Mihin on hävinnyt Paikallisen pakina? Kuulin hämmästyttävän huhun. että kaupunki on uhannut Pyhäjärven Sanomia ilmoituskadolla.jos pakinaa ei saada poistettua.Jos näin on,kaupunginjohtaja on tehnyt sananvapausrikoksen ja sanomalehti varsin halveksittavan alistumisen.Pitääkö tämä paikkansa?
Hämmästyttävää
kesämökkiläinen
4758
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
siitä vastuussa olevilta tahoilta. Jotain ikävää tässä on kuitenkin ollut. Sattui pakinoitsija ehkä liikaa joidenkin mielestä arvostelemaan päättäjiä.
Kertoneen jotain päättäjien huumorintajuttomuudesta.
Aivan lapsellista, kun Matin pakinat pois potkittiin. Olen lukenut kaikki- ja aina ovat olleet yhteisistä asioista aivan oikeita johdatteluja. Joku arvioi, että omaa avioeroaan liikaa ruoti? Sydämen kyllyydestä suu puhuu? Istutaanpa sille paikalle. Matti sattui vain pahaaoloa kirjoittamaan.
Matin pakinat takaisin- se on meidän pyhäkkäiden tahto. Luin aivan suurennuslasilla "viimeisen" pakinan, jolla Matti hyllytettiin. Aivan suoraan sanoen, lapsellista touhua, että noin hernettä nenäänsä ottivat. Eihän tuo niin ihmeellinen juttu ollut. R Parkkinen kirjoitti paljon "mehevämmin" yleisön osastolla. Voi,voi- tätä pienen piirin pyörintää ja kauhistelua. Ollaan sitä nyt niin siistejä- me kaikki muut- sanoissamme kuin myös teoissamme. Katsotaanpa "omaan napaan" ja kauhistellaan sitten. Mutta jos "tunkiota kaivaa" se haisee- ei siis kannata-- muuta kuin toivoa, että seuraavassa Paikallisessa on taas ystävämme Matti Korhosen pakina- jos Matilla enää on halua- kysykää kuitenkin.
Jos ei millään tavalla tule vastauksia noihin epäileviin kysymyksiin, niin taitaapa olla, ettei asianosaisilla olekkaan puhtaita jauhoja pussissa. Asiat ovat kyllä lajissaan vakavia. Eipä kaupunginjohtajan suulla ole viime aikoina kuulunut minkäänlaisia pukahduksia, vaikka kohta on riihenpuinnin aika. Tuskinpa jutut kylillä ihan tyhjästä lähtevät. Riihenpuinti kaipaa jo miehiä varstan varteen.