alle 2 v tajuaako

Ei alle kaksi vuotias tajua yhtään mitään anteeksi pyytämisestä. Eikä ymmärrä että huitominen ja lyöminen on väärin, tai jos ymmärtääkin niin ei välttämättä muista. Eikä voi vaatia muistamaankaan.

Tuollaisissa tilanteissa sanotaan ettei saa huitoa ja kerrotaan lapselle että on tehnyt väärin ja pyydetään anteeksi. Mutta ei voi vaatia lasta itkun kanssa pyytämään anteeksi.

Näin minä teen, mites muut?

Lapsen muisti alkaa kehittymään n.4-vuotiaana ja muisti samaten.Omakohtaisesti muistan"muistivälähdyksiä"em.ikäisenä mm.itkua kotona ja äitin lohdutusta, jopa muutamia sanoja muistan hyvin.Kun on lastentarhan muksu, on jo siitä enemmän muistettava jotain.

Itse sanoisin lapselle, että ei voi tehdä noin! Se on rumaa ja sattuu! Hellästi pitää toista koskea. Näyttäisin vaikka lapsen kädelle, että mitä on hellästi koskeminen.
Anteeksi pyytämistä voi opetella, mutta pakolla ei pidä kenenkään pyytää anteeksi.
Oma marraskuussa 3 vuotta täyttävä lapseni osaa pyytää anteeksi. Toki olemme opetelleet sitä!

Lapsi tajuaa paljon! Mutta ei välttämättä osaa puhua. Meillä on oppinu jo kaksi alle kaksivuotiaana sanomaan anteeksi (antee )
Ja nyt vuosi ja 1kk läpsii suuttuessaan ja kun teeskentelee itkua se tulee silittään ja sanoo aaa!
Jos jotain vaatii se pitäisi pitää.. jos epäilee että lapsi ei osaa niin ei pitäs vaatia!
Moni 12 vuotiaskaan ei tule pyytää anteeksi vaadittaessa jos ei ole kotona opeteltu.
Mieheni mielestä anteeksi on vain sanahelinää mutta minä vaadin sen lapsiltani!

varmasti tajuaa jo sen ikäinenkin. lapsen äiti toimi aivan oikein kun nuhteli lastansa, eihän huitoa saa ketään ja anteeksi kuuluu pyytää jos on ollut ilkeä mutta vaikka lapsi ei sinulta anteeksi pyytänytkään niin tietää hän ainakin tehneensä väärin.. kyllä sinäkin vielä joudut vastaavanlaisiin tilanteisiin kun lapsesi siitä kasvaa.. huhhuh miten joku voi tuollaista edes ihmetellä. sinuna keskittyisin oman lapsen kasvatukseen vain, et taida kovinkaan paljoa lapsista tietää. kukaan ei ole täydellinen, tulet kyllä huomaamaan!

lapsi oppii vaikka ei vielä osaa prosessoida asioita ja miettiä mikä oli väärin jne. Eli kun lapsi huitaisee niin se on väärin ja se pitää ilmaista. Anteeksi pyytäminen on hankalampi juttu sillä sitä lapsi ei välttämättä tajua samalal tavalla. Anteeksipyyntöhän osoitta katumusta teosta ja sen ymmärtämistä että on tehnyt väärin ja sitä ei parivuotiaalla välttämättä ole. Anteeksipyynnön ei pidä olla mikään automaattinen temppu että aina kun töppää ja pyytää anteeksi niin kaikki on hyvin vaan sen sisältö ja tarkoituskin pitää oppia.

Jos kuitenkin vaatii pyytämään anteeksi niin se on pyydettävä. Nyt lapsi pääsi luistamaan asiasta jota ei tahtonut tehdä ja sai vielä hyvitystä siitä. Oppi siis oli kun teet väärin niin ala itkeä niin äiti lohduttaa?? Hän on todella jo oppinut saaamaan tahtonsa läpi veikkaan minä..

Meillä pienenä lapset kävivät puhaltamassa jos satuttivat toista aivan niin kuin heitä piti puhaltaa kun heihin sattui. Halit tuli mukaan sitten aika automaattisesti ja aikanaan pyydettiin anteeksi mallista oppineena, ei siksi että niin on käsketty tehdä..

Juuri tämän virheen ihmiset tekevät... he aliarvioivat lapsen muistia ja ymmärryksen tasoa. Johdonmukainen ja jämäkkä kasvatus on nykyään jääny täysin unoholaan ja tämän "vapaan kasvatuksen" jäljet näkyvät jo nyt tässä pullamössö kansassa joka ei osaa/pysty mihinkään.

Minä olen hoitanut eri-ikäisiä lapsia jo kohta kuusi vuotta, ja olen huomannut, että aina vain useammin ja auseammin vanhemmat ovat "hukassa" lastensa ja kasvatuksen kanssa.

Lapsia varjellaan liikaa pettymyksiltä ja missään nimessä lasta ei voi "itkettää komentamalla".
Mutta vanhemman kuuluu olla se auktoriteetti, joka määrää tietyt asiat, jotta elämä ylipäätään voisi sujua.
Entäs sitten tämä oikean ja väärän ymmärtäminen... Ehdottomasti olisi täytynyt pitää kiinni siitä anteeksipyytämisestä.
Jo alle yksi vuotias ymmärtää kieltoja ja kehotuksia ja puhetta ylipäätään. Minä todistan sen päivittäin alle yksivuotiaiden lasten kanssa. Eihän se toki niin mene, että kun kerran sanon ei, niin lapsi ymmärtäisi sen... Ei toki näin, vaan pieni kokeilee kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja, ja aina hänelle pitäisi sanoa EI. Yhtenä päivänä sitä huomaa, että lapsi ei enään tee sitä tiettyä asiaa, mistä on kielletty.
Tätä esimerkiksi on se johdonmukaisuus.

Entä sitten jämäkkyys... no minä en tarkoita lapsen kurittamista missään muotoa. Lapsilla on lainkin mukaan koskemattomuus-suoja. Mutta se että jos huutaa päivät pitkät lapsille/lapselle eihän siitä enään mitään hyötyä ole. Eli kun ns. kerran suuttuu kunnolla ja huutaa ja räyhää se riittää pitkäksi aikaa. =)

On todella raskasta kasvattaa lasta johdonmukaisesti ja ns. maalaisjärkeä käyttäen, mutta se kaikki on todella kannattavaa. Kun lapsi kasvaa pääset helpommalla, kun hän tietää,että sinä olet se auktoriteetti.

Rakastaminen on rajojen laittamista.. lapsit tuntee olonsa turvalliseksi, kun tietää että aikuinen pitää narut käsissä.
Yksi hyvä esimerkki on kun oma kuusi vuotias tyttäreni eräänän päivänä oli melko hmmm...no "eemeli" =) ja kun olin aikani häntä kieltäny väsyin siihen, ja sanoin, että en jaksa enään kieltää, että teeppäs nyt sitten koko loppupäivä mitä ikinä haluat...
Hän meni ihan paniikkiin ja sanoi että "sinä olet äiti joka päättää mitä minä teen, ei lapsi voi ite päättää koko päivää asioista."
Mulla tuli hyvä mieli. Tajusin, että tyttö luottaa minuun ja siihen, että tiedän mikä hänelle on parasta.

Ja tässä vaiheessa sitten ne, jotka ajattelevat että "keskitysleiritoiminnalla" ei mitään lasta nykyään kasvateta, niin sekään ei ole tämän kirjoituksen tarkoitus. Vaan lähinnä huutelen nyt sen "vanhankansan" maalaisjärjen perään..... Minne se on mennyt???

Yrittäkää löytää taas se kadonnut vanhemmuus ja uskaltakaa olla auktoriteetti. Se on parhainta mitä voit lapsellesi tehdä.