Kanksista löytyy peruspalvelut, että kyllä siellä toimeen tulee.
Paljon opiskelijoita asuu Neuvoksenkadun suunnassa, joskus kuulunut että olis ajoittain rauhatonta, mutta rohkenen epäillä.
Myllymäestä saa suhteessa kyllä todella halvalla asunnon. Matkaa keskustaan on tietysti muutama kilometri mutta äkkiähän sen pyörällä taittaa.
Keskustassa vuokratkin heittelee suuntaan jos toiseen. Kaverini maksoi keskuskadulla 48 neliön kaksiosta 400 vesi. Keskuskadun toisessa päässä taasen yksiö parvekkeella ja saunalla 350 vesi. Yksityiseltä saattaa hiukan halvemmalla saada kuin välittäjän kautta, mutta niin se taitaa olla ihan kaupungista riippumatta.
Kankaanpään Seutu tarjoaa jonkin verran vuokrataan ilmoituksia. Etuovi.com on myös paikka mistä ainakin näkee SKV:n ja Laki&Kiinteistön ilmoittamat asunnot.
Itse kaksi vuotta koulun takia paikkakunnalla asuin. Ei valittamista oikeastaan. Toki jos isommalta paikkakunnalta muuttaa, niin sopeutumista on, mutta eiköhän se siitä :)
Vastaukset 1
Vanhimmat