Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Onko se liian paljon elämältä pyydetty?
Itsellä on tunne että en yksinkertaisesti ansaitse rakkautta. Tarkoitan tässä lähinnä parisuhdetta. Rakkaus on kaukainen asia, tunnen että sitä ei ole tarkoitettu minulle. Miksi joku rakastaisi juuri minua, kun maailmassa on niin paljon parempia, kauniimpia ja ihanampia ihmisiä?
Ei, muille en ole katkera, suon sen heille mielihyvin. Välillä katselen itseäni kuin toisen silmin, miten kukaan voisi sinua rakastaa?
Ajattelevatkohan muut samalla tavoin minusta?
Sisälläni ei taida olla mitään kaunista, rakastamisen arvoista. Olen vain pieni ihminen, kenellä voi leikkiä hetken ja sitten jättää?
Tunnen itseni maailmasta niin ulkopuoliseksi, jään jostain suuresta paitsi.
En ymmärrä, mihkä se elämä on minua kuljettamassa, vai onko mihinkään? Miksi tämän kaiken pitää mennä juuri näin? Voisinpa palata ajassa taaksepäin. Vai eipä taitaisi sekään auttaa.. Mikäköhän ihme vika se tällaisen aiheuttaa. En osaa edes ajatuksiani sanoiksi kirjoittaa.. jos joku ymmärtäisi, tai jopa joku samanlainen?
Itsellä on tunne että en yksinkertaisesti ansaitse rakkautta. Tarkoitan tässä lähinnä parisuhdetta. Rakkaus on kaukainen asia, tunnen että sitä ei ole tarkoitettu minulle. Miksi joku rakastaisi juuri minua, kun maailmassa on niin paljon parempia, kauniimpia ja ihanampia ihmisiä?
Ei, muille en ole katkera, suon sen heille mielihyvin. Välillä katselen itseäni kuin toisen silmin, miten kukaan voisi sinua rakastaa?
Ajattelevatkohan muut samalla tavoin minusta?
Sisälläni ei taida olla mitään kaunista, rakastamisen arvoista. Olen vain pieni ihminen, kenellä voi leikkiä hetken ja sitten jättää?
Tunnen itseni maailmasta niin ulkopuoliseksi, jään jostain suuresta paitsi.
En ymmärrä, mihkä se elämä on minua kuljettamassa, vai onko mihinkään? Miksi tämän kaiken pitää mennä juuri näin? Voisinpa palata ajassa taaksepäin. Vai eipä taitaisi sekään auttaa.. Mikäköhän ihme vika se tällaisen aiheuttaa. En osaa edes ajatuksiani sanoiksi kirjoittaa.. jos joku ymmärtäisi, tai jopa joku samanlainen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
olisin voinut itse tuontapaista kirjoittaa, kohtalotoveri siis löytyy :)
Kiva.:) Tai ei tietenkään sillätavalla, mutta..:)
Minua ei ole tarkoitettu tähän maailmaan. En ole samanlainen kuin muut. Aina pikkupojasta lähtien olen kehitellyt erilaisia pelejä ja leikkejä, sitten teininiä rupesin kehittelemään kenttiä strategiapeleihin, ja nyt sitten aikuisena olen aloittanut kirjoittamaan kirjoja pasifismista, mielenterveydestä ja Baltian maiden kohtalosta toisen maailmansodan aikana. Toisinaan tunnen itseni Jumalaksi, toisinaan taas pieneksi maan matoseksi. En koskaan ole kiinnostunut lukio-opinnoista, sillä niissä menestyminen käsittää pelkästään copy-pastettamista kirjoista paperille, ja haluaisin aina keksiä jotain uutta. En ole koskaan kiinnostunut mistään tietystä tieteestä, mutta filosofiasta, psykologiasta ja syvällisestä pohdinnasta. Kyllä, oikein arvasit, suunnittelen itsemurhaa. Minusta olisi vapauttavaa omistaa ase pahan päivän varalta. Terapeuttini ja koko mielenterveys"seurakunta" eivät halua että menen pois.
Muistan kun minulla oli ala-asteella paljon kavereita, sitten ne vaihtuivat ylä-asteella. Muistan vielä elävästi ne tiistai-aamut kun olimme kaveriporukalla käytävällä sekoilemassa. Tulee surku kun kaikki nuo kaverini ovat menneet omille teilleen.
Kirjoitit kauniisti rakkaudesta, ja se kertoo että olet kultainen ihminen, joka osaa pohtia syvällisiä.
Olen pohtinut omaa elettyä elämääni,
sitä kaikkea jonka ole joutunut kestämään,
kaikkea mikä on liitettynä minuun,
sitä osaa joka estää minua elämästä normaalia elämää, niin kuin aivan vain normaalia elämää.
En ole tainnut sitten lapsuuden elää niin kuin olisin tahtonut,
en ole päässyt käyttämään lahjojani, enkä tule pääsemään, vaikka tiedän että minusta voisi tulla paljon enemmän...todella paljon.
Tahtoisin yhden normaalin päivän, jonka voisin elää ylpeänä, olemalla vaikka vain uimarannalla.
Minua ei estä mikään fyysinen vika, olen jopa kenties kaunis, ainakin jonkin aikaa vielä.
Olen täysin terve, kaunis, ja voisin tehdä mitä ikinä tahtoisin...mutten kuitenkaan.
Olen kuin enkeli joka on sidottu vangin lailla näkymättömin kahlein,
enkeli jolle on suotu kaikki mahdollisuudet,
muttei pysty niitä käyttämään....
Kaikki menneet "pettymykset/tuskat", ne ei tunnu miltään, nekin ovat niin tavallisia nykyisin, ja rakkaus...sekin minulla on, mutten osaa nauttia enää siitäkään, vaikka minun pitäisi olla todella onnellinen normaalisti.
Mutta kun se jokin...
Mun mielestä sun pitää oppia ensin arvostaa ja rakastaa itseäsi,muuten ei tule mitään seurustelusta... :(
Ja se on elämäntaitoa jota voi oppia ja opetella ; kirjoista,runoista, elokuvista, seuraamalla ihmisiä jotka osaa ja uskaltaa rakastaa,ihmisistä joilla on elämänviisautta yms. ja tervettä maalaisjärkeä!
Myös uskosta/henkisyydestä voi löytää armon ja rakkauden itseä ja toisia kohtaan. Tärkeintä on että oppii hyväksymään itsensä puutteineen ja vikoineen ja muistaa että kukaan ei ole täydellinen!!! Äläkä pidä toisia ihmisiä jalustalla; kaikki me ollaan yhtäarvokkaita rahasta, menestyksestä, ulkonäöstä huolimatta!
Paljon voimia sulle ja toivon että jaksat ottaa asioista selvää ja etsiä tietäsi kohti tyydyttävää/onnellista elämää!
Terv:vanhempi tyttönen , joka sai terapiasta rohkeuden ja taidon rakastaa
itselläni on monesti smanlaisia tuntemuksia kun alkuperäisen tekstin kirjoittajalla. Tässä edellä tuli tosi kaunista tekstiä, ja ihan oiken, kaikki lähtee itsestä. Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet
Kiitos paljon vastauksistanne. :) Niin, itsensä hyväksyminen on avain onneen, se vain tuntuu niin vaikealta.. Pienestäkin epäonnistumisesta alkaa taas loputon itsensä sättiminen ja aliarvioiminen..:(
Omia vaatimuksia alentamalla varmasti löytää kumppanin. Onko siinä mitään järkeä alentaa rimaa alemmaksi on jokaisen oma mielipide. Itse olen mieluummin yksin kuin ottaisin naisen, joka ei täysin miellytä. Mieluummin vielä ottaisin kaverin sillä pidän oikeastaan elämisestä yksin. Lenkit, pyöräileminen, elokuviin meneminen olisi paljon mukavampaa kun olisi juttuseuraa :( Pitäisköhän ostaa koira :/
Mutta unohda sitten ne elokuviin menot. Ja juttuseura, ne keskustelut eivät ole kovin syvällisiä, ainakaan meillä. Mutta on hyvä ja innokas lenkkikaveri.
Jäin miettimään noita kahta sanaa. Olen itseni kohdalla joskus tuntenut myös olevani pieni ihminen. Johtuuko tämä tunne siitä että tämä "pieni ihminen" sisälläni on se pieni lapsi joka on jäänyt ilman vanhempien rakkautta ja huomiota. Ja nyt aikuisena se "kipeesti" etsii rakkautta ja huomiota mutta ei tunne saavansa sitä. Miten tämän "pienen ihmisen" muuttaa "suureksi ihmiseksi"? Toivottavasti joku päivä löydän vastauksen, ehkäpä terapian avulla.
Niin, minäkin löysin terapiassa itsestäni sen pienen tytön, joka vain tahtoi käpertyä jonkun aikuisen ihmisen syliin, itkeä siinä ja saada lohdutusta...
Terapiassa on lupa olla pieni, avuton ja haavoittuva. Jos ei omien vanhempien rakkautta ja huomiota ole saanut, voi näitä "korvaavia kokemuksia" saada vaikka sitten juuri terapian avulla. Vasta terapian myötä ymmärsin jotain rakkauden todellisesta luonteesta: toisen kunnioittamista ja huomioimista juuri sellaisenaan kuin hän on. Olen ikuisesti kiitollinen terapeutilleni, joka opetti minulle mitä rakkaus on.
menetin rakkaani jokin aika sitten kuolemalle.olimme yhdessä kauan.oli vaikeita asioitakin mutta aina pääsimme niistä yli.rakkauden voimalla.kaikista tärkein oli se rakkaus.ei mikään voinut sitä pois viedä.ja nyt kun hän on poissa on minun rakkauteni enää jäljellä ja tiedän sen että se ei kuole koskaan!toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi,toivon että voit joskus kokea oikean rakkauden niinkuin minäkin olen saanut kokea.ja tiedän että sinä saat sen kokea,mene vaan rohkeasti elämässä eteenpäin,rakkaus voi olla lähempänä kuin arvaatkaan.sinun täytyy vain uskaltaa kurottaa sitä kohti ja antaa itsesi elää..sillä elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi.
Mulla on ihan samoja fiiliksiä kuin sulla. Kannattaa miettiä miksi tunnet itsesi arvottomaksi? Uskoisin, ettet aina ole tuntenut noin. Sinunkin sisälläsi kaiken arvottomuuden painolastin alla on se tärkeä ihminen, joka olit ennen tätä. Se pitää vain kaivaa esiin.
Itse koen olevani epäonnistunut elämässä, sillä opintoni ovat roikkuneet kaksi vuotta ja nyt on pakko valmistua. Tunnen olevani vähemmän menestynyt, vähemmän kunnianhinoinen ja vähemmän fiksu, kuin ystäväni. Koen epäonnistuneeni elämässä, ja siksi ajattelen, etten ansaitse rakkautta. Ettei kukaan rakasta tällaista epäonnistujaa. Että kaiken pitäisi elämässä mennä alusta lähtien jonkun käsikirjoituksen mukaan. Että pitää vaan jaksaa, vaikka ei aina jaksaisikaan.
Alakuloisena ei ole kovin viehättävä eikä omaa itsetuntoa voi käskemällä nostaa. Minun käskettiin olemaan armollisempi itselleni. Se on vaikeaa, sillä olen tottunut olemaan kova. Perhetaustat vaikuttavat tähän myös, meillä ei asioista kovin paljoa juteltu, ja opin pitämään kaiken sisälläni. Jotenkin opin pienenä että epäonnistuminen oli huono asia ja sitä tuli välttää.
En ole koskaan seurustellut. Miehiä on tullut ja mennyt eikä kukaan ole jäänyt pidemmäksi aikaa. Jotenkin kyllä uskon rakkauteen ja että parit löytävät toisensa. En vain usko että niin käy minun kohdallani. Ei kukaan jaksa tällaista
itsekeskeistä, omia asioitaan pohtivaa surusilmää. Minussa on varmasti joku vialla kun kukaan ei jaksa kuukautta pidempään.
Ajattelen itseäni aivan liikaa, tajusin sen jossain vaiheessa. Kaduilla kulkiessa jopa tietämättäni välttelin muiden katseita ja yritin olla mahdollisiman huomaamaton. Kun lakkasin ajattelemasta itseäni ja sitä että epäonnistuminen loista minusta päällimäisenä tunteena, olin vapautunut ja iloinen ja avoin toisille ihmisille.
Mummoni tilasi vahingossa minulle ja äidilleni lehdet väärinpäin, joten luen nyt säännöllisesti Eevaa. Siellä on monia elämäntarinoita, joista voi oppia ja ammentaa uskoa että kaikki vilä minunkin elämässäni järjestyy. Itsetunto eheytyy sitä mukaa, kun tajuaa että muutkin, menestyneet ihmiset ovat erehtyneet. Kaikki ovat tehneet virheitä. Kaikki ovat niistä selvinneet. Sinä ja minä ollaan kauniita ja tärkeitä ihmisiä, me ollaan vaan nyt vähän sivuraitella unohdettu se asia.
Sanoit että koet jääväsi jostakin paitsi etkä aivan tiedä minne elämä sinua kuljettaa. Koeta miettiä mitä haluat elämältäsi. Se on sinun elämäsi,ei kenekään muun. Kuuntele itseäsi, älä kiirehdi, sillä oivaltaminen vaatii aikaa. Tee juttuja, joista tulet onnelliseksi ja iloiseksi. Kun löydät itsesi ja oamt avaimesi onneen, se heijastuu myös kaikkialle ulkopuoellesi. Siksi on tärkeää tykätä vähän myös omasta itsestään. Minäkin yritän. Rakkaus löytää sinut kun olet sille avoin. Tai sinä löydät sen.
että tuo oli minun sisimmästäni ja minun kirjoittamani mutta eipä vain ole. Samoin aatoksin tällä pallolla taaperretaan.
Minulla on ongelma tuon rakkauden suhteen. Voisin aloittaa uudenkin keskustelun tästä, mutta en ole sen arvoinen. No jokatapauksessa on niin että tunteet heittelee siten että välillä kaipaa rakkautta, välillä haluaisi tappaa kaikki. Kuka kestäisi sellaista minua? Siis niinkuin parisuhteessa. Kuka nainen jaksaisi katsella sekoiluani? Itse pelkään mitä saattaisin tehdä jos en saisi välillä olla täysin yksin. Siis pelkään että vahingottaisin. Kun käyn vanhempien luona jotka ovat tukeneet minua sairauden aikana, kun ei ole muitakaan, jossain vaiheessa tulee olo että on pakko päästä pois. Pakko päästä omaan tyhjään asuntoon yksin olemaan. Ihmettelevät miksi menen, ja minä en halua kertoa. Sitä vain ei uskalla olla ihmisten seurassa kauaa. Ahdistus ja viha nousee pinnalle jostain syystä. Viha ihmisiä, kaikkia, tätä elämää, koko paskaa kohtaan. Olen tuomittu elämään yksin. En halua pilata kenenkään elämää, siksi välttelen ihmisiä.
Olen kirottu. Aivoni ovat vialliset, sairauden kehittämät. Ketään en voi koskaan rakastaa, vaikka sitä välillä kaipaan. Olen umpikujassa. Kuolema kutsuu. Olisi niin helppo vain lähteä, mutta rohkeus ei riitä. Olen surkea tapaus..
Minulla on saman tuntuista.Olen miettinyt miksi minusta on tälläinen tullut? Minua on petetty ja petkutettu helvetisti. Välillä tuntuu että vihaan ihmisiä ja ajattelen että tulis se maailman loppu jo helvetin äkkiä!Vaikka miten päin on ystävällinen ja luotettava ja mukava silti ei kelpaa.Olen lukenut että ihminen pitkälti peilaa itseään toisten käyttäytymisen myötä,ja kohta alan kai erakoksi...