Yllätysraskaus

Olen siis raskaana ja tämä tieto tuli minulle todellisena yllätyksenä, sillä olen syönyt koko ajan minipillereitä. Minulla ei myöskään ole vakituista parisuhdetta, olen tapaillut erästä miestä puolisen vuotta mutta emme kuitenkaan seurustele.

Olen vaikeassa tilanteessa. En tiedä mihin suuntaan jatkaisin elämässäni. En ole suunnitellut tulevani nuorena äidiksi eikä liioin tämä mies isäksi jota tapailen. Hänellä on vielä opinnotkin vaiheessa. Olen suunnitellut jatko-opiskeluita ja että sen jälkeen siirtyisin työelämään ja alkaisin miettiä perheen perustamista. Nyt nämä suunnitelmat ovat kuitenkin ottamassa uutta suuntaa kaiketi. En tiedä mitä tekisin. En voisi nyt kuvitella, että tekisin abortin, mutta en myöskään haluaisi pilata tämän miehen tulevaisuuden suunnitelmiaan urastaan. Ja ehkä myös jäisin yksin lapsen kanssa, vaikka onhan tämä mies joskus puhunut lapsista ja siitä kuinka hän ei varmasti tee samoja virheitä mitä hänen isänsä.

Olen miettinyt kuinka selviäisin vauvan kanssa taloudellisestikkin ja en ymmärrä miten ilman miestä, lapsen isää todella pärjäisimme. Haluaisin tarjota lapselle hyvän elämän ja mahdollisuudet elämään, mutta kuinka luon sellaiset puitteet lapselle, jos hänellä ei ole isää läsnä eikä minun taloudellinen tilanne ole vakaa.

Kaipaisin teiltä näkökulmia ja ajatuksianne, sillä itse en varmaan vielä osaa ajatella asiaa kokonaisuutena. Tämä tieto raskaudestakin on kovin tuore.
62085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

otsikolla "TÄSSÄ TEILLE LUETTAVAA". Jospa se edes vähän auttaisi. :)

Äänestä

adoption mahdollisuutta? Maailmassa on paljon lapsettomia pareja, joille ainut mahdollisuus saada lapsi on adoptio. Suomessa on muutenkin liian vähän adoptioon annettavia lapsia, koska suurin osaa päätyy abortoitaviksi. Voisit näin ollen antaa lapsellesi takuulla hyvän elämän, koska adoptiovanhemmat valitaan tarkkaan. Tietysti adoptiokaan ei ole helppo ratkaisu.Toisaalta voisitte molemmat nyt keskittyä opintoihin ja voit perustaa sitten myöhemmin perheen sellaisen sopivan miehen kanssa, kun olette molemmat siihen valmiita. Tuo olisi yksi mahdollisuus...

Äänestä
  • Suomessa on muutenkin liian vähän adoptioon annettavia lapsia, koska suurin osaa päätyy abortoitaviksi.

    Liian vähän adoptoitavia lapsia! Pitäisikö vahinkoraskautta jatkaa sen vuoksi että kotimaisia adoptiolapsia on liian vähän? Puhut lapsista kuin tavarasta! Adoptoi ulkomailta! Ei kukaan tee ratkaisuaan sen perusteella, että voitko sinä saada lasta. Miksi keneenkään pitäisi ajatella sinua ja lapsettomuuttasi, et sinäkään näytä ajattelevan AP:n tilannetta. Sinä ajattelet vain kuinka saisit AP:n jatkamaan raskautta ja antamaan lapsen adoptioon.

    Äänestä

  • mikä kirjoitus! kirjoitti:

    Suomessa on muutenkin liian vähän adoptioon annettavia lapsia, koska suurin osaa päätyy abortoitaviksi.

    Liian vähän adoptoitavia lapsia! Pitäisikö vahinkoraskautta jatkaa sen vuoksi että kotimaisia adoptiolapsia on liian vähän? Puhut lapsista kuin tavarasta! Adoptoi ulkomailta! Ei kukaan tee ratkaisuaan sen perusteella, että voitko sinä saada lasta. Miksi keneenkään pitäisi ajatella sinua ja lapsettomuuttasi, et sinäkään näytä ajattelevan AP:n tilannetta. Sinä ajattelet vain kuinka saisit AP:n jatkamaan raskautta ja antamaan lapsen adoptioon.

    AP kirjoitti viestissään, ettei halua abortoida.
    Kai sitä nyt saa ehdotella muitakin vaihtoehtoja?
    Siinä tapauksessa jos ei halua tehdä aborttia ja jos elämäntilanne on kertakaikkiaan sellainen ettei siihen voi/halua lasta, niin silloin adoptio on ihan hyvä vaihtoehto mitä voi miettiä.Siis omalta ja lapsen kannalta katsoen tietenkin. Tuollaista päätöstä ei tietenkään tehdä mistään hyväntekeväisyydestä eikä lapset ole mitään tavaraa,mitä annetaan pois. Jos tuosta mun viesistä sai sellaisen käsityksen, niin ei ollut kyllä tarkoitus. Tietenkään se ei ole mikään mahdottomuus pitää sitä lasta itse, enkä epäile sitä yhtään eikö ap siihen pystyisi.Kyllähän siitä on muutkin selvinneet!Voimia sinulle ap mitä sitten ikinä päätätkin.

    Äänestä

sen olen todennut monissa vaikeissa elämäntilanteissa näin jälkikäteen. Itse olen yksinhuoltaja kahdelle lapselle, olen nuori ja rahasta puutetta aina. Kuitenkin jotenkin olemme aina pärjänneet...

Äänestä
  • Eli kamalan suuria summia ei aluks itarvitse lapsen elättämiseen,mikäli ei kaikkien varusteiden tarvitse olla viimeisen päälle. Vauva ei välitä ovatk ovaunut uudet vaiko vanhat,kunhan ruokaa,kuivia vaippoja ja syliä löytyy.... Eli uskoakseni Suomessa taloudelliseti pärjää kyllä kelan maksamilla etuuksilla ym, jos vaan tahtoa löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piparmetra kirjoitti:

Olen siis raskaana ja tämä tieto tuli minulle todellisena yllätyksenä, sillä olen syönyt koko ajan minipillereitä. Minulla ei myöskään ole vakituista parisuhdetta, olen tapaillut erästä miestä puolisen vuotta mutta emme kuitenkaan seurustele.

Olen vaikeassa tilanteessa. En tiedä mihin suuntaan jatkaisin elämässäni. En ole suunnitellut tulevani nuorena äidiksi eikä liioin tämä mies isäksi jota tapailen. Hänellä on vielä opinnotkin vaiheessa. Olen suunnitellut jatko-opiskeluita ja että sen jälkeen siirtyisin työelämään ja alkaisin miettiä perheen perustamista. Nyt nämä suunnitelmat ovat kuitenkin ottamassa uutta suuntaa kaiketi. En tiedä mitä tekisin. En voisi nyt kuvitella, että tekisin abortin, mutta en myöskään haluaisi pilata tämän miehen tulevaisuuden suunnitelmiaan urastaan. Ja ehkä myös jäisin yksin lapsen kanssa, vaikka onhan tämä mies joskus puhunut lapsista ja siitä kuinka hän ei varmasti tee samoja virheitä mitä hänen isänsä.

Olen miettinyt kuinka selviäisin vauvan kanssa taloudellisestikkin ja en ymmärrä miten ilman miestä, lapsen isää todella pärjäisimme. Haluaisin tarjota lapselle hyvän elämän ja mahdollisuudet elämään, mutta kuinka luon sellaiset puitteet lapselle, jos hänellä ei ole isää läsnä eikä minun taloudellinen tilanne ole vakaa.

Kaipaisin teiltä näkökulmia ja ajatuksianne, sillä itse en varmaan vielä osaa ajatella asiaa kokonaisuutena. Tämä tieto raskaudestakin on kovin tuore.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu