voi hitto

romahti kokonaan yhden viikonlopun aikana.
Kyyneleet vaan virtaavat ja olo pahenee koko ajan.
Mieheni ei ilmeisesti ymmärrä minua ollenkaan ja se on kyllä sitten kaiken loppu, sillä ei ole nyt muuta.
Masennus vei työn, muutamia ystäviä on, mutta ei heitäkään voi alituiseen rasittaa, terapiaa vähennettiin, vaikken ollutkaan samaa mieltä ja terapeutin kesäloma-ajaksi en meinannut saada korvaavaa aikaa ollenkaan, sitä piti oikein rukoilla.
Ainut asia joka on pitänyt minua kunnolla pystyssä, on ollut kirjoittaminen ja nyt sekään ei suju.
Ainut, mikä sujuu hyvin on murehtiminen ja itkeminen.
Perhettä ja lapsiakin on, tähän saakka olen jotenkin jaksanut ne hoitaa, kohta en varmaan niitäkään.
Pilalla on, minun elämäni, väärin eletty koko paska.
6525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen 62 vuotias nainen ja tunnen itseni niin yksinäiseksi ja onnettomaksi.Minunkaa mieheni ei ymmärtänyt minua ollenkaan.Olin yksin murheitteni kanssa ja nyt olen todella yksin.En voinut olla miehen kanssa joka ei piitannut minun pahasta olostani eikä kuunnellut minua.Hänen asioitaan olisi pitänyt kuunnella.EN JAKSANUT!!!!!!!!Kyllä pahalta tuntuu!!!!

Äänestä
  • naisia.
    En tiedä, mikä tuli, vaikka minulla on ollut lääkkeetkin jo kauan ja luulin niiden jo auttavankin, mutta jotain tapahtui.
    Minulla on rauhoittaviakin lääkkeitä,mutta en ole tarvinnut niitä yli vuoteen.
    Enkä haluaisi nyt ottaa niitä, mutta ilmeisesti on pakko. En voi itekä vaan kaikenaikaa, en lasten tähden, jotka ovat kesälomalla.
    Toivon sinulle hyvää, kyllä elämä on välillä liian raskasta!

    Äänestä

  • mielialani . kirjoitti:

    naisia.

    kun mieskään ei ymmärrä, kyllä se on naisen tuho kun mies ei ymmärrä, miksi mies ei ymmärrä vaikka ihan ääneen poraa ja elämä on niin kurjaa ja kaikki vaan kääntää mulle selkänsä ja terapeuttikin vaan vittuilee takasi eikä kuuntele kun mä ruikutan, että tällälailla romahdus tulee ja elonhalu menee, ihan yht'äkkiä ja mieskään ei ymmärrä...yhyyy, nyyh...

    Äänestä

  • on kamalaa kirjoitti:

    kun aikaisemmilla kirjoittajilla.

    Hakeudu välittömästi kriisikeskuskseen, sulla on selvästi jäänyt joku paikka aivoissasi jumiin.
    Jos et hakeudu, sinut piru perii, yyyyyhhmm!

    Äänestä

  • eri ongelma kirjoitti:

    kun aikaisemmilla kirjoittajilla.

    Hakeudu välittömästi kriisikeskuskseen, sulla on selvästi jäänyt joku paikka aivoissasi jumiin.
    Jos et hakeudu, sinut piru perii, yyyyyhhmm!

    Mulla on ongelma, kun mun mies ei ymmärrä mua ja muutenkin yhden viikonlopun aikana maailma romahti.

    Äänestä

  • ongelmaa kirjoitti:

    Mulla on ongelma, kun mun mies ei ymmärrä mua ja muutenkin yhden viikonlopun aikana maailma romahti.

    voisi auttaa?
    Hae apua, ennen kuin on liian myöhäistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielialani . kirjoitti:

romahti kokonaan yhden viikonlopun aikana.
Kyyneleet vaan virtaavat ja olo pahenee koko ajan.
Mieheni ei ilmeisesti ymmärrä minua ollenkaan ja se on kyllä sitten kaiken loppu, sillä ei ole nyt muuta.
Masennus vei työn, muutamia ystäviä on, mutta ei heitäkään voi alituiseen rasittaa, terapiaa vähennettiin, vaikken ollutkaan samaa mieltä ja terapeutin kesäloma-ajaksi en meinannut saada korvaavaa aikaa ollenkaan, sitä piti oikein rukoilla.
Ainut asia joka on pitänyt minua kunnolla pystyssä, on ollut kirjoittaminen ja nyt sekään ei suju.
Ainut, mikä sujuu hyvin on murehtiminen ja itkeminen.
Perhettä ja lapsiakin on, tähän saakka olen jotenkin jaksanut ne hoitaa, kohta en varmaan niitäkään.
Pilalla on, minun elämäni, väärin eletty koko paska.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu