Kertokaapa miten lievästi värisokea ihminen joka ei pysty täysin erottamaan värien eroja sävyja pystyy bongaamaan. Häiritsee meinaan aina kun on vaikea välillä erottaa lajeja luonnossa taikka vaikkapa mennä marja metsään, vaimo aina perässä kerää ison saaliin ja sanoo etkö nähnyt noita marjoja.
Värisokeus
Pena
3338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse en ole väri sokea, mutta tuttavani on.
Hän kertoi armeijassa olostan.
Kun kaikilla oli maastonväriset puvut yllään
( ettei heitä vihulainen näkisi ), niin hänelle ei tuottanut vähäisintäkään vaivaa nähdä heidät.
Heidän hahmonsa suorastaan "kirkuivat" ympäristöstään.
Kertoi, että jos he olisivat pukeutuneet punaisiin tonttupukuihin, olisivat olleet häneltä piilossa.
Värisokeutta lienee monenlaista, mutta näin hänellä.
Ehkä sinulla on samoin, ettet erota punaista.
näin on että puolukat jää noukkimati ja hämärässä tai muutenvarjossa on vaikea etottaa värejä ja sävyjä. Kotona tuli kinaa siitä että minkä värisenä tekstiTV:n teksti on, väitin että valkoisella niin muu perhe rupes siihen sanomaan että vaalean sinisellä ja on niitä kuulemma muitakin värejä siinä.
Lähinnä ajattelinkin että kärsiikö joku linnuista kiinnostunut samasta ongelmasta ja miten hän selviää tunnistamisista.Joidenkin lajien naaraat muistuttaa kovin paljon toisiaan ja saattaa olla vain pieniä sävy eroja.
varmaan tietää, saako Suomesta silmälaseja, joitten avulla voit erottaa esim. puolukat maastossa. Ruotsalainen optikko on tehnyt tämän keksinnön jo kymmenkunta vuotta sitten.