Persoonallisuus

Itselläni masennus alkoi siinä 15-vuotiaana ja kesti seitsemän vuotta, kunnes tila diagnosoitiin ja sain toimivat lääkkeet. Paha olo katosi viikoissa, mutta yleinen synkkyys ja raskasmielisyys jäivät syvälle persoonaani, vaikka olen nykyistä lääkitystä käyttänyt jo yli puolitoista vuotta. Ennen masennustani olin kuin kuka tahansa, normaalisti ihan hauska ja hyväntuulinen poika. Mutta minulla masennus muutti kaiken; minusta tuli periaatteellisella tasolla itsetuhoinen ihminen, eli kaipuuni kuolemaan ei johdu enää masennuksesta tai siitä johtuvasta toivottomuudesta tai pahasta olosta, vaan se on iskostunut syvälle persoonaani.

Toisin sanoen elän edelleen kuollakseni, vaikka itse masennus on jo voitettu. Toisaalta tämä sairaus muutti minut kovin kyyniseksi ja entisten kaverieni mielestä rasittavan pessimistiseksi tyypiksi - ehkä siksi he hylkäsivätkin minut varsin pian. Ja olen edelleen kovin sulkeutunut; arkuus ja ennen minua leimannut ujous tosin katosivat lääkityksen myötä - mikä puolestaan muutti minua suhteessa masennusta edeltäneeseen persoonallisuuteni hyvin ratkaisevasti.

Olen kaiken lisäksi oppinut masennusvuosieni myötä olemaan epäluuloinen ja luottamatta ihmisiin, ja toisinaan minua voisi jopa luonnehtia ihmisvihaajaksi.

Joten minut masennushelvettini ainakin muutti ratkaisevalla tavalla toisenlaiseksi.

myös 18 vuotiaana alkavan masennuksen,joka kesti n.pari vuotta.
En saanut siihen mitään lääkitystä,koska olen sen ikäinen,ettei silloin edes näitä asioita tajuttu.
Pääsin masennuksestani vähitellen kun elämässä tapahtui mielenkiintoisia asioita ja löysin aikuisopiskelusta ideaa.
Masennus iski uudelleen muuton,vanhempien kuoleman ja muitten ristiriitojen myötä ja kesti kauan,monia vuosia,koska ei ollut lääkitystä,ei tiedetty mikä minun oli.
Nyt tiedän,että kärsin myös pahasta ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä.
Olen pohjimmaltani ollut "iloisten ihmisten kirjoissa",muitten mielestä,vain lähimmät näkivät,koska en jaksanut missään käydäkään.
Nyt on aikaa kulunut,olen saanut oikean lääkityksen ja käynyt pitkää terapiaa.
Jo kauan sitten on minusta tullut yhtä iloinen,huumorintajuinen kuin olen ollutkin.
Mutta kypsynyt ja syventynyt toki olen.
Olen hyväksynyt,etä joskus aina tulee se hetkittäinen masennus,mutta ei kestä enää vuosia yhteen mittaan.
Eli summaarum;löytyy iloinen ja eheytynyt persoona masennuksen kourista!
Toivo on valttia!

Se riippuu hyvin paljon ihmisestä kuinka paljon persoonallisuus muuttuu. Sairastin useamman vuoden masennusta ja persoonallisuuteni muuttui hyvin radikaalisti.

Parannuttuani "normaalit" luonteenpiirteeni eivät täysin palutuneet.Olin muuttunut ja siitä tuli pieni identiteettikriisi.Olin oppinut mieltämään itseni tietynlaiseksi ja sitten sainkin ympäristöltä ihan erilaista palautetta persoonastani. Tuntui hämmeltävältä kuulla muilta ihmisiltä että he pitävät minua sosiaalisena, optimistisena ja hyvän itsetunnon omaava. Aluksi tuntui siltä, että he puhuvat nyt ihan jostain toisesta ihmisestä, että enhän minä ole sellainen - iloinen ja avoin:)

Masennus muutti minua ja elämä on nyt jopa parempaa kuin ennen sairastumista. Sillä kaikella oli sittenkin tarkoituksensa:)!

Se riippuu hyvin paljon ihmisestä kuinka paljon persoonallisuus muuttuu. Sairastin useamman vuoden masennusta ja persoonallisuuteni muuttui hyvin radikaalisti.

Parannuttuani "normaalit" luonteenpiirteeni eivät täysin palutuneet.Olin muuttunut ja siitä tuli pieni identiteettikriisi.Olin oppinut mieltämään itseni tietynlaiseksi ja sitten sainkin ympäristöltä ihan erilaista palautetta persoonastani. Tuntui hämmeltävältä kuulla muilta ihmisiltä että he pitävät minua sosiaalisena, optimistisena ja hyvän itsetunnon omaava. Aluksi tuntui siltä, että he puhuvat nyt ihan jostain toisesta ihmisestä, että enhän minä ole sellainen - iloinen ja avoin:)

Masennus muutti minua ja elämä on nyt jopa parempaa kuin ennen sairastumista. Sillä kaikella oli sittenkin tarkoituksensa:)!

Itse olen ollut luovassa(?) työssä koko ikäni ja ensimmäinen masennuskauteni oli 1990-luvun alussa. Masennus kesti pitkään ja siitä toivuttuani koin itseni paljon vahvemmaksi ihmiseksi, jota suuretkaan vastoinkäymiset eivät saaneet vaipumaan uuteen masennukseen. Olen aina ollut pohdiskeleva, luova tyyppi ja sitä olen edelleenkin. Nyt uuden masennusjakson alettua osasin heti hakea apua. Siinä mielessä olen muuttunut, että ensimmäisellä kerralla en osannut ITSE hakea apua. Sama persoona olen kyllä edelleenkin, tarvitsen luovaa työtä sekä luovaa harrastusta. Nykyään tarvitsen ehkä enemmän omaa aikaa hiljentymiseen. Enkä ajattele niin paljoa muiden mielipiteitä siitä, että olen vähän erikoinen erakko :)