Kuinka moni teistä 40-kymppisistä on tuntenut polttavaa ja pakottavaa tarvetta aloittaa kaiken alusta - ennen kuin on liian myöhäistä?
Minulla on jo ura, talo ja jo kauan kestänyt avioliittokin, mutta haluaisin silti romuttaa kaiken ja kadota jonnekin ulkomaille, missä kukaan ei tunne minua. Haluaisin testata vaihtoehtoista elämäntapaa, hankkia uusia ystäviä ja kokea jotain ihan uutta. Haluaisin katsella ikkunasta vuoria ja oppia kunnolla uuden kielen. Mikä ihme minua vaivaa, kun tuntematon vetää näin puoleensa? Miten asian voisi muka selittää perheelle? Pakkomiellekö tässä on kysymyksessä? Onko joku teistä kuullut vastaavasta?
Minulla on jo ura, talo ja jo kauan kestänyt avioliittokin, mutta haluaisin silti romuttaa kaiken ja kadota jonnekin ulkomaille, missä kukaan ei tunne minua. Haluaisin testata vaihtoehtoista elämäntapaa, hankkia uusia ystäviä ja kokea jotain ihan uutta. Haluaisin katsella ikkunasta vuoria ja oppia kunnolla uuden kielen. Mikä ihme minua vaivaa, kun tuntematon vetää näin puoleensa? Miten asian voisi muka selittää perheelle? Pakkomiellekö tässä on kysymyksessä? Onko joku teistä kuullut vastaavasta?
Vastaukset 23
Vanhimmat
siihen jokapäiväiseen samaan !
Ihmisellä on aina tarpeita erinlaisia :)
Mailma on katsomista ja ihmettelemistä varten, siihen ei tarvi muuta kuin hiukan rohkeutta ja asioitten järjestelyä.
Liikkeet pitää tehdä harkitusti, ei hätäilemällä...niih tai päähän pistojon piikkiin :))))
Kokeilemalla asiat selviää ja ainahan Suomi on olemessa, jos mieli takaisin :)
mihinpä se suomi häviäsi.
Maailman kulttuurit jaetaan kahteen pääluokkaan: yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä korostaviin. Jako ei ole mustavalkoinen =)
valkoinen :)
Mistähän muuten johtunee, et ku ihminen haluaa vaihtelua elämäänsä, jotain uutta ja kun se vanha samanlaisuus kyllästyttä, niin aletaan puhumaan kriisistä, ikä kriisistä. Pikku lapsetkin kyllästyvät leikkeihinsä, mut ei kukaan puhu villityksistä ta kriiseistä :))))
Ihminen jolla on ikää, pitäis vain olla, sitä samaa päivittäin, jos uutta halajat valoa elämääsi. Heti sanotaan sulla on ikä kriisi :D
Lifestyle siellä minäkin.... joskus :))
Mie yritin kirjoittaa Siulle - tul pumerankina takas :"(
rohkeus puuttuu.
Välillä elämä on niin tyhjää, kai tämä on joku välivaihe, toivon.
Ajatus, että tässäkö tämä on tulee monesti mieleen?
varmaan tulee jokaiselle, kun suurimmat tavoitteet elämässä on jo saavutettu. Mutta kuinka moni oikeasti olisi valmis aloittamaan alusta, jättämään kaiken taakseen. Haaveilla aina voi ja se kannattaakin...
Niinpä, tässäkö tämä on?:)
neljänkympin kriisi. Asioita kannattaa pohtia. Jottei kaduttaisi myöhemmin, niin mikä estää kokeilemastakin sellaista, mikä tuntuu itsestä hyvälle. Mikään ei estä ihmistä kehittämästä itseään. Meidän iässämme on vain muistettava se, ettemme enää voi palata nuoruuden kynnykselle. Se aika on ohitse. Tarkoitan tällä sitä, että omia valintoja tehdessään on muistettava ottaa huomioon myös oma perhe.
vaihtamalla ukon nuorenpaan. Lopetin kannattavan yritystoiminnan, kun en enää jaksanut ja nyt haistelen jotain ihan uutta tekemistä elämälläni. Rohkeutta kun vain saisi tuonne työelämään takaisin hyppäämiseen. Tunnen itseni niin rajalliseksi, etten tiedä, osaanko muuta, kuin sitä, mitä olen tehnyt ennenkin. Mutta kyllä tässä iässä tosiaankin taitaa tuntea muutostarpeita...
satayksi pistettä sinulle, päivän pelastava ohje lähimmäisille....
"omia valintoja tehdessään on muistettava ottaa huomioon myös oma perhe"
halaisin sinua jos tietäisin missä olet, ihana ihminen, onhan tällaisia vielä olemassa maailmassa, vaikka välillä tuntuu että keneenkään ei voi luottaa !
vuotta sitten laitoin elämässäni kaiken uusiin puihin. Minulla on koko elämäni ollut sellaisia kausia, että olen kyseenalaistanut koko elämäni. Joskus olen todennut, että hyvä on näin, jatketaan samaa rataa. Joskus on pitänyt tehdä kipeitäkin ratkaisuja.
En osaa katua elämäni muutoksia. Kun päätän jotain, teen sen mukaan. Mutta käytän myöskin runsaasti aikaa siihen, että tiedän todella mitä olen tekemässä. En tee mitään hätiköiden, enkä jälkeenpäin mieti, että mitäpä jos kuitenkin. Siitä ei ole hyötyä.
Monesti meitä kahlitsevat asiat, joita kuvittelemme tärkeiksi. Omistaminen, työpaikka, perhe. Kun keskustelin tyttäreni kanssa viitisen vuotta sitten ja kysyin hänen mielipidettään suunnitelmiini sain sellaisen vastauksen, että se hiljensi minut täysin. Tyttäreni kysyi vain "Kuule äiti, eikö sinullakin ole oikeus olla onnellinen?". Olin valmistautunut täystyrmäykseen ja perusteluihin, mutta yhtäkkiä olin sanaton.
Uskon siihen, että elämä kantaa. Siihen tarvitaan vain vähän rohkeutta.
perässä, nyt olen tajunnut, että muut asiat ovat tärkeämpiä.
Tottakai tarvitsen rahaa, mutta jos sitä ei aina ole pussi pullollaan, niin so what?
Ja hyvin olen pärjännyt, ainakin toistaiseksi.
Miksi pitäisi hakea ensimmäiseksi vaihtelua noin kovin kortein?
Meinaan, että vähemmälläkin voi saada ajatuksensa uusille poluille. Kokeilla voi vaikka viikonloppuna. Esim: Katsasta lähiseudun nähtävyydet, lähde telttaretkelle johonkin Suomeen, missä et ole vielä käynyt. Tai ota vaikka reppu selkään ja kävele maakunnasta toiseen. Tai tee jotain jota teit kaksikymppisenä ja tykkäsit. Perhe varmaan yli neljäkymppisillä on sen verran aikuista, että jää odottamaan.
Vaihtelua tarvitsen minäkin elämääni, jatkuvasti. Ulkomailla asuminen on jo kokeiltu pariin kertaan, ei se vaihtelunhalu sillä häviä. Kätevintä on etsiä arkielämän lähelle niitä vaihteluita.
et voi muuksi tulla,
nyt suunnittelet elämäsi suurinta MOKAA.
Sitä kadut sitten seuraavat vuosikymmenet.
paremmin kuin haikailu: entäpä JOS!?
on otettava huomioon.
Lottovoittokin on JOS.
Vaan eipä ole jossittelut siinäkään auttaneet,
rahat ovat vain menneet.
puoleen jos toiseen tavoitteita :D
-
"Minä haluan sen!
Minä tahdon hänet ja teen tämän...
...
Tällä haluamisella ei ole loppua
eikä mikään nautinto pysy.
Harvoin saatu vastaa odotuksia.
...
...kohtuus on kylliksi!
-Mitä muuten seuraa siitä,
että sinä haluat minut? "
Kokemus on osoittanut: p e t t y m y s.
Aika hyvä! Kenen tekstiä tuo on?
lainattu.
Ajatukset vain jäivät mieleeni.
Minustakin ne ovat totta!
Niimpä niin, sama laulu meillä kotona, vaimo halajaa samaa... uutta ukkoa (mielellään joku uusioperhe, kun se on nykyään IN, mutta toistaseksi on joku rivitalonpätkässä asuva tilitston "pikkujuoppo"), uusia ystäviä (on jo joiden kanssa textataan illat pitkät ja käydään "lenkillä")ja kaikki pitäs olla omaa itsensä päättämää ja uho on kova, mikään vanha ei kiinnosta ja uus työpaikkakin pitäs löytää...
niin ja vuorille se meneekin kohta katteleen, muka "lomalle"
Joo se on se 40 kympin kriisiä, älä huoli, mutta muista että sanontoja... kaiken löytää edestä, niin makaat kuin petaat, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa jne jne ELI ÄLÄ POLTA SILTOJA TAKANA ETTÄ ET JOUTUS SITTEN KATUMAAN KUN KRIISI ON OHI
hae googlesta hakuja 40 kriisi, 40 ikäkriisi, neljänkympin kriisi, niin löytyy vastauksia
No hei, kerro mitä mieltä itse olet tuosta kaikesta! Oletteko yhtään pystyneet keskustelemaan asiasta? Käsitätkö, millä tavalla se kriisi on syntynyt ja syventynyt? Ei se parisuhteessa jää vain toisen osapuolen ongelmaksi .... vai meinaatko vaan katsoa päältä, mihin ratkaisuun vaimo päätyy ... jos mihinkään?
Kriisipä tietenkin, mutta ikäkriisejähän riittää joka kymmenelle, eikä se sinänsä yhtään helpota, että luimistelee jonkun sosiologien keksimän kriisin kourissa. Onko siihen muka lääkettä? Pelkkä asian tiedostaminen ei nyt kuitenkaan riitä.
Perhe on totta kai ihana asia - varta vasten sellaisen pitkän sinkkuvaiheen jälkeen halusin. Mutta ei kai lapsiin ja mieheen voi loppuiäkseen takertua ja toteuttaa itseään vain heidän kauttaan? Tuntuu kurjalta, kun suku ja ystävät pitävät vastuuttomana ja pohjattoman itsekkäänä. Entä jos olenkin juuri sellainen? Rupeanko sitten teeskentelemään muuta ympäristön mieliksi ja pyytelemään jo pelkkiä ajatuksianikin anteeksi? Jos tietää olevansa nelikymppinen narsisti, onko enää toivoa muutoksesta? Mihin kerhoon tässä oikein kannattaisi liittyä parantuakseen?
Maailma on täällä Suomessakin aika kaavoihin kangistunutta: tietyn ikäiseltä ja tiettyyn sukupuoleen kuuluvalta ihmiseltä odotetaan tiettyjä asioita, jotka on syytä hankkia mielellään tietyssä järjestyksessä.
Kyseenalaistaminen herättää voimakkaita vastareaktioita ja taivastelua. On totta, että kaikkia siltoja ei kannata välittömästi polttaa takanaan. Jos vaan ottaa ja lähtee, kovinkaan monelta ei saa sympatiaa osakseen. Tai kai ne muut sitten vaan kuittaavat sen kriisipuheella ja säälivät hölmöä keski-ikäistä.
En tiedä parasta ratkaisua. Eri ihmisille se on varmaan erilainen. Pelkkä harrastaminen ja touhuaminen ei sisäistä ääntä valitettavasti vaienna, sitä on jo tullut kokeiltua. Ei huvita liittyä enää yhteenkään uuteen järjestöön tai lisätä elokuvissakäyntien määrää. Tai voisihan sitä aina aloittaa mittavan remontin suunnittelun tai perehtyä retoromanialaisen keittiön saloihin ;-)
Mitä enemmän olen poissa kotoa, sitä vähemmän sinne kaipaan. En ole koskaan tuntenut koti-ikävää, en Suomessa enkä ulkomailla. Epänormaalia juurettomuutta!?
Olen huomannut, että yksinäisyyden tunne kasvaa kohisten, kun ei omasta levottomuudestaan kehtaa juurikaan ääneen puhua. Kiva että edes täällä! On niitä muitakin, tiesin sen! (alkup.)
sen pari vuotta sitten,mutta onneks tulin järkiini..:)