Käytiin tuossa männä viikonloppuna mustikassa tutuilla ja marjaisilla alueilla, mutta eipä ollukkaa mustikkaa. Hyvä että saatiin ees suut sinisiks. Mainostavat kovasti että mustikkaa pitäs olla reilusti, mutta eipäs ollukkaa siellä. Ja kysymys on niin laajasta alueesta, että pitäshän nyt ainakin sitä jossain olla. Mitenkäs on muualla?
Outo mustikkakato
tanjukka
31237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Myö oomma kanssa käyneet parina päivänä tällä eteläsuomessa mustikassa ja saatu on. Täytyy sanoa, että harvinaisen paljon verrattuna edellisiin vuosiin. Mutta se on paikasta kiinni. Nyt löytyy sieltä mistä ei uskoisikaan niitä olevan. Eli nyt kannattaa etsiä monenmoisista paikoista. Muutaman sadan metrin päässä ei ole mitään, mutta kun löytyy lämmin aurinkoinen "kallionkolo" jopa on.
Meillä paleltui kaikki viinimarjat joten jos mustikka kukki samaan aikaan,niin sekin on mennyttä.Saarijärvi-Viitasaari-alueella ainakin oli eilen mustikkaa.
Espoon Nuuksiosta, ulkoilualueelta jossa aika paljon poimijoita, olen jo poiminut kaksi ämpärillistä. Ahkera pitää olla, kävellä kauemmas kartan ja kompassin avulla, pois ulkoilureiteiltä. Viimekesän kuivuneet ylängöt antoivat huonosti satoa.