Syntisistä

Sanoi Paavali vanhoilla päivillä.
Olen tossa yrittänyt kommentoida aiheeseen synti, mutta jostain syystä siihen ei pääse.
Siellä Kempelainen ja muut menestysteologit vastustavat opetusta syntinen.

Tässä alla ote lestadiuksen ajoilta:
Minä iloitsen teidän heikkoudestanne,ettete ole päässeet niin väkeväksi luulo-hengellisyyden kristillisyydessä kuin muut ulkokullatut kristityt. Koska olette köyhä hengessäniin silloin olette rikas Jumalassa, vaikka tätä ette saa tietää itsekkään.Tieto on salattu, että ette ylpeäksi tulisi.

Jumalan laiat ovat usein erilaisia kuin menestysteologit ja muut omavanhurskaat luulevat.
Rahaakin saa kun antaa. Elämänsäkin saa kun sen kodottaa. Jos tahtoo olla johtaja tulee olla kaikkien palvelija.
Ei ole muotia saarnata, että olet syntinen perisyntinen. Kuitenkin kun näemme Jumalan lain valossa syntisyytemme ja pienuutemme Jeesus pääsee olemaan meissä suurempi ja hänen armonsa.

Me kun olemme uskovia tiedämme olevamme armon emme tekojen alla. Armo kasvattaa meitä.

Kun ei nykyään ole lain saarnoja ja synnintuntoa kun tullaan uskomaan tulee kaikenlaisia erikoisia hengellisyyksiä.
Yksi uusi tuntuu olevan opetus olemme Jumalan luomia. No olemmehan me, mutta perisyntiasuu meissä.
Joka väittää, että synti ei asuisi hänessä on valhettelija.

Hyvät ihmiset eli ulkokultaiset ovat pahaa aikaansaavia.
Mutta kun ihminen näkee mitä hän todella on saa armo ja Jeesuksen sovitustyö sijaa. Meidän tulee vähetä ja Jeesuksen tulee tulla suureksi.
Nyt kun jotkut opettavat ihmisen hyvyyttä he alkavat suhtautua armottomasti kanssa ihmisiin.
No aiheesta myöhemmin lisää, josko tämä aihe jää tähän kommentoivaksi.
Kempelainen tuo erikoista uutta oppia varokaa sitä.
7417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Paavo Ruotsalainen kylläkin tokaisi Lars Leevistä, mikähän toikin kuvittelee olevansa..
Älkää nyt suuttuko ja antakaa anteeksi.

Herännäisyydessä korostetaan Jumalan suuruutta ja ihmisen pienuutta. Toiselta ihmiseltä ei kysellä hänen parannuksestaan tai uskonratkaisustaan. Usko ja elämä ovat Jumalan kädessä. Tällainen odottava ja ikävöivä usko merkitsee Paavo Ruotsalaisen (1777-1852) hengellisen perinnön hengessä luottamista Jumalan aikatauluun.

Ihmisellä on taipumus hengelliseen ylpeyteen, jota körttiläiset kutsuvat omavoimaisuudeksi. Se on luottamista omaan uskoon ja uskon tekoihin. Kilvoitteleminen on sitä, että ihminen pyrkii luopumaan yrittämisestä ja rauhoittumaan jaksaakseen luottaa Jumalan armoon, ei omiin voimiin.

Parannuksen tekeminen on lähimmäisen hädän kyselemistä, pyrkimystä oikeudenmukaisemman ja armollisemman maailman rakentamiseen. Parannuksessa ”onnistuminen” ei ole pelastuksen ehto tai merkki, sillä kukaan meistä ei täytä onnistuneen mittaa. Tämän vuoksi ajatus kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta korostuu herännäisyydessä.

Äänestä
  • on iloinen asia. Pelkkä etsiminen ja odottaminen ei ole pääsy synneistä eikä vapautus rangaistuksesta.

    Äänestä

  • kun ihminen on synninhädässä he julistavat: olet hyvällä paikalla, pysy siinä. Jos on hukkumavaarassa, ei paikka kovin hyvältä tunnu.

    Mutta hehän itsekin laulavat laulussaan: "on tekemättä vielä mun parannuksein.."

    Itse etsin rauhaa körttiseuroista vuosien ajan, mutta siellä oli vain "tyhjä malja janoisen huulilla" vaan kun vl julisti synnit anteeksi tuli sydämelle Jumalan rauha, vapaus ja ilo.

    Äänestä

  • "me emme päässeet ollenkaan hyvyyden tietä kulkemaan..."

    Se on totta. Körttiusko on sellaista tekonöyrää "oi jospa"-uskoa. Pelastksesta ei voi eikä saa olla varma. Ei raamatunmukaista.

    Äänestä

taitaa olla joku vika palstalla kun ei viestit tule näkyviin, vai onko se mun omassa koneessa.

Äänestä
  • Joku tekninenvika ilmeisesti oli, kun ei päässyt Kempalaiselle ja muille hurmahengille vastaamaan.
    Minä syntisistä suurin, matomatkalainen maan toivotan menestystä päiväänne. Olkaa nyöriä ja syntisiä, jotta voisitte kohdata lähimmäisiänne kaikella kristuksen rakkaudella ja hänen armonssansa vahvistumaan ja käymään uskolluksella armoistuimen luo oikeaan aikaan.

    Äänestä

Omavanhurskaille luulouskoville Jeesuksen sanat janotkaa vanhurskaita hengessään köyhät ovat kauhistus.
Autuaita ovat nöyrät he saavat maan periä.
Heikkoudessa olen voimakas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurin.. kirjoitti:

Sanoi Paavali vanhoilla päivillä.
Olen tossa yrittänyt kommentoida aiheeseen synti, mutta jostain syystä siihen ei pääse.
Siellä Kempelainen ja muut menestysteologit vastustavat opetusta syntinen.

Tässä alla ote lestadiuksen ajoilta:
Minä iloitsen teidän heikkoudestanne,ettete ole päässeet niin väkeväksi luulo-hengellisyyden kristillisyydessä kuin muut ulkokullatut kristityt. Koska olette köyhä hengessäniin silloin olette rikas Jumalassa, vaikka tätä ette saa tietää itsekkään.Tieto on salattu, että ette ylpeäksi tulisi.

Jumalan laiat ovat usein erilaisia kuin menestysteologit ja muut omavanhurskaat luulevat.
Rahaakin saa kun antaa. Elämänsäkin saa kun sen kodottaa. Jos tahtoo olla johtaja tulee olla kaikkien palvelija.
Ei ole muotia saarnata, että olet syntinen perisyntinen. Kuitenkin kun näemme Jumalan lain valossa syntisyytemme ja pienuutemme Jeesus pääsee olemaan meissä suurempi ja hänen armonsa.

Me kun olemme uskovia tiedämme olevamme armon emme tekojen alla. Armo kasvattaa meitä.

Kun ei nykyään ole lain saarnoja ja synnintuntoa kun tullaan uskomaan tulee kaikenlaisia erikoisia hengellisyyksiä.
Yksi uusi tuntuu olevan opetus olemme Jumalan luomia. No olemmehan me, mutta perisyntiasuu meissä.
Joka väittää, että synti ei asuisi hänessä on valhettelija.

Hyvät ihmiset eli ulkokultaiset ovat pahaa aikaansaavia.
Mutta kun ihminen näkee mitä hän todella on saa armo ja Jeesuksen sovitustyö sijaa. Meidän tulee vähetä ja Jeesuksen tulee tulla suureksi.
Nyt kun jotkut opettavat ihmisen hyvyyttä he alkavat suhtautua armottomasti kanssa ihmisiin.
No aiheesta myöhemmin lisää, josko tämä aihe jää tähän kommentoivaksi.
Kempelainen tuo erikoista uutta oppia varokaa sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu