Uskomaton palsta

Kun lueskelee tätä palstaa, ei voi kun ihmetellä, millaisia asioita tapahtuu ja on tapahtunut nyky-Suomessakin uskonnollisen toiminnan puitteissa. Itselläni ei ole mitään linkkiä vl-liikkeeseen muutamia tuttuja lukuun ottamatta, ja tämän palstan lukeminen -se suoraan myönnettäköön- vetoaa ihmisen luontaiseen juorujenkuulemistarpeeseen. Samalla mielenlaadulla ostetaan iltapäivälehtiä kaupan kassalta. Palsta vaikuttaa aika suositulta, ja se kertoo siitä, että paljon on paineita, joita ei muuten saada purettua kuin tänne kirjoittelemalla.

Ei voi kuin olla kiitollinen siitä, että itse saa olla tavallinen luterilainen kirkkokristitty. Saa käyttää omia aivojaan ja tehdä asioita terveen kristillisen harkinnan perusteella.

Tällä pastalla ovat äänessä loppuunpalaneet äidit, hoitokokousten vammauttamat ja muuten vain liikkeen katkeroittamat ihmiset. Tämä katkeruus näyttää nousevan todella koetuista vääryyksistä. Varmaan palstaa lukevat monet hiljaiset liikkeen jäsenet, jotka kokevat palstan itselleen paineenpäästöventtiiliksi, vaikka eivät itse koskaan mitään kirjoittaisikaan. Monet liikkeessä hiljaisesti mukana olavat burn out -äidit löytänevät täältä itselleen sielunsisaria.

Voiko sellainen liike olla terve, jossa ei saa avoimesti ja vapaasti keskustella kaikesta, jossa tuntuu olevan tabuja tavalliselle ihmiselle aivan mahdottomuuksiin saakka?

Miten voi olla mahdollista, että jokin johtokunta, ukkokööri, määrittelee ikään kuin itse Jumala, millaista on oikea kristityn elämäntapa? On tämä jotenkin uskomatonta nykyaikana, suomalaista taleban-mentaliteettia. Miten tähän alistutaan?

Ulkopuolisesta tuntuu selvältä, että liikkeeseen sisältyvää negatiivista menoa ei itse sietäisi päiväkään, vaan siitä lähtisi ovat paukkuen pois. Mutta näin ajattelee "normaali" ihminen, joka saa käyttää omaa harkintaansa ja jonka ei tarvitse pelätä mitään.

Mutta mihin lähdet, jos olet liikkeeseen syntynyt ja omatuntosi on määräytynyt liikkeen normien mukaan lapsesta saakka? Karpon dokumentissa todettu asia, että kerran vl on aina vl, selittää aika paljon. Kun olet lapsesta saakka ehdollistunut tietynlaiseen elämään, normistoon ja ajattelutapaan, et siitä pääse koskaan eroon.

Toisaalta liike näyttää tarjoavan monille valmiin elämäntulkinnan, ihmissuhdeverkoston ja paljon positiivisia kokemuksia.

Kysymys teille jäsenille: kertokaa lyhyesti, miten liikkeen ajattelutapa on muuttunut Karpon dokumentin jälkeen, koska dokumentti on jo aika vanha?

Jos joku jättää liikeen, onko hän edelleenkin pelkkää ilmaa liikkeen muille jäsenille?

Onko mikään oleellinen muuttunut Karpon dokumentin ajoista pois lukien se, että hoitokokouksia ei enää ole? Onko jonkinlaisia puhutteluja ehkä?

Se on selvää, että kun maailmassa on kristittyjä noin 33% väestöstä, tuskin löytyy paljon ymmärtämystä ajatukselle, että maapallolla on 100 000 taivaskelpoista.

Uskovatko liikkeeseen kuuluvat oikeasti tällaista puppua?
181773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kritiikittä kaiken mitä johtajat suustansa päästää.Se että on nykyisin niin omissa pienissä maailmoissa elävä on jo saavutus sinänäsä,siihen tarvitaan vahvaa kuria että jäsenistö pysyy aisoissa.He vaativat kaikenlaista mielivaltaista kuormaa kannettavaksi joista Jeesus puhui fariseuksille.Eli ihmisoppeja suurin osa.

Äänestä

Koska avauksessa lietsotaan sensaatiomaisesti vaan vääriin huhuihin ja juoruihin perustuvaa liian yksipuolista tietoa. Ihan kuin juorulehdissä, joita ihmiset mielellään lukevat.

Äänestä
  • Ei asiat niin maailmassa mene, että asia on väistämättä valhe tai väärä huhu, jos se on vanhoillislestadiolaislle kiusallista.

    Myös totuus voi olla joskus äärettömän kivuliasta ja silloin se voi olla helpompaa, että sanoo sen olevan väärää tietoa.

    Äänestä

Lue poika Raamattua:
Matt. 7: 13-14
Jeesus sanoo:
»Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»

Äänestä
  • Kun kulkee "ahtaasta portista" saa oikeuden kaikkee siihen vääryyteen mikä vl.liikkeessä valitsee?
    Teillä on edessä todella iso sarka perattavana
    niin iso että sitä te tuskin pystytte yekemään mutta tosiasia on edessä jos ei sitä tee hajaantuu tämä h.liike taas kerran.

    Äänestä

  • Vastaa jos pystyt.

    Äänestä

Niin kauan kun vl roikkuu kirkon piirissä, pitäisi kirkon pitää siinä tehtyjä asioita silmällä, mitä se sallii ja mitä ei.


En usko että suurin osa olisi katkeroituneita kirjoittajia tällä palstalla. Kriittinen asenne on totaalisesti eri asia kuin katkeroituminen.

Äänestä
  • On tietenkin ihmeellistä ettei kirkko ole puuttunut tätä enempää vl-liikkeen sisäiseen vallankäyttöön. Tarkoitan että jotain moitteentapaista kehoitusta piispa Huotarin puheessa suviseuroissa oli aistittavissa. Hän kehotti avoimeen keskusteluun lähihistorian tapahtumista, sekä suositti että herätysliike itse asettuu arvioimaan omaa toimintaansa. Hän asetti sanansa niin diplomaattisesti, että ne on vl-johtajien helppo sivuuttaa.

    Kyllä tästä on tulossa kirkon häpeä. Esim. että he ovat erottaneet keskuudestaan uskovaisia jotka ovat osallistuneet oman seurakuntansa jumalanpalvelukseen! Kirkossa käynti on synti! Luulisi tällaisen jo herättävän kysymyksiä siitä missä vl-liikkeessä oikein mennään.

    Äänestä

  • Ev.lut.kirkon jäsen kirjoitti:

    On tietenkin ihmeellistä ettei kirkko ole puuttunut tätä enempää vl-liikkeen sisäiseen vallankäyttöön. Tarkoitan että jotain moitteentapaista kehoitusta piispa Huotarin puheessa suviseuroissa oli aistittavissa. Hän kehotti avoimeen keskusteluun lähihistorian tapahtumista, sekä suositti että herätysliike itse asettuu arvioimaan omaa toimintaansa. Hän asetti sanansa niin diplomaattisesti, että ne on vl-johtajien helppo sivuuttaa.

    Kyllä tästä on tulossa kirkon häpeä. Esim. että he ovat erottaneet keskuudestaan uskovaisia jotka ovat osallistuneet oman seurakuntansa jumalanpalvelukseen! Kirkossa käynti on synti! Luulisi tällaisen jo herättävän kysymyksiä siitä missä vl-liikkeessä oikein mennään.

    Kyllä, jos menet kirkkoon, kun siellä saarnaa eivl pappi, joka siis puhuu väärää oppia, olet vähintäänkin epäilyttävä. Herää kysymys, miksi halua t sellaista kuulla... Ja kyllä, olen ollut todistamassa naapuruston kera, kun rikottua sivustatäytettävää pesukonetta on kannettu nolona ulos..sehän oli melkein kuin tv näkymineen, ja kun tv on käänneety kuvaruutu seinäänpäin varoitukseksi ja olen ollut sosiaalisesta pakosta tunnustamassa tekemättömiä syntejäni hoitokokouksessa jotta en olisi epäilyttävä. Mutta se on nyt ohi ja nyt olen pelastettu, vapaa kristitty eikä kukaan kummastele elämääni.

    Äänestä

ovat perkeestä.

Äänestä

osa vl ei koskaan kohtaa vl pimää puolta. He eivät koskaan näe eivätkä koe henkistä ja hengellistä väkivaltaa.

He eivät koskaa joudu elämässään kyseenalasitamaan vl ajatelumallia. Ja he ovat valmiita jyrkästi ja ehdottomasti kieltäämään että mitään väkivaltaa tapahtuu vl herätysliikeessä.

Mistä tämä sitten johtuu?

Itse liikeen piiriin ulkoa tuleena ja sen siällä oleena tietyllä tasolla ymmärrän asian niin että vl liike on "kuin taivaan lahja" niille joille yhteisöllisyys on paratiisi maan päällä.

Tällä palstalla ovat äänessä todellakin ne jotka ovat nähneet ja kokeneet omalle kohdalle vl liikeen nurjaa puolta. Lopuun palaneet äidit ovat vl liikeen yski suurin yksittäin ryhmä jonka kohdalla käytän tarkaa mietittyäni sanaa ihmisoikeusrikkomuken kohde. Ja näiden äitien tilannetta sairastaa liian moni lapsi koko elämänsä.

Jos luit tältä palstalta jonkin aikaa sitten niin yksi äiti totesi ettei koskaan ole kuullut että asioita olisi koskaan sivuttu tai puhuttu seruakuntapäivillä tai muuallakaan. Ykis totesi ettei lähde avioliittoleirille enää ikinä. Ihmeteletkö lukemasi jälkeen sitä että ihmisillä ei ehkä oikeasti ole pakaa purkaa näitä asioita. Varsinkaan kun kaikki ne negatiiviset (ja oikeat normaalit tunteet) pitää laittaa syntinä pois. Synti on se jos tuntee ettei kertakaikkiaan jaksa enää otaa lasta vastaan. Todellako? Eikö suurempi synti ole se että välillisesti omasta valinnast pannan kärsimään kymmeniä lähimäisiä? VL ajattelun mukaan ei ole?

Tai sitten vain todetaan että kyllä nämä epäonnistumisetkin saa uskoa anteeksi? Hyvä niin mutta kuiteniin jos ne on synniksi Jumala kirkastanut ajattelisi että silloin Jumala myös ajattelee että meidän velvollisuutemme on tehdä asialle jotain ettemme enää syntiä teksi? Mutta ei. JO ajatus siitä että hoitaa itsensä terveeeksi ja antaa itselleen aikaa toipua raksauksien rasituksilta ja antaa lasten kasvaa, on syntiä.

Tiedän että väsyneet äidit ovat ne jotka ovat aina mieleni päällä ja sydämmellä.

Kuinka Jumla taitaa autaa jos ihminen kieltäytyy kaikesta tarjotusta avusta? Kääntäkää katseenne Kristukseen ja uskokaa armo omalle kohdalle ilman tekoja. Kuinka teille väsyneille taitaisi parannusta rakkaudella saarnata. Tehkää parannus tuosta lainikeen päällenne pukemissta ja pukekaa päällenne Kristuksen armo.

Kyllä se niin on että ne jotka eivät ole vl liikeen jäseniä ovat ilmaa. Kyllä jonkinlaisia puhutteluja pidetään edelleen. Kyllä sinulta edelytetään samanlaista ajattelumallia niin ajallisista kuin hengelisistä asioita.

Osa karpon dogumentissa mainituista asioita ei pidä enää paikaansa. NE olivat syntiä silloin mutta eivät ole sitä enää. Myös ns hoitokokoukeset on "lopetettu".

Moni asia on muuttunut ja kuitenkaan ei ole muuttunut. Kysymys on laaja ja vaatii varmaan satojen viestien lukemista. Tässä kuitenkin jotain aluksi.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000025884219#22000000025884219

Äänestä

vertaus , "Suomalaiset Talebanit"

Juuri tästä on kyse, luterilais fundamentalistinen taleban-liike eli VL.

Jos vertaa taleban liikettä ja VL-lahkoa (käytän lahko-sanaa koska se kuvaa parhaiten liikettä) niin löytyy yllättävän paljon yhtäläisyyksiä.

Kumpaakin johtaa tiukka pappiskööri (toinen oulussa) jolla on kaikki valta yli yhteiskunnallisten lakien omassa yhteisössään.

Fundamentalistiseksi liikeet tekee se että molempia riivaa sokea usko oman asian ainoaan oikeellisuuteen sekä että tätä oikeellisuutta ei saa eikä voi kyseenalaistaa.

VL lahkon tekee tosin surkuhupaisaksi se että se toimii länsimaisessa maassa missä ihmiset periaatteessa ovat vapaita toimimaan ja ajattelemaan ilman kuolemanrangaistuksen pelkoa.

Kummassakaan ei ole kyse enää jumaliensa kunnioittamisesta tai vastaavasta vaan tämän pappisköörin sokaistuminen vallan hurmiosta ajaa liikkeitä yhä mielivaltaisempiin tekoihin.

Äänestä

"Se on selvää, että kun maailmassa on kristittyjä noin 33% väestöstä, tuskin löytyy paljon ymmärtämystä ajatukselle, että maapallolla on 100 000 taivaskelpoista"

Lestadiolaisten määrästä n.70% on lapsia jotka mielellään lasketaan mukaan jotta saadaan iso luku. Kun nämä pakotetut lasketaan pois niin jäljelle jää n.20-30 000 aikuista jotka edustavat koko maailman ainoita pelastuneita. Loput 6 miljardia ihmistä joutuu tulimereen koska eivät kuulu tähän lahkoon.

Miten voi tämän luvun valossa enää uskoa VL-lahkon dogmeja??

Äänestä

..parhaillaan elävät, menneisyydessä eläneet ja tulevaisuudessa elävät ihmiset kun lasketaan mukaan, niin saadaan viimeisellä tuomiolla kokoontuvien ihmisten lukumäärä.

Eli, jos maailma loppuisi viiden minuutin kuluttua, olisi Taivaaseen menossa paljon enemmän kuin 100 000 tallaajaa: ensinnäkin kaikki pienet lapset, kehitysvammaiset(henkisesti), sitten kaikki vl-uskon näkemyksen omaavat, nämä kaikki ryhmät kautta aikain otettuna, siis kaikki lapsena kuolleet ja nyt lapsena elävät. Tämä katsottuna vl-lasien läpi.

Äänestä
  • ..ei voi mitään, ei voi mitään.

    Äänestä

  • sitten mikä lasketaan. Raamatullisen luomiskertomuksen mukaan ihminen on vaikuttanut vasta 6000 vuotta maapallolla joten tuon laskuopin mukaan määrä jäisi aika vähäiseksi.

    Mihin ämmä vetää rajan milloin ihminen lasketaan kuitenkin oikeaksi ihmiseksi, eli lasketaanko taivaaseen vain homo sapiens lajin edustajat vai pääseekö neardentalin ihminenkin taivaasen? Viattomia olivat hekin, ei ollut vielä synti turmellut.

    Tähän haluaisin sitten asiallisen vastauksen?

    Äänestä

kuitenkin provoja. Se me kaikki ollaan heti havaittu.Muuten tämä ei varmaan toimi.., tämä palsta.!

Äänestä

Matkalla olen edelleen uskon tiellä, exvl, mutta jo eheytynyt ja syvemmän, aikuisemman uskon löytänyt ja srkn. Sanoin itse aikoinaan, etten halua enää olla vl, Jumalaa en hyljännyt. Ja se onkin tärkeä asia teille, jotka kipuilette eron kanssa. Jumala näkee hätäsi ja auttaa eteenpäin kun Häntä tosissasi avuksi huudat. Ja kyllä, kun olin lopettanut lestailun, KAIKKI entiset rakkaat ystävät ja tukihenkilöt tiellä hädin tuskin tervehtivät, vähintäänkin mulkoilivat vihaisest vielä vuosien, vuosien jälkeen. Ja kun aluksi tapani mukaan menin lauantai iltaisin seuroihin, enhän mä mihinkään ravintolaan halunnut, sain istua yksin ja kokea mitä on hylkääminen. Eli minun ei koskaan ole annettu unohtaa, että olen jokin hylkiö. Jumalan armoa oli että pääsin opiskelemaan toiselle paikka kunnalle ja aloin elämän alusta. Jossain Hesassa ei varmaan ole niin järkyttävää olla exvl, koska ei jatkuvasti törmää hylkääjiin. Mutta Jeesus rakastaa erityisesti hyljättyjä ja tuo avun, halleluja. Siunausta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


*** kirjoitti:

Kun lueskelee tätä palstaa, ei voi kun ihmetellä, millaisia asioita tapahtuu ja on tapahtunut nyky-Suomessakin uskonnollisen toiminnan puitteissa. Itselläni ei ole mitään linkkiä vl-liikkeeseen muutamia tuttuja lukuun ottamatta, ja tämän palstan lukeminen -se suoraan myönnettäköön- vetoaa ihmisen luontaiseen juorujenkuulemistarpeeseen. Samalla mielenlaadulla ostetaan iltapäivälehtiä kaupan kassalta. Palsta vaikuttaa aika suositulta, ja se kertoo siitä, että paljon on paineita, joita ei muuten saada purettua kuin tänne kirjoittelemalla.

Ei voi kuin olla kiitollinen siitä, että itse saa olla tavallinen luterilainen kirkkokristitty. Saa käyttää omia aivojaan ja tehdä asioita terveen kristillisen harkinnan perusteella.

Tällä pastalla ovat äänessä loppuunpalaneet äidit, hoitokokousten vammauttamat ja muuten vain liikkeen katkeroittamat ihmiset. Tämä katkeruus näyttää nousevan todella koetuista vääryyksistä. Varmaan palstaa lukevat monet hiljaiset liikkeen jäsenet, jotka kokevat palstan itselleen paineenpäästöventtiiliksi, vaikka eivät itse koskaan mitään kirjoittaisikaan. Monet liikkeessä hiljaisesti mukana olavat burn out -äidit löytänevät täältä itselleen sielunsisaria.

Voiko sellainen liike olla terve, jossa ei saa avoimesti ja vapaasti keskustella kaikesta, jossa tuntuu olevan tabuja tavalliselle ihmiselle aivan mahdottomuuksiin saakka?

Miten voi olla mahdollista, että jokin johtokunta, ukkokööri, määrittelee ikään kuin itse Jumala, millaista on oikea kristityn elämäntapa? On tämä jotenkin uskomatonta nykyaikana, suomalaista taleban-mentaliteettia. Miten tähän alistutaan?

Ulkopuolisesta tuntuu selvältä, että liikkeeseen sisältyvää negatiivista menoa ei itse sietäisi päiväkään, vaan siitä lähtisi ovat paukkuen pois. Mutta näin ajattelee "normaali" ihminen, joka saa käyttää omaa harkintaansa ja jonka ei tarvitse pelätä mitään.

Mutta mihin lähdet, jos olet liikkeeseen syntynyt ja omatuntosi on määräytynyt liikkeen normien mukaan lapsesta saakka? Karpon dokumentissa todettu asia, että kerran vl on aina vl, selittää aika paljon. Kun olet lapsesta saakka ehdollistunut tietynlaiseen elämään, normistoon ja ajattelutapaan, et siitä pääse koskaan eroon.

Toisaalta liike näyttää tarjoavan monille valmiin elämäntulkinnan, ihmissuhdeverkoston ja paljon positiivisia kokemuksia.

Kysymys teille jäsenille: kertokaa lyhyesti, miten liikkeen ajattelutapa on muuttunut Karpon dokumentin jälkeen, koska dokumentti on jo aika vanha?

Jos joku jättää liikeen, onko hän edelleenkin pelkkää ilmaa liikkeen muille jäsenille?

Onko mikään oleellinen muuttunut Karpon dokumentin ajoista pois lukien se, että hoitokokouksia ei enää ole? Onko jonkinlaisia puhutteluja ehkä?

Se on selvää, että kun maailmassa on kristittyjä noin 33% väestöstä, tuskin löytyy paljon ymmärtämystä ajatukselle, että maapallolla on 100 000 taivaskelpoista.

Uskovatko liikkeeseen kuuluvat oikeasti tällaista puppua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu