siiderin tai 2 ja miehen kanssa meni hienosti, rakastuin uudelleen. Juhannuksen jälkeen, mies kuitenkin muutti pois kuten olimme aikasemmin sopineet. Isku oli kuitenkin niin kova että alkon kautta piti jäädä itkemään kotiin. Taas pari päivää kirkkaiden kanssa sekoilua ja katkolle (4.krt siis).

Otin antabuksen viime viikolla, mutta se ei sovi minulle ollenkaan. Ei henkisesti, eikä fyysisesti.
Nyt olen ollut kuukauden selvinpäin -4päivää.
Olo tuntuu ihan kohtalaiselta, vaan ei helpolta kun olen yksin kotona la iltana ja kaverit juhlivat festareilla ja ovat ulkomailla.

Tiedän pystyväni kohtuukäyttöön, mutta tueksi tarvitsen ehdottomasti käynnit terapeuttini ja lääkärin luona 2 viikossa. Antabuksen haluan kuitenkin lopettaa, tuntuu että olen vankilassa. Suurempaa mielihyvää minulle tuotti kesäkuussa se, että kaapit olivat täynnä viinaa mutta minun EI tarvinnut niitä korkata.

Vastoinkäymisiähän elämässä tulee, mutta niistä minun on selvittävä ilman pelleilyä kirkkaiden kanssa. Se on jo vienyt minulta luottamuksen äitiini ja mieheeni jne.. Uskon silti vakaasti että voin näyttää heille todellisen sarvipää luonteeni ja taistella ilman antabusta ja olla ostamatta mitään helvetin kirkas-litkuja.

Raittiuteni aikana kittaan limuja hullun lailla, no, kittaan niitä muutenkin... Saan enemmän aikaiseksi ja painoa on lähtenyt kiitettävästi.
En kuitenkaan halua olla tässä antabus vankilassa.

Mitä mieltä olette? kiitos suuresti kun jaksoitte lukea ja vielä enemmän jos jaksatte vastata:)
Raitista la iltaa!
8709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sen mitä tuosta sieltä täältä jotain ymmärsin niin sinä sairastat alkoholismia ja ties mitä.

juomaan tulet rankasti kunnes se loppuu täysin johonkin, luultavasti kuolemaasi alkoholista johtuen. antabus ei sinua raitista tai edes pidä raittiina. sen sinä taisit jo huomata.

se siitä kohtuukäytöstäsi.

sen verran olin ymmärtävinäni, paljon jäi kyllä ymmärtämättä. se voi kyllä kertoa minustakin.

tässä asia, korulauseet voi kirjoitella sitte joku muu.

Äänestä
  • Olen kokenut ihan samaa kuin tuo ap. ja tässä vaiheessa en voi sanoa muuta kuin ihan ja vaan se se oma tahto peliin! Jos voi olla parikin kuukautta ilman mitään, niin onhan sekin jo hyvä. Itse kyllä kahvia juon ja tupakkaa polttelen, joten ihan ilman en minäkään ole näistä.

    Apua kyllä saa ja olla tukena muille alkoholisteille, voi olla terapiaa itsellekin.

    Minulle tämä palsta on toiminut siinä sivussa tukenani, sillä käyn täällä tsekkailemassa ihmisten kuulumisia, vaikka en itse juuri kirjoittelekaan.

    Äänestä

  • Ap.kirjoittaja jo tiedostaa, mitä kaikkea pahaa alkoholi hänen elämässään aiheuttaa, joten alku ja pyrkimys parempaan on jo olemassa.
    Siitä hänen juomauransa etenee hänen laillaan johonkin pisteeseen, mutta en takuulla hänelle povaa kuolemaa alkoholista johtuen.
    Sitä ei hänelle tule, koska alkoholin aiheuttamat ongelmat ovat hänen tietoisuudessaan, ja niistä ongelmista eroon pyrkiminen on jo aluillaan.

    Äänestä

ja dokaamiseni oli silloin luonnolliselta tuntunut ratkaisu. Tunsin, että vapauttani rajoitettiin, jos jostain syystä en voinut saada alkoholia. Kaveri tutustutti minut sitten AA:han ja nyt on mukava olla siinä toveriseurassa, tulin juuri äsken selvinpäin himaan semmoisesta porukasta ja raittiina olivat toisetkin.

Äänestä
  • sillä tässä vedän viimeisiä hörppyjä kaljoistani.. Huomenna ei ihan naurata, mutta maanantaina kai on sitten paremmin. Ja jos ei, niin nyt ainakin uhoan, että tulen sitten sinne teidän kerhoonne!

    Äänestä

hei, hei, hei...nyt en alkaisi itselleni kuolemaa povaamaan, niinkuin tuolla ylhäällä joku jo kirjoittikin, kiitos hänelle:)

Nimenomaan EN halua juoda, ja parasta on kun pystyn kieltäytymään siitä ilman tätä toxista kainalosauvaa. Ihmet ovat toki erilaisia ja jotkut sen antabuksen todella tarvitsevat. Omalla kohdallani EN VOI SIETÄÄ mitään mikä minulta kielletään, pakotetaan tai kiristetään. Korvien välistähän se kieltäytyminen tulee, ei lääkkeen avulla. Nimenomaan selvitin että koen äärimmäisen suurta tyydytystä siitä että vaikka olisi saatavilla MINUN EI TARVITSE ottaa. Se on mahtavinta ikinä, melkein kuin seksi, jota harrastaa rakastamansa ihmisen kanssa kuukausien tauon ja pidättäytymisen jälkeen.

Kuten jo sanottu, tiedostan ongelmani ja tahdon selvitä itse ongelmani kanssa, asua hetken yksin, kokeilla siipiäni tässä maailmassa ja näyttää rakkaimmilleni "katsokaapa minua nyt!"

Lääkärini ja terapeuttini ovat uskomattoman hyvä tuki, sekä rakas mieheni jota ikävöin suuresti koko ajan.

Olen vasta nuori, juuri kouluni suorittanut ja valmistunut unelma ammattiini, minun aikani ei ole vielä poistua tästä maailmasta.

Olen oppinut aina kaikki kantapään kautta ja tämäkin ongelma on "oksennettava" ulos ilman hukuttautumista pulloon. Juominen johtuu suurimmaksi osaksi oksentamispelostani, johon olen saanut lääkäriltäni pahoinvointilääkettä. Se on turvani nyt, ei pullo!

Haluan tietenkin joskus viettää ystävien kanssa iltaa muutaman siiderin kera mutta "ryyppääminen" on osaltani jo hoidettu.

Olen valmis katsomaan eteenpäin, vaikka tie on ollut ikääni nähden takkuisempi kuin monella muulla. Luulempa, että KUN voitan tämän ongelman ja pystyn ottamaan täyden vastuun itsestäni ongelma katoaa. Tarmokkuutta löytyy nyt sen verran ja virheistäni olen oppinut.

Äänestä
  • Jos olet katkollakin ollut noin monta kertaa lyhyessä ajassa niin, niin. Suosittelisin jättämään ne pari siideriä ja yhden rentouttavan väliin.

    En ole ikinä ole ollut katkolla.
    Pidän silti ongelmaani pahana. Juomiseni oli välillä taukoa 4kk, 1kk tai 2kk yms. Kesäisin joi jopa 3kertaa viikossa pieniä määriä tissutellen.

    Lopetin kokonaan vaikka duuni, mies yms. on pysynyt, mutta minulle tuli paniikkihäiriö juomisesta!

    Elämäni ollut syntymästä asti, kun tulisilla hiilillä kävelyä. SE EI OLE SYY JUOMISEEN VAIN SINUN OMA PÄÄTÖS JUODA.

    Äänestä

  • öööööö kirjoitti:

    Jos olet katkollakin ollut noin monta kertaa lyhyessä ajassa niin, niin. Suosittelisin jättämään ne pari siideriä ja yhden rentouttavan väliin.

    En ole ikinä ole ollut katkolla.
    Pidän silti ongelmaani pahana. Juomiseni oli välillä taukoa 4kk, 1kk tai 2kk yms. Kesäisin joi jopa 3kertaa viikossa pieniä määriä tissutellen.

    Lopetin kokonaan vaikka duuni, mies yms. on pysynyt, mutta minulle tuli paniikkihäiriö juomisesta!

    Elämäni ollut syntymästä asti, kun tulisilla hiilillä kävelyä. SE EI OLE SYY JUOMISEEN VAIN SINUN OMA PÄÄTÖS JUODA.

    Tein minäkin tänään sen päihdelinkin testin, sen mukaan olen viime vuonna ollut 159 päivää juovuksissa. Nyt ei naurata enää yhtään ja määriäkin varmaan kaunistelin. Viikon putken jälkeen olen ollut pari viikkoa selvinpäin ja mukamas yritin taas kohtuukäyttöä, paskan marjat siitä tuli. Kuuden päivän putki tuli taas päälle. Enää en aio edes kohtuukäyttöä yrittääkään vaan hoitaa tämän elämän läpi selvin päin. Mahtavaa jos siihen kohtuukäyttöön joku pystyy vielä repsahtamisienkin jälkeen, minä en. Ehdotan sinullekin, pidä pitkä paussi viinasta nyt ekana ja katso miten se sujuu. Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiNa84 kirjoitti:

Aloitan nyt alusta, ihan koko tarinan.
Luulin sairastuvani paniikkihäiriöön vuodenvaihteessa 2003-2004, tuli mielettömän uono olo ja pakokauhu luennolla ja oli päästävä ulos ja äkkiä. Suoraan lääkäriin ja lääkäri määräsi mielialalääkkeet. Itkin "paniikkihäiriötäni", joka myöhemmin osoittautui oksennuskammoksi.Pelkään siis kuollakseni että oksentaisin ihmisten edessä tai julkisella paikalla, ja siitä tulee sitten paniikki jos on huono olo.
Aloin tissutella ensin parina päivänä viikolla, vkloput kännäten. 2 vuotta join päivittäin n.4-9 annosta...
Masennusta, avopuolison kanssa riitoja, pelkotiloja...
Krapulaan piti juoda, ettei vaan tule paha olo, tai ala oksettaa.
Valmistuin tänä keväänä ja koko tämä vuosi on ollut täyttä helvettiä. Sairastelin taukoamatta heti vuoden alusta lähtien, olin masentunut ja stressaantunut, tunsin syyllisyyttä juomisesta.
Lopputyö kaihersi ja olen aina kärsinyt sovinistisesta isäpuolesta ja karmeasta lapsuudesta, josta avauduttuani äidille sain vain paskaa niskaani, niinkuin tänä päivänäkin. Vika ei ole koskaan hänessä vain minussa. Olin äiti äidilleni jo lapsena ja harrastin stressaamista äitini puolesta jo silloin.
Tämän vuoden puolella minut on saatu kiinni 4krt 3 promillen kännissä keskellä päivää-kirkkaita tietysti ja katkolle. 4 kertaa tämän vuoden puolella katkolla!!!!
Kesäkuu meni oikein upeasti, otin joskus siiderin tai 2 ja miehen kanssa meni hienosti, rakastuin uudelleen. Juhannuksen jälkeen, mies kuitenkin muutti pois kuten olimme aikasemmin sopineet. Isku oli kuitenkin niin kova että alkon kautta piti jäädä itkemään kotiin. Taas pari päivää kirkkaiden kanssa sekoilua ja katkolle (4.krt siis).

Otin antabuksen viime viikolla, mutta se ei sovi minulle ollenkaan. Ei henkisesti, eikä fyysisesti.
Nyt olen ollut kuukauden selvinpäin -4päivää.
Olo tuntuu ihan kohtalaiselta, vaan ei helpolta kun olen yksin kotona la iltana ja kaverit juhlivat festareilla ja ovat ulkomailla.

Tiedän pystyväni kohtuukäyttöön, mutta tueksi tarvitsen ehdottomasti käynnit terapeuttini ja lääkärin luona 2 viikossa. Antabuksen haluan kuitenkin lopettaa, tuntuu että olen vankilassa. Suurempaa mielihyvää minulle tuotti kesäkuussa se, että kaapit olivat täynnä viinaa mutta minun EI tarvinnut niitä korkata.

Vastoinkäymisiähän elämässä tulee, mutta niistä minun on selvittävä ilman pelleilyä kirkkaiden kanssa. Se on jo vienyt minulta luottamuksen äitiini ja mieheeni jne.. Uskon silti vakaasti että voin näyttää heille todellisen sarvipää luonteeni ja taistella ilman antabusta ja olla ostamatta mitään helvetin kirkas-litkuja.

Raittiuteni aikana kittaan limuja hullun lailla, no, kittaan niitä muutenkin... Saan enemmän aikaiseksi ja painoa on lähtenyt kiitettävästi.
En kuitenkaan halua olla tässä antabus vankilassa.

Mitä mieltä olette? kiitos suuresti kun jaksoitte lukea ja vielä enemmän jos jaksatte vastata:)
Raitista la iltaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu