http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027552197
X-vl vastaa minun yhdessä viestissä heittämääni kysymykseen....
"Kysyit kerran ns. tarvehierarkiasta. Yksi sellainen on Maslowin nimissä. Siinä on ensin perustarpeet eli fyysiset, jotta pysyisimme hengissä: ruoka, juoma, uni, lämpö, turvallisuus. Sitten sosiaaliset eli yhdessäolotarpeet, arvostuksen saaminen, itsensä kehittäminen, kauneuden ja miellyttävien asioiden näkemisen ja kokemisen tarve ja muut korkeammat henkiset tarpeet, esim. uskonto.
Jos ihminen kipuilee perustason tarpeissa, niin ei hän ajattele esim. uskontoon liittyviä ongelmia, ei pohdi eettisiä kysymyksiä eikä kaipaa taidenäyttelyitä!"
Tuon linkin takana on käyty pätkä keskustelua ja pohdittu mm miten keskitysleireillä tämä tarvehieralkia on totteutunut.
Palstan lukija kirjoitaa mm näin
"Turvallisuuden, ravinnon ja lisääntymisen tarpeiden ollessa kovastikin puutteellisia, ihmisten eläessä äärirajoilla, ovat he monesti silloinkin pyrkineet huolehtimaan toisistaan, sii toimimaan eettisesti, ja ovat jopa tehneet runoutta ja musiikkia, pitäneet kiinni uskostaan ja omiasta arvoistaan. Ajattelepa natsien keskitysleirillä vallinnutta silmitöntä vahvemman valtaa ja jatkuvaa kuoleman uhkaa. Moni juutalainen opetti osaamiaan rukouksia nuoremmille, moni sorrettu ja häväisty kirjoitti kirjallisuutta paperilapuille, he pitivät kielikursseja keskenään, kertoivat tarinoita. Osa vangeista todellakin hylkäsi eettiset arvot ja syyllistyi raskaasti rikollisiin tekoihin. Mutta osa säilytti eettisesti kunniallisen moraalin ja piti kiinni ihmisarvosta, silloinkin kun kukaan muu ei niin tehnyt. Tästä on lukemattomia silminnäkijätodistuksia."
Ajattelisin ettei tuo teoria ole alunalkaenkaan tarkoitettu kuvaamaan tilanteita joissa ulkopuolinen taho määrittää ihmisen tarpeet.
Toisaalta väitän myös että keskitysleirin kaltaisissa olosuhteissa osa ihmisistä sulkee todellisuuden ulkopuolelle ja elää vain sitä todellisuutta joka aukeaa taiteiden ja musiikin kautta.
Tämän viestin pointi ei ehkä viimekädessä kuitenkaan ole pohtia tämän hierarkian sopivuutta keskitysleiriolosuhteisiin. Vaikka sekin aihe on mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen.
Kun tämä palsta on kuitenkin keskustelua vanhoilislestadiolaisuudesta olen usein ajatellut tuota teoriaa joka josus aina putkahtaa esille suhteessa vanhoilislestadiolaisuuteen.
Kun ajatellaan vl nuoria, melko pitkälle heidän perustarpeensa tyydytyy.Ja myös sosiaaliset tarpeet ym. Kun ajattelen että millaista oli nuorena niin sitä oli aikaa pohtia eettisiä kysymyksiä ihan toisin kuin siinä tilanteessa kun oli perustanut perheen ja lapset olivat kaikki pieniä.
Vaikka tuo malli ei ole kritiikitön joudun kuitenkin toteamaan että siinä on myös paljon totta. Kun elämä menee taisteluksi siitä että omista ja toisten (lasten) perustarpeista huolehtiminen nielee kaikki voimavarat, ei jääkään aikaa ja voimavaroja näiden muiden tarpeitten tyydyttämiseen.
Toisaalta kun elämässä on asioita jotka muodostavat ylipääsemättömän esteen kaikkien tarvehierarkiassa olevien asioitten toteuttamisen se jollain tasolla johtaa ristiriitoihin.
Esim. vaikka voimavarani riittävät eetisten ja uskonnollisten kysymysten pohtimiseen minulla ei ehkä ole voimavaroja huolehtia perustarpeista kuten ruuanlaitoista siivoukseta ja kuapassa käynneistä ym vastaavasta. Tälläinen tilanne ei ole koskaan ristiriidaton.
Jos ajattelee kausia jolloin elämä on ollut hyvää ja kohdallaan myös tuon teoriapyramiidin palat ovat olleet pystyssä oikeassa järjestyksessä ja oikeassa suhteessa.
Kun ajattelen äidin osaa vl perheessä ihailen ihmettleen mutten kadehdi naisia jotka voivat elää niin että heille riitää vain perustarpeitten tyydyttäminen. Minulle se ei ole koskaan riittänyt eikä tule koskaan riittämään.
Sinänsä ymmärrän noita keskitysleiriläisiä ja heidän tarvettaan sulkea todellisuus ulos ja syventyä musiikiin tai taiteisiin tai johonkin muuhun.
Olen joskus miettinyt sitä että onko meitä useammankin laisia ihmisä. Niitä joille riitää hyvään ja elämisen arvoiseen elämään se että perustarpeet tyydytetään.
Ja niitä joiden pitää saada hinnalla millä hyvänsä pala jokaisesta tasota vaikka sitten tinkimällä perustarpeista.
Ainakin itse tunnistan itsesäni ihmisen joka on valmis tinkimään unesta ruuasta ja kaikista muistakin perustarpeista saadakseni aikaa tilaa ja mahdollisuuden toteuttaa myös muita tarpeita.
Tunnustan avoimesti myös sen että olen kyvytön ymmärtämään sitä että ihminen luopuu omasta itsestään ja omista tarpeista toisten perustarpeitten hyväksi.
Tietyyn rajaan asti voin lasten edestä näin tehdä, silti minulle on jäätävä oma tila oma minuus ja oma tapa toteutaa itseäni omilla ehdoilla.
Ehkä moni ajattelee sen olevan itsekyyttä, itse näen sen elämisen ehtona. Minulle eettinen pohdinta mutta myös luovuus joka näkyy monella tapaa ympärillä on yhtä tärkeä osa elämää kuin syöminen juominen ja nukkuminen.
Ehkä elämä olisi helpompaa jos voisi elää tuon teorian mukaan. Ainakin vl olisi helpompi elää niin että vain perustarpeet tyydytetään. Ja elämä täyteään perustarpeitten tyydyttämisellä ja muut tarpeet siiretään aikaan jolloin perustarpeilta jää aikaa ja tilaa muiden tarpeitten tyydyttämiseen.
Ehkä olen epäkelpo ihminen ja vl:nen mutten voi ajatella että teen sen tai tuon huomenna. Tai pohidin tätä asiaa joskus myöhemmin. Tai sitten kun lapset lähtevät minulla on aikaa tehdä asioita.
Vaikka asioita joutuu tekemään lasten kanssa tai lasten ehdoilla niitä on saatava ja voitava tehdä tässä ja nyt. Ei joskus myöhemmin sitten kun kukaan ei tarvitse minua.
Lapset tarvitsevat minua aina ja joka hetki jos heille antaa siihen luvan. Kuitenkin ajattelen että lasten on opittava kunnioittamaan sitä että jokaisella imisellä on oma tila ja oma aika, oma minuus johon toisella ihmisellä ei ole lupa tulla kysymättä lupaa.
X-vl vastaa minun yhdessä viestissä heittämääni kysymykseen....
"Kysyit kerran ns. tarvehierarkiasta. Yksi sellainen on Maslowin nimissä. Siinä on ensin perustarpeet eli fyysiset, jotta pysyisimme hengissä: ruoka, juoma, uni, lämpö, turvallisuus. Sitten sosiaaliset eli yhdessäolotarpeet, arvostuksen saaminen, itsensä kehittäminen, kauneuden ja miellyttävien asioiden näkemisen ja kokemisen tarve ja muut korkeammat henkiset tarpeet, esim. uskonto.
Jos ihminen kipuilee perustason tarpeissa, niin ei hän ajattele esim. uskontoon liittyviä ongelmia, ei pohdi eettisiä kysymyksiä eikä kaipaa taidenäyttelyitä!"
Tuon linkin takana on käyty pätkä keskustelua ja pohdittu mm miten keskitysleireillä tämä tarvehieralkia on totteutunut.
Palstan lukija kirjoitaa mm näin
"Turvallisuuden, ravinnon ja lisääntymisen tarpeiden ollessa kovastikin puutteellisia, ihmisten eläessä äärirajoilla, ovat he monesti silloinkin pyrkineet huolehtimaan toisistaan, sii toimimaan eettisesti, ja ovat jopa tehneet runoutta ja musiikkia, pitäneet kiinni uskostaan ja omiasta arvoistaan. Ajattelepa natsien keskitysleirillä vallinnutta silmitöntä vahvemman valtaa ja jatkuvaa kuoleman uhkaa. Moni juutalainen opetti osaamiaan rukouksia nuoremmille, moni sorrettu ja häväisty kirjoitti kirjallisuutta paperilapuille, he pitivät kielikursseja keskenään, kertoivat tarinoita. Osa vangeista todellakin hylkäsi eettiset arvot ja syyllistyi raskaasti rikollisiin tekoihin. Mutta osa säilytti eettisesti kunniallisen moraalin ja piti kiinni ihmisarvosta, silloinkin kun kukaan muu ei niin tehnyt. Tästä on lukemattomia silminnäkijätodistuksia."
Ajattelisin ettei tuo teoria ole alunalkaenkaan tarkoitettu kuvaamaan tilanteita joissa ulkopuolinen taho määrittää ihmisen tarpeet.
Toisaalta väitän myös että keskitysleirin kaltaisissa olosuhteissa osa ihmisistä sulkee todellisuuden ulkopuolelle ja elää vain sitä todellisuutta joka aukeaa taiteiden ja musiikin kautta.
Tämän viestin pointi ei ehkä viimekädessä kuitenkaan ole pohtia tämän hierarkian sopivuutta keskitysleiriolosuhteisiin. Vaikka sekin aihe on mielenkiintoinen ja pohtimisen arvoinen.
Kun tämä palsta on kuitenkin keskustelua vanhoilislestadiolaisuudesta olen usein ajatellut tuota teoriaa joka josus aina putkahtaa esille suhteessa vanhoilislestadiolaisuuteen.
Kun ajatellaan vl nuoria, melko pitkälle heidän perustarpeensa tyydytyy.Ja myös sosiaaliset tarpeet ym. Kun ajattelen että millaista oli nuorena niin sitä oli aikaa pohtia eettisiä kysymyksiä ihan toisin kuin siinä tilanteessa kun oli perustanut perheen ja lapset olivat kaikki pieniä.
Vaikka tuo malli ei ole kritiikitön joudun kuitenkin toteamaan että siinä on myös paljon totta. Kun elämä menee taisteluksi siitä että omista ja toisten (lasten) perustarpeista huolehtiminen nielee kaikki voimavarat, ei jääkään aikaa ja voimavaroja näiden muiden tarpeitten tyydyttämiseen.
Toisaalta kun elämässä on asioita jotka muodostavat ylipääsemättömän esteen kaikkien tarvehierarkiassa olevien asioitten toteuttamisen se jollain tasolla johtaa ristiriitoihin.
Esim. vaikka voimavarani riittävät eetisten ja uskonnollisten kysymysten pohtimiseen minulla ei ehkä ole voimavaroja huolehtia perustarpeista kuten ruuanlaitoista siivoukseta ja kuapassa käynneistä ym vastaavasta. Tälläinen tilanne ei ole koskaan ristiriidaton.
Jos ajattelee kausia jolloin elämä on ollut hyvää ja kohdallaan myös tuon teoriapyramiidin palat ovat olleet pystyssä oikeassa järjestyksessä ja oikeassa suhteessa.
Kun ajattelen äidin osaa vl perheessä ihailen ihmettleen mutten kadehdi naisia jotka voivat elää niin että heille riitää vain perustarpeitten tyydyttäminen. Minulle se ei ole koskaan riittänyt eikä tule koskaan riittämään.
Sinänsä ymmärrän noita keskitysleiriläisiä ja heidän tarvettaan sulkea todellisuus ulos ja syventyä musiikiin tai taiteisiin tai johonkin muuhun.
Olen joskus miettinyt sitä että onko meitä useammankin laisia ihmisä. Niitä joille riitää hyvään ja elämisen arvoiseen elämään se että perustarpeet tyydytetään.
Ja niitä joiden pitää saada hinnalla millä hyvänsä pala jokaisesta tasota vaikka sitten tinkimällä perustarpeista.
Ainakin itse tunnistan itsesäni ihmisen joka on valmis tinkimään unesta ruuasta ja kaikista muistakin perustarpeista saadakseni aikaa tilaa ja mahdollisuuden toteuttaa myös muita tarpeita.
Tunnustan avoimesti myös sen että olen kyvytön ymmärtämään sitä että ihminen luopuu omasta itsestään ja omista tarpeista toisten perustarpeitten hyväksi.
Tietyyn rajaan asti voin lasten edestä näin tehdä, silti minulle on jäätävä oma tila oma minuus ja oma tapa toteutaa itseäni omilla ehdoilla.
Ehkä moni ajattelee sen olevan itsekyyttä, itse näen sen elämisen ehtona. Minulle eettinen pohdinta mutta myös luovuus joka näkyy monella tapaa ympärillä on yhtä tärkeä osa elämää kuin syöminen juominen ja nukkuminen.
Ehkä elämä olisi helpompaa jos voisi elää tuon teorian mukaan. Ainakin vl olisi helpompi elää niin että vain perustarpeet tyydytetään. Ja elämä täyteään perustarpeitten tyydyttämisellä ja muut tarpeet siiretään aikaan jolloin perustarpeilta jää aikaa ja tilaa muiden tarpeitten tyydyttämiseen.
Ehkä olen epäkelpo ihminen ja vl:nen mutten voi ajatella että teen sen tai tuon huomenna. Tai pohidin tätä asiaa joskus myöhemmin. Tai sitten kun lapset lähtevät minulla on aikaa tehdä asioita.
Vaikka asioita joutuu tekemään lasten kanssa tai lasten ehdoilla niitä on saatava ja voitava tehdä tässä ja nyt. Ei joskus myöhemmin sitten kun kukaan ei tarvitse minua.
Lapset tarvitsevat minua aina ja joka hetki jos heille antaa siihen luvan. Kuitenkin ajattelen että lasten on opittava kunnioittamaan sitä että jokaisella imisellä on oma tila ja oma aika, oma minuus johon toisella ihmisellä ei ole lupa tulla kysymättä lupaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoitin äsken viestini sinne toiseen ketjuun, mutta näyttää viipyvän matkalla - taas. ;(
Viestien määrä ketjussa näyttää välillä olevan mitä sattuu. Eilen illalla oli sama juttu.