Haluaisin lähteä patikoimaan pitkästä aikaa, ja törmäsin sellaiseen paikkaan kuin Repoveden kansallispuisto Valkealassa. Haluaisin vähän lisäinfoa paikasta ja erityisesti reiteistä.
Tarkoitus olisi päästä rauhoittumaan 3-5 päiväksi, mutta riittääkö siellä reittejä noin pitkäksi aikaa? Haluaisin kuitenkin taivaltaa vähän enemmän kuin muutaman kilometrin päivässä, mutta mitään tappotahtiakaan en havittele. En ole ensimmäistä kertaa "pappia kyydissä", ja olen normaalikuntoinen.
Minkälaisia reissuja olette ko. paikkaan tehneet ja oletteko yöpyneet pelkästään telttapaikoilla vai muuallakin? Ja mihin suuntaan kannattaisi suunnata jos haluaa eniten kansoitetuilta mestoilta pois? Minkälaisia kartat ovat joita saa esim. Nestorista (mikä lieneekään) ja ovatko kovinkin hintavia?
Kiitoksia jo etukäteen :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suosittelen tutustumista Repoveden alueeseen. On kyllä valitettavasti ainakin näin loma-aikaan aika kansoitettu, kun autolla pääsee hyvin lähelle. Lapinsalmi ja Olhavan alue varmasti ne "ruuhkaisimmat". Polkuverkosto on hyvä ja opasteet samoin. Nuotio- ja laavupaikkoja löytyy tasaisesti.
Mökiltä käsin käymme Repovedellä usein, myös lapset pitävät paikasta. Maasto on aika mäkistä ja maisemat hienoja. Myös kanootilla tutustuminen alueeseen kannattaa!
Kyllä sieltä rauhaa löytyy jokaiselle kulkijalle, tervemenoa vaan nauttimaan!
Olen ollut vaeltamassa ko paikassa pari vuotta sitten, päivä pari menee hyvin.Meille oli valmiiksi järjestetty patikkapäivä oppaineen, joten en voi sinua kysymässäsi asiassa auttaa, muuta ihania näköaloja, riippusilta (elämys suomessa), kirkkoveneillä paluumatka, kalliomaalauksia ym.
www.luontoon.fi/repovesi
Kartan saat esim. kirjakaupasta, olikohan 18 €. Reitti kannattanee suunnitella juurikin tuolla kartalla etukäteen, niin ei tarvii siellä arpoa, mihin menee. Paikka itsessään on todella hieno, suosittelen.