Elämäni on kunnossa, mutta minä en ole tyytyväinen.. Viime vuonna minulla oli ongelmia, niistä on kyllä selvitty. Kaikki on kääntynyt parhain päin.
Pari vuotta sitten olin iloinen, mutta nyt en vain ole, vaikka ongelmat ovat ohi. Minulla on _kaikki_ hyvin, mutta miksen ole onnellinen!?
Ystävien kanssa kaikki on okei, mutta kun olen yksin, masennun. MONILLA on pahempia ongelmia kuin omani, paljon pahempia.
Haluaisin vain olla iloinen, kun ei kerran ongelmaakaan ole. En ole ollut iloinen pitkään aikaan, vaikka syytä olisi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sama tilanne kuin täällä, luehan tämä.
Minulla on ehjä ja taloudelisesti pärjäävä perhe, jossa ei ilmene väkivaltaa muuta kuin henkisesti, tosin itse en näe siinä ongelmaa paljoa. Minulla on paljon kavereita, koulussa menee hyvin ja rakkaussuhde kukoistaa. Ja niin edelleen.. Mutta myös minä masennus ollessani yksin.. Tai voisin sanoa, että masennuin ennen kuin saan lääkityksen [voit lukea profiilisivultani, selventää asiaa]
Aina mietin, että miksi en ole onnellinen.. Tähän en ole oikein saanut vastausta.. Mutta jollekin puhuminen, kenelle tahansa kasvokkain, ehkä mieluiten psykologille, puhuminen voisi tehdä hyvää, vaikka ongelmasi tuntuu hyvi turhalta, niin se tuntui minustakin.
Jos puhut jollekin tavalliselle ihmiselle, voit ehkä helposti saada vastaukseksi, että turhaa valitat. Mutta psykologi tai lääkäri ei varmasti sano niin!
Tsemppiä sulle, vielä joskus sä saat ilos takaisin yksin olemisessakin :)