luonto kutsuu

mutta minä vain ährään tietokoneen kanssa
mitä sinä teet?
5304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo-tuttuahan tuo on,vaikkakaan en istu kovin tiuhaan tietokoneella.
Aina on muka jotain tekemistä,kunnes kyllästyn itseeni,puen vastentahtoisesti päälleni kaiken maailman talvitamineet ,ja saan itseni ulos!Suon itselleni aikaa kulkea ommaan tahtiini,katselen mitä
mieleni tekee.Yllätyn huomatessani kuinka paljon katsomista riittää luonnossa!Nyt varsinkin kun talvi on puuteroinnut joka oksan ja puhdas lumi heijastaa valoa niin että silmiä hivelee!
Kotiin tullessa on mieli virkistynyt kummasti.

Äänestä
  • Helmikuu

    Helmikuussa hanget hohtavat tuhansina timantteina. Ei ole vaikeaa arvata, mikä on monelle kiinnostavin harrastus. Tietysti hiihto tai luistelu. Hiihtämisen ei tarvitse välttämättä olla kilpailemista. Monesti maisemien ja luonnon pienten yksityiskohtien ihailu on palkitseva harrastus. Kun hiihtelee metsän kätköissä, voi nähdä pienen jälkijonon, joka risteilee hangella ja sujahtaa sitten pienestä reiästä hangen sisään.
    Hiirihän se on käynyt ilmaa haistelemassa ja puikahtanut sitten lämpöiseen oloonsa hangen alle. Toisessa paikassa näet kuin silputtuja käpyjä puun juurella. Ehkä huomaat ylös katsoessasi että puun haarukkaan on kiilattu käpy, joka on puoleksi syöty. Vain siementen kuoret ovat putoilleet maahan. Siellä saattaa myös olla joku kokonaan kaluttu käpy, josta on jäänyt vain ruoto jäljelle.
    Käpytikan tekosiksi ne on helppo arvata. Sillä on paja puussa. Ehkä näet itsensä pajamestarinkin, jos olet liikkunut tarpeeksi hiljaa. Vielä huomaat kaadetun haavan luona runsaasti jälkiä ja papanoita. Jänikset ovat tulleet omia polkujaan pitkin juhlimaan haavan kuorella. Joku ystävällinen on kaatanut jäniksille ruokapuun, josta ne voivat nauttia koko talven. Suuressa kuusikossa voi nähdä ristinokkaisen käpylinnun jo hoivaavan poikasiaan. Se ei pelkää talven pakkasia vaan on hautonut poikueensa jo valmiiksi helmikuussa. Oravakin
    on ollut liikkeellä. Jäljet ovat pienet ja sievät. Ja kun tarkemmin katsot, niin siellä se kiikkuu kuusen latvassa ja nauttii hyvän käpyvuoden antimista. Sitten katseesi kiinnittyy hömötiaisiin, jotka hyppivät oksistoissa ja pitävät lämpimikseen iloista liikettä.
    Saattaapa silmiisi osua talitiainen tai peräti punatulkku. Jos hangessa on syvempiä painanteita jonossa kuin helmet helminauhassa, olet parhaillaan todistamassa ketun liikehdintää.
    Jäljistä voi piankin huomata, ovatko ne uudet vain muutaman päivän ikäiset. Lumihuntu jäljen päällä kertoo, että aikaa on kulunut jo muutama tunti eläimen liikuskelusta. Jos jäljet ovat peittyneet osittain lumeen, ovat ne muutaman päivän ikäiset.
    Kun olet reissun tehnyt, mieli on valoisa ja hoitaessasi suksia seinän vierelle, päätät lähteä pian uudestaan.

    Äänestä

minä suunnittelen koirani kanssa lauantain metsästysretkeä.

Mikäli kelit sallivat herään puoliseitsemän maissa, keittelen kahvit ja syön aamupuuron sekä pari kinkkuvoileipää. Teen eväät reppuun, itselle ja koiralle, kahvit termospulloon, vähän sytykkeitä nuotiota varten mukaan, sopiva vaatetus ja ulos.

Tarkastan haulikkoni ja otan muutaman jänis ja kettupatruunan mukaan sekä hyvän puukkoni. Peetu (Dreveeri) on jo aivan innoissaan, kun näkee vaatetuksestani, että nyt pääsee vapaasti metsälle juoksemaan.

Dreeveri on siitä mukava metsästyskoira, että sen kanssa voi yksinkin saada mukavaa saalista koska se ajaa niin hitaasti ja monasti kettu alkaa leikkiä sen kanssa "kuurupiiloa".

Mutta sen olemme Peetun kanssa päättäneet, että vaikka emme mitään saisikaan, muuta kuin liikuntaa, niin ei meidän päivä ole mitenkään pilalla. Jos taas onnistumme saalista saamaan, olemme molemmat iloisia. Pupun ollessa kyseessä valmistelemme sen heti riiputuskuntoon ja jos saamme ketturepolaisen, tarkastamme sen kunnon ja mikäli nahka on hyvä se otetaan talteen.

Valitettavasti ainakin täällä Lounais-Suomessa kettukannat ovat ylisuuria ja joukossa on paljon sairaita yksilöitä. Metsäjänis ja rusakkokannat ovat myös vahvat, johtuu varmaan leudosta talvesta.

Mikään ei voita luonnossa kulkemista, ja nythän ei ole Peetullakaan kuin kolmisen viikoa aikaa, kun jo taas pitää vain kytkettynä kulkea.

Tuskin maltamme Peetun kanssa lauantaita odottaa.

Äänestä
  • että toisestkin
    saavat olla mukana
    retkelläsi
    Jess!

    Äänestä

mä tykkään leppäkertuista ja muurahaisista

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ismo kirjoitti:

mutta minä vain ährään tietokoneen kanssa
mitä sinä teet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu