ihastuminen toiseen

koukussa kiemurtelevia...
Tunne on sitkeä, pienen helpotuksen jälkeen tulee takaisin aina vaan voimakkaampana. Silti en vieläkään tiedä, mitä teen... Hyvään parisuhteeseen ei mahdu kolmansia-neljänsiä osapuolia - joten omani ei siis hyvä ollutkaan, vaikka muuta luulin. Ihastukseni täydentää kaikki elämäni puutteet (nyt ei puhuta seksistä!) ja tunnen olevani Elossa enemmän kuin koskaan. Kaikkia asioita ei voi selittää, vaikka yrittäisikin...

samassa... kirjoitti:

koukussa kiemurtelevia...
Tunne on sitkeä, pienen helpotuksen jälkeen tulee takaisin aina vaan voimakkaampana. Silti en vieläkään tiedä, mitä teen... Hyvään parisuhteeseen ei mahdu kolmansia-neljänsiä osapuolia - joten omani ei siis hyvä ollutkaan, vaikka muuta luulin. Ihastukseni täydentää kaikki elämäni puutteet (nyt ei puhuta seksistä!) ja tunnen olevani Elossa enemmän kuin koskaan. Kaikkia asioita ei voi selittää, vaikka yrittäisikin...

Vai oletko enemmän elossa vain siksi, että hän tuo sinulle paljon ihania ajatuksia? Tunnet itsesi taas halutuksi. Uutuudenviehätystäkin?

Rakastuminen ja ihastuminen ovat ihania asioita, mutta on hankalaa arvioida ihmissuhteita ja niiden toimivuutta ennenkuin todella on suhteessa.

-sivusta- kirjoitti:

Vai oletko enemmän elossa vain siksi, että hän tuo sinulle paljon ihania ajatuksia? Tunnet itsesi taas halutuksi. Uutuudenviehätystäkin?

Rakastuminen ja ihastuminen ovat ihania asioita, mutta on hankalaa arvioida ihmissuhteita ja niiden toimivuutta ennenkuin todella on suhteessa.

mutta voiko sellasta suhdetta kokea kovin toimivaksi jossa ollaan ihastuneita toiseen? Luulisi että sellaisessa suhteessa molemmat ovat jotenkin tyytymättömiä.

Itse olen näennäisesti sitoutunut ja pidänkin tyttöystävästäni paljon eikä suurempia ongelmia ole, mutta kärsin itse siitä että tämä eräs vain jatkuvasti pyörii mielessäni. Luulen että rakastan tätä erästä ja tunne on jatkunut niin pitkään etten enää oikein usko että kyse olis vain jostain uutuudenviehätyksestä tai pikkuihastuksesta. Tunnen hänet parin vuoden ajalta ja uskon näkeväni hänet suht realistisesti, hänessäkin on varmasti heikkoutensa ja suhteen eteen pitäisi tehdä töitä. Yhtä kaikki: hän asuu sydämessäni.

yksi liemessä uija kirjoitti:

mutta voiko sellasta suhdetta kokea kovin toimivaksi jossa ollaan ihastuneita toiseen? Luulisi että sellaisessa suhteessa molemmat ovat jotenkin tyytymättömiä.

Itse olen näennäisesti sitoutunut ja pidänkin tyttöystävästäni paljon eikä suurempia ongelmia ole, mutta kärsin itse siitä että tämä eräs vain jatkuvasti pyörii mielessäni. Luulen että rakastan tätä erästä ja tunne on jatkunut niin pitkään etten enää oikein usko että kyse olis vain jostain uutuudenviehätyksestä tai pikkuihastuksesta. Tunnen hänet parin vuoden ajalta ja uskon näkeväni hänet suht realistisesti, hänessäkin on varmasti heikkoutensa ja suhteen eteen pitäisi tehdä töitä. Yhtä kaikki: hän asuu sydämessäni.

Suhteitakin on monenlaisia. Pahinta lienee, että jättää hyvän ja toimivan suhteen suuren rakkauden takia, joka osoittautuukin omaksi harhakuvaksi.

-sivusta- kirjoitti:

Suhteitakin on monenlaisia. Pahinta lienee, että jättää hyvän ja toimivan suhteen suuren rakkauden takia, joka osoittautuukin omaksi harhakuvaksi.

ei silti voi loputtomiin kiduttaakaan itseään ja repiä itseään hajalle.

-sivusta- kirjoitti:

Suhteitakin on monenlaisia. Pahinta lienee, että jättää hyvän ja toimivan suhteen suuren rakkauden takia, joka osoittautuukin omaksi harhakuvaksi.

mutta jos pysyn nykyisessä tilanteessa ja rakastan aina vain toista niin koen eläväni valheessa ja se jos mikä on tuskaa. Koen että valehtelen sekä nykyiselleni että tälle rakkauden kohteelleni ja lisäksi vielä itselleni kun en osaa tehdä ratkaisua.

Vielä pahempaa kuin jäädä lopulta yksin tuntuu olevan tämä tilanne, jossa elämällä en ikinä saa tietää voisiko minulla ja tällä eräällä olla todellinen rakkaus välillämme. Siltä se ainakin minusta tuntuu, ainoalta oikealta rakkaudelta. Ehkä olisi kuitenkin parempi että toteuttaisin tämän rakkauteni.

yksi liemessä uija kirjoitti:

mutta jos pysyn nykyisessä tilanteessa ja rakastan aina vain toista niin koen eläväni valheessa ja se jos mikä on tuskaa. Koen että valehtelen sekä nykyiselleni että tälle rakkauden kohteelleni ja lisäksi vielä itselleni kun en osaa tehdä ratkaisua.

Vielä pahempaa kuin jäädä lopulta yksin tuntuu olevan tämä tilanne, jossa elämällä en ikinä saa tietää voisiko minulla ja tällä eräällä olla todellinen rakkaus välillämme. Siltä se ainakin minusta tuntuu, ainoalta oikealta rakkaudelta. Ehkä olisi kuitenkin parempi että toteuttaisin tämän rakkauteni.

Useampaan otteeseen seurustelleena olen saanut tuntuman siitä, että ihanteellista suhdetta ei ole olemassakaan. Alun suurikin rakkaus haihtuu ajan myötä. Mutta kaikkea kannattaa elämässä kokeilla, varsinkin nuorena. Luulen, että ns. ystävyyssuhteet toimii paremmin, kun ikää on enemmän. Itse olen samassa jamassa, mutta ei ole tekojen aika. Rankkoja eroja läpikäyneenä luulen tietäväni koska on. Silloin ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa.

Kannattaa keskustella nykyisen kumppanin kanssa. Miettiä mikä suhteessa on huonosti, mitä ei voi sietää. Mitä parempaa toinen toisi, tai mitä voisit hänelle antaa? Kannattaa myös katsoa elämässään taaksepäin ja miettiä, onko ylipäätään ongelmia sitoutumisen kanssa. Kuinka hyvin tunnet ja hyväksyt itsesi?

Mikä on parisuhteen tarkoitus? Kuinka hyvin se nyt toteutuu? Itse pelkäisin sitä, että toinen osoittautuukin itsekkääksi, joustamattomaksi ja itsekeskeiseksi, jonka omat tarpeet on aina muita edellä (olen sellaisen kanssa joskus elänyt). Tuollaisia asioita kun ei näe päällepäin ja harvoin ne tulevat ilmi tutustumisvaiheessa.

-sivusta- kirjoitti:

Useampaan otteeseen seurustelleena olen saanut tuntuman siitä, että ihanteellista suhdetta ei ole olemassakaan. Alun suurikin rakkaus haihtuu ajan myötä. Mutta kaikkea kannattaa elämässä kokeilla, varsinkin nuorena. Luulen, että ns. ystävyyssuhteet toimii paremmin, kun ikää on enemmän. Itse olen samassa jamassa, mutta ei ole tekojen aika. Rankkoja eroja läpikäyneenä luulen tietäväni koska on. Silloin ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa.

Kannattaa keskustella nykyisen kumppanin kanssa. Miettiä mikä suhteessa on huonosti, mitä ei voi sietää. Mitä parempaa toinen toisi, tai mitä voisit hänelle antaa? Kannattaa myös katsoa elämässään taaksepäin ja miettiä, onko ylipäätään ongelmia sitoutumisen kanssa. Kuinka hyvin tunnet ja hyväksyt itsesi?

Mikä on parisuhteen tarkoitus? Kuinka hyvin se nyt toteutuu? Itse pelkäisin sitä, että toinen osoittautuukin itsekkääksi, joustamattomaksi ja itsekeskeiseksi, jonka omat tarpeet on aina muita edellä (olen sellaisen kanssa joskus elänyt). Tuollaisia asioita kun ei näe päällepäin ja harvoin ne tulevat ilmi tutustumisvaiheessa.

Ei osu tuokaan kertomasi keski-osa! Minäpä tein aikoinaan tuolla systeemillä jatkoa suhteeseeni. Katsos menihän siinä se neljä vuotta taas eteenpäin,olin vielä se joka olisi suhteesta lähtenyt. Tällä kertaa se toinen lähti..Mutta nyt oon sinkku enkä toista virhettäni. Mielestäni sivullinen ei voi neuvoa tässä,koska on niin monta asiaa jotka vaikuttaa tähän tilanteeseen(en kiellä neuvoasi, mutta en tuekkaan sitä)..;)

-sivusta- kirjoitti:

Useampaan otteeseen seurustelleena olen saanut tuntuman siitä, että ihanteellista suhdetta ei ole olemassakaan. Alun suurikin rakkaus haihtuu ajan myötä. Mutta kaikkea kannattaa elämässä kokeilla, varsinkin nuorena. Luulen, että ns. ystävyyssuhteet toimii paremmin, kun ikää on enemmän. Itse olen samassa jamassa, mutta ei ole tekojen aika. Rankkoja eroja läpikäyneenä luulen tietäväni koska on. Silloin ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa.

Kannattaa keskustella nykyisen kumppanin kanssa. Miettiä mikä suhteessa on huonosti, mitä ei voi sietää. Mitä parempaa toinen toisi, tai mitä voisit hänelle antaa? Kannattaa myös katsoa elämässään taaksepäin ja miettiä, onko ylipäätään ongelmia sitoutumisen kanssa. Kuinka hyvin tunnet ja hyväksyt itsesi?

Mikä on parisuhteen tarkoitus? Kuinka hyvin se nyt toteutuu? Itse pelkäisin sitä, että toinen osoittautuukin itsekkääksi, joustamattomaksi ja itsekeskeiseksi, jonka omat tarpeet on aina muita edellä (olen sellaisen kanssa joskus elänyt). Tuollaisia asioita kun ei näe päällepäin ja harvoin ne tulevat ilmi tutustumisvaiheessa.

Olemme kyllä keskustelleet nykyiseni kanssa kaikesta tuosta, mutta ei näitä tunteita mitkään järkeilyt tapa. Itse koen ettei suhde tai suhteettomuus ole pääasia vaan se että on rehellinen ja onnellinen ja saa rakastaa. Tuntuu väärältä jatkaa suhdetta vain siksi että toinen niin haluaa tai siksi että suhde jotakuinkin toimii, jos rakkauden tunteita on kuitenkin muualle kuin omaan naiseeni. En ole ihan nuori myöskään, yli kolkyt, ja suhteita takana jos jonkinlaisia. Silti olen kai melko idealisti vielä rakkauden suhteen, minulle se on kaikista tärkeintä.

Tämä minun rakkauden kohde on ollut ihmeteltävän kärsivällinen ja ymmärtäväinen ja kiltti, ottaen huomioon että olen suhteessa ja hän ei. Joko hän todella rakastaa minua aidosti ja pyyteettömästi (emme ole suhteessa, mutta yhteyksissä kuitenkin), tai sitten hänen tunteensa ovatkin enemmän vain ystävyyden kaltaisia ja siksi hän voi suhtautua niinkin tyynesti. En ole varma, tilanteestani johtuen en ole oikein voinut kysyä. Toivon tietenkin että hän rakastaisi minua jos/kun nyt päätän erota. Toisaalta toivon että voimme olla ystäviä, jos hän jatkossa haluaisi vain ystävyyttä. Voihan olla että olisin kuitenkin onnellisempi sinkkuna kuin nykyisessä tilanteessa, jos rakkautta en kohteeltani voi saada.

-sivusta- kirjoitti:

Useampaan otteeseen seurustelleena olen saanut tuntuman siitä, että ihanteellista suhdetta ei ole olemassakaan. Alun suurikin rakkaus haihtuu ajan myötä. Mutta kaikkea kannattaa elämässä kokeilla, varsinkin nuorena. Luulen, että ns. ystävyyssuhteet toimii paremmin, kun ikää on enemmän. Itse olen samassa jamassa, mutta ei ole tekojen aika. Rankkoja eroja läpikäyneenä luulen tietäväni koska on. Silloin ei todellakaan ole muuta vaihtoehtoa.

Kannattaa keskustella nykyisen kumppanin kanssa. Miettiä mikä suhteessa on huonosti, mitä ei voi sietää. Mitä parempaa toinen toisi, tai mitä voisit hänelle antaa? Kannattaa myös katsoa elämässään taaksepäin ja miettiä, onko ylipäätään ongelmia sitoutumisen kanssa. Kuinka hyvin tunnet ja hyväksyt itsesi?

Mikä on parisuhteen tarkoitus? Kuinka hyvin se nyt toteutuu? Itse pelkäisin sitä, että toinen osoittautuukin itsekkääksi, joustamattomaksi ja itsekeskeiseksi, jonka omat tarpeet on aina muita edellä (olen sellaisen kanssa joskus elänyt). Tuollaisia asioita kun ei näe päällepäin ja harvoin ne tulevat ilmi tutustumisvaiheessa.

Olemme kyllä keskustelleet nykyiseni kanssa kaikesta tuosta, mutta ei näitä tunteita mitkään järkeilyt tapa. Itse koen ettei suhde tai suhteettomuus ole pääasia vaan se että on rehellinen ja onnellinen ja saa rakastaa. Tuntuu väärältä jatkaa suhdetta vain siksi että toinen niin haluaa tai siksi että suhde jotakuinkin toimii, jos rakkauden tunteita on kuitenkin muualle kuin omaan naiseeni. En ole ihan nuori myöskään, yli kolkyt, ja suhteita takana jos jonkinlaisia. Silti olen kai melko idealisti vielä rakkauden suhteen, minulle se on kaikista tärkeintä.

Tämä minun rakkauden kohde on ollut ihmeteltävän kärsivällinen ja ymmärtäväinen ja kiltti, ottaen huomioon että olen suhteessa ja hän ei. Joko hän todella rakastaa minua aidosti ja pyyteettömästi (emme ole suhteessa, mutta yhteyksissä kuitenkin), tai sitten hänen tunteensa ovatkin enemmän vain ystävyyden kaltaisia ja siksi hän voi suhtautua niinkin tyynesti. En ole varma, tilanteestani johtuen en ole oikein voinut kysyä. Toivon tietenkin että hän rakastaisi minua jos/kun nyt päätän erota. Toisaalta toivon että voimme olla ystäviä, jos hän jatkossa haluaisi vain ystävyyttä. Voihan olla että olisin kuitenkin onnellisempi sinkkuna kuin nykyisessä tilanteessa, jos rakkautta en kohteeltani voi saada.

yksi liemessä uija kirjoitti:

Olemme kyllä keskustelleet nykyiseni kanssa kaikesta tuosta, mutta ei näitä tunteita mitkään järkeilyt tapa. Itse koen ettei suhde tai suhteettomuus ole pääasia vaan se että on rehellinen ja onnellinen ja saa rakastaa. Tuntuu väärältä jatkaa suhdetta vain siksi että toinen niin haluaa tai siksi että suhde jotakuinkin toimii, jos rakkauden tunteita on kuitenkin muualle kuin omaan naiseeni. En ole ihan nuori myöskään, yli kolkyt, ja suhteita takana jos jonkinlaisia. Silti olen kai melko idealisti vielä rakkauden suhteen, minulle se on kaikista tärkeintä.

Tämä minun rakkauden kohde on ollut ihmeteltävän kärsivällinen ja ymmärtäväinen ja kiltti, ottaen huomioon että olen suhteessa ja hän ei. Joko hän todella rakastaa minua aidosti ja pyyteettömästi (emme ole suhteessa, mutta yhteyksissä kuitenkin), tai sitten hänen tunteensa ovatkin enemmän vain ystävyyden kaltaisia ja siksi hän voi suhtautua niinkin tyynesti. En ole varma, tilanteestani johtuen en ole oikein voinut kysyä. Toivon tietenkin että hän rakastaisi minua jos/kun nyt päätän erota. Toisaalta toivon että voimme olla ystäviä, jos hän jatkossa haluaisi vain ystävyyttä. Voihan olla että olisin kuitenkin onnellisempi sinkkuna kuin nykyisessä tilanteessa, jos rakkautta en kohteeltani voi saada.

kun sivut temppuilee ja luulin ettei ensimmäinen lähtenyt. Hohhoi, muutenkin väsyttää, kaikki tämä. Itse en haluaisi eroamisen pelon takia kitkutella suhteessa siihen asti kun se alkaa tuntua ihan viimeiseltä vaihtoehdolta. Tuntuu että jos eroaisimme nyt kun olemme vielä hyvissä väleissä nykyisen kanssa, se olisi parempi tehdä kuin vasta sitten kun tilanne tuntuu ihan sietämättömältä. Voi tämä sietämättömäksi vielä mennäkin jos tunteeni toista kohtaan jatkuvat, mutta väkisin yritän nykyistä suhdetta ylläpitää.

yksi liemessä uija kirjoitti:

mutta jos pysyn nykyisessä tilanteessa ja rakastan aina vain toista niin koen eläväni valheessa ja se jos mikä on tuskaa. Koen että valehtelen sekä nykyiselleni että tälle rakkauden kohteelleni ja lisäksi vielä itselleni kun en osaa tehdä ratkaisua.

Vielä pahempaa kuin jäädä lopulta yksin tuntuu olevan tämä tilanne, jossa elämällä en ikinä saa tietää voisiko minulla ja tällä eräällä olla todellinen rakkaus välillämme. Siltä se ainakin minusta tuntuu, ainoalta oikealta rakkaudelta. Ehkä olisi kuitenkin parempi että toteuttaisin tämän rakkauteni.

Käyn läpi samanlaisia ajatuksia. Valehtelu ei ole kivaa kenellekään osapuolelle - ei valehtelijalle itselleen eikä kohteille. Petän tunteissani miesystävääni, jos sydämessäni on toinen. Petän hänen sukulaisiaan ja omia sukulaisiani. Lisäksi mietin, että teenkö moraalisesti oikein jos teen niin tai näin. Ja jos teen moraalisesti väärin, niin se kostautuu minulle myöhemmin. En tiedä, mikä olisi moraalisesti oikea ratkaisu. Ehkä menen jollekin meediolle, jos hän vaikka näkisi jotain kristallipallosta...

Aina, kirjoitti:

Ei osu tuokaan kertomasi keski-osa! Minäpä tein aikoinaan tuolla systeemillä jatkoa suhteeseeni. Katsos menihän siinä se neljä vuotta taas eteenpäin,olin vielä se joka olisi suhteesta lähtenyt. Tällä kertaa se toinen lähti..Mutta nyt oon sinkku enkä toista virhettäni. Mielestäni sivullinen ei voi neuvoa tässä,koska on niin monta asiaa jotka vaikuttaa tähän tilanteeseen(en kiellä neuvoasi, mutta en tuekkaan sitä)..;)

Ajattelin "ääneen". Tekemättä mitään pulmasi kuitenkin ratkesi, lopulta. Ei ole virhe jättää luovuttamatta.

-sivusta- kirjoitti:

Vai oletko enemmän elossa vain siksi, että hän tuo sinulle paljon ihania ajatuksia? Tunnet itsesi taas halutuksi. Uutuudenviehätystäkin?

Rakastuminen ja ihastuminen ovat ihania asioita, mutta on hankalaa arvioida ihmissuhteita ja niiden toimivuutta ennenkuin todella on suhteessa.

jatkaa...
Niin, jos nyt kymmenen vuoden tuttavuuden ja vajaan parin vuoden läheisemmän tuntemisen jälkeen voidaan puhua uutuudenviehätyksestä, olkoon sitten niin.

Totta, arkielämä hänen kanssaan voisi olla fiaskokin... Luultavasti posliinit menisivät vaihtoon kerran kuukaudessa värikkään kommunikoinnin seurauksena...Toisaalta hänen kanssaan minulla on enemmän yhteisiä mielenkiinnon kohteita kuin elämänkumppanini. Se, mikä elämänkumppanissa oli aiemmin piristävän erilaista, on nykyään kääntynyt ärsyttävyydeksi.

Aika näyttää - enhän ole yksin asioita päättämässä. Kaikella on kuitenkin taipumus järjestyä. Ilman näkymätöntä laastaria tästä kuitenkaan tuskin selvitään...

kiemurteleva kirjoitti:

jatkaa...
Niin, jos nyt kymmenen vuoden tuttavuuden ja vajaan parin vuoden läheisemmän tuntemisen jälkeen voidaan puhua uutuudenviehätyksestä, olkoon sitten niin.

Totta, arkielämä hänen kanssaan voisi olla fiaskokin... Luultavasti posliinit menisivät vaihtoon kerran kuukaudessa värikkään kommunikoinnin seurauksena...Toisaalta hänen kanssaan minulla on enemmän yhteisiä mielenkiinnon kohteita kuin elämänkumppanini. Se, mikä elämänkumppanissa oli aiemmin piristävän erilaista, on nykyään kääntynyt ärsyttävyydeksi.

Aika näyttää - enhän ole yksin asioita päättämässä. Kaikella on kuitenkin taipumus järjestyä. Ilman näkymätöntä laastaria tästä kuitenkaan tuskin selvitään...

oli aika hyvin sanottu. Se tosiaan usein auttaa.

laastari" kirjoitti:

oli aika hyvin sanottu. Se tosiaan usein auttaa.

Mitä se tarkoittaa? :|

tyhmälle kirjoitti:

Mitä se tarkoittaa? :|

mikä tahansa parantava asia. Fyysisen kunnon parantaminen tuo sisäisen ilon. Voi myös hakea lohtua hengellisyydestä ja pyytää apua Jumalalta. Voi kuunnella musiikkia. Kaikki mikä vaikuttaa ihmisen sieluun ja tuo lohtua, on parantava laastari.

tyhmälle kirjoitti:

Mitä se tarkoittaa? :|

oleva ihminen, josta välität paljon ja joka antaa sinulle voimaa siihen eroon, vaikkei läsnä olisikaan.

yksi liemessä uija kirjoitti:

mutta voiko sellasta suhdetta kokea kovin toimivaksi jossa ollaan ihastuneita toiseen? Luulisi että sellaisessa suhteessa molemmat ovat jotenkin tyytymättömiä.

Itse olen näennäisesti sitoutunut ja pidänkin tyttöystävästäni paljon eikä suurempia ongelmia ole, mutta kärsin itse siitä että tämä eräs vain jatkuvasti pyörii mielessäni. Luulen että rakastan tätä erästä ja tunne on jatkunut niin pitkään etten enää oikein usko että kyse olis vain jostain uutuudenviehätyksestä tai pikkuihastuksesta. Tunnen hänet parin vuoden ajalta ja uskon näkeväni hänet suht realistisesti, hänessäkin on varmasti heikkoutensa ja suhteen eteen pitäisi tehdä töitä. Yhtä kaikki: hän asuu sydämessäni.

kuin mä tein.Heivasin avokin ulos ja nyt ei ole uutta eikä vanhaa miestä.
Vaikka mies väitti rakastuneensa minuun,niin ei nähtävästi tarpeeksi.
Nyt en ole kuulluut tästä uudesta miehestä mitään.
Silti mä en menis vannomaan,että tein väärin heivatessani vanhan menemään,koska meidän suhde oli monelta osin pielessä.
Se harmittaa,että uskoin niin tämän uuden miehen puheisiin.Ja tuntuu niin uskomattomalta,ettei hän mua rakastanutkaan,koska tunsin ja näin hänen rakkautensa niin selvästi.
Jos sä mies satut tämän lukemaan,niin oon edelleen sitä mieltä,että sä rakastat mua.=)
Älyäisitpä säkin sen ennen kuin on liian myöhäistä.

neuvosta!:-)
t.myös samassa veneessä