Hirviasiaa

Tämä ehkä vähän sivuaa aihetta mutta...

Monessa paikassa puhutaan tälläkin palstalla kuinka hirviä pitää metsästää tai petoja suosia jotta hirvikanta pysyisi aisoissa.

Ja mikä on syy? LIIKENNE ONNETTOMUUDET???

Siis kuolemantuomio syylliselle eli hirvelle joka tahallaan tielle loikkii muita vahingoittamaan.

Kun nyt ei kukaan muu tunnu tätä keksivän niin miksei teiden pientareita voida leventää metsään päin esimerkiksi 15 metrillä???

Juuri 2 viikkoa sitten viimeksi olin varma kun puskasta hirvi hyppäsi että kolahtaa. Ihan selvästi hirven silmistä huomasin että pelkkää ilkeyttään se yritti minut tappaa. Ei ole koskaan tullut aukealla tai peltoalueella samanlaista tilannetta.

Joten miten olisi se levennys?? ei ainakaan kalliiksi tulisi.

Sitäpaitsi vaikka olisi vain yksi hirvi koko maassa niin jossain vaiheessa sekin tielle eksyy ja vaaraa aiheuttaa.
Siis onko paha jos vuodessa on vaikkapa 20 kuolemankolaria mutta vaikkapa 5 olisi sitten jo okei??
Hirvikannan vähentämisellä päästään juuri näin säälittävään ratkaisuun, muttei koskaan nollaratkaisuun

Eli huomatkaa etten ole kieltämässä hirven metsästystä vaan osoitan kuinka typerää on väittää että nimenomaan metsästys estäisi onnettomuudet liikenteessä. Takaa-ajettu hirvi ei muutenkaan paljon autoja pelkää kun hirvikoira roikkuu kiinni perseessä...
9503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Piennarten levennyksen lisäksi pitäisi panostaa teiden ylitys/alituspaikkoihin hirville.

Olen samaa mieltä, että nimenomaa metsästys on merkittävä tekijä ajamaan vauhkoontuneita hirviä teille. Pitää kuitenkin myös muistaa, että hirvet suorittavat syys- ja kevät muuton, eli asustelevat talvisin eri paikoissa kuin kesäisin. Myös se aika jolloin emät ajavat vasat luotaan on pahaa aikaa.

Hirvillä ei ole Suomen luonnossa luonnollisia vihollisia, eli jonkinlaista kannan karsimista ajoittain kyllä tarvitaan.

Äänestä
  • Ota Rusto edes vähän selvää, mistä puhut. Esimerkiksi susi ja karhu ovat taatusti hirven vihollisia ja tappavat niitä vuosittain. Myös ahma tappaa hirven vasoja.

    Äänestä

  • pysytään totuudessa kirjoitti:

    Ota Rusto edes vähän selvää, mistä puhut. Esimerkiksi susi ja karhu ovat taatusti hirven vihollisia ja tappavat niitä vuosittain. Myös ahma tappaa hirven vasoja.

    Ehkä niitä karhuja ja susia on jossakin päin Suomea riittävästi hirvikantojen kurissapitämiseksi, mutta ei täällä etelässä.

    Karhun jälkiin olen törmännyt korkeintain kerran vuodessa, susiakin joku väittää täällä nähneen, minä en.

    Ahmoja ei täällä varmasti ole.

    Hirviin tai ainakin niiden tuoreisiin jälkiin törmää jokaisella metsäretkellä. Tuoreen hirvikolaripaikan ohi ajan joka vuosi useita kertoja.

    Minun puolestani nuo kaikki eläimet saavat aivan rauhassa elellä täällä, enkä itse kyllä pysty viatonta eläintä ampumaan, mutta hyväksyn sen, että siellä missä kanta on runsas, sitä hieman verotetaan. Se on aivan luonnon lakien mukaista.

    Äänestä

Jokainen varmaan huomaa eron, jos miettii onko metsissä 200 000 hirveä vai 2000 hirveä. Todennäköisyys törmäykseen on siis moininkertainen jos hirvikanta on moninkertainen.

Ainoa keino tietysti välttää kaikki kolarit olisi rakentaa vihertunneleita ja hirviaitoja kaikki tiet täyteen tai tappaa joka hirvi.

Mikään näistä ei kuitenkaan ole realistista, joten kannan säätely on ainoa vaihtoehto, kun luontaiset viholliset puuttuvat.

Sen verran tuosta metsästyksestä. Että ei ne hirvikoirat perseessä roiku, kun nykyään käytetään lähinnä PYSÄYTTÄVÄÄ koiraa, joka saa hirven jäkittämään samalla tontilla vaikka tuntikaupalla.

Ja ajometstästyksessä taas ajolinjat suunnnitellaan teiden varsilta kohti syviä metsiä. Vain aniharvoin hirvi tulee läpi ajolinjan kohti tietä. Ja sen veran vielä, että metsästyskaudella ei ajeta suheessa yhtään enempää hirvio0nnetomuuksia.

Tosi on kyllä että leveät pengeralueetkin auttaisivat hieman, mutta hirvi tulee sen 15 metrin matkan jopa sekunnissa, joten ei siinä paljon raivaukset auta, jos on sarvipäällä vauhti päällä.

Äänestä
  • No niin että metsästäjähän se siellä sitten älähti vai??

    Lueppas stoorini uudestaan. Kuten sanoin EN ole kieltämässä enkä edes MOITTIMASSA metsästystä. Vaan siis sanon että se metsästys EI lopeta hirvionnettomuuksia, mutta sitä hiukan moitin että metsästystä usein esitetään ykkösvaihtoehtona liikenneturvallisuudelle. Siitä olen vähän eri mieltä.
    Ja tuon saman vertauksen (2000 tai 200 000 hirveä) esitin itsekin eli sinun esimerkissäsi 20 onnettomuudesta pudotaan 2 onnettomuuteen eikös vaan. Itse vaan mainitsin suhdelukuina 20 ja 5. Kerroppa se sitten noiden kahden kuolleen omaisille että eihän tässä mitään hätää. Nyt on tilastot aisoissa!!!
    Jokainen kyllä huomaa mainitsemasi 198 000 hirven eron. Ei niin tyhmää olekkaan ettei huomaisi.

    Huomaan myös että viestisi aihe oli äkkiä näpäyttää jos edes näyttää siltä että joku metsästystä arvostelee. Olinko oikeassa?
    Minun puolestani saa metsästää vaikka kuinka paljon mutta minä olinkin huolissani HIRVIKOLAREISTA enkä hirven METSÄSTYKSESTÄ.

    ...muuten... miksi isäni minua varoittaa kun lähden autolla liikkeelle hirven metsästyksen aikaan. Hän on muuten metsästänyt hirviä yhteensä yli 20 vuotta. Taitavat olla joskus liian laiskoja tarpeeksi korpeen mennäkseen. Vai pitäisikö sanoa että kun metsästysseura ei aina itse saa maa-alueensa muotoa valita niin joskus se tie voi mennä ihan siitä muutenkin pienen alueen keskeltä. Kyllä sitä hirveä ajetaan ja etsitään ihan siitä tiestä riippumatta. Olen muuten nähnyt hirvikoirankin ylittävän tien monta kertaa.

    Entäs sitten kun valitetaan että se hirvi karkasi taas naapuriseuran alueelle. Jos eivät saa edes omalla alueellaan pysymään niin miten sitten ne tiet turvataan????

    Ja se hirvi jonka meinasin itse kaataa tuli tielle pajupusikosta niin laiskasti että jos matkaa penkalta puskaan olisi ollut 15 metriä niin olisin kerinnyt pysäyttää auton ja ottamaan raasusta valokuvan ennenkuin olisi auto pitänyt siirtää alta pois.

    Äänestä

=oD

Äänestä
  • Kyllä se metsästys on realistisin ja paras tapa pitää hirvikolari-luvut pieninä. Tiedätkö kuinka nopeasti tienreunapuut kasvavat. Ei siinä olisi tielaitoksen miehillä muuhun aikaa kun tienvierustojen perkaamiseen. Onnettomuuksia voitaisiin kyllä vähentää perkaamalla pääväylien raunat pahoilla hirvialueilla. Idea hyvä, toteutus vaikea.

    Äänestä

  • metsästäjä ja luonnonystävä -8 kirjoitti:

    Kyllä se metsästys on realistisin ja paras tapa pitää hirvikolari-luvut pieninä. Tiedätkö kuinka nopeasti tienreunapuut kasvavat. Ei siinä olisi tielaitoksen miehillä muuhun aikaa kun tienvierustojen perkaamiseen. Onnettomuuksia voitaisiin kyllä vähentää perkaamalla pääväylien raunat pahoilla hirvialueilla. Idea hyvä, toteutus vaikea.

    Ongelma ei ole puskien aisoissa pito.Vai etkö ole nähnyt työkonetta jolla pientareita raivataan? Sellainen vaikkapa traktoriin kiinnitettävä jossa ketjut ympäri pyörivät.
    Ei tarvitse käyttää kuin kerran kesässä toisin kuin esimerkiksi lumiauraus monta kertaa talven aikana.

    Ongelma olisi ensin tasata ne penkat niin leveiksi että kyseisellä "piennarleikkurilla" olisi mahdollista ajaa

    Äänestä

Svengaajahan täällä on ärtynyt kuin persuksille puraistu karhu. Väittää näemmä olevansa ainoa, joka asiasta jotain tietää. Eikä svenjaajan tapaista kaikkitietävää ärisijää saa päätänsä kääntämään, vaikka miten todistelisit asiaasi. Kaikilla ei ole sellaisia kirjallisia taitoja, että kaikki mielipiteet tulisivat aiheesta esille. Pitää lukea siis myös ajatuksella.

Yäk tuollaiset...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


svengaa kuin ..... kirjoitti:

Tämä ehkä vähän sivuaa aihetta mutta...

Monessa paikassa puhutaan tälläkin palstalla kuinka hirviä pitää metsästää tai petoja suosia jotta hirvikanta pysyisi aisoissa.

Ja mikä on syy? LIIKENNE ONNETTOMUUDET???

Siis kuolemantuomio syylliselle eli hirvelle joka tahallaan tielle loikkii muita vahingoittamaan.

Kun nyt ei kukaan muu tunnu tätä keksivän niin miksei teiden pientareita voida leventää metsään päin esimerkiksi 15 metrillä???

Juuri 2 viikkoa sitten viimeksi olin varma kun puskasta hirvi hyppäsi että kolahtaa. Ihan selvästi hirven silmistä huomasin että pelkkää ilkeyttään se yritti minut tappaa. Ei ole koskaan tullut aukealla tai peltoalueella samanlaista tilannetta.

Joten miten olisi se levennys?? ei ainakaan kalliiksi tulisi.

Sitäpaitsi vaikka olisi vain yksi hirvi koko maassa niin jossain vaiheessa sekin tielle eksyy ja vaaraa aiheuttaa.
Siis onko paha jos vuodessa on vaikkapa 20 kuolemankolaria mutta vaikkapa 5 olisi sitten jo okei??
Hirvikannan vähentämisellä päästään juuri näin säälittävään ratkaisuun, muttei koskaan nollaratkaisuun

Eli huomatkaa etten ole kieltämässä hirven metsästystä vaan osoitan kuinka typerää on väittää että nimenomaan metsästys estäisi onnettomuudet liikenteessä. Takaa-ajettu hirvi ei muutenkaan paljon autoja pelkää kun hirvikoira roikkuu kiinni perseessä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu