Niin kuinka olen päätynyt tuohon ajatukseen että "elämäni on ohi kokonaan".....
Näin se menee.. Olen saanut alkujaan vanhanaikaisen kasvatuksen, esim. kun tulen ovelle ja perässäni kävelee joku niin päästän hänet ensin avaamastani ovesta.. Kasvatus oli toisen ihmisen kunnioitusta, niinpä olen aina ollut ystävällinen ja ajatellut ensin muita ja sitten vasta itseäni, ravintoloissa en oppinut käymään, en polttamaankaan oppinut, saati sitten muodostamaan kunnollisia ihmissuhteita, minä olen ollut aina se ylimääräinen hylättävä pyörä....
Tulipa aika kun muut ikäiseni seurustelivat ja minä katselin sivusta, kukaan ei kiinnostunut minusta, en osannut enkä uskaltanut tehdä asialle mitään....
Kerran jossakin vaiheessa, kävi niin, että pelästyin pahan päiväisesti, joku hyppäsi autoni eteen, kerkisin väistämään ja otin hänet kyytiin.... Olimme yhdessä joonkin aikaa, kunnes tuli ilmi että hän odottaa jollekin toiselle lasta ja minä olin sopivan hyväluontoinen että tarjoan heille tulevaisuuden, mutta halusin uskollisuutta, sitä en saanut, hän lähti ja sanoi... Ettei noin hyväluontoista ja kilttiä ihmistä kestä kattella.....
Jossakin vaiheessa, työpaikalla eräs ihminen teki itseään lähemmäksi minua ja kaksi viikkoa katseltiinkin ja sitten sanoi minulle, että hän lähtee hän on liian paha minulle, hän lähti toisen naisen matkaan, ehkäpä sitten kaksi naista oli onnellisempia keskenään.....
Sitten kirjoitin ystäväpalveluun oli epätoivoinen ja sieltä kaverin sainkin, ihmettelin kyllä monia asioita, hänen vanhempansa pakoittivat naimisiin ja syntyi lapsikin.... Niin vuosien saatossa ilmeni että tällä ihmisellä oli mielisairaus ja vanhemmat olivat väsyneet hoitamaan häntä ja minut oli katsottu sopivaksi hoitamaan.... Olempa tässä elänyt vuosia, hoitaen kahta lasta, vaikka toinen onkin iältää aikuinen, käynyt töissä, tehnyt kaiken.......
Eräänä päivänä heräsin, erään ihmisen kuolema herätti minut, avasin silmäni ja tajusin, etten ole muutakuin orja ja hyväksikäytetty... Naisen asema on parempi jos kotona on väkivaltaa... Mies on aika pahassa jamassa... Ei pääse edes turvakotiin.... On nukuttava pienen lapsen kanssa puiston penkillä jos ei muuta paikkaa löydä....
Niin, rupesin taistelemaan itseni puolesta, sain sattuman kautta apuakin, elämääni ilmestyi eräs nainen.... Kaikki näytti hyvältä, puhuimme rakkaudesta tunsimme sitä, pääsin vanhasta irti ja elämä hymyili......
Kunnes eräänä päivänä tämä rakastamani ihminen ilmoitti, ettei aijo jatkaa minun kanssani, sanoi että oli erehtynyt tunteistaan, hän rakastaakin entistään ja palaa sinne..... Minä olin vain ollut hetken ihastus, ei sen enempää......
Minulta rikkui aivan kaikki...
Nyt on mennyt aikaa, olen vain tyhjä kuori, ei ole unelmiakaan....
Avio-erokin on kesken....
Sain vain niin kovan kolauksen, etten tiedä voinko koskaan enää luottaa keheenkään, tai mihinkään......
Kukaan ei minua halunnut kuunnella murheissani, minulle suositeltiin käyntiä psyköterapeutilla, no siellähän kävin jopa viidellä eri vastaanotolla aina eri ihmisellä, mutta kukaan ei ymmärtänyt minua, minulla on sisälläni paljon tunteita joita haluaisin jakaa, mutta maailma on niin pinnallinen ja kylmä.....
Ajattelin vaan, jos joku haluaa keskustella kanssani joka tunsi sisällään ymmärtävänsä jotain tästä mun jutunpätkästä..... Niin kirjoita: [email protected]
Kaikille kaikesta huolimatta, hyvää tulevaa kesää!!!
Näin se menee.. Olen saanut alkujaan vanhanaikaisen kasvatuksen, esim. kun tulen ovelle ja perässäni kävelee joku niin päästän hänet ensin avaamastani ovesta.. Kasvatus oli toisen ihmisen kunnioitusta, niinpä olen aina ollut ystävällinen ja ajatellut ensin muita ja sitten vasta itseäni, ravintoloissa en oppinut käymään, en polttamaankaan oppinut, saati sitten muodostamaan kunnollisia ihmissuhteita, minä olen ollut aina se ylimääräinen hylättävä pyörä....
Tulipa aika kun muut ikäiseni seurustelivat ja minä katselin sivusta, kukaan ei kiinnostunut minusta, en osannut enkä uskaltanut tehdä asialle mitään....
Kerran jossakin vaiheessa, kävi niin, että pelästyin pahan päiväisesti, joku hyppäsi autoni eteen, kerkisin väistämään ja otin hänet kyytiin.... Olimme yhdessä joonkin aikaa, kunnes tuli ilmi että hän odottaa jollekin toiselle lasta ja minä olin sopivan hyväluontoinen että tarjoan heille tulevaisuuden, mutta halusin uskollisuutta, sitä en saanut, hän lähti ja sanoi... Ettei noin hyväluontoista ja kilttiä ihmistä kestä kattella.....
Jossakin vaiheessa, työpaikalla eräs ihminen teki itseään lähemmäksi minua ja kaksi viikkoa katseltiinkin ja sitten sanoi minulle, että hän lähtee hän on liian paha minulle, hän lähti toisen naisen matkaan, ehkäpä sitten kaksi naista oli onnellisempia keskenään.....
Sitten kirjoitin ystäväpalveluun oli epätoivoinen ja sieltä kaverin sainkin, ihmettelin kyllä monia asioita, hänen vanhempansa pakoittivat naimisiin ja syntyi lapsikin.... Niin vuosien saatossa ilmeni että tällä ihmisellä oli mielisairaus ja vanhemmat olivat väsyneet hoitamaan häntä ja minut oli katsottu sopivaksi hoitamaan.... Olempa tässä elänyt vuosia, hoitaen kahta lasta, vaikka toinen onkin iältää aikuinen, käynyt töissä, tehnyt kaiken.......
Eräänä päivänä heräsin, erään ihmisen kuolema herätti minut, avasin silmäni ja tajusin, etten ole muutakuin orja ja hyväksikäytetty... Naisen asema on parempi jos kotona on väkivaltaa... Mies on aika pahassa jamassa... Ei pääse edes turvakotiin.... On nukuttava pienen lapsen kanssa puiston penkillä jos ei muuta paikkaa löydä....
Niin, rupesin taistelemaan itseni puolesta, sain sattuman kautta apuakin, elämääni ilmestyi eräs nainen.... Kaikki näytti hyvältä, puhuimme rakkaudesta tunsimme sitä, pääsin vanhasta irti ja elämä hymyili......
Kunnes eräänä päivänä tämä rakastamani ihminen ilmoitti, ettei aijo jatkaa minun kanssani, sanoi että oli erehtynyt tunteistaan, hän rakastaakin entistään ja palaa sinne..... Minä olin vain ollut hetken ihastus, ei sen enempää......
Minulta rikkui aivan kaikki...
Nyt on mennyt aikaa, olen vain tyhjä kuori, ei ole unelmiakaan....
Avio-erokin on kesken....
Sain vain niin kovan kolauksen, etten tiedä voinko koskaan enää luottaa keheenkään, tai mihinkään......
Kukaan ei minua halunnut kuunnella murheissani, minulle suositeltiin käyntiä psyköterapeutilla, no siellähän kävin jopa viidellä eri vastaanotolla aina eri ihmisellä, mutta kukaan ei ymmärtänyt minua, minulla on sisälläni paljon tunteita joita haluaisin jakaa, mutta maailma on niin pinnallinen ja kylmä.....
Ajattelin vaan, jos joku haluaa keskustella kanssani joka tunsi sisällään ymmärtävänsä jotain tästä mun jutunpätkästä..... Niin kirjoita: [email protected]
Kaikille kaikesta huolimatta, hyvää tulevaa kesää!!!
Vastaukset 32
Vanhimmat
Onhan sinulla lapsi, etkö jaksa lapsesi takia? Eikö hänen takiaan kannata elää, yrittää? Kaikesta päätellenhän sinulla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet saada lapsesi huoltajuus, jos sen, ja toivottavasti sen, haluat?
.... On elämäni aurinko, en koskaan tule luopumaan........
Jos lapsesi on sulle elämäsi aurinko, niin onhan sulla joku jonka takia kannattaa jaksaa ja yrittää pitää elämän syrjästä kiinni!
Kyllä sä niitä ystäviäkin löydät, menet vain harrastuksiin mistä pidät ja varmasti löytyy ihmisiä jotka eivät käytä pelkästeen hyväksi vaan ovat aitoja ystäviä ja ehkä se oikeakin sulle vielä löytyy!
... Lapseni on pitänyt minut, hyvin elämässä ja haluan antaa lapselleni kunnon elämän, mutta olen aikanaan työnikin puolesta huomannut että, yksinhuoltaja ei pysty kasvattamaan lasta kunnolla, puuttuu vuorovaikuttaja ja siitä johtuen mielen tasapaino järkkyy.....
On harmillista kun olen menettänyt luottamuksen naisiin, aina mut on petetty tai jotain muuta vastaavaa.... En viitsi enää naisten kanssa alkaa mihinkään... Olen mielummin omassa rauhassa...
Kyllä mulla harrastuksiakin on uiminen, kansalaisopiston kielikerho, pyöräily.......
Ei se elämä nyt niin kamalaa aina ole! Aurinko paistaa pihalla! Pitäisi vain jaksaa löytää ne hyvät puolet.
.... Mutta ei se asioita muuta, minä olen aina hymyilevä, vaikka sisälläni on kaikki murheen murtamaa...
Unelmani oli aina onnellinen perhe... Rakastava vaimo, 3-4 lasta, sanottiinpa minua "unelmien vävyksikin", olin tuosta ylpeä, mutta aina minulle sanottiin että olen kyllä ihana ihminen, hiomaton timantti, mutta jäin aina yksin....
Nyt kaikki on myöhäistä, olen niin vanha etten enää mitään voi saavuttaa, se elämästä jäi käteen, jos on hyvä, sillä ei saavuta mitään, kaikki potkii vain päähän, pitäis olla itsekäs ja epärehellinen, sen olen oppinut....
Olisinpa ollut sydämetön, niin olisin voinut nauttia elämästä.....
Tiedän että moni sanoo kun kuulee ikäni 36 vuotta etten ole vanha ja kaikki on vielä edessä... Eipä nuo sanojat ole kokeilleet miltä elämä tuntuu ja mitä on tapahtunut, mun saappaissa kun noin sanovat.........
Taidat olla masentuntu? Jospa se menisi ohi, hoitaen tai itsehoidolla.
Tarkoitin myös sitä, että yritä olla / löytää hyviä puolia elämästäsi, katsoa eteenpäin. Monilla ei edes ole sitä mitä sinä olet saanut. Kuulostaa tietysti typerältä, kun näin sanon. Ja totta. En tunne sinua. Ja hyvähän sitä on sivusta neuvoa.
Mutta omasta kokemuksestani sanon: jos jää vatvomaan vanhoja vääryyksiä ja epäonnistumia, se tekee elämän vain kurjemmaksi, masentuu entistä enemmän. Pitäisi yrittää katsoa eteenpäin. Löytää niitä hyviä puolia. Kyllä niitäkin aina on. Sinulla lapsi.
Kevättä!
... Viisaat etten ole masentunut, vaan olen täysin tasapainoinen....
Sitten tuli pitkä lista mitä pitäis tehdä... Niin paljon puhetta, mutta missä teot???????????
Se takia olenkin kyllästynyt kaikkeen, kaikki aina puhuvat... Mutta kukaan ei tee mitään!!!!!!
Tuohon minäkin olen sortunut, puhunut vain...... Mutta milläs teet kun on ujo ja arka... Näin kuvaruudun takaa on helppo olla rohkea!!!!!
Miksi naiset ottvat sinusta hyödyn irti, mutta menettävät sitten kiinnostuksensa. Oletko sinä kiltiksi kasvatettu. Että kun aina teet kuten muut toivovat,saat rakkautta, sinut hyväksytään.
Olin itse juuri tuollainen. Rakastuin kehen sattuu ja aloin miellyttää. Aivan unohdin, mitä itse haluan tai tarvitsin. Aloin elää kumppanin kautta. Kun ei pidä itseään minään, oppii kaverikin, että tuon yli voi kävellä. Oletko kuullut tämän: jos asetut kynnysmatoksi. älä ihmettele jos on kengänjälkiä naamallasi.
Menin naimisiin miehen kanssa, joka heti tajusi, että tuossa on nainen, jolle voi hypätä vapaakyytiläiseksi. Kaikki vastuu kuului minulle: maksoin kotiin liittyvät laskut, hoidin yksin lapsen. Lopulta maksoin konkurssin, jonka hönen yrityksensä teki. Merkittävää on ,että KILTTEYTTÄNI maksoin nekin velat, jotka olivat syntyneet ennen avioliittoa. Hän oli minulle uskoton ja ryyppäsi Virossa.
Kuvittele, luulin että se on rakkautta joka kaikki kestää. Itsetuhoahan se oli ja TYHMYYTTÄ.
Titysti lopulta masennuin. Menin terapiaan ja opin että olen liian kiltti koska en arvosta itseäni, tai luulen ettei minua voi rakastaa itsenäni, vaan että minun pitää ostaa rakkaus uhrautumalla.
Kesti silti pari vuotta että pystyin eroamaan.
Kuulostaako tutulta?
Olen hyvin koulutettu, seurallinen, viehättävä nainen ja minultakin elämä tuntui loppuvan, mutta tuhkasta nousin kuin Feenikslintu.
En ollut kiltti, vaan vaadin itselleni HYVÄÄ ELÄMÄÄ. Aloin etsiä itselleni HYVÄÄ miestä. Pystyin heittämään huonot yli laidan.
Ja tapahtui ihme. Löysin ihanan vertaiseni miehen.
Pidän hyvää huolta itsestäni, koska siten minulla on parhaiten kykyä rakastaa miestäni ja lapsiamme.
Tuntuu ihanalta luottaa siihen, että heikkona ja vajvaisenakin olen rakastettu.
Älä hyvä mies nyt heittäydy uuteen suhteeseen, ennen kuin mietit itseäsi. Sanot ettei kukaan tee mitään.
SINÄ olet elämäsi päähenkilö! Sinulla on VASTUU menneisyydestäsi. Sinä teit väärriä valintoja itseäsi vastaan!!!! Entäs tulevaisuus, onhan se sinulla, millaisen SINÄ HALUAT, mitä sinä aiot tehdä.
... Kuulosti tutulta, ihan kuin mun elämästäni....
On se kyllä ihme kun toisten velat pitää maksaa ja ennen avioliittoakin hommatut, mutta nekin on hoidettu..... Nyt täytyis hommata itsetunto kuntoon, niin maailmakin näyttää paremmalta.... Se tietenkin helpottaa ymmärrystä kun on hyvä koulutus ja hyvä vakituinen työkin... Enkä ole oppinut juomaan viinaakaan, en edes polttamaan....
En vain ole päässyt tuonne kertomuksesi loppuun asti, sinne tuntuu olevan vielä matkaa... Olen vain miettinyt, onko kunnollisia naisia olemassakaan, kohtaamani ovat olleet niitä ylilaidan heitettäviä ja sitten ei ole jäänyt ketään, olen miettinyt olenko ollut ajatuksissani liian nirso... Ja ennenaikaista kaikki tuo olis ollutkin, itsetunto ensin kuntoon ja kaikki asiat ja sitten vasta.....
Onhan mulla unelma tulevaisuudesta, se vaan pystynkö sitä toteuttamaan???
Siis olet 36-v., yksin(äinen), ehkä liian nirso... Mitä tarkoitit noilla ylijääneillä: sinkkuja, äo alle omasi, lyhythiuksisia, rumia, huumorintajuttomia, muuten tajuttomia. Jos näet tämän, vastaa! Olisin ihan oikeesti kiinnostunut!
Se mitä tarkoitin ylijääneillä, on mun kohdalla tarkoittanut sitä, että yksi on ollut niin perso alkoholille, ettei mistään tullut mitään, yksi oli rahasta ylikiinnostunut, kun multa ei tarpeeksi saanut, niin varasti ja lisäyllätyksenä oli että tarvitsi niitä huumeisiin, yksi tapaus oli sellainen ihan asiallinen, mutta eräänä kertana kun tulin aikaisemmin töistä, yllätin erään toisen miehen omasta sängystäni, juuri siltä paikalta missä minun piti olla....
Ja kaiken huippuna mut huijattiin naimisiin mielisairaan kanssa...
Niin, kun en halua mitään noista enää, noita tarkoitin ylijääneillä, olen vaan huomannut että, nirsoksi olen tullut, niin eipä mun elämässäni montaa ole ollut, mutta päähän on potkittu sitäkin enemmän ja nirsoudella taidan tarkoittaa sitä, että en oikeastaan uskalla enää kenenkään lähelle mennä, sillä pelkään pahinta...
Eihän se olisi mikään ongelma jos olis lyhythiuksinen, rumuuskin voi olla katsojan silmässä, äo on paha mennä sanomaa, eipä sitä itseäänkään kovin älykkääksi aina tunne ja huumorintajuakin on monenlaista... Niin ihmiset on persoonia, mutta luottamus ja rehellisyys olis kaiken perusta ja siihen lisättynä rakkaus, sittenhän se olis niinkuin pitäisikin.....
Tää meni nyt vähän kiertelyksi ja kaarteluksi, toivottavasti vastaus riitti, jos ei niin kysy lisää, vastaan kyllä...
Aurinkoista kevättä toivottelen!
Klo 18:05 viestin lähettäjän palautteessa on asiaa.
Lähes jokainen meistä on tullut jätetyksi/sivuutetuksi jotenkin. Mutta olen huomaavinani kirjoituksistasi, että alat olla pikkuhiljaa jyvällä siitä, että JOKAINEN MEISTÄ ON ARVOKAS SELLAISENA KUIN ON! SE TÄYTYY TOSIAAN VAIN OIVALTAA ITSEKIN. Tietenkin pientä hienosäätöä kannattaa aina yrittää, mutta sinun ei tarvitse muuttaa persoonallisuuttasi toisten toiveiden mukaan, vaan sen, mihin itse tiedät pystyväsi ja sitä mukaa kuin pystyt. Kannattaa tosiaan olla rehellinen itselleen: sinulla on hyvä koulutus ja työpaikka, laitapa vaikka vain itseäsi varten paperille mitä aitoja ja hyviä puolia sinussa on. Ja jos/kun olet valmis, tee juuri niin kuin "Entinen kiltti" opasti: kerro toiveistasi niille jotka näiden kirjoitusten kautta ovat jo saaneet vihiä sinusta.
Kiitos "ylijäämä-vastauksestasi" ja kaikkea hyvää jatkossa!
Jos ei muuten ymmärrä.... Sillä jokainen ihminen on ainutlaatuinen, eikä toista ikinä pidä muuttaa, se on tietenkin eri asia jos joku haluaa itse muuttua omien asioiden innoittamana....
Se onkin suuri kynnyt kun on itselleen rehellinen, mutta sen kun oikein oivaltaa se on rikkaus, mutta pitäisi osata sanoa ei, eikä saisi olla liian kiltti, se on hyvä ominaisuus, mutta ihmiset vain ovat sellaisia, että käyttävät hyväkseen, siinä on se raja, pitäisi olla kuitenkin jyrkempi ja puolustaa itseään, mutta sitten siinä olla kuin yhtä massa, haluaisin vain olla oma itseni, mutta ei sekään ole hyvä....
Olen opetellut sanomaan ei, enkä ole enää niin kiltti, silti omatuntoni kaivelee, vaikka oikein teenkin, mutta haluaisin olla oma kiltti itseni....
Tämähän on vain sitä elämää.....
Laitoin sulle uuden otsikon että huomaisit
.. Uudesta otsikosta...:)
On mukavaa kun joku huomaa ja hetken ajattelee toista ihmistä, se lämmittää sisältäpäin!!
Toivon ihanaa päivää, hyvää mieltä ja lähetän ajatuksella ne sinulle!!
Olen opettaja, saanko vielä opettaa sinua ja muita liian kilttejä, meitähän on paljon.
Huomaatko, mietn vähättelit itseäsi, kun edellä kuvailit. Ja turhaan. Naiset on kiinnostuneita nimenomaan kunnollisista raittista luotettavista sinun ikäisistä miehistä.
Johtuulo itsetuntosi romahtaminen siitä, että olet antanut renntunaisten käyttää itseäsi hyväksi ja ennen kaikkea HYLÄTÄ, siitähän ne sielun haavat tulee. Et ole vielä tavannut sinulle sopivaa! Siis mukavan näköistä luotettavaa rehellista hyvässä ammatissa työskentelevää kilttiä naista. Vai oletko?
Vastaapa, kuvaile itsesi totuudenmukaisesti. Älä minulle, olen vanhempi ja nimenomaan hyvästi naimisissa, vaan niille naisille jotka tätä lukee kaverin etsimis mielessä. Täältä on parempi mahdollisuus löytää kuin kapakasta.
Antaa virheiden olla. on kiire
Niinhän siinä on käynyt, etten ole kohdannut sitä oikeata, aina vain vääriä, siitähän se itsetunto äkkiä romahtaa ja siitä myös mieliala laskee, kun olen sivusta katsellut, kun on noita miespuolisia renttuja, jotka ryyppäävät, hakkaavat, käyvät siellä sun täällä, niin niillä naisia riittää, olen miettinyt, herättävätkö tuontyyppiset miehet joonkin äidillisen vaiston ja ajatuksen, että niistä saa kunnollisen miehen kun hoivaa ja palvelee.....
Minua ovat ymmärtänee, lapset ja vanhemmat ihmiset, onpa mainittu "anopin unelmaksikin", mutta tässä sitä ollaan, kun oman ikäiset ei kiinnostu.... Pärjäänkö sitten liian hyvin omillani, kapakoista en ole viitsinyt edes etsiä, se on tuhoon tuomittu juttu jo ennakolta....
Olen aina ajatellut ensin muita ja sitten vasta itseäni, sillä kyllä joutuu vaikeuksiin, mutta sellainen minä olen.....
Hassua, että olet opettaja, minäkin olin joskus 2 vuotta, mutta maailma vei toisiin työpaikkoihin..
Me tapsimme yksinhuoltajien leirillä, meillä on nimittäin molemmilla lapsi, joilla sama sairaus.
Mitenkään muuten emme olisi voineet löytää toisiamme, koska emme kumpikään päässet lapsiltamme minnekään.
Tämä uusperhe on ollut hurjan raskas urakka minulle, enkä ole vuosiin jaksanut käydä työssä.Masennus meinaa vaivata myös, kun on niin kodissa kiinni.Aika kilttihän minäkin olen, kun en valinnut helpompaa tietä. Pata kattilaa soimaamassa. Joko kerroin, että olin 49, kun menimme naimisiin.
Sinullakin on siis lapsi. Takuulla on tuhansia ihania naisia, yhtä kunnollisia kuin sinä, jotka riemulla tulisivat äitihahmoksi.
Sinun pitää vain oppia lähettämään ympäristöösi viestiä: tässä erinomainen perheenisä, tule luo, eriomainen emäntäni. Hankkiudu eroon masennuksestasi, ei se oikea tunnista sinua muuten.
Osaatko sinä suuttua tarvittaessa? Minä en osannut. Kun aloin parantua, olin aggressiivinen, aloin jopa kiroilla, vaikken ennen voinut sitä sietää. Vihavaihe kesti monta vuotta, nyt on rauhallisempaa.
Pistäpä ETSINTÄKUULUTUSOSATOON kutsu niin nähdään käykö se sinun oikea netissä.
On erikoista... Et ollut kertonut itsestäsi noita seikkoja....
On aina raskasta aloittaa jotain uutta ja harvoin sitä tulee valittua helpointie....
Minä olen tämän kaiken keskellä jaksanut käydä töissä, vaikka hammasta siinä on tarvinnut purra ja paljon, olen varmaan ollut niin itsepäinen etten ole periksi antanut.....
En ole tahtonut osata suuttua tarvittaessa, en osaa vieläkään kirota, vaikka välillä sitä tuntuu hermostuvansa, mutta on siinä rajat.....
Se onkin hyvä kysymys millä oikeat tunnistavat toisensa, olen muuten kokeillut sitä ETSINTÄKUULUTUSOSASTOA, todella huonolla menestyksellä, täysi hiljaisuus.....
Jo muuten kirjoita minulle vielä, niin pääsen vastaamaan vasta maanantaina, lähden auttamaan äitiäni kevään puutarhatöihin.....
Tälläisiä pikaisia ajatuksia kiireen keskeltä...
Toivon sinulle hyvää oloa!
Näetkö, miten vaikeita elämänkohtaloita meillä nettiläisilläkin on. Ja kadunmiehillä. Ei ne näy päälle päin.
Kellään muulla ei ole vastausta sinun ja minun oongelmiin kuin itsellä. Terpeutitkin vain auttaa meitä löytämään vastaukset.
Kauheaa sanoa näin suoraan, mutta lakkaa syyttämästä muita ongelmistasi. Sinulla itsellähän on vastuu. Olet siis esimiesasemassa, mahdollisesti korkeallakin paikalla. Usein on juuri niin että jos on kovin "terve", on vaikea parantua. Alkoholistikaan ei voi raitistua, joa ei myönnä olevansa juoppo.
Itse joudun miettimään, mikä minussa on vikana kun masennus aina uusiutuu, vaikka välillä parantuu. Joku asenteeni sen aiheuttaa. OLisi helpottavaa, kun joku sanoisi sen.
Onko sinun isäsi kiltti mies? Arvostaako hän sinua. Miten äitisi on suhtautunut vaikeisiin naissuhteisiisi? Kilttien ihmisten äidit on usein vahvoja naisia, onko sinun.
... Huomannut, miten moninaisia ongelmia olla voi, sitä vaan jossakin vaiheessa keskittyy itseensä ja unohtaa sen, että muillakin voi olla ongelmia...
Nyt sen olen sisäistänyt, että itsestä kaikki on lähtöisin, ongelmiin löytyy vastaukset vain itseltä, ei niitä kukaan muu voi antaa....
Sitä on tavallan unohtanut oman vastuun itsestään, kun on työssä niin monesta muuten vastuussa....
Kyllä minun äitini on vahva nainen ja turhankin ylisuojeleva ollut, hän sanoi muutaman kerran että "hyvä kun siitä pääsit"......
Isäni oli kiltti, liiankin kiltti, mutta hän on kuollut jo silloin kun olin nuori......
Näistä kaikista kirjoituksista on tullut paljon ajattelemisen aihetta, on sellainen tunne kuin olisin astumassa vallan uudelle tielle elämässäni, se on hyvä tunne.........
Kun ylisuojeleva äitini sekääntui asioihini kun olin jo aikuinen, loukkaannuin, kun minuun ei luotettu. Hän esim. auttoi liikaa, kerran sanoin, etten ole mikään kehitysvammainen. Tuli huonouden tunne, vaikka tiesi järjen tasolla että hän tarkoitti hyvää.
Oletko saanut surra kunnolla isän kuolemaa, vai onko se painettu villasella, mikä on tavallista.
... Tainnut tässä keritä kunnolla suremaan isän kuolemaa, on niin ollut kaikkea muuta..... Asia on todella painettu villaisella...
Olen myös saanut omatuntoni kaivelemaan, kun olen kieltäytynyt avusta äitini puolelta, kieltäytyminen on tuntunut aika tylyltä, mutta niin sen pitää olla, omillaan on tultava toimeen ja tulenkin.....
...Sinulla menee huonosti kokoajan.
Mä olen aika turha jakamaan tollasta aiaa kenenkään kanssa.Olen sun vastakohta.mulla on ainakin tähän asti mennyt ihan hyvin.On poikaystävä ja on kaksi kissaa, ei lapsia.Olenkin vasta parikymppinen.Mutta mun mielestä sä olet vaan antanut kaiken valua tollaseen tilanteeseen.Jos sä kerran tiedät miten pinnallinen ja raaka tää maailma on ni miks et pistä hanttin.Sä kuitenkin osaat puhua ongelmistas, ja mä ymmärsin sua, miks joku psykiatri ei ymmärtäs?Mun mielestä sä tarviit vaan hyvän ystävän, eikä sun aina kannata unohtaa niitäkään ihmisiä jotka on sut jättäny!Kyllä sellasenkin jälkeen voi olla ystävä...tuntuu et sä vaan annat niiden mennä pois sun elämästäs.
Ja ethän sä voi olla niin inhottava itselles.Pidä kiinni niistä asioista mitkä on sulle nyt ykkösiä.SULLA ON KAKS LASTA.
Mun isä lähti pois kun mä olin 14, ja sen jälkeen mä tunsin vaan inhoa sitä kohtaan.ja sitten mut jätettiin ennen mun nykyistä poikaystävääni pahasti ainakin 3 kertaa.Ei mullakaan ollu kovin korkeella toi itsetunto.Nyt mä oon kuitenkin tajunnu et vaikka rakkaat ihmiset eroaa toisistaan ei se tarkota et kaikki olis ohi niiden välillä.Mun isä on mulle edelleen tosi tärkeä, ja mä osaan taas rakastaa sitä.Älä vaan unohda lapsias.se sattuu vaikka ne olis 40 vuotiaita.
.. Sanoistasi!
Kyllä olen pistänyt maailmalle hanttiin, olen vain niin erillainen kuin muut, niin tunnen itseni ja niin minulle on sanottu.... Nyt olen vain väsynyt... Kaikkeen....
Olisin voinut pitää puhevälit jättäjiini, mutta he eivät halunneet....
Psykiatrit eivät ymmärrä, koska heidät on koulutettu asioihin ja ongelmiin..... Tunteisiin koulutettua psykiatria ei olekkaan.....
Tiedätkö kun on ujo, todella ujo, niin ei silloin ole helppoa saada ystäviä....... Eikä kukaan tule luokseni tarjoamaan ystävyyttä.... Ei ole helppoa olla mies........
Moi!
Mä olin tosi ujo sillon ala-asteella.ja sen takia mua varmaan haukuttiinkin, ne kato ties et mä en osaa tehä asialle mitään ja jos kertoisin opettajille ni ne kiusaajat vaan sais siitä lisää potkua.
Mä kuitenki puhuin kotona siitä ja mun vanhemmat soitti koululle.sain tietysti kuulla siitä monta kuukautta koulussa, kuinka olen lässy mamman tyttö jne...
Mutta ne kaikki kiusaajat joutu kirjottamaan mulle anteeksipyyntökirjeet,se autto, mut mikä anteeks pyyntökirje sellanen on joka sun on pakotettu kirjottamaan???Mä tajusin sen tietysti vasta vanhempana ja sain siitä aihetta alkaa antaa takasin päin niille kusipäille.Ylä-asteella mä olin jo saanut muutaman ystävän myös pojista ja sekin autto.Sitten kun ylä-aste päätty ja mä olin suht viisas nuori, ni sain mun ensimmäisen poikaystävän.Noh, sitä kestikin tosi hurjat kaks viikkoa, vai olikohan jopa kuukaus..hih, ei muista.Mä itse jätin sen.wau.ja se oikeesti sattu sitä, vaikka se olikin tollasta lasten hömppää...
Mä en piitannu vaik se oikeesti oli tosi maassa.Mä vaan nautin kun sain antaa jollekkin kundille nenille.
Sitten lukiossa mä tapasin yhen ihana pojan joka oli mua pari vuotta vanhempi.Se ei ollu onneks samassa koulussa, vaan tavattiin ykkösten risteilyllä.En mä ensin voinu uskoo et joku mua vanhempi vois kiinnostuu musta, en millään...
Mut niin se vaan oli.ja vaikka mä olin varma ettei se soita mulle ni se soittikin ja sitten me "seurusteltiinkin" jotan muutamia kuukausia.
Se jätti mut koska sillä ei muka ollu aikaa mulle ja että se pilaa mun elämän koska mä olin vielä niin nuori ja se oli ehtiny tekee kaikkee.
Se oli mulle tosi iso isku, koska mä olin niiiin ihastunut siihen.ja sillom se oli iha maailman loppu.ja on vieläkin.ja mä tiedän et se teki sen vaan tyhmyyttään.ja se on myöntänytkin sen.
Nyt kun mä olen jo kaks vuotta sitten päättänyt lukion ja seurutellut ihanan miehen kanssa kolme vuotta, ni se vieläkin toivoo et mä joskus ottasin sen takasin.Me alettiin pitää yhteyttä joku puol vuotta sen jälkeen kun erottiin, ja kaikki muuttuu meijän välillä, mä en tuntenu sitä kohtaan oikeestaan mitään ihmeempiä enää, tai en vaan uskaltanu. me käytettiion toisiamme hyväksemme.Kun ei me voitu saada ketään muutakaan ni me tehtiin kaikkea mitä kaverit ei tekis ja meillä oli hauskaa.Niin kauan kun mä taas haksahdin siihen.Sitten se laitto muhun välit poikki taas.ja kun mä tapasin mun nykyisen mieheni ja se näki meijät kävelemässä jossain kadulla käsikädessä, lähetti se mulle tekstiviestin. "Kiva peppu sulla, kävelit just mun ohi jonku äijän kanssa...Nähäänkö joku päivä?"
Ja tottakai mä vanhan suolan perässä näin sen sitten, mutta mä olinki onneks kasvanu ja päässy ihan oikeesti siitä eroon niikun tolleen henkisesti.ei klikannukkaan yhtään.
Noh, en tiedä mitä apuu tästä olis sulle mut tuntu vaan et voisin kertoa..
me ollan sen kundin kanssa vieläkin yhteyksissä ja meillä lentää läppä noista menneistä ja kiusotellaan toisiamme kaiken näkösillä kaks mielisillä jutuilla.mutta se on mun hyvä ystävä vaikka tekikin aika rumasti mulle ja vielä kaks kertaa...En mä jaksa olla sille vihanen, kun ne nyt oli sellasia hölmöjä vanhoja juttuja.
Mä en voi ymmärtää noita sun entisiä ystäviä..ihan vitun väärin että ne kuvittelee itestään edelleen niin paljon liikoja ettei voi pitää mitään yhteyttä.
pikku vinkki: Kannattaa ajtella ne entiset ystävät aina tosi rumassa valossa ni oma elämä näyttää paremmalta.Vaikka se onkin aika naiivia ja tyhmää ni se auttaa pikkasen.
Ja ihan tosi, kyllä niitä on hyviäkin terapeutteja!sulle on vaan osunu ne kaikki väärät kohalle. Älä lannistu vaan jatka niiden etsimistä ja kun sä löydät sen yhen niin sinä on jo yks "pykälä" saavutettu. ja sitten vaan kohti seuraavaa!
Lupaathan mulle sen että et koskaan unohda lapsias. (Mun isä muistaa mua vaan oikeesti sillon kun pitäs tulla mun puoliveljen nimppareille tai jotain...tai sitten se luulee et se on muistamista kun kysyy multa et tarviinko rahaa, ja senkin se kysyy vaan puhelimen kautta.)
Mukavaa loppuviikkoa!
.. Koulussa kun on ujo, joutuu äkkiä kiusatuksi, minäkin olin koulukiusattu, kunnes kasvoin ylä-asteella pitkäksi ja harteikkaaksi, ei ne enää uskaltaneet kiusata, enkä ollut kovin koston himoinenkaan... Työ elämässä olen kuitenkin muutamalle pahimmalle kostanut, kun ne ovat muistuttaneet siitä yrittämällä taas kiusata, nyt tilanne on ollut toinen, sillä olen käyttänyt niihin sitä vanhaa juttua, päälikkö on oikeassa vaikka olisikin väärässä... No se siitä....
Olin niin ujo ja hiljainen, ettei kukaan seurustellut kanssani kouluaikana, katselin vaan kun muilla oli hauskaa... Sitä näköjään teen vieläkin, vierestä viedään aina.....
Sanoit niin paljon, on hyvä että olet tasapainossa, kiitos sanoistasi!!!!!
Kukaan ei koskaan saisi unohtaa lastaan, ei tavarat, ei rahat korvaa, sitä mitä saa ajalla aikaan, paras lahja lapselle on kun antaa omaa aikaansa!!!!!!
Sen lupaan että aina pidän pienistä huolta!!!!!!
Mukavaa loppuviikkoa itsellesi!!
Nyt on perjantai ja piiiitkä työviikko takana.
Ihana viikonloppu tulossa ja puutkin on vihreitä!
Mä meinaan mennä elokuviin ja syödä kauheen läjän popcornia!!!
Keksi säkin jotain mukavaa tekemistä lasten kanssa ja nauti tästä alkavasta kesästä!
(Toivottavasti et oo talvi-ihmisiä...)Hih!
Terkuin Johanna
Pitää paikkansa, työviikko takana ja viikonloppu edessä......
Eilen illalla katselinkin luontoa, kävin nimittäin lenkkipolulla 7 km lenkin....
Hassua, suunnittelin myös elokuviin menoa ja siihen lisättynä naposteltavaa.......
Olen oikeastaan kaikkien vuoden-aikojen ihmisiä, mutta kesä on ehdoton ykkönen!!!!!
Terkuin Pertsa
KAMALIA!!!
Mä en oo koskaan oppinu pitämään niistä.Ja on ihan kauheeta kattoo jotain luonto-ohjelmaa jossa perhoset lentelee mukamas kauniilla siipilöillään...
se on yks kesän kamala haittapuoli.
Tääkin päivä on ollu ihan mahtava,mut täällä mä istun duunissa ja odotan vaan et pääsis himaan!
Hubaisaa jatkoa taas!
.. Kärpäset on KAMALIA!!!
Niistä en ole koskaan oppinut pitämään, kesällä kun aamulla yrittää nukkua, niin mikäs se siinä syöksyilee päin näköä, no kärpänen tietenkin...
Onhan kesässä haittapuolia...
Päivät on hienoja ja mahtavia... On se ollut pirullinen joka työt on keksinyt.....
Tässä sitä vaan töitä jatketaan......
Jatkoja sinnekin päin!!!