Miksi te lestadiolaiset teette syntiä koko ajan, elämä on paljon rennompaa kun elää ihan tavallisesti, käy töissä, harrastaa ja pitää välillä hauskaa.
Miten te elätte kun olette koko ajan niitä syntejä kerjäämässä anteeksi?
Miten te elätte kun olette koko ajan niitä syntejä kerjäämässä anteeksi?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Raamatun valossa elämisessäsi ei syntiä juuri kerrykään, mutta jos katsot sitä Herramme SRK:n oman syntilistan valossa, olet syntinen saatana kurja!
Siksi uskovat yrittävät elää laikienkin mukaan, koska siitä tulee siunaus ja menestyminen ja elämän laatu paranee.
Tietysti me kaikki olemme armonalla.
Kaikki omat tekomme ovat vajavaisia ja olemme huonoja ja vajavaisia.
Lain noudattamisesta kuitenkin tulee palkka, koska Jumalan lait toimivat. Kun elää niiden mukaan ne toimivat.
Kuitenkaan ne ei palesta ja ihminen on aina armahdettu syntinen ja synti asuu meissä. Ne kuitenkin saa anteeksi Jeesuksen täytetyntyön vuoksi. Jeesuksen täytettyyn työhön ei ihminen voi mitään lisätä. Omat teot ovat kuin saastainen vaate, mutta Jeesus on sovittanut nekin. Eli olemme armonalla me syntiset ja noudatamme lakia ja niistä tulee siunaus vaikka tekomme on vajavaisia.
Saisko tuon vielä suomennettuna?
Me olemme kaikki syntisiä Jumalan edessä. Varsinkin sinä.
Et pääse pyhän Jumalan luokse. Meissä kaikissa on ns pimeä puoli ja siksi me tarvitsemme Jeesusta.
Sinä syntinen kun tulet Jeesuksen luo saat Synnit anteeksi, koska Jeesus oli ainot syntinen hän on sijaisuhri sinun edestäsi.
Kun rikot Raamatun käskylä teet syntiä
Raamatun mukaan niillä synneillä on seuraamuksia, eli tulee ahdistusta ja vaikeuksia ja muuta kurjuutta viheliäiseen elämääsi.
Jos teet kuten Raamattu ilmoittaa sinulla menee hyvin ja on ilosta ja tasapainoista elämää.
Selkisikö
Se että uskovat ovat armonalla tarkoittaa, että vaikka kuinka teemme hyviä tekoja, emme ole täydellisiä, mutta koska olemme Jeesuksen päälle uskovia saamme ne vajavaisuudet anteeksi ja pääsemme taivaaseen pyhän Jumalan luo.
Sinä syntinen kun tulet Jeesuksen luo saat Synnit anteeksi, koska Jeesus oli ainot syntinen hän on sijaisuhri sinun edestäsi.
Kun rikot Raamatun käskylä teet syntiä
__________
Siis tarkoitus oli kirjoittaa. Jeesus oli ainot EI syntinen maanpäällä ja siksi hän on uhri meidän edestä hänen verensä kautta me pääsemme Jumalan luo.
Vähän kuin jos joku on kärsinyt jonkun taudin hänen verensä on vastustustuskykyinen ja siitä saa rokotteen, että ei ne jotka eivät ole sairastuneet sairastukkaan.
Eli Jeesuksen vereen uskomalla saa synnit anteeksi, koska Jeesus on ne kaikki voittanut.
>>>Kun rikot Raamatun käskylä teet syntiä
Raamatun mukaan niillä synneillä on seuraamuksia, eli tulee ahdistusta ja vaikeuksia ja muuta kurjuutta viheliäiseen elämääsi.
Noissa käskyissä on sellaisia jotka ei niihin kuulu, esimerkiksi älä tapa tai älä varasta, ne on suoraan oikeuteen meneviä juttuja eikä niillä ole uskonnon kanssa mitään tekemistä.
Niitä ei voi selvittää muuta kuin oikeusteitse.
Samoin tuo vanhempien kunnioittaminen, jos on loukannut vanhempiaan niin ainoastaan he pystyy antamaan anteeksi, ei ulkopuolinen.
omaksi käyttäytymiseksemme.
Kuten Jeesus sanoo, kukaan ei pääse taivasten Valaskuntaan, muuten kun uudestisyntymien kautta, taksoittaa sitä, että kun pääsemme pois tuosta lain ikeestä, olemme uudestisyntyneitä ylhäältä Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä, ja käskyt ovat rakkauden käskynä jokaisen omassatunnossa.
Ei Jeesus tullut käskyjä kumoamaan, vaan täyttämään.
Rauhaa
""Noissa käskyissä on sellaisia jotka ei niihin kuulu, esimerkiksi älä tapa tai älä varasta, ne on suoraan oikeuteen meneviä juttuja eikä niillä ole uskonnon kanssa mitään tekemistä.""
Duunarilla on päässyt arvojärjestys keikkaamaan.
Esim. tappaminen on synti Jumalan edessä ja se on rikos maallisen lain edessä. Maallinen laki antaa teosta rangaistuksen mutta Jumala antaa katuvalle anteeksi.
Jumala on kieltänyt tappamasta toista ihmistä. Maallinen laki on asiasta samaa mieltä, mutta asian takana kokonaisuudessaan on Jumala.
Niinpä asia on selvitettävä ensisijaisesti Jumalan kanssa, eikä oikeusteitse, kuten kirjoitat!
SRK ei armoaan anna kenelle tahansa, vaan sääntöjä noudattamalla on armo ansaittava. Kaikki eivät siihen kykene, mutta heitä varten ei Jumalan valtakunta olekaan.
Liha on heikko, mutta Hengen puolelta olemme eri epeleitä. Meidän uskovaisten ansiosta Herra on siunannut Suomen maata, saamme asua itsenäisessä maassa, on rauha ja hyvät taloudelliset olot. Tällainen ihmeellinen ajallinen siunaus on tullut koko kansan osaksi meidän uskovaisten takia. Ei siis kannata vähätellä veeälliä.
Meitä uskovaisa on ainakin miljoona, ei voi vähtellä 30,000 Lestadiolaista.
"Kaikki omat tekomme ovat vajavaisia ja olemme huonoja ja vajavaisia."
Tuota kun kuulet joka viikko koko elämäsi, niin etköhän jo ala vähitellen uskoa että olet aivan huono, ja pyytelet sitten sitä anteeksi iltaisin ja seurailtoina...Ei siis puhettakaan, että Jumala olisi tehnyt meidät omaksi kuvakseen, kuten raamattu opettaa. Kammottavaa aivopesua, jolla ihmiset saa pidettyä kurissa ja herran nuhteessa koko elämänsä...
Parempi pysyä kurjana ja syntisenä.
Oletko muka synnitön.
Kurjana on paras olla.
Hyvät ihmiset hakkaavat vaimojaan, kun ovat muka tietävämpiä ja parempia, aloittavat sotia kun he muka tietävät paremmin.
Kaikki maailman ongelmat ovat hyvien ihmisten aikaansaamisia. Kun on kurja syntinen voi auttaa muita kurjia ja syntisiä. Prostituoitaja, juoppoja ja muita. Kun on armonalla elävä syntinen, ei kohtaa muita korkeammalta.
Mitä enemmän näkee itsensä syntisemmäksi Jumalan edessä sitä suuremmaksi tulee armo.
Jumalan armo ja armahtaminen. Jumalan laikien tehtävä on juuri ajaa meidät armon alle-
Meidät näkemään kuinka mahdottamia me olemme ja kuinka kaikki hyvät tekommekin ovat vajavaisia. Mitä enemmän me tarvitsemme armoa ja Jeesusta sen parempi.
voimaa, tukea ja rakkautta Jumalalta, että pääsee pois tuon ikeen alta ja oppii näkemään, että Ihminen on Jumalan kuva; elämä on kaunista ja rakkautta täynnä.
Pois turha syyllisyys ja sijalle ylistys.
Aaamen.
Minä iloitsen teidän heikkoudestanne,ettete ole päässeet niin väkeväksi luulo-hengellisyyden kristillisyydessä kuin muut ulkokullatut kristityt. Koska olette köyhä hengessäniin silloin olette rikas Jumalassa, vaikka tätä ette saa tietää itsekkään.Tieto on salattu, että ette ylpeäksi tulisi.
Minä iloitsen teidän heikkoudestanne,ettete ole päässeet niin väkeväksi luulo-hengellisyyden kristillisyydessä kuin muut ulkokullatut kristityt. Koska olette köyhä hengessäniin silloin olette rikas Jumalassa, vaikka tätä ette saa tietää itsekkään.Tieto on salattu, että ette ylpeäksi tulisi.
Jumalan laiat ovat usein erilaisia kuin menestysteologit ja muut omavanhurskaat luulevat.
Rahaakin saa kun antaa. Elämänsäkin saa kun sen kodottaa. Jos tahtoo olla johtaja tulee olla kaikkien palvelija.
Ei ole muotia saarnata, että olet syntinen perisyntinen. Kuitenkin kun näemme Jumalan lain valossa syntisyytemme ja pienuutemme Jeesus pääsee olemaan meissä suurempi ja hänen armonsa.