on ihana! kertokaa kaikkia juttuja luonnosta!
luonto
Jasmiina-viherpeukalo
3226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
I S
I
Kävelen kohti rantaa. Ilmassa tuntuu valo, joka lämmittää selkää. Huomaan, että rannassa on lunta vielä ja lahdessa jää tummunut. Vettä on jään päällä ja lepänoksassa roikkuu nailonverkko täynnä roskia. Se on jäänyt siihen edellisenä kesänä. Kevät on jo pitkällä. Lyhyt rantatie ei tunnu päättyvän. Jalat lipsahtelevat sohjoisella polulla ja mustaan kiiltokenkään hulahtaa vettä.
Lapsena tuntui aurinko paistavan lämpimämmin ja lumi suli nopeasti ja lopullisesti. Muodostui puroja, jotka kiitivät rantaa kohti. Ne uursivat uomia savimaahan ja hiekka tuli esille. Syntyi suuria kuoppia rantatöyrääseen. Purot laskivat aluksi joen jään päälle, minne syntyi mutaisia viuhkoja. Sitten jääkin suli. Lauttoja kulki sameassa vedessä.
Joen vesi oli aluksi korkealla. Saviseen virtaan asettelivat maajussit rysiä ja verkkoja. Ne kiistelivät rysänpaikoista ja haistattivat vaimolla tai pojalla, joka ei osannut soutaa.
Hauet tunkivat rysänperiin yksin tai pareittain. Isännät kuljettivat niitä kotiin paistettaviksi ja piikikäs liha maistui mudalle. Sitten vedet kirkastuivat ja rantaan laskeutuvien puiden juurilla kuti särki. Joku laski sinne verkon, joka pian läpisi
valoa kuin kirkas järvenselkä. Kissat kulkivat maha maata viistäen.
Pihassa kantavat leipätarjottimia aitasta tupaan. Niillä on poskipäät turvoksissa itkemisestä. Minulla jää toinen pyhäkenkä
saveen kiinni. Viskaan toisella valkoista lokkilintua ja kävelen sukkasillani rantalepikkoon, jonne poikana hautasin koiran. Kuori on paisunut lepässä, mutta vielä erottaa: Tässä lepää uskollinen turre. Kuoli työnsä ääreen. Vedet silmissä nyyhkäisen: Miksi se itkemällä tulee, perkele!
SE ILTA, jolloin ilmassa tuoksuu kevään aavistus ja laskeva aurinko punaa puiden latvat.
Keväällä on todella hienoa istua jäällä pilkillä ja nauttia ulkoilmasta. Aurinko paistaa ja on lämmintä ja ilmassa on kevään tuoksu. Mikäpä sen ihanampaa. Ja ei haittaa yhtään vaikka kalakaan ei söisi. Se on pääasia, että saa vain olla ja nauttia ja kuunnella luonnon omia ääniä.