Katson ulos ikkunastani,ulkona on pimeää.
Katson peiliin , mutta sekin on pimeä.
Katson ympärilleni ,mutten pysty näkemään muuta kuin mustaa.
Haluan nähdä ,mutten pysty.
En pysty näkemään kesän kukkia enkä talven lumia,en syksyn lehtiä enkä kevään puroja.
En pysty näkemään kuinka katsot minuun... Katsotko rakastaen vai säälien vai etkö katso?
En pysty näkemään sieluusi...
Olen täysin sokea.Uudessa kelakortissani lukee:
Mäkylä
Anette Helmiina
11.03.1985-053x
Varkaus
Näkövammainen
En ole tietenkään nähnyt sitä ,mutta minulle on kerrottu.Ihan kuin en sitä olisi muuten ymmärtänytkään.
"Anette kuuntele nyt tarkkaan....." minulle hoetaan ja puhutaan kovaan ääneen kuin olisin kuurokin.
Inhoan sitä!
Olen vasta nyt täytettyäni 18 -vuotta alkanut hyväksyä kohtaloni. Olen sokea! En voi sille mitään enkä tule koskaan voimaan. En jaksa edes yrittää voida...enää...Ensimmäiset 3-vuotta taistelin ja riuhdoin...itkin itsesääliä ja huusin. Itkin niin ,että jo sen takia olisin varmaan näkevänä sokeutunut.
Paasasin leikkauksista ja muista ,mutta vasta seitsämännen silmiin erikoistuneen lääkärin pahoittelujen jälkeen ymmärsin,että tämä on ikuista...IKUISTA!
Olen päättänyt sopeutua ajatukseen etten näe vaikka se on yhtä tuskaa...tiedän etten voi elää samoin kuin muut ikäiseni ja se on vain pakko sopeutua.
3-vuotta sitten maailmani romahti täydellisesti. Tarkkaan laskettuna 3-vuotta ja 2päivää sitten.
Oli vappuaatto vuonna 2000.Millenium biletyksen ja haaveiden vuosi...Minulle se oli totaalinen maailmanloppu...
-Anette nyt äkkiä ! Kuulin parhaan ystäväni Janekan huutavan minua.
-Tullaan tullaan! Huusin ja vilkaisin puuskahtaen Rasmusta. Se hymyili ihanaa hymyään ja se hymy tuntui sydämmessä asti. Rasmus oli mun poikaystäväni.Maailman ihanin sellainen. Sillä oli hieman yli kasvaneet vaaleat hiukset jotka valahti aina ihanasti silmille, sillä oli täydellinen´hymy ja siniset isot silmät. Se oli ollut rakkautta ensi silmäyksellä ja viikon päästä meillä tulisi täyteen jo 6kk yhteiseloa. Mä oli täyttänyt 15-vuotta ja Rasmus oli vuotta vanhempi. Yleensä mä en jaksanut ketään kahta viikkoo pidempään johtuen varmaan mun nuoresta iästä,mut Rasmuksessa oli se joku.
Musta tuntu et mä en vois ikinä kyllästyy siihen. Se eka puol vuottakin oli mennyt niin nopeeta.
-Anette ja Rasmus! Janeka huusi ja mä säpsähdin haaveistani.
-Mennään. sano Rasmus ja otti mua kädestä kiinni.
Sen kaa oli jotenki niin turvallista ja sen kanssa musta aina tuntu et voisin tehdä ihan mitä vaan.
Oli vapun aaton aatto ja me oltiin lähdössä Janekan mökille juhlistamaan vappua. Ensin meidän piti lähteä ihan vaan neljästään mun,Rasmuksen,Janekan ja sen poikakaverin Juuson ,mut sit mukaan änkes myös meidän kaveriporukan loputki.
Kaksoset Ella ja Hanne ,Tatu ,Sivi ,Juulia ja Miku ,Tuomas ,Henkka ja Ellu.
Ja loppujenlopuks me 13 ängettiin Tuomaksen autoon. Oli varmaan aika näky ,kun Tuomas ajo ,Ella ja Hanne istu edessä Juulia sylissä. Taakse ahtautu Juuso ,Rasmus ,Henkka ja Miku. Mä Janeka ,Ellu ja Sivi ängettiin sit jätkien syliin. Tatu-parka joutukin tila-auton takaosaan.
Mä istuin Rasmuksen sylissä ja koko 100km:in matkan mä pidin sitä lujasti kädestä toisella kädellä mä puristin Janekan kättä,joka istu Juuson sylissä mun vieressä.
Mä olin tuntenut Janekan pienestä asti ja koko 15-vuotisen elämäni se oli ollu mun paras ystävä. Sille pysty kertoo mitä vaan ja millon vaan. Se tuki suruissa ja oli mukana iloissa. Meidän välissä oli yhteys joka ei hajoaisi koskaan se oli myös toinen jota mä rakastin.
Me molemmat harrastettiin nuorempana telinevoimistelua jossa me sit tutustuttiin kaksosiin jotka sit tutustutti meidät Juuliaan ja Mikuun. Mikun kaveri Tatu liitty meidän joukkoon vähän ajan päästä ja sen mukana tuli silloin Tatun kanssa seurustellut kaksvuotta vanhempi Ellu. Ellu taas tutustutti meidät Tuomakseen ja Henkkaan. Myöhemmin meidän luokalle tuli Sivi jonka kanssa meille synty heti hyvä yhteys ja siinä meidän 13 henkinen joukko sit oli. Vaikka ikähaitari oli 15-18 me oltiin erottamattomia.
Me liikuttiin paljon yhdessä ,mut eniten me vietettiin aikaa neljästää mä,Janeka,Rasmus ja Juuso. Jo pari päivää ilman noita ihmisiä oli mulle tuskaa. N eoli mulle tosiaan kaikki kaikessa kuin huumetta mitä ilman ei voisi elää.
-Perillä ollaan! Karju Tuomas ja mä säpsähdin taas haaveistani. Me purkauduttiin ulos autosta ja hymyillen mä katsoin tuttua ympäristöä. Täällä me oltiin vietetty paljon aikaa ,kun oltiin pieniä. Ja tää paikka oli täydellinen!
Noh... mielipiteitä...:)
Katson peiliin , mutta sekin on pimeä.
Katson ympärilleni ,mutten pysty näkemään muuta kuin mustaa.
Haluan nähdä ,mutten pysty.
En pysty näkemään kesän kukkia enkä talven lumia,en syksyn lehtiä enkä kevään puroja.
En pysty näkemään kuinka katsot minuun... Katsotko rakastaen vai säälien vai etkö katso?
En pysty näkemään sieluusi...
Olen täysin sokea.Uudessa kelakortissani lukee:
Mäkylä
Anette Helmiina
11.03.1985-053x
Varkaus
Näkövammainen
En ole tietenkään nähnyt sitä ,mutta minulle on kerrottu.Ihan kuin en sitä olisi muuten ymmärtänytkään.
"Anette kuuntele nyt tarkkaan....." minulle hoetaan ja puhutaan kovaan ääneen kuin olisin kuurokin.
Inhoan sitä!
Olen vasta nyt täytettyäni 18 -vuotta alkanut hyväksyä kohtaloni. Olen sokea! En voi sille mitään enkä tule koskaan voimaan. En jaksa edes yrittää voida...enää...Ensimmäiset 3-vuotta taistelin ja riuhdoin...itkin itsesääliä ja huusin. Itkin niin ,että jo sen takia olisin varmaan näkevänä sokeutunut.
Paasasin leikkauksista ja muista ,mutta vasta seitsämännen silmiin erikoistuneen lääkärin pahoittelujen jälkeen ymmärsin,että tämä on ikuista...IKUISTA!
Olen päättänyt sopeutua ajatukseen etten näe vaikka se on yhtä tuskaa...tiedän etten voi elää samoin kuin muut ikäiseni ja se on vain pakko sopeutua.
3-vuotta sitten maailmani romahti täydellisesti. Tarkkaan laskettuna 3-vuotta ja 2päivää sitten.
Oli vappuaatto vuonna 2000.Millenium biletyksen ja haaveiden vuosi...Minulle se oli totaalinen maailmanloppu...
-Anette nyt äkkiä ! Kuulin parhaan ystäväni Janekan huutavan minua.
-Tullaan tullaan! Huusin ja vilkaisin puuskahtaen Rasmusta. Se hymyili ihanaa hymyään ja se hymy tuntui sydämmessä asti. Rasmus oli mun poikaystäväni.Maailman ihanin sellainen. Sillä oli hieman yli kasvaneet vaaleat hiukset jotka valahti aina ihanasti silmille, sillä oli täydellinen´hymy ja siniset isot silmät. Se oli ollut rakkautta ensi silmäyksellä ja viikon päästä meillä tulisi täyteen jo 6kk yhteiseloa. Mä oli täyttänyt 15-vuotta ja Rasmus oli vuotta vanhempi. Yleensä mä en jaksanut ketään kahta viikkoo pidempään johtuen varmaan mun nuoresta iästä,mut Rasmuksessa oli se joku.
Musta tuntu et mä en vois ikinä kyllästyy siihen. Se eka puol vuottakin oli mennyt niin nopeeta.
-Anette ja Rasmus! Janeka huusi ja mä säpsähdin haaveistani.
-Mennään. sano Rasmus ja otti mua kädestä kiinni.
Sen kaa oli jotenki niin turvallista ja sen kanssa musta aina tuntu et voisin tehdä ihan mitä vaan.
Oli vapun aaton aatto ja me oltiin lähdössä Janekan mökille juhlistamaan vappua. Ensin meidän piti lähteä ihan vaan neljästään mun,Rasmuksen,Janekan ja sen poikakaverin Juuson ,mut sit mukaan änkes myös meidän kaveriporukan loputki.
Kaksoset Ella ja Hanne ,Tatu ,Sivi ,Juulia ja Miku ,Tuomas ,Henkka ja Ellu.
Ja loppujenlopuks me 13 ängettiin Tuomaksen autoon. Oli varmaan aika näky ,kun Tuomas ajo ,Ella ja Hanne istu edessä Juulia sylissä. Taakse ahtautu Juuso ,Rasmus ,Henkka ja Miku. Mä Janeka ,Ellu ja Sivi ängettiin sit jätkien syliin. Tatu-parka joutukin tila-auton takaosaan.
Mä istuin Rasmuksen sylissä ja koko 100km:in matkan mä pidin sitä lujasti kädestä toisella kädellä mä puristin Janekan kättä,joka istu Juuson sylissä mun vieressä.
Mä olin tuntenut Janekan pienestä asti ja koko 15-vuotisen elämäni se oli ollu mun paras ystävä. Sille pysty kertoo mitä vaan ja millon vaan. Se tuki suruissa ja oli mukana iloissa. Meidän välissä oli yhteys joka ei hajoaisi koskaan se oli myös toinen jota mä rakastin.
Me molemmat harrastettiin nuorempana telinevoimistelua jossa me sit tutustuttiin kaksosiin jotka sit tutustutti meidät Juuliaan ja Mikuun. Mikun kaveri Tatu liitty meidän joukkoon vähän ajan päästä ja sen mukana tuli silloin Tatun kanssa seurustellut kaksvuotta vanhempi Ellu. Ellu taas tutustutti meidät Tuomakseen ja Henkkaan. Myöhemmin meidän luokalle tuli Sivi jonka kanssa meille synty heti hyvä yhteys ja siinä meidän 13 henkinen joukko sit oli. Vaikka ikähaitari oli 15-18 me oltiin erottamattomia.
Me liikuttiin paljon yhdessä ,mut eniten me vietettiin aikaa neljästää mä,Janeka,Rasmus ja Juuso. Jo pari päivää ilman noita ihmisiä oli mulle tuskaa. N eoli mulle tosiaan kaikki kaikessa kuin huumetta mitä ilman ei voisi elää.
-Perillä ollaan! Karju Tuomas ja mä säpsähdin taas haaveistani. Me purkauduttiin ulos autosta ja hymyillen mä katsoin tuttua ympäristöä. Täällä me oltiin vietetty paljon aikaa ,kun oltiin pieniä. Ja tää paikka oli täydellinen!
Noh... mielipiteitä...:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
HYVÄ!
mieltä!!!jatka ihmeessä alku ainakin on HYVÄ!!!
Oikeen hyvä tarina, mutta vähän liikaa noita nimiä. Tulee liikaa luettelomainen.
"Tatu, liisa, niina, juuso, aleksi, mirka..."
sellasen kohalla vähän tunnelma lopahtaa :)
mutta jatka ihmeessä, ois kiva kuulla miten tää loppuu :P