Minkä ikäinen olit kun uskosi alkoi rakoilla ja miksi näin tapahtu?
Mulla alko 10-vuotiaana ja siks ku en kokenu seuroissa oloani turvalliseksi, ja VL-pojat kiusas koulussa. Ja kun seuroissa käynti loppu, niin en ollu yhteydessä VL:iin koska mulla ei ollu VL kavereita. Enpä ole valintaani katunu, mutta oon joskus pelänny joutuvani helvettiin, enää en ainakkaan niin paljoa pelkää:).
Mulla alko 10-vuotiaana ja siks ku en kokenu seuroissa oloani turvalliseksi, ja VL-pojat kiusas koulussa. Ja kun seuroissa käynti loppu, niin en ollu yhteydessä VL:iin koska mulla ei ollu VL kavereita. Enpä ole valintaani katunu, mutta oon joskus pelänny joutuvani helvettiin, enää en ainakkaan niin paljoa pelkää:).
Vastaukset 27
Vanhimmat
kun uskoni alkoi "rakoilla". Siksi ihmettelen vieläkin, mitä sillä lapsen uskolla oikein tarkoitetaan? En viitsi kertoa syytä, liian ruma juttu.
VL-uskon jättäessä olin kuitenkin jo ihan aikuinen, tosin koko ikäni aivan pienestä tunsin, että en sisäisesti ole vl.
Minäkin pelkäsin kauheasti helvettiä ja kadotusta, kun olin niin pelon kautta oppinut, että kaikki ei-vl:t joutuvat sinne. Meilläkin koulussa vl:t saattoi huutaa toisin uskoville lapsille, että tepä joudutte tulimereen. Tosin ne toiset lapset huusi jotain muuta takaisin.:) Eikäpä ne lapset edes joudu vl-opin mukaan!:)
Nykyään ajattelen, että Jumala on niin rakastava ja yllä inhimillisen pelottelun, että hän ei anna kenenkään itselleen rakkaan joutua hukkaan.
kenenkään huutoja kuunnella, mutta itse tietää. , mihin oma tie vie. Se vain on sellainen aia, että sen tietää, jos on kerran sen tullut tietämään. Turha on itseänsä pettää.
minkä ikäinen olit hoitokokousrumban aikoihin?Olin itse myöhäismurkku ja sieluuni jäi kyllä suuri pelko ja hämmennys. Olen huomannut, että sulla on ollut helpompaa.Jostain kumman syystä luen aina kommenttisi tarkkaan. Olen vasta "kieltänyt uskon" ja jotenkin harmittaa enkä ole onnellinen nytkään, mutta en vaan jaksanut sitä RY:llä tapahtuvaa näyttelyä ja kastijakoa. Jotenki tuntuu, että jos olis ollut yksikin sun tyylinen ystävä niin olis ollut helpompaa puhua asioista. Ole rohkea ja jatka samaan malliin perustelujasi pilkasta huolimatta. Lämmintä kesää!
Mihin kenenki tie vie?
Onnettomien kohtalon sattumien kautta olematon "uskoni" alkoi horjua jo varhaislapsuudessa.
Tänään kuitenkin arvostan juuriani ja kohtalon määräämää kasvupohjaani.
Se on opettanut refleksisyyttä, itsen ja mielen tarkkailua, ja sen kehitys ja koulutustarpeen huomioimista.
Uskon kuitenkin että se on monille ihmiselle erittäin hyvä ja ainutlaatuinen koulutustie, vaikka itseltäni se epäonnistui. Olisin säästynyt monilta houkutuksilta.
"Tänään kuitenkin arvostan juuriani ja kohtalon määräämää kasvupohjaani.
Se on opettanut refleksisyyttä, itsen ja mielen tarkkailua, ja sen kehitys ja koulutustarpeen huomioimista."
Kolahti minuun. Juuri tuohon pyrin itsekin. Kirjoituksestasi kuvastuu oikeanlaiselta tuntuva rauha ja tasapaino. Onnittelut siitä.
suunnilleen saman ikänen. Se ankaruus mitä jouduin kokemaan tuntu väärältä. En ollut onnellinen lapsi, itse tuhoisia ajatuksia pyöri päässä.Ajattelin että jos olisin itse saanu päättää niin en olis edes syntynyt tähän maailmaan. Usko Jumalaan horjui. Nyt ajattelen että Jumala ei voi olla niin julma mitä mulle on opetettu. Alan jo "löytää" itseni.
Kaikkein tärkeintä ihmisen on löytää Jumala, ja se löytyy vain Jeesuksen kautta. Siis usko Jeesukseen ratkaisee.
Kaikki muu on turhaa, ne SRK;n ”tositörpöt antikristus- säännöt” että jos lähete meistä, menetät uskosi, on suurintahuijausta uskonnon alalla. Miten uskoa voi toinen toiselta menettää, jos se kohdistuu Jeesukseen.
On täysin eri asia usko Jeesukseen, kun johonkin lahkoon, se on vain kun lasten hiekkalaatikolla, että jos jalkasi tulee tämän viivan tälle puolelle, joudut tulimereen. Tällä tasolla pelataan.
Usea ihminen on löytänyt elävän uskon vasta sitten kun on eronnut VL;stä, mutta vielä useammat ovat löytäneet sieltä. Usko ei ole kiinni paikasta, ajasta eikä seurakunnasta, vaan sinusta.
Siunusta.
Uskolla lähinnä VL-uskoa. Toki muutaki uskoa on, niinku mullaki.
jos kaikki uskoisivat omilla tavoillaan jumalan kautta jeesukseen tai toistepäin kuka järjestäisi seuroija ja muita kokoontumisia
seurat välttämättömiä sillä ilman jumalan sanan kuuloa ja tutkimista usko horjuu ja katoaa
vanhempieni usko näytti niin teennäiseltä, ja heillä oli jokin rooli aina päällä kun joku tuli käymään tai oltiin seuroissa.
Sekä väkivaltainen lapsuus, jossa jokaisesta pienestäkin rikkeestä muistettiin kurittaa, vähenti uskoa elämään.
18 vuotiaana lähdin lopullisesti. En ihme kyllä tulimeriä pelännyt kun en uskonut siihen aiemminkaan.
Usko jumalaan on säilynyt, ja minnekkäs se häviäisi. Se on ollut voimani ennen ja tulee aina olemaan.
Pikkuhiljaa on jumala minua parantanut tästä kauheasta liikkeestä. Mitään hyvää en koe sen antaneen minulle.
aiheuttivat loppuiän kestävän vastenmielisyyden autoritääristä vl-uskontoa kohtaan. Hoitokokoukset alkoivat kun olin kuusivuotias ja jatkuivat kaksitoista vuotta kunnes lopetin ne omalta osaltani eroamalla liikkeestä. Koko lapsuuteni meni siis pelätessä ja itkiessä julmissa hoitokokouksissa yötä myöten. Nuoruus meni armottoman kyyläämisen sekä painostuksen kohteena, puhutteluissa ja hoitokokouksissa.
Kyllähän sellaista jossain vaiheessa tulee mitta täyteen. Sitä ajatteli, ettei Jumala oikeasti voi vaatia uskovaiselta näin paskaa elämää. Vaikka "tiesin" joutuvani helvettiin, lähdin kulkemaan siitä porukasta. Lapsuudesta saakka tuntemani ihmiset eivät yhtäkkiä olleet tuntevinaankaan minua vaikka käveltiin vastakkain lähikaupan käytävällä.. Nykyään he saavat "tuntea" eronneenkin saatanan lapsen, mutta siinä ovatkin säännöt muuttuneet...
Albert
että usko hoitokokouksiin ja niiden pitäjiin alkoi hiipua vähitellen vuosien varrella, alkaen ehkä noin 8-vuotiaasta.
Olin tullut veeälläksi nuorena ja ollut kuuliaisena vl-uskovaisena monta vuotta. Yritin tosissani olla oikeasti uskovainen ja ottaa opikseni kaikki mitä puhuttiin.
Miksi olin niin tosikko ja vakavamielinen? Siinä tuli seinä eteen, kun luulin, että ohjeet oli tarkoitettu noudatettaviksi? Jos olisin ollut pintaliitäjä, pelleilijä tai teeskentelijä, niin minua ei olisi tarvinnut hoitaa pois porukasta.
Hoitovuosina jotenkin huomasin, että Päivämies ja saarnat olivat lakihenkisiä ja hätäilin sitä ääneen. Se riitti silloin.
Lestadiolaisuus on vanhempieni valinta, ei minun. Lapsesta asti olen tuntenut vastenmielisyyttä tätä ahdistavaa uskonnollisuutta kohtaan. Mielestäni hoitokokousvuosiin osunut lapsuuteni/nuoruuteni oli maanpäällinen helvetti. Muuta helvettiä ei ole olemassakaan.
Tiedollisesti irrottauduin kaikesta uskonnollisuudesta vasta aikuisiässä oivallusten kautta. En kuulu enää mihinkään uskonnolliseen ryhmittymään.
Melkein kuin olisin itse tuon kirjoittanut - ihan sama on kokemukseni. Vanhempani tekivät parannuksen vl-uskoon vähän alle kolmikymppisinä. Heistä tuli hyvin tiukkoja uskovaisia. Itse tunsin sekä välinpitämättömyyttä että vastenmielisyyttä uskoa kohtaan 10-vuotiaasta lähtien. Tiedostin jo varhain että se ajattelu- ja elämäntapa ei ole omani. Tunsin että haluan pois niin varhain kuin mahdollista. Kärsin yhä ankarasta kodin ilmapiiristä, hyväksymättömyydestä ja turvattomuudesta jota kodissa koin.
En ole vl-kodin kasvatti, mutta kasvoin ympäristössä, missä vl-usko oli ainoa uskonto. Seuroja oli lähes joka viikonloppu muutamien kilometrien säteellä. Kaveriporukassa liikuttiin ja jotenkin se seurapaikka aina veti puoleensa nuorukaisena, josta saarnoja kunnellessa alkoi omakin kohtalo kiinnostaa. Lähinnä alkoi pelottaa, koska helvetillä ja maailmanlopun pelotteluahan ne saarnat enimmäkseen olivat.
En ihan tarkkaan muista milloin hoitokokoukset kotiseudullani alkoivat, mutta se oli asia, joka sai minut vieraantumaan vl-uskosta ja ottamaan etäisyyttä. Näin itsekin paljon julmuutta, jota en käsittänyt ja joka ei enää sopinut omaan jumalakuvaani. Paikkakunnan vaihto opiskelujen vuoksi tuli sopivaan saumaan kannaltani ja lopullinen irtautuminen oli itseasiassa helppoa. Sitä helpottivat entisestään ne julmuuden lisääntymisestä kertovat viestit kotipuolestani, joita vanhempani ja muut tutut kertoivat. Milloin oli hoitopartio käynyt hoitamassa siellä ja milloin täällä vanhoja uskovaisia ihmisiä ja kokonaisia perheitä.
Ratkaisuani en ole katunut. Kiitän Jumalaa, että Hän pelasti minut kaikelta siltä.
Myös minulla alkoi usko vanhoillislestadiolaisuuteen rakoilla jo lapsena.
Helpotus tuli siinä hetkessä kun "kävelin omin jaloin ulos jumalan valtakunnasta".
Pääasiallinen syy oli turvattomuus lahkon sisällä. Uskoin aina ennen kaikkea sitä, mitä koulussa sanottiin, koska siellä oli turvallista ja selkeät säännöt. Ristiriita koulun ja lahkon opetusten kanssa oli kasvanut kestämättömiin mittasuhteisiin kun olin 16-17. Niinpä valitsin sen mihin luotin enemmän.
Elämäni hyviä päätöksiä. Perustui pitkälle intuitioon ja siihen tuntemukseen, että tämä yhteisö ei ole ihan terve, jälkeenpäin on havainto osoittautunut oikeaksi. Lapsuuden kokemukset ja havainnot kulkee silti aina mukana ja niitä on huvä aina pohtia mihin ne perustuvatkaan.
Aina välillä katselen säälitellen jotain serkkuja, ja tuntuu siltä kun he vetäisivät perässään jotain iestä, vaan siksi että pitäisivät vanhemmat tyytyväisinä.
On aika yleistä että vanhempien mieliksi pysytään uskomassa vaikkei muuten uskottaisikaan. Itsekin lapsena yritin olla mieliksi vanhemmilleni olemalla muka asioista samaa mieltä vaikken ollutkaan. En muka halunnut korvakoruja vaikka koko ajan halusin mutta sanoin kavereillekin etten halua vaikka kävi kateeksi että heillä oli. Tässä vain yksi esimerkki mutta oli niitä muitakin asioita mitä tein vanhemmille mieliksi. Enkä ole ainoa sillä tuttavapiirissä on ystäviä tunnustanut toimineensa samoin vain vanhemmille mieliksi koska kai siellä taustalla oli pelko, että loukkaisi vanhempia.
Olin teini-ikäinen. Tunsin olevani aina vl-nuorille toissijainen kaveri. Eli jos "ykköskaveri" ei ollut paikalla yms. niin minun seurani kelpasi. Muuten tunsin itseni aina ulkopuoliseksi. Sitten jo aikuisiän saavutettuani menin vielä Kristilliseen kansanopistoon, jossa oli vain vl-nuoria. Siellä oli jo hiukan mukavampi olla, mutta ei se riittänyt. Sitten löysin netin kautta poikakaverin ja menetin nuoruuden uskoni.
Sen jälkeen olen aina ihmetellyt, kun raamattu opettaa hyväksymään ihmiset sellaisina kuin he ovat, väriin, sukupuoleen, uskontoon yms katsomatta. Mutta heti kun en ollut enään vl, niin kyllä yhteydenpito loppui...nimenomaan vl puolelta.
Tuon tyyppinen tarina on nykyisellä hyvällä ystävälläni joka on entinen vl. Ystävystyimme opintojen ohessa. Hänen vl kaverit lopettivat yhteydenpidon ensin harventaen soittokertoja ja lopulta kokonaan. Muuttonsa jälkeen hän sanoi että olen hänelle ainoa ystävä sillä hetkellä. Tiedän että nykyään hänellä on uusiakin ystäviä, mikä on hienoa. Hänen puolisonsa ei ole vl.
Mä olin 37 v. Ja mulla oli 10 lasta. Mulla oli oma remppafirma ja musta tuntu et mulla meni aika hyvin, siis taloudellisesti. Muut vl:set oli mulle kateellisia kun mulla oli hieno auto ja muutenkaan en osannut menestystäni peittää. Sit mä rupesin pettää mun vaimoo, ensin yhden kans ja kun se tuli ilmi ja loppu, niin musta tuntu et en ole onnellinen. Mun rupes tekee lisää mieli vierasta ja mä olin sellaisessa asemassa että mun mielestä mulla oli oikeus siihen, vaikka en ollut varma halusiko se toinen, mut mä halusin ja mulla on tapana ottaa se mitä mä haluan. Muut ei ymmärtäny mua ja mä en halua olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka tuomitsee mua. Jos mä haluan tehdä jotain, niin mulla on siihen oikeus. Jos sitä ei ymmärretä eikä hyväksytä niin voi voi, mä en menetä mitään. Siksi olen ex vl.
...joko täydellinen narsisti tai sitten feikki. Surullista molemmista tapauksissa.
> niin voi voi, mä en menetä mitään.
Näinkö sinä luulet. Olet jo menettänyt paljon.
Luottamuksen voi menettää vain kerran.
Sinun kaltaisia valitettavasti on olemassa, mutta suurin osa ihmisistä ei hyväksy puolison pettämistä vaikka edustaisi mitä uskontoa tai olisi ateisti, suurimman osan mielestä pettäminen on aina väärin.
kokemani/näkemäni kauheat teot saivat minut epäilemään tätä uskoa jo hyvin pienenä lapsena.tämän palstan lukeminen on minulle kuin terapiaa,vaikka kaikki palautuukin mieleen niin kirkkaasti...ihan kiakki.onneksi olen nyt niin vahva etei minun tarvitse kasvattaa omia lapsiani vl:een kaksinaamaisuuteen.