kultainen noutaja/rhodesian koira

kult/rhod

Hankin kultaisen noutajan ja rhodesian koiran sekoituksen pari kuukautta sitten. Henkilö jolta pennun hankin on kadonnut maan alle, puhelimeen ei vastaa eikä viesteihin, lupasi lähettää vielä kuvia pennun vanhemmista, ja antaa yhteystietoja muiden pentujen omistajista, jotta voitaisiin pitää yhtettä. Mutta eipä ole tästä naisesta enää kuulunut. Koira haettiin Kotkasta. Pentuja oli muistaakseni 5.
Siis jos joku omistaa tai tietää jonkun joka omistaa maaliskuun lopussa syntyneen pennun niin laittakaa viestiä. Tahtoisin kovasti tietää mitä muille koirani sisaruksille kuuluu!
Meidän pikkuinen on ainakin super vilkas ja iloinen=)

7

1588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BBaablo

      Tarinasi oli melkein kuin meidän kirjoittama. Paitsi meidän pennun piti olla kultaisennoutajan ja labradorin sekoitus. Maksettiin siitä 300euroa. Kotkasta ostettiin. Mitään papereita tai kuvia ei ole lähetetty lupauksista huolimatta ja eläinlääkärimme sanoi, että pentu on luultavasti tuotu Venäjän pentutehtaasta. Pennulla on vaikea allergia, iho kutisee, sillä oli valtava heisimato, silmät vuotaa ja antibioottikuuri toisensa jälkeen annetaan korvatulehduksiin.
      Pentu on kolmen kuukauden aikana maksanut meille yli 300 euroa lääkärikuluihin, erikoisruokiin, silmätippohin, matolääkkeisiin, korvatippoihin, antibiootteihin jne.
      Meidänkin pentu on iloinen ja reipas, mutta ressukkaa tulee hirveä sääli, kun kutisee koko ajan ja joutuu lääkitsemään jatkuvasti.
      Me luulimme, että pentutehtailla tarkoitetaan rotukoirien kasvattajia ja luulimme vilpittömästi, että sekarotuiset ovat terveitä.

      • ottakaa vastuuta

        ja ilmoittakaa tämän myyjän tiedot eteenpäin!! Toivottavasti yhdenkään koiran ei tarvitse enää kärsiä!Tälläiset tehtailijat täytyy saada alas ja kuriin.

        Nimi, puhelinnumero, osoite....

        http://pentutehtailu.kissakala.com/


    • Nemi-tyttö

      Hei vaan.
      Kuulostaa tutulta. Taitaa meiltä löytyä sisko pennullesi. Kyselinkin koirat.comin sivulla sisaruksia.
      Yhteyttä en ole edes yrittänyt myyjään saada. Pitää kokeilla.
      Tässä tapauksesas en kyllä usko mitään tehtailua olevan kyseessä..tai no miten sen kukakin ottaa. Emä oli kuitenkin pentujen luona kun niitä katsottiin.
      Kiva olisi kuulla muista pennuista.
      Meillä on todella kiltti ja tottelevainen tyttö. Aivan ihana pentu, oli sitten tehtailtu tai ei.

      • tintintin

        kiva jos sisko meidän neidille löytyi! en itsekään usko että mitään tehtailu juttuja tässä tapauksessa.. ihmettelen vaan kun en saanut enää sitä naista kiinni enkä kuvia sisaruksista vaikka luvattiin.. haluasitko laittaa sähköpostiin kuvia teidän pikkuisesta?


      • Plääh..
        tintintin kirjoitti:

        kiva jos sisko meidän neidille löytyi! en itsekään usko että mitään tehtailu juttuja tässä tapauksessa.. ihmettelen vaan kun en saanut enää sitä naista kiinni enkä kuvia sisaruksista vaikka luvattiin.. haluasitko laittaa sähköpostiin kuvia teidän pikkuisesta?

        Mielellään laitan kuvia ja haluisin nähdä siskosta myös. Onko teillä se viiminen tyttö vai joku aikasempi?


      • mmoii
        Plääh.. kirjoitti:

        Mielellään laitan kuvia ja haluisin nähdä siskosta myös. Onko teillä se viiminen tyttö vai joku aikasempi?

        meillä on se viimeinen tytteli.. vastasin tuonne koirat.comin ilmoitukseesi, ja laitoin sulle sinne sähkpostiosoitteen johon voi laittaa kuvia, sitä kautta on varmaan muutenkin helpompi pitää yhteyksiä=)


    • Nimetön

      Hei! Haluaisin myös samanlaisen pennun, mutta vaikka kuinka yritän netistä etsiä, niin ei löydy millään hakusanoilla yhtään mitään! Mistä löysit pennun vuosi sitten, onko mitään tietoa miten saisin itselleni myös tuollaisen suloisen ihanan koiran?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2470
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1157
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1071
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      296
      888
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      858
    7. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      89
      837
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      51
      743
    Aihe