En ole varma, että kuuluuko tämä juttu edes tänne, mutta en nyt muutakaan paikkaa keksi. Olen 32 vuotias ja minulla on 5 vuotisa tytär. Ollaan tytön kanssa oltu kahden positiivisesta raskaustestistä alkaen.
Tytön isä on käynyt silloin tällöin, mutta ei ole ikinä hoitanut lastaan. Se on mulle ihan ok.
On mulla ollut yksi vakavampi ja pidempi aikaisempi suhdekin, mutta se päättyi lähes 2 vuotta sitten ja taas oltiin tytön kanssa kahden.
No nyt olen lähes vuoden seurustellut miehen kanssa, joka tuntuu kaikin puolin hyvältä. Hän pitää tyttärestäni, ei pahemmin käytä alkoholia ja muutenkin tuntuu miehellä olevan järki päässä.
Hän on minusta 6 vuotta nuorempi, ei lapsia. Hän kyllä haluaa lapsia tulevaisuudessa, sitten kun on yli kolmekymppinen.
Väkisinkin tulin miettineeksi, että itse olen sitten jo liki nelikymppinen ja oma lapsenikin jo iso tyttö.
Jaksanko enää alkaa kaiken uudestaan alusta, koska muistan, miten raskasta oman tyttöni kanssa oli silloin kun hän syntyi.
Tämä mies ajaa työkseen rekkaa, joten eipä häntä pahemmin kotona näkyisi. Kyllä hän on sanonut, että lopettaa noi hommat sitten kun lapsi on tulossa, koska muistaa miten hänen oma isänsä ei ollut ikinä kotona kun hän oli pieni. Hänen isänsäkin on rekkakuski.
No mutta pointti on kuitenkin tämä, että rakastetaan toisiamme ja ollaan puhuttu yhteen muutosta.
Minä olisin tyytyväinen siihen tilanteeseen, mutta hän haluaa lapsia, mikä on ihan ymmärrettävää.
Jos jollain on kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta, niin olisi kiva kuulla. Jaksaako sitä nelikymppisenä enää olla vauvan kanssa kun on saanut jo yhden lapsen kasvatetuksi kunnon kansalaiseksi kovalla työllä?
Tytön isä on käynyt silloin tällöin, mutta ei ole ikinä hoitanut lastaan. Se on mulle ihan ok.
On mulla ollut yksi vakavampi ja pidempi aikaisempi suhdekin, mutta se päättyi lähes 2 vuotta sitten ja taas oltiin tytön kanssa kahden.
No nyt olen lähes vuoden seurustellut miehen kanssa, joka tuntuu kaikin puolin hyvältä. Hän pitää tyttärestäni, ei pahemmin käytä alkoholia ja muutenkin tuntuu miehellä olevan järki päässä.
Hän on minusta 6 vuotta nuorempi, ei lapsia. Hän kyllä haluaa lapsia tulevaisuudessa, sitten kun on yli kolmekymppinen.
Väkisinkin tulin miettineeksi, että itse olen sitten jo liki nelikymppinen ja oma lapsenikin jo iso tyttö.
Jaksanko enää alkaa kaiken uudestaan alusta, koska muistan, miten raskasta oman tyttöni kanssa oli silloin kun hän syntyi.
Tämä mies ajaa työkseen rekkaa, joten eipä häntä pahemmin kotona näkyisi. Kyllä hän on sanonut, että lopettaa noi hommat sitten kun lapsi on tulossa, koska muistaa miten hänen oma isänsä ei ollut ikinä kotona kun hän oli pieni. Hänen isänsäkin on rekkakuski.
No mutta pointti on kuitenkin tämä, että rakastetaan toisiamme ja ollaan puhuttu yhteen muutosta.
Minä olisin tyytyväinen siihen tilanteeseen, mutta hän haluaa lapsia, mikä on ihan ymmärrettävää.
Jos jollain on kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta, niin olisi kiva kuulla. Jaksaako sitä nelikymppisenä enää olla vauvan kanssa kun on saanut jo yhden lapsen kasvatetuksi kunnon kansalaiseksi kovalla työllä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
kun vierestä katsoo. mutta enää itse en olisi siihen valmis jo niin iso ero on ollut kaikessa kun esikoisen ja juniorin välillä on kymmenen vuotta.
Isähän on silloin vielä ihan uuden ja tuntemattoman kanss ajoten sillä intoa varmasti riittää kyllä. ja harva muuten pysyy ihan jossain viisivuotissuunnitelmissa se on jo aika pitkä aika joten ehkä se aika koittaa aiemmin.
Kuitenkin onhan raskaudessa monia asioita joilel on rajapyykki tuo noin 35-vuoden ikä joten ehkä siinä on sitä ruutulippua hyvä heilutella kompromissinä jos homma toimii vielä silloin.
Aivan ihana asia, vaikka ei enää jaksa sillä lailla kuin 2 ensimmäisen kanssa. Vanhemmat olivat 14- ja 15-vuotiaat, mutta pikkuveli oli tervetullut.
Jaksamiseen nuorimman kanssa vaikuttaa monet ikävät asiat, jotka tapahtuivat ennen nuorimmaisen syntymää ja taloudelliset vaikeudet. Mutta ihana poika!
Oli ihan pakko vastata.. Omalla äidilläni on neljä lasta. Ensimmäisen hän sai 20vuotiaana, toisen 24vuotiaana ja sitten minut 27vuotiaana. Vanhempani ovat eronneet. Mutta hän alkoi noin kahdeksan vuotta sitten seurustella erään miehen kanssa ja äitini sai neljännen lapsena 41vuotiaana, isä vanhempi. Hänen nuorin on nyt 5vuotias. ja hyvin on oma äitini pärjännyt, kyllä sitä pärjää nuorena mutta myös vanhempana :) hyvää kesää sinulle ja perheellesi.
No omalla äidilläni 6 lasta, vanhimmalla ja nuorimmalla 16 vuotta ikäeroa (nuorimman hän synnytti 39-vuotiaana), ja näin äitini tuntien, kyllä hän on hyvin jaksanut ja pärjännyt. Onhan tietysti rankkaakin ollut, mutta se on pientä omien lasten rinnalla.
Hei, omasta mielestäni ei numeroilla ole suurta merkitystä. Tietenkin miettisin onko mitään järkeä tehdä lapsia jos ikä huitelee 45 tai oma kroppa ei enää kestä. Oma äitini aloitti lapsenteon 37, koska isäni löysi hänet niin myöhään ;) pikkuveljeni hän sai 42 ja erittäin hyvin on jaksanut. Äitini täytti tänä vuonna kuusikymmentä, ja moni pitää häntä erittäin energisenä pakkauksena. Mielestäni jos on hyvässä kunnossa ja tietää jaksavansa henkisesti ja fyysisesti lapsien tuoman lisätyöt ja ilot, niin mikä ettei! Olen optimisti ja optimistin tytär:) elämänasenne kohdalleen niin jaksaa mitävain.
nähty.Ovat jotkut ihan sekoja vanhoja vouhottajia.Lapsi ei saa koskea mihinkään, kun kaikesta saa bakteereita.Parempi, kun hoidat edes sen yhden kunnolla.Jää enemmän aikaa pitää hauskaa sen nuoren adoniksen kanssa.
Nyt vedät nuo sanat takas karvaseen suuhus ja äkkiä! "Liki nelikymppinen" on siis sun mielestäsi joku mummoäiti, niinkö? Kuule, minä olin YLI nelikymppinen, kun sain toisen lapseni, eikä tehnyt heikkookaan. Ja ekakin tuli laitettua reilusti yli kolmikymppisenä, suurin piirtein samanikäisenä kuin tuo ap. kirjoittaja on nyt. Kakruista on kasvanut upeita ihmisiä, enkä ole ikinä hysteerisenä rajoittanut niiden elämää (tosin paskakasoihin en ole päästänyt tonkimaan). Että äläpä yleistä tai luule, että mielipiteesi on totta hamaan maailman tappiin.
jos sen ainokaisen saa nelikymppisenä niin vouhotus on aika taattua sen jälkeen, mutta nyt on kyse ihmisestä jolal jo on siinä silloin murkkuikää lähestyvä esikoinen joten eiköhän ne jalat ole maassa ja järki päässä?
ainakin olen paljon parempi äiti vauvalleni nyt kuin esikoiselle.
Olen 37 kun sain toisen ja 27v kun sain ensimmäisen lapsen.
Minun ei tarvitse täällä ihmetellä miten saan vauvan nukkumaan, syömistä, sairastamista eikä muutenkaan vouhottaa mistään asiasta niinkuin monet kanssasisaret täällä tekevät. Minulla ei ole enää kiire, voin keskittyä vauvaani eikä tarvitse lähtee bailaamaan tai ryypiskelemään kun kaikkea on jo tullut kokeiltua.
Arvoni on muuttunut ja se mikä on tärkeää on aivan totaalisesti muuttunut.
Olen pahoillani että näin mummoäitinä vasta sain toisen mutta sairastin tuossa välissä syövän joka opetti paljon myös sen että toisten tekemistä on turha arvostella ja toisia on lapsellista haukkua kuten sinä "mummoäitiksi" nimittelijä. Elämä on lahja eikä sen pituus ole rajaton..
Sinäkin vanhenet oletko huomannut..?
Anne
että oli iso ero siinä kun esikoisella ja hännänhuipulla on ikäeroa kymmenen vuotta. Kyllä sitä oma aikää kertyi siinä samaan tahtiin..
Ekan kanssa kaikki kokee epävarmuutta ja hötkyilee enemmän tai vähemmän, mutta nuorempana ehkä asioihin kuitenkin suhtautuu rennommin kuin vanhempana. Toisaalta myös elämä on opettanut monta asiaa.
Iäkkäällä on usein edessä se että niitä mahdollisuuksia äidiksi ei enää ole kamalasti vaan alkaa olla viimehetket käsillä ja siksi varjellaan sitten sitä joka on saatu aikaan. Siis edelleen korostan että ylihuolehtivia ovat ne ainokaisen iäkkäänä saaneet ei ne joilla on lapsia jo ennestään ja homma hoituu vanhalla kaavalla.
Moni on iän mukana rauhallisempi ja varmempi jne myös vanhempana eikä tarvitse päteä jne. Ikä tuo myös pitkäjänteisyyttä ja pinna kestää enemmän jne.
Itse siis olen saanut esikoisen karvan päälle kaksikymppisenä ja viimeisen päälle kolmikymppisenä ja jo raskaudessa oli iso ero. Tosin nyt jälkikäteen voi sanoa että silloin jo kilpirauhaseni temppuili vaikka se paljastuikin vasta myöhemmin ja se vaikutti osaltaan oloon..
Ihan vertailuna kun vähän katson vartta pitkin että kun olin saman ikäinen kuin saadessasi esikoisesi meillä oli kolme tenavaa talossa..