Opettajaksi haettaessa tarkistetaan rikostausta, mutta tarkistetaanko myös mahdolliset mielenterveysongelmat? Tai siis jos opettaja on joskus ollut sellaisten takia terapiassa?
mielenterveysongelmat
kuinka on?
263964
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
samat ongelmat ja testataanko heidän ihmissuhdetaitonsa?
Entäpä testataaanko opettajat soveltuvuustesteillä kuten koulunkäyntiavustajat ????
Ei lääkäreitäkään testata ovatko he soveltuvia toimimaan sairaiden ihmisten kanssa mutta hoitajat testataan, riittää kun on riittävästi älliä mutta onko tunnetta ?????
Ehkä ymmärsitte hieman väärin...eli siis en ole vanhempi, joka epäilee lapsensa opettajalla olevan mielenterveyshäiriöitä tms. VAAN itse haluan opettajaksi, mutta olen joutunut käymään terapiassa. Ei kuitenkaan mitän "vakavaa". Ajattelin vain, että voiko tuo terapia olla este opettajuudelle.
(Luokan)opettajat testataan jo pääsykoevaiheessa - aineenopettajista en tiedäkään... herää kysymys??? Jos heitä ei testata, niin olisi varmaan syytä ...
toisaalta, eihän jokaista fyysistäkään sairautta tarvitse luetella tai niitä ei testata - eihän mielensairaudet ole kovin paljon kummoisempia
...harkitsin itsekin kouluttautumista opettajan tehtäviin kunnes edellisessä työssäni kohtasin erään ala-asteen luokanopettajan joka oli "hermolomalla" työstään kun yksi hänen oppilaistaan oli uhannut tappaa itsensä jos vielä joutuu olemaan ko. opettajan opetuksessa. Tämä kohtaaminen herätti minutkin todellisuuteen: Opettajan työ ei todellakaan ole heikkohermoisen hommaa ja voin rehellisesti myöntää että itse en opettajan työssä pärjäisi.
pitää olla erityisen kovahermoinen ja hätkähtää ei saisi mistään, näin ainakin yläkoulun opena. Sillä sen lisäksi, että olet erityisen hyvä opena, pitää olla myös huipussaan sosiaaliset taidot,psykologinen silmä, ajoittain on hallittava poliisin otteet, empatiaa ja sympatiaa ja kuuntelemisen taitoa on löydyttävä kuin hyvältä papilta tai lääkäriltä jne. Tämän päivän opettajan työ on valitettavasti täysin aliarvostettua suhteessa työn vaativuuteen, jopa koulutoimen osalta muista ihmisistä nyt puhumattakaan. Harkitse ja tunnustele, jos voimia ja em. taitoja ja kykyjä riittää, niin tervetuloa joukkoon.
Ja kuulemani mukaan opetustyö ja koulumiljööt ovat muuttuneet todella radikaalisti viimeisten vuosien aikana joten jos joku halajaa opettajaksi omien suloisten lapsuusmuistojen perusteella niin kannattaa pysähtyä tutkimaan tilannetta tarkemmin ja käydä keskusteluja alan kiistattomien ammattilaisten, tämän päivän opettajien, kanssa jotta saisi muodostettua mahdollisimman realistisen kuvan työn sisällöstä eikä koko totuus tulisi vasten kasvoja valmistumisen jälkeen / ensimmäisessä työharjoittelussa.
Minun mielestäni terapiahistoria ei vielä itsessään poissulje työskentelyä opettaja, terapioita on monenlaisia ja moneen asiaan.
Kait se työterveystarkastus kuuluu opettajille kun kerho-ohjaajillekin.
Tarkkaan kysellään ja kaikki paperit hommataan mitä on vikaa ollut. Jos on ollut yksityisessä terapiassa eikä kunnallisessa, pitää yrittää salata. Ja alkoholinkäyttö kysellään ja verikokeet maksa-arvoineen. Yleensä jää kiinni niin mielenterveysongelmistaan kuin alkoholistakin.
Jos on mielenterv. ongelmia ollut, silloin sopii paremmin hoitamaan kukkasia ja opettamaan koiria kuin ihmisen lapsia.
Mulla ainakin oli just työhön tulotarkastus, johon piti omatoimisesti täytellä lomakkeeseen kaikki fyysiseen ja henkiseen terveyteen liittyvät jutut. Sit niistä keskusteltiin työterveyshoitajan kans.
Mutta nyttemmin ajateltuna, siitähän olis voinnu luistaa [tässä tapauksessa ei ollu tarvetta :)] vain jättämällä kertomatta asioita.. Tosin se on tietysti sitten jo omasta aikuisen ihmisen moraalista kiinni, mitä tekee tai jättää tekemättä.
Jos olet ollut oman kunnan terv. keskuksen lääkärillä, tiedot ovat koneella. Ja oletan että terveystarkastus on siinä kunnassa ja työpaikkakin.
Siis taas rikkaammat luistaa siinäkin, käyttävät yksityisiä lääkäreitä/psykologeja/psykiatreja ja kieltävät tietojensa lähettämisen terveys keskukseen.
Olen ottanut oman sairaskuluvakuutuksen, syystä että menen terveyskeskukseen vain jalat edellä, kun hoito on sen tasoista. Käytän siis yksityistä, vaikka en ole rikas. Voit ihan köyhänäkin kieltää terveystietojesi lähettelyn, rasti vain oikeaan ruutuun ja nimi alle.
Jos om omalääkäri systeemi ja käytät omaa terveyskeskusta ja jos työpaikkasi on omassa kunnassa. Silloin kaikki näkyy valmiina terv.keskuksen nettipäätteellä. Vai oletko vielä niin mahtava, että osaat kieltää lääkärin kirjoittamasta sinusta tietoja terveys seurantaan.No, ei ihme jos sulla on ollut asiaa psykiatrillekin.
Missä lukee, että olen käyttänyt psykiatrin palveluita? Senhän nyt kaikki tietää, jos on omalääkärisysteemi ja jos työpaikka on samassa kunnassa, mutta kuka nyt haluaa opettaa ja asua samassa kunnassa, en minä ainakaan!
tarkisteta! Itsekin olen käynyt psykologilla ennen opettajan uraani, mutta mitä siitä? Jenkeissähän on melkein status tuo terapiassa käynti... Mielenterveysongelmiin jos on taipuvaisuutta, niin on tosi tärkeää tiedostaa omat rajansa ja jatkaa terapiassa tms. käyntiä tarpeen niin vaatiessa, koska joskus saattaa pää hajota tässä hommassa! No, mulla hajoais pää kyllä ihan missä tahansa hommassa, ei sen puoleen. Mut arastella ei kannata, toisin sanoen jättää terapiat väliin sen takia, et pelkää leimautuvansa tai muuta.
Hei,
ihan ensiksi tuossa joku kirjoitti että jos mielenterveysongelmia ollut, niin mielummin pitäisi mennä kastelemaan kukkia kuin opettamaan lapsia. Melko inhottavasti ja yleistävästi sanottu kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat joskus olleet terapiassa jonkun ongelman takia. Kertoo aika musta-valkoisesta ajattelusta, vaikka omasta mielestäsi olit varmasti hyvinkin näppärä.
Toki, jos olisin psykopaatti/sosiopaatti tai kärsisin skitsofreniasta tms. ymmärrän ettei silloin opettajan ammatti olisi ykkösvalinta.
Kyllähän nyt jokainen varmasti osaa järjellä ajatella missä se raja menee.
Mielen ongelmia kun on niin MONENLAISIA. Itselläni ongelmat ovat lähinnä hyvin henkilökohtaisia, eikä niillä ole mitään tekemistä sen kanssa etten kestäisi stressiä tai hankalia oppilaita, etten olisi empaattinen, sosiaalinen jne.
Nimenomaan se mitä pelkäsin oli juuri tuollainen yleistäminen. Se, että psykologilla/psykiatrilla käyneet leimataan ja jos tuo tulisi työnhaussa ilmi jotakin kautta saisi heittää hyvästit työpaikalle. (huolimatta siitä, millaisia ongelmat ovat olleet).
Pakko nyt vielä sanoa sen verran, että veikkaanpa että opettajina työskentelee niin paljon sellaisia ihmisiä jotka oikeasti olisivat terapian tarpeessa. Ja uskoisin että oman kolmevuotisen terapiajaksoni ansiosta olen henkisesti paljon terveempi kuin moni muu joka ei koskaan ole ollut terapiassa.
Olen mielestäni paljon ymmärtäväisempi kanssaihmisiäni, myös lapsia kohtaan omat vaikeudet ja vuosien terapian läpikäytyäni. Siihen aikaan oli jokseenkin kyseenalaista varmaan joidenkin vanhempien mielestä ehkä, enpä paljon huudellut. Eivät tienneet ja jos kukaan ei mistään mitään huomannut, onko mitään väliä? Eipä silti, kellepä se kuuluu.
Tosiaan, pitää osata ajatella muutenkin kuin musta-valkoisesti. Asiasta tietämättömät ovat kai mieltä "hullu mukä hullu" :)
Yleensähän on niin, että perheessä apua ei hae se kaikkein sairain vaan herkin ja empaattisin.
Mielestäni käyty terapia ei saa olla mikään este opettajan ammattiin hakeutumiseksi, pikemmin päinvastoin. Osoittaa ainakin, että osaa hakea ongelmiinsa apua.
Toivon ketjun aloittajalle onnea työnhakuun ja menestystä työssäsi, uskon ja toivon että joku päivä toimit opettajana.
Haluaisin, että terapia nähtäisiin vihdoin viimein jonain positiivisena eikä aina kielteisenä asiana. Siinä oppii paljon!
Taitavan terapeutin kanssa oppii pukemaan ajatuksensa ja tunteensa sanoiksi. Ei niinkään paha ihmissuhdetyössä sitten :)
Samoin käsittelemään omat ongelmansa suoltamatta niitä muiden niskaan. Aika hyvä työyhteisössä.
Saa itsetuntemusta, mikä on eduksi kaikkialla toiminnassa ja sosiaalisissa suhteissa.
Osaa suhtautua normaalisti myös "mielenterveysongelmiin", jotka ovat lisääntyneet jo aivan nuorillakin lapsilla.
Ja paljon paljon muuta...se on muuten rankkaa työtä, se terapia. Siksipä sen harvat haluavat läpikäydä. Tyytyvät mieluummin liian helppoihin ja nopeisiin, pinnallisiin ratkaisuihin.
Olipa hyvin kirjoitettu - kiitos.
Itse ajattelen, että opetustyössä toimivilla tulisi olla pakollisena työnohjaus, jossa opitaan puhumaan ja kuuntelemaan ja löytämään työpäivän haasteista se villakoiran ydin. Ehkäpä myös vähän muuttumaan ja kasvamaan ja antamaan toinen toisillensa tukea. Yhdenkään opetustyöläisen työ, kun ei ole haasteetonta.
En tiedä, testataanko asiaa mitenkään, mutta itse olisi hyvä arvioida, mihin pystyy. lasten opettaminen vaatii hermoja huomattavasti enemmän kuin esim. ammattikorkeakoulun opetus, jossa hyvin harvoin joutuu tekemisiin esim. käytöshäiriöiden ja metelöimisen kanssa, eikä myökään hankalien vanhempien. Mielenterveyden häiriöitä on niin monentasoisia, lievästä masennuksesta vakaviin pitkäaikaisiin sairauksiin. Luulisin, että vakavammasta kärsinyt olisi järkevämpi, kun ei menisi näin hankalaan ja pinnaa vaativaan työhön vaikka pääsisikin. Jos pinna pettää, asia on heti iltapäivälehdissä, kuten on nähty!
Kyllä leivän saa pöytään huomattavasti helpomminkin kuin opettajan työstä, mutta kutsumusammatti on kutsumusammatti -> joillekin hankalien asioiden kanssa painiminen & muiden ihmisten auttaminen tuntuu omimmalta työltä sillä kutsumusammateissa (opettaja, pappi...) onnistumiset tuovat hurjan määrän iloa kaikkien vaikeuksien keskellä...
Mutta kuten todettua, elannon saa varmasti helpommin monesta muusta eri työstä, ainakin nykypäivänä, kun kaikki mitataan tuottavuutena eikä opettajan työ tuota välittömästi euroakaan yhteiskunnalle vrt. vaikka viennin tehtävät teollisuudessa. Ehkä juuri tästä lyhytnäköisyydestä (-katseisuudesta??) johtuen opettajien palkat ovat täysin alimitoitettuja työn vaativuuteen nähden olkoonkin että kutsumusammattiin ei hakeuduta rahan perässä.
Tiesittekö, että edellytyksenä terapeutin ammattiin on oman terapian käyminen? Jotta oppisi parhaalla mahdollisella tavalla tekemään vaativaa ihmissuhdetyötä, on hyvä ensin oppia käsittelemään omia tunteita ja ajatuksia. Näin ollen opettajan ammatissakin terapiasta on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Ihminen voi kärsiä mielenterveysongelmista monista muistakin syistä kuin siksi, että "ei kestä paineita" tai on jotenkin "heikkohermoinen". Joku voi tarvita terapiaa esim. siksi, että on joutunut traumaattisen kokemuksen uhriksi, tai siksi että parisuhteessa on vaikeuksia. Nämä syyt tuskin tekevät kenestäkään opettajaksi kelpaamatonta.
ja nimenomaan tämän pointin halusin tulevan yleisempään tietoisuuteen kirjoituksillani tuossa edellä. Kiitos, että osaltasi autoit siinä :)
Vasta terapian läpikäyneenä tietää mitä se on. Tietysti kullekin erilainen kokemus, mutta suuresti on harhaluuloja vielä mitä siellä tapahtuu tai miten toiminta etenee suunnitelmallisesti. On siinä omat sääntönsä ja tavoitteensa ja tarkat onkin.
Terapiassa käymisessä ei ole mitään hävettävää ja ainoat asiat, jotka estävät täysin opettajauran ovat pedofilia ja huumetuomiot. Itsekin olen käynyt terapiassa ja mielestäni se on auttanut minua ymmärtämään paremmin itseäni ja omaa käytöstäni ja sitä kautta myös muita ihmisiä.
Hyvin ahdistuneille ihmisille en kuitenkaan opetustyötä suosittelen, siinä tarvitaan järjestyspoliisin otteita ja pyhimyksen pinnaa ; )
Itse olen koulunkäyntiavustaja,jolla masennusta ja paniikkihäiriötä.Työni olen aina tehnyt kiitettävästi,joskus olen tosin joutunut lähtemään esim.30min ennen töiden loppumista terapeutille,tähän aina pyytänyt luvan esimieheltä eli reksiltä.
Kerran reksi kysyi mihin joskus (harvoin siis) olen joutunut lähtemään ennen töiden päättymistä ja hetken mietittyäni kerroin käyväni lääkärissä paniikkihäiriön vuoksi ja masennuksen...luulin asian olevan ok,mutta rehtori vierasti tällaisia asioita.
Hän teki heti selväksi,että tulevaisuudessa en tule saamaan töitä,jos työnantaja saa tietää mt-ongelmistani.
Olin määräaikainen työntekijä ja kuten arvata saattaa;työni loppui sopimuksen päätyttyä eikä jatkoa tarjottu minulle vaan tilalle otettiin uusi.
Kun kysyin rehtorilta syytä tähän,hän sanoi minun "terveysongelmieni" tuovan liikaa ongelmia töihin!
Nyt olen ollut pitkään työttömänä,kiitos rehtorini,joka on aina työtä hakiessani kertonut uudelle mahdolliselle pomolleni paniikkihäiriöstäni.
Eli älä missään nimessä tuo itse ainakaan työpaikalla esille kenellekkään sairauksiasi!
kuulu esimiehille, ne ovat yksityisasioitasi. Taas on pelattu likaista peliä, mutta se jatkuu, niin kauan, kun antaa sen jatkua.