Vituttaa ja masentaa...
Bulimia nostaa taas päätään, vuosia tervettä elämää takana ja nyt taas tätä helvettiä.
Sairastuin 10 vuotiaana ja nyt 28. Keväästä saakka satunnaisia kohtauksia ja nyt päivittäisiä.
Väsyttää tämä, onko kohtalotovereita? Kuinka pitkään joutuu pelkäämään sairastuuko uudestaan? Onko kellään samoja kokemuksia?
Bulimia nostaa taas päätään, vuosia tervettä elämää takana ja nyt taas tätä helvettiä.
Sairastuin 10 vuotiaana ja nyt 28. Keväästä saakka satunnaisia kohtauksia ja nyt päivittäisiä.
Väsyttää tämä, onko kohtalotovereita? Kuinka pitkään joutuu pelkäämään sairastuuko uudestaan? Onko kellään samoja kokemuksia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
pari vuotta terveempää,ei nyt täysin sillä satunnaisesti myös tuona aikana..nyt 25 ja 14vuotiaana alko kaikki...mut nyt tuntuu et ne tihenee vaan koko ajan,kumpa tää loppus joskus koko ruoalla pelleily.
Mulla alko kans 14-vuotiaana ja nyt olen 26. Vaikka toisinaan tuntuu että olen mieleltäni edelleenkin kuin pikkutyttö..
Oletteko muuten koskaan hakeneet apua bulimiaan? Minä en. Mutta ajatus kypsyy päässäni.
joo kerran olen ollut sairaalassa bulimian ja masennuksen takia.
Auttoi se hoito silloin, tulin raskaaksi ja lopetin hoidot ja lääkkeet, mutta kaikki sujui hyvin vauvahuumassa...
Nyt kaksi lasta, päivät menee ruokaa ajatellessa paastotessa, ahmiessa ja oksentaessa.
Lapsiin ei jaksa keskittyä kun väsyttää ja ahdistaa.
Tunnen itseni tosi paskaksi äidiksi.
Täällä ilmoittautuu vielä yksi vanha. Bulimiaan sairastuin vasta 18v, vaihtui anoreksiaan siinä sitten jossain vaiheessa. Nyt 28v, olin useamman vuoden oireeton, mutta viimeinen vuosi on taas ollut taistelua. Olen hakenut paljonkin apua sh:öön silloin nuorempana, masennus oli niin voimakas, että työkyky kärsi. Edelleen lääkityksellä.
Sairastin jonkin asteista syömishäiriötä jo 10-vuotiaana. Laihdutin nimittäin joka kesä ala-asteaikoina. Yläasteella 7.luokka meni ilman painon ajattelua. 8.luokasta lähtien olenkin sitten laihduttanut lähes taukoamatta. Nyt olen 30-vuotias. Eli 20 vuotta takana ruuan kanssa pelleilyä.
Nyt vaihteeksi bulimiaa... Välillä anoreksiaa. Välillä vaan ahmimista ja painonnousua.
Alimmillaan paino on käynyt alle 40 kilon ja silloin kärsin kuivumisesta ja kaliumin puuteesta. Olin lähes koomassa ja jouduin sairaalahoitoon. Että voikin aikuinen ihminen olla niin tyhmä ja tehdä itsellensä niin.
Ensin tunsin suurta vihaa tätä ketjua kohtaan... Eikö tosiaan kukaan voisi puhua positiivisesti syömishäiriöstä ja siitä että kyllä tästä selvitään? Mutta sitten ajattelin, että "helkkari, nää ihmiset on oikeassa, niin p*sk*lta kun se kuulostaakin, tämä sairaus jatkuu aina vaan, vuodesta toiseen."
Kuulostaa niin tutulta. Sun tausta on suhteellisen sama kuin mulla. Antaa kyllä voimia tietää ettei ole yksin.
Nyt voin ilahduttaa sinua kertomalla, etten ole oksentanut vuorokauteen ja mielikin on heti parempi.
Vatsalaukku on tosi täysi normaalista syömisestä ahdistaa vähän...
Oksentamaan en nyt kuitenkaan ala, toivottavasti.
Tätä sairautta saa kyllä kantaa harteillaan lopun iän, mutta pakko opetella taas elämään sen kanssa. Kumpan olisi edes päivä ettei ajattelisi kaloreita ja ruokaa pakonomaisesti.
Itse täytän 27 ja sairastuin noin vuonna 1995 tai 1996...eli teininä.Bulimia on elämäntapa ja se on samalla pahin viholliseni,mutta toisnaan myös paras ystäväni ja luotto"henkilöni".Se on ajanut minut epätoivoisiin tekoihin ja jättänyt minut paitsi monesta asiasta.
Alimmillaan painoin 35 kiloa,ja ykimmillään noin 53 kg.Koskaan en ole tyytyväinen ollut itseeni.Tuskin tulen koskaan olemaan.Olen vain varjo siitä mitä olen joskus ollut,ja uskon sekä toivon että kuolen pian.
Aikoinaan useamman vuoden hoitojakso tiivistä psykoterapiaa sekä lääkitys. Sairaus jatkui kaikesta huolimatta. Äiti minäkin, ja kyllä tämä varmasti osan jaksamisesta vie, no toisaalta ei mulla kokemusta ole äitiydestä terveenä, joten en osaa vertailla. Tsemppiä kohtalotovereille!!