Olen ollut joskus 140kg ja kamppailin koko ikäni läskiä vastaan. Laihdutin 4 kertaa itseni noin 85 kiloiseksi ja joka ainoa kerta tuli takaisin. Sen kokenut vasta ymmärtää miten masentaa aloittaa aina alusta. Tiedon puutteesta ei ollut lihominen kiinni. Tiedän kaiken piilorasvoista, ruokapyramidista, kaloreista, atkinsista, zonesta, painonvartijoista jnejnejne. Huomasin että minulla lähti ohjelma käyntiin joka kerta. Käyttäytymismallini oli sellainen että söin TURVALLISUUDENTUNTEESEEN, PALKINNOKSI, YKSINÄISYYTEEN jne.. Minun kohdalla vika oli lapsuuden käsittelemättömissä asioissa jotka olin haudannut syvälle alitajuntaan! Kun olin kaksi vuotta tehnyt töitä henkisen puoleni kanssa sen jälkeen alkoi tervehtyminen joka näkyi myös ulkoisesti. Itse uskon sen perusteella mitä olen monen muunkin "epäonnistujan" kanssa jutellut että hyvin monella ihmisellä on samoista asioista kysymys. olen monesti toivonut että näistä asioista puhuttaisiin enemmän lihavuuden yhteydessä ja jätettäisiin taka-alalle se iänikuinen "oletko tyhmä vai laiska kun et pysty laihduttamaan" tai "syö vähemmän kuin kulutat" keskustelu. Jo terve järkikin pitäisi sanoa arvostelijoille että suurimmalla osalla ei ole todellakaan tiedosta kysymys vaan ihan muusta. Haluan valaa uskoa jokaiseen joka haluaa laihduttaa että se ON MAHDOLLISTA ja se ON HELPPOA kun pystyy ratkaisemaan ne esteet jotka on pitänyt pihdeissä vuosikymmeniä!
Lihavuuden todellinen syy
Mies38
192126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kaikilla ylipainoisilla eli syömishäiriöisillä (ylnesyönti) tuo jatkuva syöminen johtuu psyykkisistä häiriöistä.
Tuosta oli juuri Oprah-ohjelmassa juttua viikko sitten.
Tunnen monta lihavaa ja kaikilla heillä on "vikaa" päässä.
jotta pysyisivät laihoina. Ja kaikki laihat tekevät niin. Eli heillä kaikilla on siis "vikaa" päässä.
Juu olen huomannut "vikaa päässä"
Siis oletko nyt 38 vuotias ja paljonko painat tällä hetkellä? Mitenkäs nuo naisasiat sujui kun olit 140-kiloinen?
miten painosi on vaihdellut? Mitä painoit esim intissä, mitä viisi vuotta myöhemmin? Ja miten pärjäsit tyttöystävien kanssa lihavimmillasi? Onko lihavuudesta ollut sulle haittaa opiskelu- ja työelämässä?
Juu olen 38 ja paino on siinä 85-87 kg. Kyllähän se paino vaikuttaa todella paljon vastakkaisen sukupuolen kiinnostukseen. Vaikka puhutaan että ei naiset ole niin paljon kiinnostunut ulkonäöstä niin kyllä sillä merkitystä näyttää olevan. Ennen sain olla ravintolassa hyvinkin rauhassa sen suhteen. Nykyään saa joka kerta naisseuraa jos itse haluaa, en tosin harrasta irtosuhteita mutta tosi kiva on huomata kiinnostuksen lisääntyminen.. :)
Vaihtelu on ollut 140---> 85 jojaikanani. Armeijassa painoin alle 90 kg ja yli 80 en tarkkaan muista. Armeijan jäleen aloin pikkuhiljaa lihomaan. Mutta olen ollut ihan pienestä asti pyöreä. Ruokahalut on ollut aina loistavaa tasoa! Naisten kanssa en saanut silloin tuhdissa kunnossa mitään aikaiseksi. Naispuolisia ystäviä minulla on aina ollut eikä kukaan aloittanut kanssani suhdetta ja uskon että suurin syy oli ylipaino. Eihän kukaan sitä sanonut tietenkään. Lihavuudesta ei mun mielestä ole ollut haittaa opiskelussa eikä työelämässä. Paitsi näin jälkeenpäin ajateltuna olo on nykyään virkeäpi ja energisempi ja väsymys ei iske iltapäivällä/illalla. Olen aina tullut toimeen ihmisten kanssa ja minun kanssa on ollut helppo puhua asiasta kuin asiasta. Siitä johtuen olen luonut jokaisessa yhteisössä joissa olen ollut lämpimät ja ehdottoman luottamukselliset suhteet työkavereideni kanssa.
Kuten taas saa huomata, on ihmisiä jotka eivät osaa muuta kuin kateuttaan arvostella muita ja heittää järjettömiä letkauksia. Lihavuus on osin geneettistä ja yhtälailla voidaan sanoa että syöminen on pahe ja jonkinasteinen riippuvuus siinä missä tupakointi tai alkoholin käyttö. Laihduttaminen vaatii yhtälailla itsekuria kuin tupakan polton tai alkoholin käytön lopettaminen tai vähentäminen.
Ihmisiltä puuttuu nykyään empatiakyky, ollaan ja eletään minä - minä - minä. Voisi hieman miettiä mitä suustaan päästää, koskaan ei tiedä miten tai mitä kärsimyksiä toisella on.
Hyvää kesää
Onnea uudelle elämällesi. Kauanko olet jo pysynyt tuossa painossa? Minkä pituinen muuten olet? Ajattelin vaan vähän suhteuttaa tuota 85 ja 140 kiloa.
" Totta puhut
Kirjoittanut: Laiheliini 10.7.2007 klo 07.45
Kaikilla ylipainoisilla eli syömishäiriöisillä (ylnesyönti) tuo jatkuva syöminen johtuu psyykkisistä häiriöistä.
Tuosta oli juuri Oprah-ohjelmassa juttua viikko sitten.
Tunnen monta lihavaa ja kaikilla heillä on "vikaa" päässä."
Täällä kirjoittelee eräs nuori nainen ja painon kanssa jojottelija.
Pari vuotta sitten masennuksen kourissa sairaslomalla ollessani lihoin huikean nopeasti normaalipainosta 20 kg, koska en jaksanut kuin syödä ahdistukseeni, nukkua ja itkeä. Asiaan vaikutti myös aimo pataljoona erilaisia psyykelääkkeitä.
Vointi koheni, lopetin lääkkeet, paino tippui nopeasti normaaliin. Tästä noin vuosi eteenpäin kohtasin jälleen kriisin, joka käänsi kaiken nurinniskoin -> sairastuin anoreksiaan. Sen jälkeen seurasikin usealle "parantuneelle" anorektikolle tuttu ahmintavaihe, kun kroppa huusi järjettömät määrät ravintoa. Saavutin normaalipainon jälleen.
Tänä keväänä anoreksian uusi nousu, alipaino. Nyt viimeiset kolme kuukautta olen kahlannut syvällä masennuksen syövereissä taas kerran ja etsinyt lohtua syömisestä. Ahmin, ahmin, ahmin.. Pahaan oloon asti. Siihen asti, kun en enää kykene liikkumaan, istumaan, seisomaan kipeän mahani kanssa. Paino noussut järkyttävää vauhtia, nyt mennään jo normaalipainon keskivaiheilla.
Tässä ei ole enää kyse tahdonvoimasta.
Ottakaa selvää ennen kuin tuomitsette. Vaikka toisaalta - kukaan ei voi tietää, miltä jokin tuntuu, ennen kuin sen itse kokee. Tätä en toivoisi kenenkään joutuvan kokemaan.
Lihosin hiljalleen vuosikymmenten kuluessa. Toisaalta olisi helppo pistää se sairauteni syyksi, koska en ole ainoa. Mutta kyllä se oli kiinni ennen kaikkea tahdonvoiman puutteesta. Edes terveyden menettäminen ei pelottanut, vaikka lääkäri joka käynnillä kehotti laihduttamaan, en vain pystynyt. Kun sain kunnollisen tavoitteen, homma alkoi sujua. Ihmedieetteihin ja pikalaihdutuksiin en ole koskaan sortunut, koska tiesin sen johtavan vain jojotukseen. Ainoa keino jolla onnistuin oli ruokailutottumusten pysyvä muutos ja ennen kaikkea annosten pienentäminen. En siis jojota, mutta olen kulkenut portaita alas. Vaikka ruokailutavat ja liikunta säilyvät ennallaan, paino putoaa kilon-pari ja sitten se pysähtyy. Joidenkin viikkojen tai kuukausien jälkeen se taas putoaa uudelle tasolle. Tätä olen ihmetellyt, mutta kun paino putoaa olen ollut tyytyväinen. Vaikka jossain elämäntilanteessa on ollut masentuneisuutta, en ole turvautunut masennuslääkkeisiin koska tiedän joidenkin aiheuttavan väistämättä painonnousua. Olen kahlannut nämä masennusvaiheet muulla tavoin yli.
Nämä kuviot ovat purreet minulle, jollekin toiselle puree taas toiset. Jotkut tarvitsevat sen kannustuksen vaikkapa Painonvartijoista. Itse en halua tällaista painostavaa vahtimista, vaan haluan hoitaa homman yksin ja omassa aikataulussani. Vielä olisi joitakin kiloja matkaa ihannepainoon, mutta jo tällä on terveyteni parantunut paljon ja se tavoitekin saavutettu (ei mikään läski nainen enää).
Äitini (58v) juuri kertoi, kun oikein kysyin hänen koko ikänsä kestäneestä ylipainostaan ja ahmimisestaan (monesti on yrittänyt laihduttaa), niin kertoi, jotta lapsuuden traumoja hänellä on ja paljon, jonka johdosta ahmii liikaa ruokaa saadakseen hyvän olon itselleen edes hetkeksi.
Sitten kun hän on pahassa olossaan ahminut itsensä niin täyteen, että on jo paha olo siitä kun maha on liian täynnä, niin sitten vasta hänellä on psyykkisesti hyvä olo ja ahdistus/masennus poissa. Mutta kauaa se hyvä olo ei kestä.
Tiedän montaa samanlaista ihmistä.
Mutta en sitten tiedä, miten voisin auttaa. Mieskin hänellä on sellanen, jotta ei siltä paljoakaan rakkautta saa, kun mieskin on traumaattinen lapsuudestaan (hän toki ihan laiha, mutta muita vaivoja on).
Olen jo ikääntynyt omaishoitaja.
Minulla oli erittäin traumaattinen lapsuus.
Sota-ajan jälkeen ruokaa oli vähän, lisäksi äitini oli suoraan sanottuna laiska.
Hän teki ruokaa isälle "koska isä kävi töissä".
Me kasvavat lapset syötiin lähes yksinomaan ruisleipää ja margariinia.
Lisäksi minut kasvatettiin syyllistämällä ja hakkaamalla.
Isä sanoi lähes päivittäin että hakkaa minusta luonnon pois.
En ollut yhtään mitään, en kuulemma edes ihminen.
Muistan lapsuudestani ainoastaan ainaisen nälän, syyllisyyden ja pelon.
Koska minua ei opetettu pitämään puoliani jouduin itseäni vanhemman alkoholistimiehen hyväksikäyttämäksi.
Tulin tietysti raskaaksi.
Kotiin ei ollut lapsen kanssa asiaa, joten edessä oli pakkonaiminen.
Vaikka jo silloin olisin saanut abortin ja mies olisi joutunut linnaan ala-ikäisen hyväksikäytöstä.
(Lapsesta tuli erittäin fiksu, hyvä että aborttia ei älytty hommata.)
Jouduin heti alusta asti ottamaan vastuun kaikesta, miehellä todettiin Bibolaarinen mielialahäiriö.
En ollut lihava ennenkuin sain E-pillerit.
Ne ensimmäiset sisälsivät valtavat määrät hormoneja nykyisiin verrattuna.
Sitten paino on jojoillut edestakaisin.
Nykyisin olen samaisen miehen omaishoitaja, hän joi jalat ja kädet toimintakyvyttömiksi.
Eli itse sairastan läheisriippuvuutta.
Koska en juuri liiku kodin ulkopuolella muuta kun kauppareissut tunnen itseni yksinäiseksi ja masentuneeksi.
Kun saan miehen nukkumaan olen netissä, luen ja katson telkkaria.
JA SYÖN.
Syön vaikka ei ole nälkä, en vain voi olla kävelemättä jääkaapille.
Mutta syöntibuumi iskee vasta illalla kun on ns. omaa aikaa miehen nukkuessa.
En silti ole huomiotaherättävän ylipainoinen, kiitos hetkellistem ryhdistäytymisten.
MUTTA olisiko nyt aika ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa ELÄÄ.Homma ukko laitokseen ja käy jossain terapiassa ja ELÄ !!!
Totta, laihuttamaan ei pitäisi lähteä ajatellen, että kaikki ongelmani katoavat kun vain olen laiha/normaali. Laihtuneena sitä huomaa, että ne samat ongelmat kalvavat vieläkin ja sitä lihoo pettyneenä, kun elämä ei ollutkaan laihana sen parempaa. -Mitä nyt ihmiset eivät enää tuijotelleet..
Ensin pitäisi selvittää ongelmat tai ainakin tehdä itselleen selväksi, että laihtuminen ei vie ongelmia mukanaan.
Torstai on toivoa täynnä.(John Steinbeck.)
Otteita kirjasta.
Vähän muutettuna.
Tyytymättömyys voi naamioitua näläksi,jota mikään ruokamäärä ei tyydytä.
Eikö juuri ylensyömistä sanotakin yhdeksi tyytymättömyyden selvimmistä enteistä.
Missä on tyytymättömyyden alkua?
Olomme on varsin lämmin, mutta silti värisemme.
Olemme ravitut, mutta sittenkin meitä kalvaa nälkä.
Rakastettuja olemme olleet, mutta kaipuumme etsii uusia laitumia.
Todella upeasti sanottu. Siinä on tavoitettu just ydin mun mielestä! Kesäaamun kauneus aukeaa silmien eteen mutta ei näe sitä. Nauru muuttuu väkinäiseksi hymyksi, suru ilmeettömäksi naamariksi..
sama juttu alkkiksilla ja kaikilla muilla riippuvuus ongelmallisilla, aina joku kiva ssyy" kuhan itelle selittää, olipa kivan näköinen sukulainen, muutenikin kiva!! kun oli 30 kg, pudottanut painoa ja se elämän ilo mikä jo 5 vuotta ollut aivan mahtavaa , en voisi ikinä samaan. hurja tulos, tärkeintä kuitekin että oli lihava tai laiha mulle aina yhtä rakas ihminen.