Asiallisia kysymyksiä sijareille!

ainakin ovat kotiutuneet täysin, eivät juurikaan muusta kodista tiedä. Kaikki ovat olleet tullessaan alle kouluikäsiä ja muut paitsi yksi olvat vasta noin kolmen vanhoja.
Meillä oli sellainen tilanne, että oli hyvin epätodennäköistä, että lapset koskaan pääsisivät takaisin vanhempiensa luo. Sen verran vaikeat päihdeongelmat heillä, eikä halua muutokseen ollut, eikä vieläkään. Lapset ovat nyt olleet meillä yli kymmenen vuotta jokainen, paitsi yksi, josta jo tullessa sanottiin, että on mahdollista, että toinen vanhemmista ottaa lapsen, kunhan kuntoutuu. Lapsi oli meillä n. neljä vuotta.
Yhteensä meillä on ollut näitä sijoitettuja 5.
Pari on jo täysi-ikäisiä. Yksi jo omillaan, mutta pitää tätä edelleen "kotinaan", siis ainoana, jota voi entiseksi kodikseen kutsua, jossa lapsuutensa on elänyt jne.
Kiintymyksen puutteesta siis ei ole meidän lasten kanssa ollut ongelmaa.
Omat vanhemmat ja sukulaiset niin huonosti pitäneet yhteyksiä, että ovat täysin kiinnittyneet meille.
Kyllä meillä on noita lapsia pienenä halittu ja suukotettu, samoin kuin omiakin ja ihan vielä vanhempien suostumuksella ja toivomuksesta. Usein sanoivat, että hali ja suukota heidän puolestaan.
Siinä puolessa ei pitäisi olla ongelmia. Vanhemmista eroon joutuneet lapset ovat ehkä vielä enemmin hellyyden kipeitä, kuin omat perheessä kasvaneet. He tarvitsevat läheisyyttä ihan kuin kuka tahansa. Sehän on oikein tutkittukin, että ilman läheisyyttä ja toisen kosketusta lapsi ei kehity kunnolla ja yleensäkin ihminen voi sairastua.
Vaikka sij.lapsi ei ole oma, eikä ehkä koskaan omaksi tulekaan, tosin joskus on myös adoptoitu, mutta se on harvinaisempaa, niin häntä voi ja pitääkin pitää hyvänä ja kuin omanaan ne väliajat, kun ei omat vanhemmat ole paikalla. Kun vanhemmat tulevat tapaamaan, tai muuten mukaan kuvioihin, niin sitten vaan sijari ottaa askeleen taaksepäin ja vanhempien poistuttua kaikki jatkuu kuten ennenkin.
Kyllä lasta voi rakastaa ja sen myös näyttää useampikin henkilö. Parempi niin, kuin ettei kukaan. Koska omasi on vielä noin pieni ja tarvitsee paljon huomiota, johon varmaan myös on tottunut, niin suosittelisin, että odotatte sen verran, että alkaa kaverit olla tärkeämpiä ja osittain jo itsestään haluaa irtautua vanhemmista ja sitten ottaisitte nuoremman sij.lapsen.
Lapsen suhteen voit esittää toivomuksia, iän, sukupuolen, terveydentilan, ym suhteen. Ei ole pakko ottaa lasta, joka olisi aivan muuta kuin toivoit. Joskus vain käy niin, että kuitenkin tarjotaan sellaista joka ei kaikilta osin vastaa toivomuksiasi, mutta sitten saat miettiä otatko vai et. On hyvä sanoa heti suoraan, jos tuntuu, ettei oikein onnistuisi.

Sijoitettu lapsi voi mennä päivähoitoon, mutta usein on hyvä, jos toinen sijaisvanhemmista voi olla kotona jonkun aikaa silloin kun lapsi tulee perheeseen. Etukäteen on vaikea sanoa kuinka kauan on tarpeen, että sijoitettu lapsi saisi olla kotihoidossa. Useinkaan ei sijoitusvaiheessa tiedetä lapsen todellisia tarpeita l. ns. normaalina lapsena perheeseen sijoitettu voi alkaa oireilla rajustikin siinä vaiheessa, kun kokee olonsa turvalliseksi,eikä päivähoitoon laittaminen ole ehkä useaan vuoteen hyvä ratkaisu.
Aika harvoin sijoituksessa oleva lapsi on mahdollista adoptoida.
Siinä vaiheessa, kun ilmoitatte halukkuudestanne sijaisperheeksi johonkin kuntaan tai Pelaan voitte kertoa toiveistanne lapsen suhteen (ikä, tässä tapauksessa useimmiten suositellaan, että sijoitukseen tuleva lapsi olisi omaa biologista lastanne nuorempi ja voiko olla myös vaikeahoitoinen jne.).
Pitkäaikaissijoitusta voi toivoa, vaikka tietenkin ns. toivottomatkin tapaukset voivat kuin ihmeen kaupalla kuntoutua saamaan lapsensa takaisin, mutta useimmiten alunalkaen pitkäaikaisilta näyttäneet sijoitukset jatkuvat lapsen itsenäistymiseen saakka (ja tietysti suhde sijaisperheeseen jatkuu kuten vanhempiin yleensä itsenäistymisen jälkeenkin).

Sijoitusvaiheessa meille on tullut aikoinaan kaksi vauvaa ja yksi 3-vuotias, ainoastaan suoraan synnytyssairaalasta tulleella ei ole ollut ongelmia kiintymisen kanssa. 9 kk:n iässä tulleella oli selkeät kiintymyssuhdehäiriön merkit ja nyt 11-vuotiaana ongelmia pullahtelee pintaan mitä merkillisemmissä tilanteissa. 3-vuotiaana tulleella ei ollut lastensuojelulapseksi mitenkään erityisen rankka tausta, mutta silti selviä käytöshäiriöitä on edelleen kohta kaksivuotisen kotihoidon jälkeen ja terapia alkaa syksyllä.
Suhde sijoitettuihin lapsiin ei ole samanlainen kuin biologisiin lapsiimme, ei voisi ollakaan, koska heillä on omat erityiset suhteensa omiin sukulaisiinsa, omat erityiset kokemuksensa ennen perheeseemme tuloaan jne. Hellyyden- ja läheisyydentarpeessaan ainakin nämä meille sijoitetut lapset ovat olleet paljon tarvitsevampia kuin biologiset lapsemme, eikä halipula tunnu vähenevän, vaikka tätä tarvetta on vanhimman sijoitetun kanssa yli 10 vuotta yritetty tyydyttää parhaamme mukaan.

En ole sijaisäiti, mutta sijoitettuna olleiden äiti kuitenkin.
Olen lukenut perhehoitoliiton sivulta, että yleensä pyritään siihen, että sijoitettu olisi sijaisperheen nuorin.

Sijoitetusta voi ja pitää voida esittää toiveita, mutta liiat toiveet voivat jättää teidät potenttiaalisten sijaisvanhempien listalta, eikä sopivaa ehkä koskaan osu kohdalle.

Meillä lapsen muuttaessa sijaisperheeseen ei ollut vaihtoehtoa kotiinjäännille. Ensimmäinen puolivuotta kotona asetettiin sossun toimesta minimivaatimukseksi.

Meidän tapauksessa alussa oli yhteisneuvottelu lähes kuukausittain, pisimmillään väli venyi puoleksi vuodeksi. Tapaamiset järjestettiin kotonani, valvomattomina, eli sijaisvanhemmat toivat ja hakivat, viettivät sen alun muutaman tunnin jossain lähellä ja tapaamisten pidentyessä vein itse lapsen takaisin. Otimme tapaamisista sovittaessa myös sijaisperheen suunnitelmat huomioon, mutta kesällä oli aina kaksi viikon lomaa, jotka sijaisvanhempien oli nieltävä.

Käytännössä kerran kuussa lapsi oli poissa sijaisperheestä vähintään viikonlopun. Ja jokin lapsen sijoitettunaolemisesta johtuva meno sijaisvanhemmilla oli lisäksi lähes kuukausittain.

Kerron tämän, koska mielestäni sekin pitää ottaa huomioon sijaisvanhemmuutta harkittaessa, että lapsi saattaa todella vaatia jaettua vanhemmuutta. Alussa voi vaikuttaa siltä, että tapaamisia ei juurikaan tule, eikä kotiutumista tarvitse miettiä, mutta tilanne voi muuttua hyvinkin äkisti.
Meillä sossu lupasi sijaisperheelle, etten ole "ongelma". En tule jaksamaan tapaamisia pitkään, enkäå koskaan hae kotiutusta. Itse olin alusta asti sossulle sanonut,että sijoitus tulee jäämään väliaikaiseksi...

Jos lasten kanssa haluaa tehdä töitä, voi kai miettiä myös tukilasta, lomalasta tai perhepäivähoitajaksi ryhtymistä?

Eikä ainoat lapset ole ennenkään yksinäisyyteen kuolleet....?

vai miski nimenomaan haluatte toisen tekemän lapsen, ymmärrän kyllä toisaalta, onhan raskaus raskasta ja imetys väsyttävää, ja vieraan lapsesta pääsee eroon kun kyllästyy?

Olin positiivisesti yllättynyt että sijaislapsia halitaan enemmän kuin omia. Ajattelin, että sijoitetut lapset olisivat jotenkin varautuneempia.

Sain paljon eväitä miettiä asiaa, kiitos.

Olin positiivisesti yllättynyt että sijaislapsia halitaan enemmän kuin omia. Ajattelin, että sijoitetut lapset olisivat jotenkin varautuneempia.

Sain paljon eväitä miettiä asiaa, kiitos.

voitte yrittää saada sijaislapsen joka yleensä ainakin tulisi olla perheessä nuorimmaisena. Eli teillä siis alle 3v. Kyllä jos lapsen ottaa niin täytyy pystyä halimaan ja suukottamaan niinkuin omaansa eikä voi pitää rajaa että tää on mun ja toi toinen ei, silloin se ei ole lapsen edun mukaista. Toki sijaislapsen voi menettää ja sen asian kanssa on sit pakko pystyä elämään, vaikka lapseen kiintyy. Sijaislapsen voi adoptoida (bio vanhempien siihen suostuessa) tai sitten kun hän itse voi asian päättää 18v, mutta adoptiota on täytynyt yrittää toteuttaa jo alasikäisenä (eli vanhemmat ei ole suostuneet)muuten se ei ole mahdollista enää aikuisena.