Hoitotiede

Hoitotieteen teoriaa ei sinällään ole tarkoitus viedä käytäntöön, mutta voidaan tutkia teoriaa tai käytännönläheistä työtä -> jälkimmäisestä saa ihan konkreettia hyötyä. On opiskelijan omassa vallassa, haluaako tutkia abstraktia vai konkreettista aihetta, näin ainakin omassa opinahjossani. Tein kandityöni (systemaattinen kirjallisuuskatsaus) hyvin käytännöllisestä aiheesta, ja uskon siitä olevan paljon käytännön hyötyä.

Koska opintoni ovat kesken, en voi kertoa mikä muuttui opintojen jälkeen. Mutta jo nyt huomaan ajattelevani kokonaisuuksia, ja muutenkin kuin omasta lähtökohdastani. Työskentelen rivish:na, opiskelen hoitotyön johtamisen linjalla. Lisäksi eettinen hoito sekä juridiset seikat kiinnittävät huomiotani enemmän, samoin yhteiskunnalliset sidonnaisuudet... paha sanoa, vain taivas on rajana, uutta tietoa ja ymmärrystä saa koko ajan. Mietin myös näyttöön perustuvaa hoitotyötä, ja sitä miksi teemme mitä teemme, jos ymmärrät.

Jokainen hoitaja, joka ylenkatsoo oman alansa tiedettä ja tutkimusta, sahaa oksaa itsensä alta. Ei työmme tutkiminen ja kehittäminen ole sen vähäpätöisempää kuin esim. kasvatustieteen, sosiaalitieteiden, teologian jne. Onhan käsityötiedettäkin, jos niikseen. Muista ei tarvitse välittää, ja moniammatillisessa työryhmässä en ole kokenut halveksuntaa omaa tieteenalaani kohtaan. Opiskelu on sitäpaitsi niin monitieteellistä, että haihattelusta ja taivaanrannan maalailusta on turha syytellä. On kieliä, tilastotiedettä, terveyshallintotiedettä, terveystaloustiedettä jne. ja ihan omankin mielenkiinnon mukaan valittavia aineita.

AMK:ta en ole käynyt. Tiedeyhteisöön pääsee kuulemani mukaan vasta väiteltyään ja muuta julkaistuaan, gradukin on vielä harjoittelua. Nollatutkimuksia tulee aina, mutta kun kyseessä on itse kustannettu harjoitustyö, siitä ei liene vahinkoa, tarkoitushan on oppia tutkimuksen tekoa. Jos siitä innostuu, voi jopa väitellä. Väitöskirja vaatii uusia "löytöjä", ja on kelvollinen lähde viitattavaksi muillekin.

Tämmöistä nyt kesken opintojen tuli mieleen, hyvä jos muutkin asiasta oikeasti perillä olevat (ei mutuilijat) jatkaisivat. Usein sanotaan, että yliopistokoulutus muuttaa ihmistä, eikä hän enää osaa käytännön työtä. No jaa, jos pitkä koulutus ei muuta mitään, niin hukkaan menee. Vuosien kokemus ei yliopistossa unohdu, mutta uutta oppii ja sitä voi myös toivon mukaan käyttää. Työllistymismahdollisuutemmehan ovat loistavat.

kiitos hienosta vastauksesta itseänikin kiinostaa juuri hoitotyön johtaminen.Tosin en ole alkuperäinen kirjoittaja. Toisaalta minua kiinostaisi hoitotieteen tukimustyö..ei sinulla sattuisi siitä olemaan jotain insde-tietoa?

Niin, hoitotiedekeskustelut täällä usein kaatuvat siihen, että joku tai jotkut alkavat haastaa riitaa siitä, että hoitajat haluavat olla vain pikkulääkäreitä ja hoitotiede on turhaa hömpänpömppää jne. Kiva, että tässä ketjussa ei ole vielä yhtään tuollaista kirjoitusta...

Itse olen valmistunut terveystieteiden maisteriksi ja jatkan opintoja. Takana AMK -tutkinto myös.

Olen pitänyt opiskelusta todella paljon, ja ainakin meidän yliopistossa on tosi kannustava ilmapiiri, olin opintojen alussa myönteisesti yllättynyt siitä, että esimerkiki väitöskirjahaaveet otettiin heti tosissaan ja muutenkin opiskelijoihin suhtaudutaan hyvin tasavertaisesti.
Mitä tulee tieteenalaan, niin pidän sitä erittäin mielenkiintoisena. Tarkoitushan on kaiketi, että tutkimustiedon avulla pystytään avaamaan vähän tutkittuja/huomiota saaneita aiheita, ja tällä tavoin voidaan aikaansaada näyttöä käytännön hoitotyön tueksi. Siitähän hoitotieteen tutkimuksessa on pitkälti kyse, eli tutkimuksen tulisi hyödyttää käytännön hoitotyötä. Toisaalta tarvitaan myös ei-kliinistä tutkimusta, jotta teoriaa ja tiedettä itsessään pystytään myös kehittämään, esim. erilaisin tutkimusmenetelmin. Toki nollatutkimusta tulee aina, varmasti kaikilla tieteenaloilla. Itseäni kiinnostaa kuitenkin hyvin konkreettiset aiheet, jolloin tutkimuksen antama hyöty olisi mahdollisimman suuri.

Totta on, että hoitotiedettä ei edelleenkään tunneta kovinkaan hyvin, esimerkiksi valitettavan monen hoitoalan työntekijän näkemys hoitotieteestä ja hoitotieteilijöistä on ns. norsunluutornissaan käytännöntyöstä täysin vieraantunut jakkupukuinen ylihoitaja, joka ei tiedä käytännöstä mitään, mutta tuputtaa kaikenmaailman projekteja vain lisätaakaksi jo muutenkin kiireisille hoitajille. Kaikenlisäksi usein nähdään, ettei kehittämisprojekteista ole mitään hyötyä. Tämä johtunee siitä, että aikaa moiseen kehittämiseen ei juurikaan ole. Kuitenkin paljon hyvää on hoitotiede myös käytäntöön tuonut, se pääsee kuitenkin monilta unohtumaan. Onhan hoitotiede kansainvälisestikin tunnettua, luulen, että sen arvostus on myös ehkä hiukan parempaa muualla. Itse näen tärkeänä sen, että hoitotiedettä tehtäisiin tunnetummaksi ja siitä keskusteltaisiin, jotta nämä harhaluulot ja osittain täysin väärät käsitykset voitaisiin korjata.
Opinnot ovat antaneet uskomattoman paljon uutta näkökulmaa käytännön hoitotyötä ajatellen. Tutkimusten lukemista voisin suositella kaikille, sillä ne todella avaavat silmät monien ns. itsestäänselvinä pidettyjenkin asioiden suhteen. Myös käsitys terveydestä ja sairaudesta on muuttunut itselläni paljon verrattuna sairaanhoitajaopintojen aikaan.

Mielestäni hoitotiedettä opiskelemaan tarvittaisiin entistä enemmän myös nuoria, sillä vaikka vahva käytännön kokemus on toki eduksi hoitotieteen opiskelussa, lähinnä tutkijan ura jää kuitenkin jo hiukan vanhemmilta melko lyhyeksi ja tällöin tarvittaisiinkin myös nuoria tieteilijöitä, joilla olisi pitkä ura edessään.