Ruissalon vs.

Tällä foorumilla kirjoittelijat ovat huolissaan Ruissalon ainutlaatuisen luonnon säilymisestä tai pilaamisesta. Kun viikonloppuisin ja joskus muinakin päivinä käyn jaloittelemassa saaren teillä niin nautin todellakin saaren luonnosta. Se nyt ei vaan kuitenkaan ole ainutlaatuinen luonto eikä myöskään ainoa alue, jonka säilymisestä pitäisi olla huolissaan.
Kaikki lähimetsät, viheralueet ja ulkoiluun varatut alueet ovat vaarassa tuhoutua tai roskiintua umpeen. Ja niitä ei kukaan siisti. Roskaajina ovat em. alueiden lähellä asuvat ihmiset. Etenkin ne joilla ei ole yhteistä jätehuoltoa. Metsiköiden kätköihin kuljetetaan kaikenlaista romua.
Ruisrockaajat roskaavat kansanpuiston aluetta melkoisesti mutta ne korjataan pois jo seuraavalla viikolla. Homma on siis hanskassa. Sopii siis olla huolissaan aivan muista alueista.
Vaikkapa keskustan siisteydestä. Suista sylkäistyt purukumit täplittävät kävelykatuja ja jalkakäytäviä. Räkiminen on hyvin miehekästä julkisilla paikoilla. Tupakan tumpit viskotaan kaduille, juomalaseihin, kahvikuppeihin ja palavina kulkevista autoista.
Mackärin ja Hesen tuotteet roikkuvat naisten uumilla ja miesten vyötäisillä. Paperit ja maustepussit on sen sijaan heitetty kaduille. Ei ole kaunista katseltavaa, ei.
Ja elämyksellisintä kaikessa on kun edellä kulkeva vanhempi nainen kaivelee takapuoltaan.
Se mitenkä ympäristöämme kunnioitamme on saamastamme kasvatuksesta riippuvainen. Tämän hetken kasvattajat (tai joiden pitäisi kasvattaa) ovat vapaan kasvatuksen saaneen sukupolven jälkeläisiä. Siis hyvien tapojen siirtyminen jälkipolville on jota kuinkin mahdottomuus.
Ja loppujen lopuksi mitä väliä noilla tavoilla enää silloin on jos olemme pilanneet luontomme ja muun ympäristön.
Niin ja saariston tuhoaminen on sitten eri juttu.
8508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siinä kun vanhempi nainen kaivelee takapuoltaan, vanhempi mies nyhtää etupuoltaan. No, nämä ei nyt ole ympäristöasioita, mutta paikkansa pitää, että Ruissalon metsien kätköistä kaikkea löytyy eikä suinkaan nuorison jäljiltä

Äänestä
  • Siellä saadaan kunnon fiilis, eikä kukaan häiriinny.Siellä on kunnon ROCK-RYSKE! Eikä mikään mamy-blue.

    Äänestä

Johan oli taas naurettava vuodatus!Joko olet turkulaispoliitikko tai järjestäjien edustaja!
Asfalttilta (asiatontahan roskaaminen on keskustassakin)on vain purukumit,roskat,paskaläjät,rikotut pullot ym saaste helpompaa siivota putsauskoneella kuin Ruissalon ainutlaatuissta luonnosta,missä linnut ja muut eläimet tukehtuvat purkkaan ym saasteeseen.Ruisrockin järjestäjät eivät selviä siivousvastuustaan yksin vaan turkulaisveronmaksajien kustantamat siivouspalvelut tarvitaan.
Pitäkää Ruisrockkinne,mutta MUUALLA KUIN RUISSALOSSA!
Sääli,että Suomen valtio menetti oikeutensa Ruissaloon yliopistollista kasvitieteellistä puutarhaa lukuunottamatta.Ruissalo on turkulaisten hoivissa erittäin huonoissa käsissä!

Äänestä
  • Arvoisa "ruisrocki saasteelta"!
    Yksilöippä ne naurettavat asiat. Ja kerrohan, miksi niin kiihkeästi haluat Ruisrokin pois Ruissalosta??
    Voit aivan heti mennä Ruissaloon (tai ehkä jo olet siellä!!) ja laskea purukumeihin tukehtuneet eläimet ja linnut. Nyt heti voisit kertoa kuinka monta olet tähän mennessä löytänyt viimevuotisen tapahtuman jäljiltä. Ja ennenkuin vastaat tähän pyytäisin sinua laittamaan jäitä hattuusi ja lopettaa nimittelyt. Niin ei vastuuntuntoinen luonnosta huolestunut alennu tekemään,

    Äänestä

Demarit saavat hyvän vuokran alueesta.Demarit
ja Kokoomus sopineet Lapin majalla,että nykykäytäntö jatkuu.

Äänestä
  • Voi olla jo, vähän epätodennäköistä Vaasan hallinto oikeudelle tehty valitus, ensivuoden ruisrockista meluhaittojen vuoksi. Tiedot hesarilla ja msn:nän sivuilla.

    Äänestä

Ruisrokkia voisi supistaa kahteen päivään ja kävijätavotteita tiputtaa jonkin verran. Tosin luulen, että tämä hyökkäävä taho haluaa tappaa koko Ruisrokin.

Niin ja :D Suurin osa aktiiveista on ruissalon asukkaita, eikä he oikeasti välitä paskaakaan, miten luonnolle käy, siellähän he itsekin maisemaa pilaavat. Hehän haluaisivat tappaa myös Turun sataman toiminnan.

Pakkolunastuksia kiitos, päästään valittajista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muu ympäristö kirjoitti:

Tällä foorumilla kirjoittelijat ovat huolissaan Ruissalon ainutlaatuisen luonnon säilymisestä tai pilaamisesta. Kun viikonloppuisin ja joskus muinakin päivinä käyn jaloittelemassa saaren teillä niin nautin todellakin saaren luonnosta. Se nyt ei vaan kuitenkaan ole ainutlaatuinen luonto eikä myöskään ainoa alue, jonka säilymisestä pitäisi olla huolissaan.
Kaikki lähimetsät, viheralueet ja ulkoiluun varatut alueet ovat vaarassa tuhoutua tai roskiintua umpeen. Ja niitä ei kukaan siisti. Roskaajina ovat em. alueiden lähellä asuvat ihmiset. Etenkin ne joilla ei ole yhteistä jätehuoltoa. Metsiköiden kätköihin kuljetetaan kaikenlaista romua.
Ruisrockaajat roskaavat kansanpuiston aluetta melkoisesti mutta ne korjataan pois jo seuraavalla viikolla. Homma on siis hanskassa. Sopii siis olla huolissaan aivan muista alueista.
Vaikkapa keskustan siisteydestä. Suista sylkäistyt purukumit täplittävät kävelykatuja ja jalkakäytäviä. Räkiminen on hyvin miehekästä julkisilla paikoilla. Tupakan tumpit viskotaan kaduille, juomalaseihin, kahvikuppeihin ja palavina kulkevista autoista.
Mackärin ja Hesen tuotteet roikkuvat naisten uumilla ja miesten vyötäisillä. Paperit ja maustepussit on sen sijaan heitetty kaduille. Ei ole kaunista katseltavaa, ei.
Ja elämyksellisintä kaikessa on kun edellä kulkeva vanhempi nainen kaivelee takapuoltaan.
Se mitenkä ympäristöämme kunnioitamme on saamastamme kasvatuksesta riippuvainen. Tämän hetken kasvattajat (tai joiden pitäisi kasvattaa) ovat vapaan kasvatuksen saaneen sukupolven jälkeläisiä. Siis hyvien tapojen siirtyminen jälkipolville on jota kuinkin mahdottomuus.
Ja loppujen lopuksi mitä väliä noilla tavoilla enää silloin on jos olemme pilanneet luontomme ja muun ympäristön.
Niin ja saariston tuhoaminen on sitten eri juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu